Lähes kaikki minulle annetut ohjeet olivat hyödyttömiä, jopa vahingollisia. Vartuin tyhmien joukossa. Uskoin kaikkien olevan minua viisaampia. Niin he sen ilmaisivat.
Teeskentely jatkuu. Teeveessä näyttivät tenavaa, joka muka juhlistaa Suomen satasta, onkimalla sata kalaa. Täyttä puppua! Näyttivät ikävystyneen näköistä tenavaa. Ei siinä ollut kyse pojasta vaan äidistä. Täyttä sumutusta! Poika ei edes osaa panna matoa koukkuun!! Ja senkin näytti äiti väärin. Vai oliko se äiti, vai kenties joku muu, jonka sormet tuhrasivat. Ja aivan väärä opetus.
Tyhmät ihmiset kuvittelevat luontokappaleiden ajattelevan kuin ihmiset. Ehkei ajattele, mutta toimivat tarkoituksenmukaisesti.
Eivät ne ajattele!
Minullekin opettivat madon koukkuun panon aivan väärin. Samalla tavalla kuin television äiti. Vai oliko ne äidin sormet?
Pilkkireissullani näin Tapio Saastamoisen työskentelyä. Ei hän värkännyt eikä pujotellut matoa koukkuun, vaan noukkasi kärpäsen toukan keskeltä koukkuun. Parasta oppia saa kun matkii!
Minulle opettivat, että mato pitää pujottaa niin ettei koukku näy. Mistä kala sen ymmärtää? Ei mistään, se on ihmisen keksimää. Päin vastoin; kala tarttuu helpommin kun koukku on "ottavana".
Suurempi virhe oli se opetus, että kalan pitää antaa syödä tarpeeksi pitkään, ennen kuin tempaisee!
Pitää tempaista mahdollisimman aikaisin. Mieluummin sillä hetkellä kun kala koskettaa.
Ymmärsinkö oikein, että nainen oli äiti? Tietenkin mummo!
Pekka Matilainen näytti minulle. Kala veti niin että koho painui rajusti. Nosti tyhjän. Pekka sanoi: "Se on viisas kala, pitää vetäistä viiston pitkin pintaa". Kala tarttui. Minä ehkä uskoin.
Kerroin tästä kalastaja Jorma Tirkkoselle. Jorma arveli:
--- Pekka ei tainnut olla ihan viisas.
