perjantai 13. lokakuuta 2017

Jälkiviisaat

Avaan toosan katsellakseni uutisia. Ärsyttäviä seikkoja näkyy, kun avaa riittävän aikaisin, päästäkseen mukaan alkuteksteihin. Viikkokausiin samoja ohjelmien mainoksia, jotka kaiken lisäksi ovat tyhmiä leikkeitä.
Tänä aamuna näkyi suutaan aukovia viisailta näyttäviä naamoja. Erinäisten seikkojen takia käytän kuulokkeita. Televisio hiljaisella. Säästyn harmituksilta. Otan kuulokkeet korvilta, seuraan kuvista, mitä mahtaa olla asiana. Kuuntelen tarpeelliseksi katsomani.

Tänä aamuna suunsa aukojat olivat "jälkiviisaita". Eivät vaikuttaneet viisailta. Kylläkin näsäviisailta.
Viisaat paheksuivat Suomen ulkopolitiikkaa. Paheksuivat kaiken tietävän rintaäänellä, kun Suomen ulkopolitiikka ei räksytä julkisesti toimittajan vankeustuomiosta. Hyvää ulkopolitiikkaa ei tehdä julkisissa tiedotusvälineissä. Eikä toreilla ja turuilla pauhaamalla.

Turkin kanssa ulkopolitiikan hoito on vaikeaa. Siihen eivät pysty nuo viisaatkaan, eikä kukaan heidän ohjeillaan.  Minulla ei tietenkään ole käsitystä kyseisen toimittajan toiminnan laadusta. Herää kysymys: Ovatko nuo viisaat hyvin selvillä?

Saattaa olla, että Turkki taktikoi?  Oikeuden tuomio julistettiin poissaolevalle. Sivulliset ymmärtävät, että tuomittu on turvassa. Muodon vuoksi Turkki voi vaatia tuomitun luovuttamista. Tietävät varsin hyvin, ettei se toteudu.

Miksi Suomen pitäisi virallisesti julistaa vastustusta? Suomen ulkopolitiikalla ei ole mitään syytä toimenpiteisiin. Toimittaja on Suomen kansalainen ja ansaitsee kunnian. Mutta sitä ei voi saada vouhottamalla. Eikä tekohurskaalla närkästyksellä. Toimittaja on turvassa USA:ssa. Työskennellyt amerikkalaisen organisaation laskuun. Hänen takanaan on paljon Suomea vaikutusvaltaisemmat tahot.

Nämä jälkiviisaat eivät närkästyneet Olli Rehnin virkatehtävässään tavoittelemalle Turkin EU-jäsenyydelle. Olli Rehnillä oli paskahomma. Korpifilosofi kirjoitti: Turkki ei ole Eurooppaa! Se tuli todistettua! Oliko Euroopalla "suomut silmissä"?

Tässä on osapuolena Kurdit. Isänmaattomat! Tunnen sympatiaa. Mediasta saamani käsitys on myönteinen. Vaikutelmaksi muodostui käsitys, että he ovat ainoat organisoituun toimintaan kykenevät sillä alueella.
Eivätkö Kurdit ansaitse omaa valtiota? Länsimaat sorkkivat joka paikassa. Eikä YK tue Kurdeja?