Esimies olin silloinkin kun toimin yrittäjänä. Yrittäjäksi ryhtyminen oli huono ratkaisu. En sovi yrittäjäksi. Miksi? Hallitsin alan. Ymmärsin talouden lait. Mutta en osaa pitää puoliani. En osaa pitää puoliani työntekijöiden enkä asiakkaiden suuntaan.
Työläisillä pitäisi olla hyvä palkka ja vähän helppoja töitä. Eikä työnantajalla mitään sanomista.
Asiakkaat eivät halua maksaa yrittäjälle palkkaa. Joka kerta sanovat kiskuriksi.
Naiivi ajatukseni oli kouluttaa itselleni asentajia. Epäonnistuin surkeasti. Jokainen pojan mossi oli olevinaan minua tietävämpi. Mikään ohje ei kelvannut. Oppineet harhakäsityksiä. Niiden karsiminen tuntui toivottomalta. Tahallistakin sutta tekivät.
Hain pellolta Maanviljelijän traktorista käynnistinmoottorin. Verstaalla asentaja korjasi sen. Panin pellolla sen traktoriin paikalleen. Ei toiminut.
Annoin sen verstaalla uudelleen korjattavaksi.
Laite oli pöydällä. Kysyin: --- Onko se vipu nyt oikein päin?
--- On se kunnossa.
Asentaja ei vastannut kysymykseen.
Vein käynnistimen paikalleen.
Ei toiminut.
Mitä olisin tehnyt? Tapoihini ei kuulu rähjätä eikä vittuilla. Päädyin koulutukseen. Mitä hyödyin herrasmiesmäisyydestä? Maine vain kärsi.
Vein käynnistimen ja asentajan traktorin luo.
Asiassa ei ollut mitään hämärää. Asentaja kuten minäkin tiesimme molemmat, mikä vipu oli väärinpäin.
Istuin Restentin alakerrassa ohraliemi edessä. Istui myös Maanviljelijä:
--- On se sitten näppärä poika. Niin nopeasti laittoi sen käynnistimen.
Asentaja teki tahallista sutta. Asentajan maine kasvoi. Minun maine hupeni. Epäonnistumisen paine rinnassani kasvoi.
Asentajan opettaminen oli hankalaa. Ja maksoi minulle.
Verstaallani piipahti kolmisenkymmentä puuhaajaa. Puolenkymmentä niistä oli kykeneviä.
