lauantai 25. joulukuuta 2021

Luonto

 Minulla ei ollut mahdollisuutta tuon laatuiseen. Synnyin ja kasvoin liian aikaisin surkeisiin olosuhteisiin. Kiintymykseni kohdistui luontoon, se oli lähellä, eikä vierastanut minua. 

Jouluillan kohokohta oli repostaasi kurjista. Kurki, ei Kurja. Siitä tuli mieleeni parin vuosikymmenen takainen Pielaveden Petäjäjärveltä. Sieltä on jonkin verran kuvaa huonolaatuisella kameralla. Niillä pelataan, mitä on. Yhtä kuvaa en saanut.

Petäjäjoki laskee Pieneen Petäjäjärveen Petronkosken kautta. Pieni petäjäjärvi on järvi vain tulva-aikaan. Muulloin heinikkoista lettoa. Joutsenet majailivat jo alkutalvesta. Kurjet tulivat vähän myöhemmin. Kohdassa missä joki kohtaa Pienen Petäjäjärven, uiskenteli joutsenpari. Toisella puolen julmisteli kurki. Voisi päätellä siellä olleen pesimäpaikka. Joka kerta kun kurki kirkui, joutsenet vastasivat murahtaen: "höpöhöpö". 

Olin väärällä puolella jokea, kurki toisella puolella, en päässyt kuvaamaan vaatimattomilla välineilläni.

Minulle se oli viihdyttävä näytelmä. 

Niin, se kohokohta. Inhimillisiä tunteita herättävä reportaasi kurkien vuodenkierrosta. Suurimman osan elämästään ovat matkalla pohjoiseen tai etelään, aina ilmassa. Tuli myös ilmi, että ihminen rajoittaa kurkienkin elämää.  

Tuo vihoviimeinen vieraslaji: ihminen! 

Joulu

 Siinäpä sitä on. Touhottamista ja vouhottamista. Miksi nykyaikana  pitää jouluna mässäillä, kun maailmalla jokunen miljardi ihmistä kokee puutetta, näkee nälkää? Sanopa se !

Maailman kärsivät lapset unohtuvat paavilta ja vatikaanilta, kun järjestävät joulumessun! Järkyttävä näytelmä uskomattomassa ympäristössä. Ei paljoa kalpene kommunistien paraadeista. Ei oikeastaan ihme. Katolisten jumala ja kommunistien jumala? Onko niissä eroja? Molempien nimissä orjuuttivat kansoja, teurastivat satoja  miljoonia kansalaisia. Kumpikin kirjoittaa historiaa vääristellysti. 

Lopetin messun katsomisen. Käänsin kanavaa kotoisemmaksi. Mitä sieltä tulikaan? Kummelia!!! 

Sikäli hyvä esimerkki, että voi kysyä: - Ovatko nämä samasta maailmasta, samalta planeetalta?

Kävin kävelyllä. Illan suussa avasin näköradion. Konsertti. Erinomaisesti ohjattu fisuaalinen tarjotin. Epämusikaalisena en saa irti musiikin sielusta oleellista. Ihailen täsmällisyyttä. Voisipa valtioiden toimintaa johtaa kuin orkesterin kapellimestari. Diktatuuriako? 

Artisti. Nainen isolla ännällä. Ehkä kaikki kirjaimet isolla? Hoikka, pitkä, loistavasti suunnitellussa puvussa. Suorastaan pursuava karisma. Onko tältä planeetalta? Suomalainen!!

Sitten lauloi pieni paksu mies. Aleksis Kivi kirjoittaa: "Haa mikä eroitus". Kaunis nainen ja ruma mies. Laulavat kumpikin "sivistyneellä kielellä."

Osaan vain tätä "barbaarista kieltä", Suomea. Suomen ollessa Ruotsin alusmaa, arvostelivat isännät: "Suomen kielellä ei voi tehdä korkeampaa taidetta." Tekemääni en tunnusta taiteeksi. Homautan kuitenkin Suomen kielen olevan verrattain vanhaa ja harvinaislaatuista. Vakoilijoillekin sopivaa salakieleksi.    

lauantai 18. joulukuuta 2021

YK

 Lippu liehuu. Mitä Varten? Allakka kertoo: YKn päivä. On järjestö; Yhdistyneet Kansakunnat. Kansakunnat eivät ole yhdistyneet, ainakaan vielä. Tähänastisen kokemuksen ja aikojen historian perusteella päättelen; kansakunnat eivät yhdisty koskaan. Kansa koostuu ihmisistä. Minua pätevämmät väittävät: "pahaa ihmistä ei olekaan". Onhan tuo nähty ja koettu, pahoja on! Pahoistakin toinen on pahempi toista. Savolainen kirjailija sanoo: "Hyviä ihmisiä on vähän, tosi pahoja vielä vähemmän, mutta meitä siunatusti hulluja on lukematon joukko."

Entä kirotusti hulluja? Isot ja pienet diktaattorit ovat voittamattomalta näyttävä este kansakuntien keskinäisen vihan vähentymiselle. 

Sankaritarinat kertovat suurista sotapäälliköistä. Kansakouluun mennessäni en oivaltanut Suomen itsenäisyyden olevan vain viisitoista vuotta minua vanhemman. Luettiin Suomen Historiaa kirjasta. Hiljaisessa mielessäni ihmettelin: - Tämähän on Ruotsin Historiaa. Kertomuksia kuninkaista ja sodista. Sankarikuningas voitti sotia ja valloitti alueita. Huono kuningas hävisi ja menetti.  Suomea ei ollut. Suomalaisia oli Ruotsin mukana keski-euroopan ryöstöretkillä. Mitä suomalaiset voittivat? Ruotsi möi Suomen Venäjälle. Niin kertovat. Miten se on mahdollista kun Suomea ei ollut?

Kansakoulun historian opista en kostunut. Kaipasin suomalaisten ihmisten historiaa. Jotkut tuputtivat: "olemme sivistymättömiä metsäläisiä". Paavo Lipponen erotteli "vanhat sivistysvaltiot". Paavon luse lipsahti käsitykseen, ettei Itävalta olisi sivistysvaltio?!

Englanti lienee jonkinlainen sivistysvaltio. Hataran lukemiseni perusteella olen tullut arvioon, että suomalaisia olisi ollut kauemmin kuin tuhat vuotta. Tietenkään heillä ei ollut sivistystä siinä muodossa mitä sana tarkoittaa. Eivät kirjoittaneet. Kuitenkin selvisivät karuissa olosuhteissa läpi vuosisatojen. Säilyttivät omalaatuisuudensa ja mikä minuun eniten vaikuttaa, Säilyttivät ainutlaatuisen kielen! Ruotsikaan ei sitä nujertanut!

Onko suomalaisia elänyt maan päällä kauemmin kuin joidenkin mahtivaltioiden kansalaisia?

Tunsin Jehovan Todistaja Virtasen. Kysyin hänen arviotaan uskonnossaan mainitusta "tuhatvuotisesta valtakunnasta".                                                                                                "- Mielestäni se voisi olla YK".  Yllätyin, en yhdy hänen käsitykseensä.

Hyvässä tarkoituksessa perustaneet Kansainliiton. Siitä prosessista en ole perillä, en ole lukenut mistään opuksesta. Sen porukan lakkaamisesta muistan jotain hatarasti, en faktoja.  

Minunkin ajatuksissa YK tuntui toivon kipinänä. "Lapsen uskoni!" Tyhmä pääni luuli sen hallitsevan mailmaa tulevaisuudessa. Tosiasiassa se pystyy vain laatimaan julkilausumia. Lausumien esittäminen näyttää tuuleen huutamiselta. 

Lainaan viisaan lausetta jostain opuksesta: "Eurooppa on ollut epäjärjestyksessä vuodesta 1914." 

Tämän päivän maailma vaikuttaa sekavalta. Aseiden kalistelu kauhistuttaa. Suomikin liittyi sotaintoilijoiden joukkoon. Toisella suupielellä vakuuttaa: "Ei natoon, mutta." Jälkiviisaat häpeävät Suomen "nöyristelyä". Surullinen hävittäjäkauppa kertoo, ei nöyristelystä vaan amerikkaa kohtaan rukousasennosta. 

    

Onko elämä ihanaa?

 Enpä tiijjä. Parempien päivien välillä ollut murheitakin. Oma vika, kun ei ollut elämän taitoja. Tai onko se vika vai ominaisuus? Pitkän iän geenit on periytyviä. Geenit siirtyvät äitilinjalla, sellaista olen lukenut.

Leikkausta suunnitellut lääkäri sanoi: "- saadaan hyvä tulos kymmeneksi - ehkä viideksitoista vuodeksi. Mittari näytti 66 . Siihen lisää viisitoista, tekee 81. - Johan tuota on siinäkin. Käki kukkui lisää seitsemän siis 88.

1940-luvulla, sota-aikana, Ohemäen kansakoulussa opettaja Ida remes sanoi: "- jotkut teistä voivat nähdä vuoden 2000 . En olisi nähnyt, jos ei leikattu. Kohta tulee vuosi 2022. Vielä vaan pitää elää. 

Eljas laukkanen eli lähelle yhdeksääkymmentä. Turhaantui toimintakyvyn heikkenemiseen. Otti ohjat omiin käsiinsä. Askarteli kamarissa, kun vaimonsa meni sinne. Pöydällä oli taskuase. Virkkoi kohtalon äänellä: "- Jos et kestä kahtoo, niin mäne toeseen huoneeseen. Minä ammun - 

En ole karski, kuten Eljas, eikä minulla kantti kestä.

Eikä minulla ole pyssyäkään!   

perjantai 17. joulukuuta 2021

Kaikenlaiset lapset

 Suomen lakien mukaan he ovat lapsia. Jonkin sanonnan mukaan; pahaisia pentuja. Tuommoiset pennut tekevät hirmutöitä. En voi käsittää noita hulttioita, jotka järkyttävän silmittömästi pahoinpitelleet linja-autonkuljettajan henkihieveriin. 

Sosiaalialan ammattilaiset ovat vaatineet nuorten ymmärtämistä!? En ymmärrä? Olen epäillyt ammattikasvattajien ja myötäilevien ymmärryksen tasoa. 

Hokevat hokemasta päästyään: - Ei saa syyllistää! Miksi? Jos kerran syytä on. Suuri virhe on oppivelvollisuusikärajan nosto. Nosto ei palvele kuviteltuja tavotteita. Vielä suurempi virhe on liika huolehtiminen kieltämällä nuorten työnteko! 

Koulunkäynti ei ole täysin synonyymi oppimisen kanssa. Ähtärissä vaikutti lääkäri Kumpulainen, jonka lapset, ainakin osa, eivät menestyneet koulussa kovin hyvin. Mitä sanoikaan isukki? - Käykööt koulua niin kauan, että pääsevät kansaneläkkeelle. Koulunkäyntiä pitävät työnä. Niinpä osa ei opikaan mitään, ei ainakaan työntekoa.

Esimerkki siltä ajalta, kun vielä kuunneltiin radiota. Työhönotosta pakisi pienehkön tehtaan johtaja. Kertoi eteensä tulleen tapauksen. Töihin haluava nuorukainen oli kaikin puolin kelvollinen, sopiva ja motivoitunut, juuri sellainen kuin haluttiin. Lakipykälä esti palkkaamisen, oli alaikäinen, ikävuosia ei ollut seitsemäätoista. Sen ikäinen on lain mukaan lapsi! Vanhana sosialidemokraattina häpeän monia vasemmiston ajamia säännöstöjä. "Asioiden ajaminen liian pitkälle, se viimein kääntyy alkuperäistä tarkoitustaan vastaan." Hymistelevät poliitikot eivät tuota tunnusta. Pielavedellä Leo Kukkonen paheksui ajatusta kun siitä puhuin.

Mitä on vapaus? Mitä on sananvapaus? Tämä on sananvapautta, kun saan kirjoittaa. Näistä ei moni pahennu, kun moni ei näitä lue. Entä julkaisuvapaus? Hannu Salama istui käräjillä. Kirjoitti rivosti. Pilkkasi jumalaa. Sitä eivät kaikki tunnusta, että tämä jumala on virtuaaliolento.     

Julkaisuvapauden nimissä näytetään julkisesti, sekä piilotetusti äärimmäistä väkivaltaa. Linja-autonkuljettajaan kohdistunut väkivalta on täsmällinen kopio, matkittu tv-sarjoista. Kanavia lienee pilvin pimein, mutta ihmettelen, miksi Ylen tv julkaisee raakaa väkivaltaa? Sanokoot psygot mitä tahansa, mutta tämäkin tauti tarttuu. 

"Jokainen ihminen on perimmältään hyvä."  Höpö höpö, ei ole! Joidenkin sisällä asuu pahuus. Psygojen jutuista luin, että ihmisissä on 7% sadisteja. Tekee mieli uskoa, on sen kaltaisia kokemuksia.   

tiistai 14. joulukuuta 2021

Kaikenlaiset lapset

 Olin äitini sylissä. Jonkin mökin tupa. Harmaa vaikutelma. Lampun valossa. Huonekaluja ei näkynyt. Latialla seisoi pienin välein Ihmisiä. Muistikuvani ei erota miehiä naisista, kaikki talvivaatteissa. Liian pieni ymmärtääkseni tilannetta. Joulupukki käsittämätön. Heittivät pienen paketin siihen äitin syliin minulle. Joulupukilta. En tullut iloisemmaksi.

Sylilapsi. Asioita kelatessani tulin siihen tulokseen, että olin kahden tai kolmen vuotinen. Joulun aikaan kahden ja seuraavana keväänä kolmen. Tilanteesta tallentunut mieleen vain tuo hetki, kun paketin heittivät meille. Paketin sisältöä en muista.

Tapahtui kesällä, koska Tervarannan tuvassa oli valoisaa. Ketään muuta en muista, kuin Tervarannan Aukustin. Penkillä istui Aukusti. Oikeassa kädessään petkele, jolla hakkasi hakkurissa kessuja. Vasemmalla puolella penkillä lehti, Yhteishyvä. Istuin lehden vieressä. Aukusti näytti sormellaan kirjaimia. Ensimmäinen lukuopetus, mikä lankesi otolliseen maaperään. 

Aukusti mennyt, enkä tuvassa nähnyt muita. Istuin penkillä, jalat roikkuen reunalla. Olin pieni. Sisälläni tuntui erittäin hyvä olo. Siihen mennessä en kuullut sanaa: onnellisuus. En osannut ajatella olevani onnellinen. Minä olin onnellinen. Ensimmäisen kerran joku oli minulle ystävällinen, Tervarannan Aukusti. Se hetki oli lapsuuteni ajan ainut lajiaan. Onnellisuus oli uhanalainen laji koko elämäni ajan.  

Kesäpäivänä jossain ulkona. Käärin paitani hihan ylös. Joku näki, pilkkasi: "voi mikä rimpula!"

Korpelan saunassa Helmi Rytkönen. Hänen poikansa Vesa. Eila-sisko ja minä. Helmi sanoi:          " Nouseppas Vesa seisomaan, että Eila näkee, miten sutjakka maha sinulla on, ei oo tuommonen ryllykkä kun nuilla Kertun pennuilla."

Kuvista tuli tutuksi "Biafran lapset". Luurangon laihat rimpulat ja ryllykkävatsa.                Syötiin kuitenkin joka päivä, mutta liian vähän liian huonoa ruokaa. Erkki, Veli ja Anja eivät syöneet pöydän ääressä, vaan lattialla polvillaan jakkaran ympärillä.   

 

  

tiistai 7. joulukuuta 2021

Sotilaan tukka

 Ei ollut ennen tuommosia. Itsenäisyyspäivänä vilahti sotilas takaa päin. Vähän minua huvitti. Asetakin kauluksen ja karvahatun alareunan välissä pikkutarkasti huoliteltu nuttura! 

Ansaitsee pakista, sillä asia on vähän henkilökohtainenkin. Sotilaan tukkamuoti oli varuskunnan ohjesäännössä tarkkaan määritelty koruttomaksi. Parta piti ajaa sileäksi kuin lapsen pylly. Ei se minulta onnistunut. Palvelutilanteessa esimies kehotti alokas Jauhiaisen ajaa partansa. Itse asiassa se oli käsky. Seuraavana toinen esimies moitti: "- Eikös Jauhiaisen pitänyt ajaa parta?"       - Kyllä minä ajoin, Herra.                                                                                                                   - Kun kasvaa noin kovin, pitää ajaa joka päivä.  Lintsasin minä useinkin. Pienen suukapinan jälkeen vääpeli kysyi:                                                                                                                           - Kuka?                                                                                                                                               - Se mustapartanen mies siellä!  

Harrastin pientä pisnestä. Ostin ennen menoani käsikäyttöisen tukanleikkuukoneen. Alokkailla oli melkein kaikilla armeijaan sopimaton hiuskuontalo. Kalju ei ollut silloin muodissa. Olin tarpeeksi tyhmä, en epäillyt osaamistani. Eipä tuo haitannut. Taksana "maan tapa", päivärahan määrä: 30 mk. Munkkiraha riitti. Kesäisenä päivänä leirioloissa tarjoutui asiakas. Ehdotin luonnollisella tavalla se tehtäväksi ulkona. Liikennettä oli jatkuvasti. Yhden kun sain kerityksi, heti toinen istui pukille. Näkivät kömpelyyteni, mutta kelpuuttivat. Lopuksi laskin kassan. Asiakkaita ollut 20, ansio 600 mk.

Yksi pää sai minut hiljaiseksi. Pitkä komea alokas. Tukka se vasta komea olikin. Musta, paksu, aaltoileva. Katsoin vähän aikaa ymmällä. - Eihän tuota raaski! Miltä tuo mahtaa näyttää minun reposteluni jälkeen.

Kymmeniä vuosia myöhemmin näkyi televisiossa pitkä, kalju mies. Yhtä kalju kuin minäkin. Säämingin kirkkoherra. 

Määräys tukasta ja parrasta ei ole pelkästään mielivaltaa. Suomen viime sodissa oli tarpeen hygieniasyistä. 

Joku kertoi tietävänsä alkuperäisen syyn. Entisaikoina kun tappelivat miehet vastakkain käsiaseilla. Toisella kädellä voi ottaa karvoista kiinni ja pistää miekalla vartaloon.                                                                                               


             

lauantai 4. joulukuuta 2021

Hävityksen kauhistus

 Kauheat hävittäjät harmittaa. Harmittaa kalliit hävittäjät. Harmittaa turhat hävittäjät. Hirvittää rahan meno! Annika Saarikko paasaa velasta. Moittii hallituskumpaneitaan. Pandemia pakotti ottamaan velkaa. Se ei ollut minkään puolueen vika.

On tosi, ettei vasemmistossa ole talouden tajua. Ei näytä olevan huolta huomisesta. Väinö Tannerin johdolla kehittyi työväen liikeyritykset. Mauno Koiviston jälkeen ei vasemmistossa ollut talouskuria. Vasemmisto elää sikana vatukossa. Erehdyin menemään OTK:n systeemin palvelukseen myymälänhoitajaksi. Itsessänikin puutteita, en ole kyvykäs. Mutta huomioni kiinnittyy olennaiseen. Kyseinen kauppaliike nojasi jäsenuskollisuuteen. Palvelun laatua ei kehitetty. Kuitenkin työtodistuksessani on maininta: "Herra Jauhiainen omaa miellyttävän asiakaspalvelutaidon."    Palvelutaito oli mikä oli. Oleellista on, että olen lapsellinen, naiivi. En ymmärrä epäillä ihmistä kavalaksi. Siihen ansaan kompastuin. 

Kyseisessä kauppaliikkeessä näin virheellistä toimintaa. En kuitenkaan arvannut, miten lähellä oli tuleva konkurssi. Ikäiseni muistanevat paremmin silloisen vänisevällä äänellä laulavan artistin nimen? Jonkin aikaa sitten esittivät tv-ssä uusintana dokumentin siltä aikakaudelta. Toimittaja kysyi: "Oletko perusvasemmistolainen?"                                                                          - Jos mukaan otetaan talous, niin silloin olen perusvasemmistolainen. Vänisevä laulajakin ymmärsi vasemmiston välinpitämättömyyden talouden hoidosta. Kyvyttömyys vai haluttomuus?  

Mauno Koivistoa moittivat valtionvarain ministerinä. Muutamat aikalaisensa muistelmissaan vinoilevat. "Ankaraa taloutta." "Nuukuutta."

Nuukuus loppui. Hulvaton hyvän tekeminen vallitsi. Vain kaksi pääministeriä yritti hillitä velan paisumista vuoren korkuiseksi. Vuoren, jonka ylittäminen tuntuu mahdottomalta. Nuo entiset pääministerit ovat poliittisia ruumiita. Ehkä heidän onnekseen?

Entiset hävittäjät ovat maksamatta. Muuta väittäville huomautus: vain kirjanpitokikka. Siellä ne ovat piilotettuna jättimäiseen miljardivelkaan!

Ja uutta velkaa tulee. Tiennevätkö, mitä tuholaiskoneet todella kaikkiaan maksavat? Joidenkin minua viisaampien mielestä velka ei ole ongelma. Väärin! On ongelma ja ongelma vielä lisääntyy. 

Viittaavat prosenttimäärään jostakin epämääräisesti lasketusta olettamuksesta: "Kansantulo," IkiWanhan mielestä: Kansanmeno. Savon Sanomain toimittaja puntaroi: "Kun ajetaan puutavaraa Kainuusta Varkauden tehtaalle ja savolaismetsistä Kajaaniin, tuntuu se hölmöltä tuhlaukselta, mutta eikö mitä? kansantulo siinä vain kasvaa, väittävät muka viisaat." (toimittajaa mukaillen)

Jokainen Suomen mies on asevelvollinen. Sanoo laki. Lakia aikovat muokata uuteen uskoon.  Ei tullut mieleenikään vastustaa. Täytin rauhanaikaisen velvollisuuteni. Pärjäsin kohtuullisesti, sanoisinko, hyvin? Kauhea pinko! En ollut pinko silloin, enkä ole pinko nytkään. Au-koulun numeroni sotilaallisuudessa ei ollut kiitettävä. Numero oli oikeudenmukainen. En ole sotilastyyppiä, enkä sotilaallinen. 

Maata pitää puolustaa. Siihen tarvitaan kättä pitempää. Ettei pääse tulemaan "vihreät miehet". Avaruuden puolustamiseen eivät riitä Suomen rahkeet. Eikä Suomen hävittäjät. Ei entiset, eikä uudet.

Rajojen vartioimisessa ja puolustamisessa ei toimi hävittäjät. Hävittäjillä ei voi vakoilla. Siihen tarvitaan erilaiset värkit. Tiedustelu toimii pienillä laiteilla. Laitteessa ei tarvitse lentäjää. Vähemmän sankarivainajia. Haudoissa on kovin paljon. 

Hävittäjä ei torju pandemiaa. Hävittäjä ei estä kansainvaellusta. Lentonäytöksiin kelpaavat entiset. 

Tähän asti hävittäjillä on suoritettu "iskuja". Hyökkääjääkö vastaan? Mielestäni ihan muu tarkoitus. Joku Arabi kuolee. Syyttömiä kuolee paljon ja tuho kauhistuttaa. Eihän Suomi sellaista?  Valmistautuuko Suomi ilmataisteluihin? Mielestäni Suomi ei saa pommittaa kenenkään maata, ei omaa eikä vierasta. Puolustetaan maata, ilmaa emme pysty puolustamaan minkäänlaisilla koneilla.

Ilmatorjuntaa pitää kehittää. 

Edellisten hankinnan aikaan jo ajattelin. En osannut sanastoja, kuten kyber, ajattelin vaatimattomasti: - elektroniikka. Vähäisellä kyvylläni ja taidoillani ymmärsin kehityksen suunnan. Nyt eivät näytä ymmärtävän kehityksen ajaneen jo hävittäjien ohi. Vaikka se on tässä ja nyt.

Sanovat ettei valtio voi tehdä konkurssia. Entä katastrofi?  

     

tiistai 30. marraskuuta 2021

Talvi

 Kirjoitin: - lunta näkyvisä. Useimmiten näkyvät ensilumet häipyvät pian. Tällä kertaa lunta on jo tuntuvasti. Näyttää talvelta, pakkasasteitakin. Pohjoisemmassa kilpahiihtäjät paleltuivat. Pilailen mielelläni "kasvihuoneilmiöllä". Kokemus kertoo näin runsaan ja vieläkin runsaamman sulaneen, ennen lopullista talvea.

Aikalaiset kertoivat: v 1925 mentiin soutamalla joulukirkkoon. Kuopion tammimarkkinoille menneet Tuovilanlahdesta laivalla. Satuin tapaamaan silloisen henkilön. Sanoi, etteivät päässeet laivalla takaisin. Kuopion markkinat olivat kuuluja kovista pakkasista. Totta vai tarua?

Suomi on sopivassa vyöhykkeessä ja melko pitkä maa. Paikallisesti on melkoisia eroja. Ensimmäiselle joululomalleni matkustin v 1950. Linja-autolla. Joroisista lähtiessä oli sänkipellot paljaana. Lumiraja oli Kuopiossa. Pielavedellä menin hakemaan joulukuusta. Märkään lumeen upposi kumikenkä puolivarteen.  

Toimelasta muistan selvimmin Savon osuuskauppajuhlat. Tuntuu oudolta, että Erkki Sjöman olisi käynyt työväen osuuskaupan juhlissa. Ehkä kävi, ehkä ei. Mahtoiko olla pikkujoulut, kun Erkki Sjöman luennoi. Kehotti paikallisia merkitsemään muistiin luonnon kiertoa. Sitähän minä tässä ja nyt teen. En ymmärtänyt. - Mittee tuota tyhjee? Onneksi muutamat tekivät työtä käskettyä. Melko monetkin eri puolilla Suomea. Kiinnostukseni on herännyt liian myöhään. Tiedemiehet vilkuilevat myös hajatietoja. 

En pysty sanomaan, oliko ennen sotaa, vai sota-aikana. semmoinen muistikuva on, että talvi tuli lokakuussa, eikä lumet välillä sulaneet. 

Varkauden ajan muistan rajuna. Verstassa oli kaksi huoltomonttua. Molempiin ajettiin paljeovien kautta kullekin omalta puoleltaan. 

Pakersin töitä sillä puolella, josta tuskin tunnettava ilmavirtaus tuli. Sillä puolella oli montun takana yksi autopaikka. Sattui vastakkaisella puolella liikuteltavan autoa. Paljeovi ylhäällä. Kuinka ollakaan, samaan aikaan tuli joku taakseni, avasivat paljeoven. Minä montussa. Ei sitä kukaan kokematon pysty kuvittelemaan. 35 - pakkasasteinen viima puhaltaa läpi. Asuntoni 2-keroksessa näytti mittari -34. Taipaleen kanavalla virallinen noteeraus -38 . Vuosiluku on sitten, jota en pysty "valalla vannomaan". Tarjoan 1967. Sinä vuotena talvi tuli marraskuussa ja lientyi huhtikuussa v 1968. ????         

 




















ehkä

sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Ampumahiihto

 Että ovat hyvännäköisiä nuo ampumahiihtäjänaiset! Missit ja mallit saattavat esittää vastalauseen, jos sanon; kaunottaria. Niinpä! Huomattakoon että heillä on erilaiset maskeeraukset. Minä pidän enemmän luomusta.

Ampumahiihto periytyy sodasta. Unohtuiko? Talvisodassa tarvittiin tosi paikassa, henkensä edestä.   Silloin hiihtivät vain miehet ja ampuivat. Osuivatko? Hyvin usein! Ampumahiihtokilpailuja seurataan ympäri planeettaamme. Ajatelleekohan kukaan? Ei kai nuo viehättävät olennot harjoittele sotaa varten? Tyhmä kysymys, en pyydä edes anteeksi. Soisin mielelläni ampumahiihtourheilijoiden käyttävän medianäkyvyyttä RAUHAN puolustamisen propagandaan! Tässä kohtaa tuli mukaan korkea mittarilukemani, se pirulainen syönyt aivojani! Vieraskielisten sanojen kirjoittaminen vaikeutuu. Pitääkö olla; propakanta, vai propaganta, tai propaganda? Tai jotain sinnepäin? Homma tökkii syystä, kun kirjoitan tajunnan virtaa.

Suomalaisten sodissa kunnostautuivat rintamalotat. Esittivät sankarillista osaa Suomen selviytymisessä. Ratkaisevaa osaa! Eivät peränneet tasa-arvoa. Kuulun siihen osaan väestöstä, joka ajattelee ja puhuu "väärin". Muiden mielestä!

"Jokainen Suomen mies on asevalvollinen - " Suomen Nainen ei ole velvollinen kantamaan sodassa asetta. Minun järkkymätön kantani. Se ei ole tasa-arvokysymys. Silmiini ei tullut koskaan kuvaa lotasta kivääri selässä, paitsi ilmatorjunnan vartiossa. 

Intoilijat unohtavat perimmäisen: Nainen on elämän säilyttäjä. Naista ei kuulu asettaa alttiiksi tykkitulelle. Epäilen intoilijoiden ymmärrystä. Eivät osaa, tai halua ymmärtää. Miltä näyttää kranaattien silpomat naisten ruumiinosat? En kestäisi katsoa. 

En helposti hyväksyisi omia tyttäriäni "taiston tantereille". Tasa-arvoa ei pidä tyrkyttää, sinne minne se ei kuulu. Aika tosin on jo mennyt, mutta asia on tosi. 

Asevelvollisuusaikanani pärjäsin liian hyvin. En voi kertoa kellekään, ettei tulisi väärinymmärrystä. "- olit kauhea pinko." En ollut pinko, pelasin matalalla profiililla. En ole sotahullu, enkä pyrkyri. Tämän taustani perusteella voin sanoa, että suurelta osalta tehtäviä tekemään pystyy tomera nainen. Rauhan aikana. Asevelvollisuus on nykyään leikkiä, verrattuna entisiin aikoihin. Nainen pystyy.

Tasa-arvon nimissä unohtavat luonnon lait. Typeryksien mielestä ei saisi olla poikien ja tyttöjen vaatteita. Pitää olla sukupuolettomia. Nyt on vaan niin, että luonto loi urokset ja naaraat. Sodan melskeissä hämärtyy tosiasiat, mutta rauhan ajan palveluksessa toimii luonto. Siihen jää aikaa.    Hiukan arveluttaa yhteistuvat. Miehet ja naiset. Vaikka se tapahtuu asevelvollisuuden aikana, siitä ei päästä mihinkään, että on miehiä ja naisia. Niitä on, vaikka typerykset todistelevat: "oletettuja," Seksuaalinen aspekti ei häviä mihinkään. Luonto ja tikanpoika. Yhteistuvassa monen alushousuissa seisoo. Sanokoon hurskastelijat mitä tahansa. Se ei ole tasa-arvoa!      

   

keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Lunta näkyvissä

Eilen satoi vähän. Lauhan yön jälkeen tuli kunnon ensilumi. Putsasin auton päältä kostean lumen. Ei lähtenyt auto käyntiin, en pääse uimahallille. Säätieto ennustaa lisää lunta.

Viimeksi ajaessani ei ilmennyt vaikeutta. Muutamia päiviä seisonut. Menettänyt virtansa, kun ajan liian vähän. Uimahallireissu on lyhyt. Latauksessa omat hankaluutensa. En jaksa kantaa akkua kellariin. Tolpalla viritetty aika sillä tavalla, että auto on valmis hallille lähdön hetkenä. Kannan laturin auton luo. Kytken laturin lämmitykseen. Lataa huomenna kaksi tuntia. Sillä pääsee johonkin. Käytän laturia useana päivänä, niin ei tule yllätystä.

Ennustan säätä: tulee melkoinen rönttätalvi. Tai sitten ei. 

  

tiistai 23. marraskuuta 2021

Tilasto

Tarkastelen uteliaana, missä päin maailmaa juttujani lukevat. Harvat lukevat. Suomalaisia on kaikkialla. Katselu sijoittuu joskus yllättävään maahan. Entä nämä isommat, joukkolukemat? Viime päivinä on kymmeniä USA:sta ja yllättäen Ranskasta. Blogitaipaleeni alkumatkalla ihmettelin, kun en tiennyt. Ihmettelyni ei loppunut, vaikka joku valaisi: vakoiluautomaatit! Eihän minua kenenkään kannata vakoilla? Merkityksettömin ihminen.

Eiväthän ne minua vakoile. Vakoilevat koko maailmaa. Tilastomerkintä ei tarkoita luku- tai katsojakertaa. Tätä kirjoitan Googlen "palstalla". Amerikkalaisten "harava" tavoittaa avainsanan. Piruillessani sijoitin tekstiini venäjänkielisen sanan, pränttäsin sen heidän käyttämillään puustaimilla. Seurasi satakunta merkintää. Merkinnät ei tarkoita lukijaa. Kahtena päivänä oli kymmeniä Ranskasta. Mitä sellaista oli kirjoituksessani, että Ranskan haravaan takertui?

Semmoinenkin piirros oli: "isoveli katsoo".   

Puolin ja toisin

 Muistikuva muutamien vuosikymmenten takaa: USA:N päällikko antoi Israelin johtajan käteen kiven. Venäjän johtaja pani palestiinalaisten johtajan käteen kiven. En pysty sanoilla kuvaamaan piirroksen tarkoitusta. Semmoisen luulen tulleen mieleeni - piirtäjä käytti esimerkkinä poikien kivisotaa. Molempia yllytettiin.

Onko tämä ainoastaan minun ominaisuuteni?  Ylen uutinen USA:n uhkauksesta aseistaa Ukrainaa,  palautti mieleen kaukaisen kuvan. Tekee mieli sanoa: - suurvallat uhittelevat pikkupoikien tavallla. Pöyhistelevät höyheniään kuin tappelevat kukot.

Paavo Lipponen käytti määritelmää; sivistysvaltio. Kysyn: - Onko USA sivistysvaltio? Onko Venäjä sivistysvaltio?

Mitä eroa on "sivistyksellä ja länsimaisella sivistyksellä"?     

sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Valta vai vastuu

 Vasemmiston naispolitiikko on huolissaan. Pelkää vallan puolesta. Pelkää joidenkin kaappaavan ja vaihtaa hallituksen. Olipa hallituksessa mikä suunta tahansa, aina on aihetta epäillä vallan menettämistä.

Miksi politiikassa mainitaan vain valta? Mielestäni kysymyksessä pitäisi olla vastuun ottamisesta ja asioiden hoitamisesta.   

Kaksi sanontaa:  - Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. - Politiikka on mahdollisuuksien taidetta. Tuntuu vain siltä, että mahdollisuuksien tavoittelu on hyvin monella politiikkaan lähdön ensisijainen motiivi. Päätellen siitä, miten kuoleman vakavana katastrofina kokevat valitsemattomaksi jäämisensä. Ikään kuin olisivat korvaamattomia. Uusia valitaan, ei suinkaan aina entistä parempia.

Lopetin aikanaan äänestämisen yhteiskunnallisissa vaaleissa. Käyn kuitenkin paikalla. Luulevat minun olevan oikeasti asialla. Olen kelvottoman huono piirtäjä. En piirrä kuvia. Raapustan numeron ihan oikein. Todellisen ehdokkaan kohdalle. Yksi ääni ei yksinään vaikuta. Vanhana sosialidemokraattina en pelleile demarien numeroilla. Kerran äänestin kokoomusta. Valitsin nuoren naisehdokkaan. Maakunnan lopputuloksista tarkistin. Siellä oli yksi ääni asuinkunnastani  merkitty hänelle. Se oli minun antamani. Myhäilen itsekseni, mitä mahtoi kuopiolainen ehdokas tuumia ainoasta maalaisten antamasta äänestä? Persujen korpivaelluksen aikaan äänestin heitä. Tiesin valita kohteeksi ehdokkaan, jota ei varmasti valita.

Lakkauttivat läänit. Arvelin, ettei niitä ehkä tarvita. Polittiikan tekijät ovat arvaamattomia, soutavat ja huopaavat. Hirmuisen kalapaliikin ja vouhottamisen voimalla perustettiin läänit uudelleeen? Nimen muutoksella pyrkivät muuttamaan asian toiseksi. "Alueiden" muodostaminen oli turha operaatio. Aluevaalit on täysin turha. Ehdokkaina kaikki tunnettuja pyrkyreitä. Silläkin uhalla, että olen väärässä, ennustan, leviää "tauti", vaaliväsymys. Sairastuin itse aikoja sitten.

Loukkaantuivat "pilkasta" "huulipunahallitus". Käytän itsekin sitä huumorilla. Huulipunahallituksen ministerit ovat julkisuudessa tukkanuottasilla. Tänäänkin mediassa. Lainaan tähän osan lauseesta: " - on saatava riittävästi rahaa - " Siinäpä se! Kukas lauloikaan:" - rahat eivät riitä, jumalauta.  

Siinähän se vitsi onkin. Vaalien alla vaaditaan ja luvataan kaikkea, mihin ei ole varaa. Kansakoulun vähennyslaskussa opittiin, kun ei ole, mistä ottaa, lainataan. Lainattu on. Väittävät, ettei ole huolta velan määrästä, kun se on jokin osa jostakin. Kansantulo on omituinen määritelmä. Velallakin hankittu lasketaan tuloksi. 

Huulipunahallituksella on edessä kovat paikat. Niitä voi siirtää riitelemällä ja ottamalla lisää velkaa ja erottamalla hallitus. Pandemian aiheuttama velka otettu pakon sanelemana. Parempina aikoina elettiin vastuuttomasti.   

torstai 18. marraskuuta 2021

"Kaikkien aikojen" Yle

 Viimeksi Yle.fi kertoi kaikkien aikojen kuntaverosta. Tiesi väärin! Mikä on yleensä "kaikkien aikojen"? Huvittaa! Hymähdän joka kerta, kun mainitaan kaikien aikojen saavutuksista. Mitkä kaikki ajat? Jotain urheilulajia on harrastettu jokusen vuosikymmen ja kehutaan kaikkien aikojen saavutuksilla.

Television säätieteilijä julisti: "nyt oli kaikkien aikojen lämpimin tammikuu - "                                IkiWanha nauroi: - nyt nyrjähti!

Suomen kieli on rikas ilmaisultaan. Köyhdyttääkö vieraita "sivistyskieliä" ihannoiva koulutus oppineiden Suomen kielen sanavarastoa? Suomen kieli on meidän kieli! Vieraita kieliä pitää välttämättä opiskella ja osata, mutta käytettäköön suomalaista ilmaisua omanamme.

Sentään jotkut osaavat sanoa: "mittaushistorian lämpimin tammikuu - "  Olen liian vanha, 90v, tutkimaan kuinka monta kertaa Yle.fi käyttää sanontaa: - kaikkien aikojen?  Arvioni mukaan, aivan liian monta turhaa kertaa.

Tosi jämerä mimmi

 s

Sellaiseksi osoittautuu Annika Saarikko. Raivaa esteitä uraltaan karskisti. Kumosi Antti Rinteen. Kumosi Katri Kulmunin. Yrittää kumota Sanna Marinin. Saapas näkee. Kova on pyrky!

IkiWanha

 Sellaista se on kun elää liian vanhaksi. Kumoaa yle.fi tilastotkin. Yle.fi väittää kaikkien aikojen korkeimaksi kuntaveroprosentiksi Halsuan 22 ja jotain. IkiWanha muistaa aikanaan sensaationa silloisen huipun Honkajoen 28 %. Sitä  vaan en tiedä, onko Honkajoki enää kunta? Kai sen on joku ahmaissut. Eihän urheiluennätykset vanhene, ellei niitä ylitetä, vaikka ennätyksen haltija kuolisi!  

keskiviikko 17. marraskuuta 2021

Hoitotakuu

 Pitää päästä hoitoon siinä ja siinä ajassa. Miksi pitää laatia siihen aina ja aina vain uusia lakea?

Aikoinaan suunnittelivat kansanterveyslakia. En tiedä, onko määritelmä: kansanterveyslaki sinne päinkään, mitä tarkoitan. Joka tapauksessa poliitikot vaahtosivat edistyksestä. Nyt muka tarvitaan laki hoitotakuusta? Miksi? Epäilen kysymyksessä olevan poliitikkojen halu saada puumerkkinsä päiväkirjaan. 

Eikö se ole silllä selvä, että hoidetaan kaikki hyvän sään aikana? Pääasiaa suunnitellessa minä ajattelin: - eihän laki tule sairaaloihin ja muihin hoitopaikkoihin, ellei ole henkilökuntaa, lääkäreitä ja hoitajia. Tietysti hoitopaikkoja. 

Lakeja laatiessa luotetaan poliitikkojen kaikkivoipaisuuteen. Poliitikoilla on jonkun lehmä aina ojassa. Ja ovat niin viisaita mielestään, että kaikki hoituu heidän toimestaan. Viime aikoina kyllästyttänyt hokemat päättäjistä. Miksi eivät päätä? Poliitikkojen pitää päättää! Se vaan nyt on niin, että pelkkä päättäminen ei paljoa pyhitä. Tarvitaan toteutus. Ja useimmiten toteutus maksaa, pelkkä päättäminen ei riitä. Mistä rahat? - Otetaan velkaa! Emme kysy, kuka maksaa velat?

Luin juuri Johannes virolaisen kirjan; kuka ottaa vastuun. Kirjassa tuli esille Mauno Koiviston nuukuus negatiivisena seikkana. Samoin Koiviston "kelvoton" talouspolitiikka. Vanhana sosialidemokraattina minua hävettää demarijohtajien vähäinen ymmärrys taloudesta. "Talousdemareja" aikanani oli vain Tanner ja Koivisto. Muut entiset ja nykyiset ovat vain poliitikkoja. Kunhan vain arvioni ei pätisi Sanna Mariniin. "Minä vähä eppäelen."

Sellainen seikka ihmetyttää; kun Suomi on nyt rikkaampi kuin koskaan aikaisemmin ja poliitikot vaikeroivat? Ja kansa esittää tyytyymättömyyttä!

Sairaat savolaiset

 Eikö se riitä, että olemme tyhmiä? Suomen tyhmimpiä? Olemme Suomen sairaimpia. Fiksuimmat ovat lähteneet leveämmän leivän etsintään. Muuttoliike ei vienyt rupusakkia. 

Ossi Rinne kärsi mikreenistä. Oppinut varomaan, tunsi jonkin verran oireiden ilmaantumisesta. Kysyin häneltä tietoa vaivan alkuperästä, aiheuttajasta. Hänellä oli selkeä käsitys omastaan. Degeneroituminen. Kotoisin Kainuusta, jossa ihmiset asuivat suhteellisen rajatulla alueella. Aikojen kuluessa mudostui sukulaisuus-suhteita. Henkilöiden itsensä tietämättömiäkin.

Sama täällä. Pielavedellä tapahtui paljon nuorten miesten itsemurhia. Julkisuudessa syyttivät työttömyydestä johtuvan. Mistä sitten johtuu työttömyys? Työttömyyteen ovat osasyyllisiä  myös työttömiksi joutuneet. Aloitteliaimmat löytävät helpommin mahdollisuuksia kuin passiiviset. 

Sitä tapahtui Pielavedellä. Syrjässä olimme ja verenvaihto vähäistä. Siihen kiinnitti huomiota opettaja Ida Remes kirjoittaessaan: "- oltiin sukulaisuus-suhteissa - - -" Esimerkkinä mainitsee Jauhiaiset. Niinpä! Tämän kirjoittaja Jauhiainen ei ole kenenkään sukua.

Ossi Rinne oli koiraihmisiä. Asiantuntija. Selitti koirien jalostuksesta saaduilla esimerkeillä.        Ihminen ei ole koira! Eipä olekaan, mutta on eläin. Selkärankainen imettäjä.

Koirien jalostuksessa on menty vikateille. Onhan ne kaavailleet ihmistenkin jalostamista. Savolaisten jalostaminen on myöhäistä. Savolaiset ovat liian hitaita.

Raamattu on ensimmäinen lukemani kirja. Jaakob jalosti karjaa. Raamatussa sanotaan Jumalan siunanneen Jaakobille sen väristä karjaa mikä sopi kontrahtiin. Jakob toimi niin, että syntyi joko raidallisia tai pilkullisia. Sopimuksen mukaiset sai oman laumaansa.

"Seitsemän vuotta Raakelin tähden - " Kerkeääkö siinä ajassa?"

Raamatun sana palautui, kun asiaan perehtynyt oppinut karjatilallinen suunnitteli jalostaa määrätynlaista maitoa tuottavaa karjaa. Terveydeksi! Sanoi kestävän kuusi vuotta. Sormien avulla laskeskelin: - Jaakobilla oli seitsemän vuotta. Siinä kohtaa Raamatun kertomus on tosi.               

     


torstai 11. marraskuuta 2021

"Velka on veli otettaissa - "

 Tekohurskaat jälkiviisaat katsovat paheksuvasti valtion velan ottoa. Silloin ei ollut tietoa, eikä aavistusta coronapandemiasta. Vastuussa olevat uinuivat ruususen unta. Hyvinvoinnin lisäämiseksi ehdottivat otettavaksi lisää velkaa, kun korot ovat melkein nollassa. Typerää puhetta!                       Olkoonpa korot vaikka saatavia, ei sittenkään. Korkeampaa matematiikkaa en opiskellut. Valtion hommat ovat siksi yksinkertaisia, että pärjään päässälaskulla. Kun valtion tulot ovat 50 miljardia ja valtion velka ylittää sata miljardia, siinä on yhtälöä viisaillekin. Tyhmäksi todetun järkeni mukaan pitäisi tavoite olla velan pienentäminen eikä lisääminen. Kun korot ovat alhaalla, silloin pitää  lyhentää velkaa. Velan hoidolta jää varaa lyhennyksiin. Jopa vasemmiston edustaja vastasi velan lisäämisen kriitikoille: "unohdetaan dynamiikka" !!! Valtion velka on "dynaamista" , kasvaa "ekspantiivisesti."

Tuli aikoinaan vastaan outo sana: synergia. Havainnollistivat meille tyhmille: - enemmän kuin osiensa summa. 1+1=3. Uros ja naaras yhtyvät, syntyy lapsi, se on todellista synergiaa, mutta lisäys on vain 1. Jotenkin näyttää siltä, että poliitikot ymmärtävät: 1+1 on ainakin viisi, ehkä enemmän. Ruususen unta.

Nykyisille poliitikoille pitää havainnollistaa, mitä vaati kansakunnalta selviäminen sodan kustannuksista ja vielä sotakorvauksista. Ilman velan saantia ja velan maksamista ei olisi selvitty.

Peilataan tähän päivään. Itku ja parku 90-luvun laman seurauksista naurattaa verrattuna entisaikoihin. 90-luvulla ei ollut lama. Ihmiset piehtaroivat ylellisyydessä verrattuna 40-lukuun. Silloin oli tosi lama. 

Tämän hetken tilanne vaatii velan ottoa. Mutta epäilen nykyajan poliitikkojen taloudellisen ajatuksen kypsyyttä. Eivät ajattele. Eivät pidä huolta huomisesta. Eivät pysty vakauttamaan valtion taloutta nyt ja epäilen ettei tulevaisuudessakaan?

Tänä päivänä olemme rikkaampia kuin koskaan aikaisemmin. Tarvitaan vai järkeä. Sitä vain tuntuu puuttuvan. "Niin on jos siltä näyttää."      

lauantai 6. marraskuuta 2021

Tähtien tarkkailua

 Se alkoi sattumasta. Istuin autossa katse idän suuntaan. Syksyisen illan hämärtyminen paljasti tähtitaivaan. Sattuma oli sekin, että näkökenttäni keskellä hvaitsin kolme tähteä. Huomioin niiden olevan pystysuunnassa tarkasti akselilla, sen jälkeen katseeni kiinnittyi tarkemmin kolmikon alimpaan tähteen, se oli eri värinen. Kaksi kirkasta ja yksi keltaoranssiin vivahtava. Muistui mieleeni määritelmä: "Mars, punainen planeetta". En pohtinut enempää.

Entä sitten? Sattuma sekin, kun havainnoin tähdet toisen kerran. - Onko tuo alin tähti liikkunut? Näyttää olevan hiukan vinossa. Todellakin, se oli vinksahtanut. Hiukan myöhemmin katsellessani (punainen) tähti oli liikkunut vielä eteenpäin. Mielenkiintoista!

Aina kun tähtiä oli näkyvissä, menin ulos tarkistamaan. Aina tähti oli liikkunut. Siitä on niin kauan, etten muista miten kauan tarkkailin. Tähti liikkui vaakasuorassa oikealle (etelään päin). Seurasin niin kauan, kunnes tähti oli lähellä horisonttia, enkä kunnolla sitä erottanut.

Media kertoi Marsin olevan näkyvissä. 

Selvää on etten minä ollut ainoa tuon ilmiön ihmettelevä. Seuraavana talvena en havainnut. Entä tuhansien vuosien aikana? Raamattu kertoo kaiken olevan valmista. Mutta ei ole. Tähtiä ja planeettoja ei Raamattu erottele. 

Mihinkä se punertava tähti hävisi, kun sitä ei enää näy? Kyllä se taas oikeaan aikaan ilmestyy yhä uudelleen. Minä en aikataulua tiedä, en lukenut. 

Kuvittelen poikkeavien ilmiöiden herättäneen uteliaisuutta. Ihmettely johtanut tutkimaan ja tietämään tosiasioita. Tuhansien vuosien aikana tuhansien havainnot vievät uusien oivallusten pariin.      

torstai 4. marraskuuta 2021

Diktaattori

 Vasta nyt tuli julkisuuteen amerikkalaisen tutkijan havainto. Tonald Thrumpin tavoite diktaattoriksi oli niin silmin nähtävä, että ihmetytti, miksi siitä ei ollut enemmän mediassa?

Taitaa olla vähemmistö tai jopa harvassa ihmisiä, jotka ovat lukeneet Hitlerin Taisteluni. Hitler kertoo tavoitteensa avoimesti. Ensimmäisen mailmansodan nöyryydetyn Saksan mahti nostettava. Saksan kieliset yhdistettävä. Saksan kielisen väen lukumäärää lisättävä syntyväisyydellä. Saksalle elintilaa idästä. Saksalaisten etevämmyys ja suhde muihin kansoihin johtava teema. Tosin ei puhu omasta diktaattoriudestaan. 

Ihmettelin sitä, kun neuvostoliitossa oli Hitlerin kirja kielletty. Miksi? Sehän olisi pitänyt olla pakollinen koulukirja, niin selvästi siinä kertoo pyrkimyksensä varsinkin suhteessa Venäjään. Stalinin teoksia ei tullut vastaani. Tuskinpa Stalin kertoi diktaattoriksi havitteluaan? 

Thrumphin retoriikka muistuttaa hämmäsyttävästi Hitlerin käyttämää. "Amerikka ensin!" Thrumph valehteli, niin että jopa minäkin olisin uskonut, jos olisin amerikkalainen.

Hitler valitti  hävityssä sodassa propagantan puuttumisen. Ja valehtelusta: "Kun sinä valehtelet, sinua epäillään, kun valehtelet riittävästi, ihmiset sanovat, ei noin paljon voi valehdella."

Näyttää kuin Thrumph olisi opiskellut Hitleriä. 

Tutkija varoittaa, Trumph tulee vielä presidenttiehdokkaaksi hyvällä voiton mahdollisuudella.     

maanantai 1. marraskuuta 2021

Nukkumatti vai Unikeko

 Sunnuntaiaamuna taisin nukkua pitkään. Sunnuntai-iltana painuin yöpuulle jossain 10 - 11 paikkeilla. Epäilin valvomista. Kitenkin olin nukkunut melko pian. Päättelen siitä, kun en muista valvoneeni. Heräsin aamuyöllä. Asiaa vessaan. Painuin pehkuihin ja lienen nukahtanut pian. Tavanmukainen seremonia. "Valveutuminen", puuro hautumaan, pieni voimistelu, puuron syönti. Kuuden paikkeilla. Menin sänkyyn oikaisemaan yön jäliltä selkääni. 

Sunnunta-iltana laitoin valmiiksi uunipadan. Panin valmiiksi uuniin, että tarvitsen vain kytkeä virran maanantai-aamuna. Heräsin sekavana aamulla. Katsoin numerot. Ulkona + 8 c. Sisällä +22,7.  Kello vartin yli kymmenen!? Vasta sitten muistin: uuniin piti kytkeä virta puoli kymmeneltä. Vähän myöhästyi, mutta eihän sillä väliä.

Tokkurassa en pystynyt laskeskelemaan yöunen kokonaiskestoa. Kenties 10 - 11 tuntia.

Katsoin parhaaksi, etten mene uima-hallille. Vaikutti oikealta ratkaisulta. Kaupalla asiointi ja kävely haparoivaa. Nyt on kello kahdeksan ja olo melko virkeää. Ei mitään hätää.

Arveluttaa vain; mahdanko saada tänä iltana kunnolla unta?       

lauantai 30. lokakuuta 2021

Elämän kulkua

 Sydänoperaation jälkeen toipilaana hikoilin runsaasti. Hikoilin vain yläruumiista rintakehästä. Heräsin ja heitin litimärän paidan ja paniin kuivaa ylle. Hikoilu väheni ja viimeksi hikosi toinen kylki. Hikoilu loppui, enkä siitä sen kummemmin välittänyt. 

Viime aikoina hikoilin jälleen. Aamuyöstä heräsin joskus. Paidassa tuntui kosteutta. Vaihdoin. Muutaman kerran oli lakana märkä. Ei usein. Useimmiten hikoilu oli lievää, sen verran että käsi tunsi. Pariin viikkoon en ole hikoillut. Saattoi olla lämmöstä johtuvaa hikoilua? En osaa nukkua ilman peittoa.  Sydänperäistäkö? Loppu lähestyy? En stressaa asialla. 

Nukkuminen on toinen juttu. Unta saan riittävästi, mutta temppuilee. Vaikka tuntuu väsymys, en saa heti ilta-askareiden jälkeen unta. Turhaan loikoiltuani nousen pedistä. Kun valmistan haalean juoman hunajasta,  kermasta ja kuumasta vedestä. Hörpin sen ja tiristän kusen. Kuinka ollakaan, tajuan vasta aamulla heräämään.

Ei pitäisi opetella turhia rutiineita. Aamulla herään neljältä, viideltä tai kenties puoli kuudelta.    Olo tuntuu virkeältä. Saatan nukkua sikeästi viisi, kenties kuusikin tuntia. Paras nousta silloin puurolle, uni kuitenkin pysyy poissa. Puuron syötyäni menen loikoilemaan, lepäämään. Saatan herätä  Kahdeksalta tai yhdeksältä, enkä ole ollenkaan niin virkeä kuin ensimmäisen heräämisen jälkeen. 

Onneksi en tarvitse elää aikataulun mukaan. Ainoa haitta silloin kun pitää viedä auto tai kuski huoltoon määräaikana. 

Näillä mennään!


keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Halitseminen, politiikka, vastuullisuus

Suomi tarvitsee diktaattorin. Ainakin diktatuurisen puolueen. Ettei vaan Sanna Marin mainostamisen lisäksi syyllisty populismiin? Ryhtyy vähitellen kosiskelemaan! Sanoo pontevasti: "kulttuurista ei saa leikata!" Ei tarvitse olla erikoisen hyvä ennustaja arvellessaan että Sanna Marinille tulee vastaan muutakin josta sanotaan: "ei saa leikata". Sanon itsekin mielelläni: - Eläkkeestäni (noin 1000 € kk ) ei saa leikata!

Kuka Suomea hallitsee? Keisari ei enää. Teollisuuskapitalisti hallitsee, kuitenkin sen kuristusote vähän hellittänyt. Etujärjestöt puuttuvat kaikkeen ja hallitseminen vaikeutuu. Vatimuksia esittävät tyhjäntoimittajat, joutilaana mellakoivat elämän kapinalliset ja anarkistit. Politiikan hississä kohonnut ministeriehdokas julistaa: "Suomeen julistettava ilmastohätätila!" Mitä julistaminen auttaa? Maailman mittakaavassa suomalainen tuhlari kuluttaa luonnonvaroja keskimääräistä enemmän. Ilmasto ei paljon kohene, vaikka suomalaiset puhallettaisi avaruuteen.

Paljonko suomalainen keskimäärin tajuaa maailman tilanteesta? IkiWanha lienee keskivaiheilla. Jostain syystä kiinnostuin Arabiasta. Hämmästyin, miten vähän tiesin? Saudien rikkaudet tiedetään. Mutta ei mittakaavaa. Mediassa näytetty vain vilaus. Näin pieni ihminen mykistyy mielettömyyden äärellä. Siitä ei pysty enää käyttämään määritelmää: "korkea elintaso". Sitä ei kestä enää maapallon terveys. Nuoruudestani muistikuva kertoo beduiinien karavaanit. Kaikki järjettömyys tapahtunut uskomattomman lyhyessä ajassa!

Entä "ilmastotoimet"? Täyttä vauhtia porhaltava juna tarvitsee pitkän matkan voidakseen pysähtyä. Entä yhteiskunta? Kuka luulee tai uskoo yhteiskuntaa ketteräksi? Jähmeä se on.      Tällä hetkellä maailman ihmiset ovat yhtä massaa. Nekin, jotka paimentavat kameleita, eivät ole turvassa kehityksen vauhtipyörältä.  

Venäjäkin tavoittelee öljyttömyyttä. Käytän tekstissäni vain öljyä, se on merkityksellisin tämän juttuni puitteissa. Saudien öljy. Venäjällä pitää tapahtua mullistavaa, jos koskaan ovat riippumattomia nykyisistä energialähteistä. 

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa. Mutta ennustaa saa. Ennustus toteutuu harvoin. Niin isosta ei meikäläinen tajua edes kynnenmustuaisen vertaa. Suomelle mahdollista? Kun vedetään piiriin Venäjä, USA ja Arabit, niin, menee huimasti yli hilseen. (minulta)  Öljyn loppuminen ei olekaan nähtävissä lähiaikoina. Ensimmäinen muistamani ennuste oli 1980. v 2000 sen viimeistään uskoivat (tiesivät) loppuvan. Tein konehommia ruuhkasuomessa. Ilmiö tunnetaan. Pienehköjen yritysten johtajat eivä eläkkeelläkään pysy poissa halmeeltaan.

Yrityksen oli perustanut saksalainen pikkuliikemies. Tauolla tuli vanha johtaja kahvittelemaan remonttiporukan kera. Ostanut leivoksen. Muovipakkausta avatessaan kehui pakkauksen laatua, harmitteli: "35 vuoden kuluttua ei tällaista saa, öljy loppuu." Ei öljy loppunut. 

Kuka uskoo? Arabit, Venäjä, USA, voivatko luopua fossiilisesta energiasta?  "Minä vähä eppäelen."

Uskonto ja historia. Mitäkö ne tarkoittavat? Kansakoulun historia sisälsi uskontoa ja sotimista. Vaikutti olevan sama asia; "jumalan sotilaat". Islamistit selittelevät omaansa "rauhan uskonnoksi". Itsekukin selittää omaansa ainoaksi oikeaksi uskoksi. Ajan ilmiöitä seuratessa tulee vakuuttuneeksi, että heitäkin on moneen junaan. "Rauhan uskontoa" tunnustavat hartaat uskovaiset harjoittavat käsittämättömän raakoja julmuuksia.

Tasapuolisuuden nimissä huomautan; Kristityt amerikkalaiset harjoittivat Vietnamissa anteeksi antamattomia rikoksia "ihmisyyttä vastaan".

Missä piileksi hyvyys ja ihmisten tasa-arvoisuus? 

IkiWanha on vakuuttunut uskontojen valheellisuudesta.

Arabi-dokumenttia katsoessa tuli mieleen Ramatun ennustus Baabelin tornista. Tyhmimmät (minä) pitivät sitä joskus tapahtuneena. Mielestäni se on ennuste. Kuka oli niin viisas? Katsoesani dokumentin valtavia järjettömyyksiä, Saudi-Arabian rakennuksia, päädyin ajattelemaan; tämäkö on Baabelin torni? Jos on, kuten luulen, se tulee romahtamaan!


Joskun huvittaa ihmisten tapa realisoida vanhoja tarinoita. Nurmijärvellä kiistelevät, mikä on se oikea kivi, jolle Jukolan veljekset kiipesivät? Kanadalaisessa tv-sarjassa yllätti Sherlok Holmes. Se oli sijoitettu fiktioon ovelasti, että minäkin lensin lankaan. Eläydyn voimakkaasti. 

Kalevalan Sampoa pohtivat; - mitähän se mahtaa tarkoittaa? Luulen olevani "oikeassa". Sehän on hyvinvointiyhteiskunta, jossa elämme.

Sampo tuhoutui riitelyyn ja sotaan Pohjan Akan porukan kanssa. 

Vanha kyynikko epäilee niin käyvän myös nykyaikaisen "Sammon" kohtalona.   

    

tiistai 5. lokakuuta 2021

"Sosiaalinen pääoma on kaikkein tärkeintä"

 Kunnallispoliitikko lausuu noin paikkakunnan lehdessä. En väitä vastaan, varsinkin kun minulla ei sitä ole. Kasvoin (kitumalla) pimeydessä ja tyhmyyden keskellä. Niissä olosuhteissa ei pystynyt kehittymään sosiaalisia taitoja. Rikkiviisaat sanovat: "se on itsestä kiinni". Ei ole!  Kysykää Afrikan ja Etelä-Amerikan surkeudessa eläviltä nuorukaisilta tai Afganistanin naisilta! Heidän luulisi tietävän. Mutta eivät he tiedä. Eivät he näe edessään mahdollisuuksia, kun eivät tiedä niitä olevan. Pelkkää selviämiskamppailua. 

Huono kohtelu ja puutteellinen ravinto jarrutti fyysistä kehitystä, se haittasi myös persoonan kehittymistä. Aivotkin tarvitsevat ravintoa. Ennen kaikkea sellaista ravintoa, mitä en saanut. 

Äitini oli vajavainen. Ympäristö ei häntä säälinyt, pilkkasi vain. Pilkka haavoitti minua. Häpesin syntyperääni. Häpesin köyhyyttäni. Häpesin olemassaoloani. "Elä siinä nyt sitten jumalisesti." Iso-äiti Agaatta oli "perheenpää".  Hänen perustotuudensa oli: "jumala rankasoo, jumala siunoo." Jumala ei siunannut. Tuntui vain rankaisevan vähäosaisia. 

Agaatta uskoi ehdottomasti ja luotti Jumalan oikeudenmukaisuuteen. Saahan siihen luottaa, kun hänen jumalansa oli vain keksitty ihmisten hallitsemiseksi. Uskoville luvattiin Taivaan ihanuudet. "Ellet usko, joudut Helvettiin!" Sillä edelleenkin hallitaan. Kristinuskon ote vähän kirpoaa. Vaikuttaa siltä, että Islam jyrää. Sama tosiuskovaisten peloitteleva teema. Ainoa oikea usko, ellet usko, joudut Helvetin tuleen!

Taisin menettää uskoni. Uskoni mihinkä? Oliko minulla uskoa? Ei tietenkään! Uskoni perustui opetettuun. Sama pätee edelleen, kaikki uskonnot ovat opetettuja. En ole keskustellut Raamatun tulkinnasta kenenkään kanssa. Voiko mistään ehdottomasta keskustella? Jota pitävät ehdottomuutena, eihän siitä voi keskustella! Tumman virran lautturi viittilöi kutsuvasti. Pian on totuuden hetki. Portin aukeamisesta en huolestu. Kukaan ei tiedä, pappi ei tiedä, piispa ei tiedä, paavi ei tiedä. Kukaan ei tiedä. Kun suljen silmäni, suljen ne tietoisen rauhallisena. Lopullisesta ei kukaan tiedä, miksi minä tietäisin?


    

sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Politiikan tekijät

 Voisinko minä olla politiikan tekijä? Voisin ja en voisi. Tähän paneuduin tämän hetken tilanteen yllyttämänä.

Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Kumpa olisikin? Toinen määritelmä sanoo: "- Politiikka on mahdollisuuksien taidetta." Kuka osaa sitä taidetta? Ihminen osaa. "Ihminen on poliittinen eläin." Olenko minä ihminen, kun en osaa? Siinäkö villakoiran ydin? Enkö ole poliittinen eläin? 

Pielaveden torilla Pauli Tolonen sanoi: " - Minä ihmettelen, miksi sinä et ole kommunisti, vaikka olet huonommista oloista kuin minä?

Pauli Toloselle en vastannut. En minä sitä tiedä itsekään. Heikoissa oloissa kasvoin ja se kulmakunta oli todellinen kommunistien pesä. Kasvoin sota-aikana ja silloin en tiennyt kommunisteja olevankaan. Sodan jälkeen kommunistit tulivat ryminällä. Maailman valloittajina. 

Politiikka ja kommunisti, outoja asioita. Väkistenkin hymyilyttää. Miksi minä tuon muistan? Ensimmäinen tutustumiseni sanaan tapahtui Kirkkoharjun tuvan penkillä. Kalevilla oli edessään penkille levitetty sanomalehti. Kalevia huvitti sana kommunisti. Poisti alusta kirjaimen kerrallaan: "kommunisti, ommunisti, munisti." Kalevia huvitti sana munisti. Ei yhdistänyt sitä kanan sellaiseen vaan miehisen miehen jäseneen. 

Miksi en ole kommunisti? Tuskin siihen on yhtä syytä. Ehkä suurin syy on, kun se tuli Venäjältä. Venäjä naamioitiin sanalla Neuvostoliitto. 

Ymmärrykseni oli luonnollisesti vajavainen. Olin seitsemän vuoden ikäinen. Olin herkkä ja havaitsin ihmisissä pelon. Minä en voi kuvailla ilmettä naisten kasvoilla, kun joku sanoi: "-Sota on syttynyt!" Ympärillä oli vain naisia. Miehet olivat yrittämässä estää Suomen valtaamista Venäjän miljoona-armeijalta. Mahdoton tehtävä. 

Talvisota päättyi Moskovan rauhaan. Kansalaiset kokivat ehdot raskaina. Suomesta lohkaistiin iso pala. Karjalaiset sijoitettiin joka puolelle maata. 

Rauhaa kesti vähän aikaa. Alkoi seikkailu Saksan rinnalla. Sota tuntui kestävän loputtomiin. Sotaan joutui aina nuorempi ikäluokka. Me poikaset laskettiin monenko vuoden jälkeen on meidän vuoro. No, sehän oli mahdoton ajatus.

Sekavaa aikaa jatkui. Toivo tuntui karanneen. Vahvistui ryssäviha. Sodan jälkeen rehvastelivat vallankumouksen tekijät. Yhtäkkiä muuttui kaikki. Historiasta tekivät venäläiset tulkintoja. Julistivat kaikki tekniikan saavutukset venäläisten keksimiksi. Keksiminen on väärä ilmaisu. Luin äsken kirjasta. Siinä mainittiin: "keksi auton." Ei autoa, kuten monta muutakaan yksi ihminen keksinyt. Tarvittiin monen ihmisen jatkuva kehittämistyö. Olipa kehittäjät kommunisteja tai kapitalisteja.

Otto Vauhkoselle tuli "Kansan Sana", Kuopiossa ilmestynyt kommunistinen lehti. Joskus -40 - luvulla lehdessä kerrottiin "totena" Neuvostoliitossa kehitetyn ikuisen elämän lääkkeen. Ensiksi sitä käytetään Staliniin, tuohon ihmiskunnan hyväntekijään. "Ihmelääkkeestä" en tavannut mainintaa mistään muusta lähteestä. Mielikuvitukseni kuitenkin aktivoitui, kun tuli tietoa lääkäreiden salaliitosta sekä Hrustsevin sanomasta: "Stalin luuli elävänsä ikuisesti." Lauseen luin aikoinaan kirjasta, jota sanoivat Hrustsevin muistelmiksi. Menneellä viikolla lause tuli vastaani w.averell harrimanin kirjasta. Sitä en muista, mitä mieltä olin "ihmelääkkeestä". Nuori olin ja pimennossa kasvanut. Jos uskoin, luulen kuitenkin olleen "kahenlaesta ilimoo". 

Emil Karel toimi aktiivisesti. Houkutteli minua Jokijärven kylällä toimivaan SKDL:n nuoriso-osastoon. En mennyt. Enkä tänä päivänäkään tiedä, miksi? Kuudentoista kieppeillä virisi ajatus sosialidemokratiasta. En tiedä, mistä tuli sellainen ajatus. En tavannut ketään merkittävää sen suunnan henkilöä. 

Ainoa sosialidemokraatti oli naapurissa Kivimäen kylällä Taavetti Muona. Muonan Taavetti oli sillä tavalla läheinen, että asuimme Muonassa äidin kanssa kesästä kesään. Veli syntyi Muonassa, Muonan saunassa. Tarkkavainen lukija voi arvailla erkin ympärillä tapahtuneita.    Toisena kesänä muutimme takaisin Korpelaan. 

Tapahtumat muovaavat ihmistä. Kohdalleni vain sattui  huonompia sattumuksia. Meinasin puhua politiikasta. Ehkä ja toivottavasti tätä lukee tuntematon lukija, sen vuoksi sepustin sekavaa tarinaa. Politiikkaan aikoivat minua TUL:n seura Joroisten Jyskeen kautta.

Miksi urheilin Jyskeessä? Se tarina pitää kertoa. Hyvin kuvaava tarina. Muutin Joroisiin Mustoselle elo-syyskuun vaihteessa. Syskuun alussa järjesti Joroisten Urheilijat kilpailut Joroisten kentällä. Siihen asti ei minulla ollut verryttelypukua, vain äidin ompelemia vaatteita. Varsinaiset urheiluhousut ompeli äiti vuorikankaasta. Tummanharmaana housut näytttivät kunnollisilta. 

Aaatto Tarvainen myi minulle velaksi vanhoja kamppeitaan. Musta verryttelypuku oli sopivan kokoinen. Oli siinä reikiäkin. Oli minulla piikkarit.                          

Niillä varustettuna menin urheilukentälle. Korkeushyppypaikalla oli toimitsijana Martti Härkönen. Komea nuori mies katsoi minua halveksivasti, kun anelin päästä hyppäämään, vaikka kilpailun ulkopuolella.                                                                                                       " - Kilpailun jälkeen saat hyppiä."                                                                                                Tein työtä käskettyä. Asetin riman lähelle äskeisen kilpailun tasoa. Hyppäsin yli. Nostin rimaa kaksi kertaa. hyppäsin yli.  Joka kerta ensiyrityksellä.                                                       Välineitä kokoileva toimihenkilö sanoi: "- sinähän olisit voittanut äskeisen kilpailun. Niinpä!                                                      

Piti mennä huonompaan seuraan TUL:n Joroisten Jyskeeseen. Siitä sitten joskus vilahti politiikka.  Mustonen oli veteraanipoliitikko. Järjesti minut perustamaan Sosdem-nuoriso-osaston. En minä siinä onnistunut. En ole poliitikoksi sopiva. Hyvä, etten ole!

Joroisten Jyskeen vuosikokouksessa räjähti pommi. Niin iso, että minulta meni pasmat sekaisin. Joku ehdotti puheenjohtajaksi Erkki Jauhiaista, joku kannatti. Oli ehdolla joku toinenkin, sopivampi. Heti näkyi etten ole pätevä, hämmästyin niin, etten ymmärtänyt kieltäytyä. Eihän politiikko hämmästy mistään. Kummallista, että vasta nyt viimeisillä päivilläni ymmärrän siinäkin olleen politiikkaa. Minulla ei ollut taitoa eikä pyrkyä. Luotin siihen, etten pärjää äänestyksessä.

Sitten vasta yllätyin, kun äänestivät minut puheenjohtajaksi. Sitä ihmettelin jälkeenpäin ja ihmettelen vieläkin. Miksi kukaan ei huomannut valintaani vääräksi, sääntöjen vastaiseksi.      TUL:n säännöt edellyttivät seitsemäntoista vuoden ikää ollakseen äänivaltainen. Minua äänesti kaksi oikeudetonta poikaa. Kumpikin reilusti alle seitsemäntoista. Ymmärsin sen vasta myöhemmin, olisin voinut kumota vaalin. Vasta nyt todella ymmärrän Mustosen sormien olleen pelissä. Kysymyksessä oli isommat asiat, kuin pikkuseuran puheenjohtaja. Itse asiasta olin silloin ja tänäkin päivänä samaa mieltä, mutta väärin pelattu.  

Siinä on se Mustosen juju. Puheenjohtaja todennäköisesti valitaan edustajaksi piirikokoukseen. Oliko Mustosen tekosia, kun ne kaksi poikaa olivat vuosikokouksessa? Niin nuoret harvoin osallistuvat.

Torjuttiin vallankumousta. Sosdemit olivat hajalla, kahdessa leirissä. Vuotta Aikaisemmin Sosdemit olivat huolimattomia. Komunistit valtasivat TUL:n Kuopion piirin. Demarit vastavetona perustivat Savon piirin. Savon piiri hyväksyttiin, kun suurin osa seuroista liittyi siihen. Sen kahinan yksityiskohdista en ole selvillä, en ollut kiinnostunut sellaisesta. Taisin olla armeijassa. 

Savon piirin piirikokoukseen demarileiri valmistautui etukäteen. Kutsuivat erkinkin junttakokoukseen. Hajanainen demariporukka joutui sopeutumaan. Kokoukseen seuraavana päivänä, sunnutaina, piti mennä yhtenä rintamana molemmat nokankoputtajat.

Olin juuri täysi-ikäinen joutuessani sotkeutumaan polittiseen juonitteluun. Edustajat valittiin sääntöjen mukaisesti. Kokous oli laillinen. Demarien junttakokouksessa jouduin tunnustamaan väriä. Äänestin "alkuperäisten" joukossa.

Kokouksessa näkyi puoluepolitikointi irvokkaimmillaan. Edustajia valittiin useaan jaostoon.  Demarien edustaja ehdotti. Sen jälkeen Urho Rautee esitti samoille paikoille omat ehdokkaansa. Äänestettiin. Tietenkin "me" voitimme. Olihan juntattu huolella. Tuli valittavaksi toinen jaosto. Sama uudelleen, piti äänestää. "Me" voitimme. Äänestettiin ja äänestettiin. Yhä uudelleen. Kärsivällisesti. Tietäen tuloksen etukäteen.

Sitten välikohtaus. Yhdeltä "meikäläiseltä" paloi pinna:                                                              " Ettekö te hyvät aseveljet tajua - "

Mutaman vuoden päästä muutin pääkaupunkiseudulle. Mustonen ei viitannut sanallakaan.      Mutta Aatto Tarvainen sanoi: "- myö luultiin että sinä out männy kuukilaisten politrukiksi."    En mennyt kenenkään politrukiksi.

En vielä kypsynyt. Autoalan ammattiliittoon sotkeuduin, poistuin häntä koipien välissä.                                        



       

      

maanantai 27. syyskuuta 2021

Valta

 "Valtaa jaetaan Saksassa." Tuommoisen otsikon havaitsin. Entä Pihtiputaalla, Peräseinäjoella tai Rautavaaralla? Erkki horisee! Vai horajaako? Mitä yhteistä on mahtavalla saksan valtiolla ja vihoviimeisillä peräkylän pitäjillä?  Tekee mieli vastata, ettei mikään. Ei kyllä olekaan mitään! Kuitenkin näissä tuppukylissä kuntavaalien jälkeen puhuvat vallasta. Todellakin, puntaroivat, säilyikö, vai vaihtuiko valta? Kuka on vallassa? Siinä se juju onkin. Savolaiskuntien edustajatkin kuvittelevat vallasta. 

Savolaiskuntien edustajat joutuvat tosipaikkaan. Pitäisi ryhtyä tositoimiin. Vallanhalu on siinä asiassa hankala työkalu. Vallanhimo vielä pahempi. Savolaisten kunnan kahvaan pyrkijöillä olen havainnut voimakasta vallanhalua. Yrittävät kyllä peitellä, mutta aina valpas Ikivanha erkki tunnistaa todellisen. 

Savolaisten kuntien päättäjillä on todellinen ongelma: "kun ei oo rahhoo, niin ei oo rahhoo!"  Saksan "valtiailla" on isommat murheet, myös suuret mahdollisuudet. Ehkä valtaakin?

Jospa herkeäisimme jankuttamasta vallasta, sen sijaan vastuusta ja asioiden hoitamisesta, siitähän käsittääkseni on kysymys. 

lauantai 25. syyskuuta 2021

Verot

 Silloin puhuttiin veroäyristä. v 1950 se oli 10 penniä. oikeampi ilmaisu on 10%. Tarkoitti kunnallisveroa. 10% oli kansan mielestä paljon. Kansan mielestä ei pitäisi  verottaa niin paljon. Joskus 1970 luvulla oli Pielaveden veroprodentti 16. Sanoivat Pielavettä maailmanlopun kunnaksi suuren veroprosentin takia. Siihen aikaan teollisuuskaupungissa Warkaudessa oli samansuuruinen 16%.

Todellisuudessa olisi pitänyt olla korkeampi. Rahat eivät riittäneet. Kansakoulun laskuopista muistamme: "jos ei voi ottaa, lainataan". Lainattu on. Lainasi valtio ja lainaa edelleen. Kunnatkin lainasivat surutta. Kuntien lainaaminen johtui osaksi valtion asettamista velvoitteesta. Hokemasta päästyä hokivat kansalaiset: "- Veroja ei saa nostaa". Edusmiesehdokkaat eivät uskaltaneet luvata, ettei verot nouse. Pelkäsivät paikkansa menettämistä. 

Vakuuttivat: "veroja ei koroteta". Edusmiehet joutuivat väkisten rukkamaan veroastetta ylöspäin. Veronkorotukset tehtiin, mutta liian myöhään. Velkaa otettiin enemmän kuin "sielu sietää". Rahta eivät riittäneet. Velkaa on ihmisillä. Velkaa on kunnilla. Velkaa on valtiolla. Jos meinataan selvitä, pitää veroja korottaa. IkiWanhalla ei ole velkaa. Vai olisiko mahdollisesti kunniavelkaa?

Nyt on Suomella sellainen valtionvarain ministeri, etten tiedä itkeäkö vai nauraa. Puhuu verojen alennuksesta. Mielestäni vastuutonta puhetta.

Petteri Orpo varoittaa velkaantumisesta. On selvää, että tämän hetken "raju ajanriento" vaatii veronsa. Sen sijaan hyvinä vuosina otettu velka kertoo valtiontalouden holtittomasta hoidosta. Ketkäs sitä hoitikaan? Eduskunta ja hallitus. Muistaako kukaan, ketä siellä oli? Demareissa ei ole ollut Koiviston jälkeen talouden tuntijoita. Vanhana sosialidemokraattina minua hävettää. Antti Rinne on antti rinne. Kypsyisikö tyylikkäistä naisista talouden tuntijoita, jotka toimivat talouden lakien ehdoilla??   Tässäkin tapuksessa lainaan Seijaa, kuten usein ennenkin : "Minä vähä eppäelen?" 


Peteri Orpon puheet johdattivat ajatukseni Ilkka Suomiseen, entiseen kokoomuspomoon. Julkisessa ruudussa puhui ristiin, kannatti siirtymistä välillisiin veroihin. Toisella suupielellään vaati autoveron poistoa.

Eläketuloni on sellainen, että vähennykset kattavat, veroa ei kerry. Viimevuotisista saan veronpalautusta 60 € . Kuitenkin veroja kerrytän Kaikista ostoksistani ja osuuteni kiinteistöverosta. Enkä vaadi verojen alennusta. 

Murhemielellä seurasin yltiöpäiden yrityksiä valtiontalouden hoidossa. Tuli poliittisia ruumiita, joita haukutaan kaiken aikaa. Mistä tulee seuraava uskalikko? Vai tuleeko?                 " - Minä vähä eppäelen". 

 

perjantai 24. syyskuuta 2021

Aluevaalit

 Aluevaalit on julkinen tyhmyydenosoitus. Kun ilmoittivat lopetettavan läänit, arvelin, joutavat varmaan, en asioinut koko siihenastisen elämäni aikana.

Entä nyt? Läänit tulivat jälleen, vain toisella nimityksellä. Olisivat rehellisiä (eihän poliitikot), olisivat sanoneet palauttavansa läänit. Sanottakoon: - läänit, tai sanottakoon: - alueet, niinpä!       "Leveämmät hartiat". Nimi ei tarkoita, että hartiat ovat leveämmät, kun sanotaan: - Alueet.

Ammattilaiset ovat fiksumpia kuin poliitikot. Perustaneet kuntainliittymiä. Kahta olen käyttänyt vakavien sairauksien takia. Pielaveden-Keiteleen yhtymä toimi kohdallani. Nyt siellä on Nilakka. Sisä-Savon yhtymä toimi hyvin. 

Tyhmä kysyy: - Miksi piti vouhottaa soteuudistuksella? Vouhottamalla ei lisäänny resurssit, eikä organisaatio tehostu.  Väkisten väkerretty uudistus osoittautuu sudeksi jo ennen syntymäänsä. Eikä valmistu minun eläessäni. Poliitikot eivät usko itsekään. 

Vouhottajat sotkeentuvat tietotekniikkaan, jota eivät ymmärrä, vaikka ovat ymmärtävinään puhuesaan vieraskielisillä nimityksillä. 

Skupuolta vaihtamalla  naisesta mieheksi. Kuinkas kävikään? Media kertoi miehen olevan raskaana!!?? Kyseisestä operaatiosta olen sanonut: - Ei tule kalua! Tehtäköön kumpaan suuntaan tahansa. 

Soteuudistuksesta olen ennustanut: - Ei tule kalua. 

tiistai 7. syyskuuta 2021

Pientä harmia

Pielavedellä Eljas Laukkanen, kaltaisiani "meidän herramme muurahaisia", tuli korkeaan ikään. Ei ehkä pääsyt ihan 90. Mieleeni jäänyt viimeksi 85. Onhan sitä jo siinäkin. Peilaan itseeni ja ymmärrän hyvin turhautumisensa avuttomuuten tunteeseen. Kun ei pysty! Niinpä! "Sama vika rahikaisella". Kädet ei tottele, jalat ei tottele, pää ei tottele.

Joku kertoi hänen viime hetkestään. Askarteli välineiden kanssa kamarissaan. Tuli paikalle vaimonsa. Eljas sai sanotuksi:                                                                                                        "- Jos et kestä kahtoo, niin mäne toeseen huoneeseen - "

Turhaudun hyvinkin usein. - Onko elämällä tarkoitusta? Miksi pitäisi elää pitkään vajavaisuuden yhä lisääntyessä? Miksi minä elän? Kai siksi, kun en ole kuollut. Minun kantti ei kestä tehdä Eljaksen kaltaista ratkaisua.

Eikä minulla ole pyssyä!

Kompuroin totuuden äärellä. Lauantaiaamuna heräsin kovaan kipuun oikeassa jalassa. Olin tuskasta sekasin, en muista kaikkea siitä. Ilmeisesti kipu tuli juuri juuri ennen heräämistä. Niin kova kipu ei salli nukkua. Tokkurassa kamppailin. Tuntui etten pääse minnekään. Kun sain liikuteltua tuskallisesti jalkojani, tuntui ettei jalkani kestä nousta ylös. Vaivoin sain vasemman jalkani jotenkin seisaalleni. Oikea on sairaampi jalkani. Ylös noustua täysin turta. Kipu jäi pitkäksi aikaa. Polven koukistaminen koski. 

Maanantaina menin uimahalliin. Toivoin lämmön ja rauhallisten uintiliikkeiden helpottavan. Saunassa ei ollut muita. Löylysanko oli liian täynnä minulle. Aioin nousta hissituolilla. Kannoin veiastiaa, kaaduin holtittomana. Näkyi vähän verta. vasempaan käteen peukalon hankuraan pieni vamma. En voinut uida, pääsin kotiin. 

Pesukoneesta poistin vatteet. Panin sukkia pesuun. Sukkia voi ripustaa yhdellä kädellä.

Tuskia ei ole, mutta kipeytyminen tuntuu.

Joku sanoi: "kyllä se siitä". Enpä tiijjä. Kotiaskareet vähän hankaloitui.   

tiistai 31. elokuuta 2021

Afganistan

 "Emme saa hylätä Afganistanin kansaa." Noin sanoo YK:n pääsihteeri. Saahan sitä sanoa. Kukaan ei mahda mitään. Mitä tapahtuu, sitä "ei tiedä erkkikään". YK on hampaaton. Mitä virkaa on kyseisellä puljulla?

Kansainliiton perustaminen ja toiminta on minulle tuntematonta, en ole lukenut mistään. Se vain loppui olemasta. YK:n perustamisen aikaan olin nuori ja vähällä kokemuksella varustettu. Olin optimistinen. Uskoin järjestön menestyvän. Harhaluulo. Hurskaasti sanotaan: "Yhteistyö on voimaa." Kyllähän se olisi, jos? Ihmiset vain eivät näytä läheskään joka asiassa pystyvän yhteisiin ponnistuksiin. 

"Jehovalainen" Leo Virtanen ajatteli paljon. Emme väitelleet, ymmärsin olla puuttumatta vakaumukseensa. Sellaisen kysymyksen esitin, joka koski heidän ennustamaansa tuhatvuotista valtakuntaa. Mikä se olisi?  Leo Virtanen tuumaili siihen mahdollisesti kehittyvän YK:n!  Monenlaisia aatoksia tulee yllättävistä suista. Ymmärsin olla ilmaisematta epäilystäni ääneen. Oliko ajatus Leon omassa päässä muhinut, vai oliko moista esillä heidän yhteisössään? Joka tapauksessa se on utopistinen ajatus.

Siirtomaa vallat sanoivat saattavansa "kaikki kansat" kristinuskon piiriin. Tarinassa väittävät Jeesuksen sanoneen: "Tehkää kaikista kansoista - " Kansakoulun uskonnon tunnilla siitä kerrottiin. Kaikki uskonnot perustuvat valheeseen. Ovat vain uskontoja, joihin kannattajansa uskovat vastoin kaikkia järkeviä perusteluja. Kristinuskon ote herpoaa vähitellen. Marxismi - Leninismi sotkeentui omaan näppäryyteensä. Senkin ohjenuoran voisi muotoilla: "Tehkää kaikista kansoista - " 

Entäpä nykyinen tavoite: "Islamistinen maailmanvalta". Kehittyykö sellainen?

Tarkkavainen lukija ihmettelee, miten nämä liittyy Afganistaniin?                                                   Kaikki liittyy kaikkeen. Myöskin tarina Kainista ja Abelista. Kaikille yhteistä Vallanhimo, kunnianhimo, kyltymätön ahneus ja suurudenhulluus. Yksityisistä ihmisistä valtioihin ja valtioliitoihin.  "Näin on ollut ja näin on oleva."

Tähän astisista tuntemani suurin "rikos ihmiskuntaa vastaan" oli Vietnamin sota. Kuka olikaan rikollinen? Kas kummaa? kukaan länsivallan edustaja ei sitä ilmaise noilla sanoilla. Niin, USA ja USA:n presidentti.

USA:n presidentti Bush julisti, näyttivät sen televisiossa ympäri maailmaa:                                 "Olemme saavuttaneet tavoitteemme, päässeet Bagdatiin"!                                                          Mitä sanoikaan korpifilosofi? Sitä ei kuullut muut kuin televisioni ruutu: -Nythän se vasta alakaa! Eikä ole tapahtunut vieläkään, Irak on sekasorrossa vielä nytkin, vaikka USA:ssa on vaihtunut jo useampi presidentti.

Afganistan oli mahdoton hallittavaksi. Sen olisin voinut ennustaa entisten valtiaiden kokemuksista. 

Kuulun tähän vaaleaihoisten "ylempään rotuun" mutta en tunne kuuluvani "valtiaisiin". Kuulun syntyperältäni "alempiarvoisiin" vähäosaisiin. Niin; en kai ole Amerikan presidenttejä viisaampi. Vaikka olisinkin, ei sillä ole merkitystä. Tekee mieleni ennustaa: -nyt riitti. Enää ei USA:N presidentit isottele. Saatan todennäköisesti ennustaa väärin?                                                                                                                                                                                                                   

    

   






torstai 29. heinäkuuta 2021

Jalat

 Lauantaiaamun herätys tuntui kovana kipuna. Sairaampaan jalkaan koski tosi kipeästi. Kun nukun kovin pitkään, tulee kipu herkemmin. Viileys vaikuttaa samoin. Ei nyt ole viileää. Lauantain jälkeen ei ollut kovaa kipua, vain se tavallinen häirikkö. Kahdeksisen vuotta on vaivannut. Lääkäri sanoi, ettei parannuskeinoa ole. Niinpä, mutta paheneminen jatkuu. Loppuu vasta kun "hetki lyö". 

tiistai 27. heinäkuuta 2021

Yksin

Se on vain yksi sana, mutta merkitys voi olla monenlainen. Sanan alla oli tv-ohjelma: perjantaidokumentti. Pieni vaikutelma on, että olisin nähnyt sen aiemmin. Jos näin, niin silloin kai ohitin sen ilman tuntuvaa vaikutusta. Tällä kertaa se pysäytti. 

Siinä näkyvä vanha mies elää todella ankeissa oloissa. Saatan olla miestä vanhempi, mutta tunnen itseni häntä terveemmäksi, tutkaillessa vaivojani. Kömpi sängystä rumien kankaiden seasta. Oma sänkyni on siihen verratuna ruhtinaallinen vuode. Ruokailupaikkansa surkeus korostuu verratessa omaan kiiltäväpintaiseen turvalieteen ja kohtuullisen puhtaaseen tiskipöytääni. Oma ruokani on verrattuna häneen juhlapäivällinen. 

Yhteiskuntaa voi syyttää. Lähtökohtani oli heikko. Yritin oloani kohentaa. Onnistuinkin, vaikka en mielestäni tarpeeksi. 

Herää kysymys: Eikö tämä mies yrittänyt omatoimisesti. Mikä esti kehittymisen? Vai estikö? Tapahtuiko vain väistämätön? Eikö hän ollut onnensa seppä?  

maanantai 26. heinäkuuta 2021

Onko elämän tarkoitus kuolema?

Uskoin että en elä pitkään. Kuvittelin sydänvaivan  huolehtivan poistumiseni nopeasti, niin etten tarvitse kärvistellä pitkään raihnaisuuden runtelemana. Sydänvaivaa pitivät "riskitekijänä", niin minäkin luulin. Kuitenkin nyt tuntuu, että kuvittelin turhia. Useimmat kuvittelevat aina jotain. Miksi olisin poikkeus? Tällä hetkellä kaikkein vähiten vaivaa sydän. Mittailen verenpainetta. Lukemat ovat luvattoman alhaisia. Vertaan niitä Kekkosen muistelmiinsa merkinnyihin. Joskus opinnnoinsa alkuaikoina sanoo lukemat 160/90 . Minun raukan pitää sinnitellä: 140   70  149. Kekkonen kehuu omiaan nuoren miehen paineiksi. Minun lukemani ovat vanhan miehen. Miten on mahdollista, että olen elossa?

Miksi ihmisen pitäisi elää pitkään? Ei pidä elää pitkään, eikä ole tarkoitettu elämään liian kauan. Helvetin pelottelu ja taivaan ihannuuden tavoittelu ovat mielikuvituksen rakentamia. Ihminen kaipaa niiden kuvittelemista. Siksi uskonnoilla ja uskomuksilla on niin suuri valta, vastoin kaikkea todellisuutta.

Olenko elänyt tarpeettoman pitkään? Siltä nyt tuntuu. Tunnen elämäni turhaksi. En kuitenkaan pysty sitä lyhentämään oma-alotteisesti. Sisälläni ei ole väkivaltaisuutta eikä itsetuhoisuutta. en pysty. 

Tunsin Pielavedellä Eljas Laukkasen, sarjassamme kaltaisiani ikuisia ahertajia. Tunsi silloin turhautumista kuten minä nyt, elämä ei ollut hallinnassa. Ehkä ei ennättänyt 90 een. Muistan vain maininnan 85.  Tarina kertoo: Eljas askarteli huoneessaan. Huoneeseen tuli vaimonsa, Eljas sanoi koruttomasti: "- jos et kestä kahtoo, mäne toeseen huoneeseen."

Minä en pysty sellaiseen ratkaisuuteen. Tosin, ei minulla ole pyssyäkään.      

perjantai 23. heinäkuuta 2021

PÄÄSKYSET

 Lenkilläni Äijäveden ympäri kiinnitin huomiota pääskysten lentelyyn. Syyskuu oli alkamassa ja muistin iso-äidin hokeman:                                                                                                                       - Laurilta laumaan , pärttyliltä peräti poekkeen.                                                                                      Kyseiset päivämäärät olivat merkittäviä syksyn vaiheisiin liittyviä, esimerkiksi rukiin kylvöön. Laurin päivä 10 elokuuta pitää suunnilleen paikkansa pääskysiin, Silloin harjoittelivat lentämistä ja kokoontuivat suuriin parviin, jotka lepäilivät puhelinlankojen päällä. Puhelinlangat ovat katoavaa perinnettä, joten pääskyset etsivät muita mahdollisuuksia.                                                                        Syksyn oikullinen sää koituu joskus kohtalokkaaksi ja vaikeuttaa kylmään tottumattomien lintujen muutopuuhia. Joskus nuoruudesani vierailin tuttavien luona Espoon Tapiolassa. Harvinaisen kolea sadesää yllätti etelä-Suomeen ennättäneet pääskyset, muuttomatka keskeytyi. Viluiset linnut hakivat lämmön läheisyyttä ihmisten asumusten parvekkeilta. Niitä tuli parvekkeen kaiteet täyteen siinäkin paikassa, jossa vierailin. Katselimme surkean näköisiä pikkulintuja sysipimeänä iltana asunnosta heijastuvassa valossa.

Muutin Pielaveden Petäjäjärvelle, entisen koulun paikalle, jossa oli autohajottamo. Romut siivottiin, jäljelle jäi pinnalta murtunut kenttä. Savisesta maaperästä saivat pääskyset kylliksi rakennusainetta, pesän rakentajia tuli useita. Rakensivat kotejaan räystään alle. Yksi pariskunta lenteli ja räksytti korvani juuressa, kun maalasin seinää liian lähellä heidän valitsemaansa pesän paikkaa.                                                                                                                                                   Kaksi paria rakensi pesänsä kiinni toisiinsa paritaloksi. Jokaisessa pesässä hautui poikasia syksyllä oli siipien suihketta.                                                                                                                 Haarapääskyn vanha pesä oli ulkohuusin haisevalla puolella suunnillen oven puolivälin korkeudella. Siihen oli jäänyt yksi muna suutariksi, jonka otin tutkittavaksi. Siihenkin pesään tuli asukit ja aikanaan poikaset. Lantaosasto oli hyvin kapea ja seinää pari metriä ylöspäin.                     Arvelin poikasten lentoon lähtöä vaikeaksi, koska niiden piti lentää pystysuoraan ulos. Seurasin kiinteästi kehitystä. Huomasin huoleni turhaksi, hyvin pian kattotuolien rakenteessa nökötti viisi päskyä.                                                                                                                                                    Naapurin mies minua odottaesaan loikoili talon edessä nurmikolla, arveli kohdallaan olevassa pesässä poikasten sirkuttavan. Väitin vastaan, siitä pesästä lähti jo poikaset. Miehen arvelu osoittautui oikeaksi, pesäässä oli toinen sarja poikasia. Edullisena kesänä sattavat tehdä kaksikin poikuetta.                                                                                                                                                  Verstaani näytti miellyttävän haarapääskyjä. Verstaassa oli kaksi kesken jäänyttä pesän aihiota.  Ylhäällä oven vieressä olevan jakorasian päälle aloitettuun pesään alkoivat rakentamaan lisää. Avoimesta pariovesta pääsivät liikkumaan, mutta työn touhuni häiritsi ja pesän teko viivästyi. Ovet sulkiessani jäti oven alareunan tiivisteosan auki, josta pääsivät kulkemaan.                                Poikaset kuoriutuivat myöhään, ennättävätkö toisten mukaan? Hyönteisten runsaus kasvatti nopeasti. Ilokseni yksi poikanen jo lensi peästä. Sitten ilma kylmeni, hyönteiset loppuivat. Naapuri kertoi nähneensä ennennäkemättömän määrän pääskysiä iltamyöhällä lentelemässä joen yllä. Todennäköisesti viimeiset hyönteiset kokoontulvat etsimään lohtua jokiveden lämmöstä.            Emot häipyivät ruokaa etsimään ja orpo poikanen kyhjötti katon rajassa putken päällä.  Toinen poikanen teki tuhoon tuomitun yrityksen, putosi lattialle, johon menhtyi. Orrella kyykkinytkin nääntyi nälkään, putosi lattialle, josta korjasin kuolleet pois.                                                                 Kului viikko, sää lämpeni ja emot palasivat. Pesän reunaan nojasi linnunpojan pää, jonka elottomaan nokkaan emo tyrkytti ötökkää. Emot eivät kuitenkaan halunneet jättää kuollutta pesuettaan, vaan istuivat edelleen muutamia päiviä katon rajassa.                                                       Vihdoin hätistelin ne ulos, tilkitsin oven ettevät pääse takaisin. Kiipesin pesälle, jossa reunalla retkottavan lisäksi lojui kaksi kuollutta.          

torstai 22. heinäkuuta 2021

Höperehtimien

 En tuntenut hellettä haitalliseksi. Haittasi vähän. Sakkipeli onnistuu huonosti. Unohtelu lisääntyy. Unen saanti temppuilee. Vaikka lämpö ei nouse yli 28 asteen. Pientä vahinkoa tulee. En ole teräsvaari. 

Uimahallissa on viileää ja vesi kantaa huonojalkaistakin. Kirjoittaminen ei suju.                                


Vanhoja voin tallentaa, se on kyllä vähän tylsää.

Muuttolintuja                                                                                                                                        Synkkä pilvinen päivä, alakuloinenkin, vaikka on kevät. Tihkusade valuu hetkittäin surullisen näköiseen maahan. Olen jättänyt ansiltyöni vähäksi aikaa ja tullut muuttolintujen lailla Petäjäjärvelle.                                                                                                                                          Linnut tulevat etelästä pesäntekoon. Minäkin tavallaan pesäntekoon. En tosin tee poikasia. Kunnostelen paikkoja sinä tarkoituksessa, että ehkä alan asustelemaan Petäjäjärvellä. Entinen Petäjäjärven koulu. Tuntuu nimitys harhauttavalta. Rakennus on korpimaisemassa, järveä ei näy, eikä yhtään naapuria, sen sijaan romua pihan täydeltä. Paikalla ollut autohajottamo ja siltä näyttää.                                                                                                                                                   Rappujen edessä pari henkilöautovainaata, koivujen välissä Sisu-kuormuri, umpipaketti kyljellään, lavapakettiauto lähellä tietä, hajallinen pressu vinksahtaneen kehikon yllä ja autoilijan nimi vielä näkyvissä. Seinää vasten nojaa konepeltejä, ovia ja akseleita. Sulavan lumen alta paljastuneita törröttäviä pakoputkia ja pyöriä. Joka puolella öljylammikoita ja maton kappaleita. Siinä keskellä pihaa miehen korkuinen läjä mitähän lienee.                                                                 Siinä sitten käppäilen omaisuutta ihaillen ja siivousta suunnitellen, kun  äkkiä helähtää sointuva toitotus. Mikäs se oli? Eläinkö? Käännän päätäni ja näen puiden välissä isojen lintujen hahmot. Mutta eihän kurjella ole tuollainen ääni? Jousenia, lentävät matalalla, liki puiden latvoja siitä ylitseni. Ovat menossa Pienelle Petäjäjärvelle päin. Kaksi kaunista lintua. Mikä vastakohta ympäristölleni! Muutamien päivien perästä näin niiden lentävän lähistöllä ja tiesin niiden asettuneen paikkakunnalle.                                                                                                                      Ulkoseinää maalatessani totesin pääskysten saapuneen. Räystään alla oli yksi pesä. Olin maalaamassa juuri pesän lähistöllä, ku äkkiä kuulin voimakasta viserrystä. Jätin räystään aluksen maalaamatta etteivät sirkuttajat hajusta häiriintyisi. Pesän kohdalla seinää maalatessani huolestuneet linnut lentelivät aivan korvani vierestä, räpyttelivät ja lauloivat, en minä niitä pelännyt, enkä liioin vihannut, mutta eivät onnettomat ymmärtäneet minua ystävällismieliseksi.        Aikanaan pesästä pilkisti nuorten pääskysten päitä. Eikä maalinhaju näyttänyt ollenkaan häiritsevän, päinvastoin, ihmeekseni rakentui viisi uutta pesää vasta maalatulle räystään aluselle ja kolmessa ainakin havaitsin poikasia.                                        

Muistin joutsenet ja päätin käydä pikkujärvellä, josko pitkäkaulat olisivat nähtävissä?  Matkaa on alle kilometrin. Hakkuuaukeen älkeen on metsikkö ja lähinnä rantaa on tiheä ryteikkö pientä puuta, se muodostaa näkösuojan. Sulloin itseni pusikon läpi, kahlasin rantaveteen  kurkistamaan pajupensaiden välistä järvelle. Järvellä ei näkynyt, mutta vasemmalla, missä alkaa joki, havaitsin jotain valkoista. Oliskos siellä joutsenet? Siirryin varovasti nähdäkseni paremmin. Näin kaksi valkoista, mutta en ollut varma, mitä ne olisivat?  Kaksi viuhkaa, aivan kuin pienoispurjeita, tai paremminkin jättiläismäisiä lautasliinoja asetettuna pystyyn kuten ravintolan pöydällä. Katselen hetken, sitten toinen niistä liikahti ja vedestä kohosi pitkä kaula ja pää. Ne olivat siinä ruokailemassa. Puolisukeltajat etsivät pohjasta jotain. Kun kaksi pyrstöä oli pystysä, hiivin lähemmäksi, kun jompi kumpi liikahti, pää oli nousemassa, silloin olin liikkumatta. Todennäköisesti ne tajusivat minut, mutta kun olin hiljaa, ne ei säikkyneet.                                         Pääsin aivan joen rantaan vaikka matkalla sorsapari pakeni kohisten, sain katsella joutsenten pyllistelyä hyvän aikaa. Kun menin ihan veden äärelle, ne läksivät hyvin rauhallista tahtia liukumaan jäevelle.                                                                                                                                 Katselin kauan. Voisipa ihminenkin olla noin onnellinen.                                                                                                                                                                     

tiistai 20. heinäkuuta 2021

Elossa vai elämässä

"Synnyin ja kuolin, siinä välissä olin elossa." Kovia kokenut tunnettu naishenkilö kertoo sillä tavalla. Asiaa sivuttiin vieraskielisessä sanailussa. Olin ymmärtävinäni: "Silloin on ihmisen elämä merkityksetöntä, kun on elossa, mutta ei elä." Niinpä. 

Sattuu. Minuunkin. Synnyin ja kasvoin olosuhteissa, jotka eivät mahdollistaneet kunnollista elämistä, vaivoin pysyi hengissä. Kehittymiseni ihmiseksi jäi vajaaksi. Jotain opin ja jotain suunittelin, mutta Tärkein asia jäi kesannolle, ihmissuhteiden kehittyminen. En kertakaikkiaan osannut, enkä osaa toimia "ihmismäisesti". Olen ujo introvertti. "Mä oon, mitä oon." Pahinta asiassa lienee, että toiset ymmärtävät väärin. Sivuun jättäytymiseni tulkitaan ylpeydeksi. Totuus on aivan muuta.

 Monipolvinen toilailuni pitkän elämäni varrella ei paljoa jättänyt aikaa "elämiseen". Yksi on varmaa, kuolemalle riittää aikaa.   



 

 

maanantai 5. heinäkuuta 2021

Ohemäki

 Olen osaavinani kirjoittaa. Bloggerin "sielunelämää" en tajua. Ajattelin kirjoittaa Ida Remeksen kirjeiden perään omia sepustuksiani, mutta ei onnistu. Kun teen korjauksia tuoreseen tekstiini, se vaikuttaa koko sarjaan alusta asti. Arvelin vain kompuroineeni, mutta nyt uskon. Tein korjaukset koko sarjaan ja päivitin. Seuravat saman aiheen postaukset panen toisen otsikon alle.  Perkatessani kului aikaa ja voimia. Jätän toiseen hetkeen.

Ehdotuksestani järjestivät koululla viimeisen äitienpäivä-juhlan. Esitin silloin seuraavanlaisen:

- Että minä nyt seison tässä, siihen on syyllinen Esa Jääskeläinen sen perusteella, kun olen kirjoitellut muutaman pakinan vanhan koulun ajoilta. Vuosien ja tapahumien luettelon sijasta paneudun koulun historian inhimilliseen puoleen ja tuon esille Opettaja Ida Remeksen tuntoja, häntä on muisteltu julkisesti kovin vähän.                                                                        Olen käynyt kouluni vanhassa koulussa, mutta tyttäreni kävivät tätä koulua yhden lukuvuoden ja silloin jäi sellainen tuntuma, että sellaisia opilaiden välisiä kielteisiä ilmiöitä ei esiintynyt, mitä oli seuraavana vuonna toisessa koulussa.                                                       Me, jotka olimme päättäneet kansakoulun vähän aikaisemmin,emme ymmärtäneet, miksi koulu rakennettiin tälle paikalle, meidän mielestämme ainoa oikea paikka oli mäen päällä. Sitä kutsuttiin silloin vuoreksi. tulipalon jälkeen oppilas a. a. kirjoittaa tuntemukset julki: "Hyvästi siis sinä rakas! Nouse tuhastasi, ole pian samalla kummulla, uutena ja kuitenkin entisenä! Anna meidän vielä katsella koivujasi, näköalojasi ja kaikkea!"                                   Että koulua ei rakennettu mäelle, selitettiin järkisyillä: Tarvikkeiden kuljetus hevospelillä pitkässä vastamäessä oli hankalaa. Varsinkin halkojen rahtaus kysyi hevoselta voimia, eikä suurta kuormaa voinut viedä. Eikä silloin voinut kuvitella, että uudelle koululle ei monta kuormaa hevosella tuoda.                                                                                                              Koulun paikasta käytiin melkoinen kissanhännän veto. Meidän kulmakunnan mielestä sopiva paikka olisi ollut Tervarannan tienoo, ellei rakenneta mäelle. (jälkeen päin sanoi Ossi Rinne: "Ohetiehaara.") 

Kuunnellaanpa mitä Opetaja Ida remes muistelee v. 1964:                                                          " Koulupiirissä oli monta mieltä- koulu piti saada melkein joka talon kujansuuhun. Haaveiltiinpa yhdestä suuresta kahden kunnan omistamasta koulutalosta. Siihen kunta kuitenkin suhtautui, kuin tarinan mummojen yhteiseen lehmään, jonka hoito jaettiin poikkisuunnassa. Näin sovussa riidellen menetettiin vuosi." Remes jatkaa:                                "Viimein marssivat kunnanisät tänne; pitäjän kartta ja mittakepit kourissaan ja etsivät Ohemäen koulupiirin keskipisteen - ja kas - tähän koulu nousee!" - Voi, miten kolkko ja ruma paikka! Siihen se vaan tehtiin".

Oppilas on kirjoittanut keväällä - 50 ainevihkoonsa uudesta koulusta:                                       "Sitä rakennetaan ja meidän isä on vedättänyt sinne hiekkaa. Siitä tulee hyvin hieno, kaksikerroksinen kivitalo ja siihen tulee seitsemän luokkaa ja kolme opettajaa ja keskuslämmitys ja vesijohto ja likaviemäri ja veesee ja vahtimestari ja sauna ja urheilukenttä ja puutarha.  Olisi hyvä, ettei koulu ihan syksyllä tulisi vielä valmiiksi, vaan vasta marraskuulla.  Oppilas sai odottaa rauhassa vielä pari vuotta.

Ida Remes kertoo:                                                                                                                          "Ja niin siihen vain kasvoi yksi kerros koulutaloa - maan alle. Savu sieltä sen kuin tuprusi  kuin tulivuoresta kokonaisen talven. Mutta rakennustarvikkeet loppuivat, elettiin vielä vaikean ajan maininkeja. Tarvittiin korkeita tuttavuuksia, ja olihan niitä - tässä suurmiesten syntymäpitäjässä, näillä ovat konstit tiedossaan ja he neuvoivat. Koulu alkoi kohota ja jälki oli hyvää".

"Kun tänne luojan selän taakse rakennettiin tällainen upeus, aiheutti se ulkokyläläisissä hyvin pahaa verta, varsinkin Pirttiahon isäntä taisi saada korvanvoiteesta osansa."              

Opettaja Veikko Huuskonen on kirjoittanut näin:                                                                         "Ohemäen koulu herätti upeudellaan melkoista huomiota, ihastellen ja kadehtien sitä katseltiin, ja vallankin niitä opettajien asuntoja."

Remes ihmettelee:                                                                                                                          "Ollaanko täällä niin mitättömiä, ettei tänne kannata mitään kunnollista edes laittaa? Ei toki! Aines on hyvää." Remes jatkaa:                                                                                            "Kunnanisät luulivat olevansa kaukonäköisiä, kun teettivät koulun kasvunvaralle. Eivät osanneet aavistaa uutta ongelmaa: maaltapakoa. Toivotaan, ettei tämä kulkutauti aiheuta tälle lempilapselle aivan kuolettavaa näivetystä."

Tervehdyksessään v 1974 kirjoittaa Ida Remes:                                                                            "Linnamaisen uupeana seisot siinä keitaallasi erämaassa ja katselet suurilla, kirkkailla ikkunasilmilläsi ympärillä liikehtivää, perin vähäiseksi harvennutta taimitarhaa - muistellen alkuvuosien satapäistä laumaa."

Koulun valmistuminen sattui kulminaatiopisteeseen. Asutustoiminta toi lapsiperheitä, mutta ilmiö oli kuin muuttolintujen; tulivat, hoitivat pesinnän ja poikaset lensivät pois.

Veikko Huuskonen kirjoittaa:                                                                                                        "Ohemäen ja Jokijärven kouluissa oli v 1958 noin 160 oppilasta, nyt koulupiirien yhdistämisen jälkeen on noin 20 oppilasta. Huonolle näyttää, ja huonolle näyttää tässä valossa koko kunnan "huusholli"."

Tänä päivänä jännitetään kunnanvaltuuston asettamaa 20 oppilaan rajaa. Kun tarkastellaan oppilasmääriä: v1985: 25 , - 84: 20 , - 85; 18 , niin laskevan trendin mukaan oppilaat olisivat loppuneet aikoja sitten, mutta parikymmentä vuotta on pysytty tuolla tasolla. 

Opetaja Leena Laasonen on merkinnyt muistiin:                                                                          "Mainittakoon, että vuosi 1979 oli koulun tulevaisuuden kannalta erittäin valoisa, sillä koulupiirissämme syntyi peräti viisi lasta."

Uusien asukkaiden tuloa tänne pidetään melkein luonnonlakien vastaisena, mutta sellaistakin on tapahtunut, kuten Leena Laasonen kertoo syksyllä -84:                                                           "Luulimme aloittavamme 16 oppilaan kanssa, mutta yllätys, yllätys; koulupiiriimme oli muuttanut peräti neljä uutta oppilasta."

Tuollaiset tapahtumat ovat harvinaisia. "Kiskot vievät etelään" ja liian monella on vain menolippu. Muitakin pessimistejä on, kuin Veikko Huuskonen.

Koulun syrjäinen sijainti ei houkutellut opettajia, sekä oppilaiden väheneminen aiheutti epävarmuutta, jouduttiin turvautumaan lukuisiin sijaisuuksiin.

Remes kirjoittaa v 1964:                                                                                                                "Olisin toivonut tänne jäävien virkatoverieni myös jatkuvasti pysyvän täällä. Samoin uudet opettajat, toivon teidän viihtyvän hyvin ja viettävän täällä - 60 -vuotispäiväänne. Ei ole onneksi koululle alituinen vaihdos."

Seurava merkintä on todennäköisesti Sinikka Koljosen:                                                             "Vihdoinkin - 65 saatiin pätevä ja vakinainen opettaja Ossi Rinne."

Tälle koululle tyypillisestä ongelmasta kertoo Ossi Rinne:                                                          "Lukuvuosi 67-68 oli koulussa aika vaikea, sen takia, että sekä opettaja Leena Piironen, että opettaja Sinikka Koljonen opiskelivat Helsingin yliopistossa kevätlulukauden."

Koululaitoksessa on ollut muutoksia kaiken aikaa. Niistä mainitsee Ossi Rinne:                       "Peruskoulu lähestyy, eikä oikein tiedä, mitä se tuo tullessaan."

Merkintä vuodelta - 72:                                                                                                                 "Viisipäiväiseen työviikkoon siirryttiin tämän vuoden alusta ja täytyy ihmetellä, miten ennen on jaksettu tehdä työtä kuutena."

Päivätty 29. 05 - 74:                                                                                                                        "Viimeiset kansakolulaiset poistuvat Ohemäen koulusta kevätjuhlan jälkeen ja osa heistä palaa syksyllä peruskoululaisina, samalla poistuu kuvasta myös näiden rivien kirjoittaja. Toivottavasti joku jatkaa näidenkin rivien kirjoittelemista."     

Sen jälkeen on päiväys 21. 05 - 80:                                                                                                "On venähtänyt melkein kuusi vuotta siitä, kun Ossi Rinne on lähtiessään tähän kirjaan "piirrellyt". "                                                                                                                                  Kirjoittaja on Leena Laasonen, joka kertoo paljon toiminnasta ja retkistä. Siltä ajalta on merkittävä optimistinen ilmiö; useat äitiyslomat.                                                                           Syksyllä - 83 Leena on ollut jälleen äitiyslomalla, sijaisia on tarvittu. Siitä on tällainen merkintä;                                                                                                                                        "Äitiyslomani jatkui. Malisen Kirsin saimme sijaiseksi. (Kävi mielessä, että tästäkö vanhuus alkaa, kun entiset oppilaat voivat tulla sijaiseksi?)"

On myös maininta pientä harmia tuoneesta sivuseikasta:                                                              "Kesällä -85 myöskin Kahelinit muuttivat pois koululta ja niin alkoi vuokralaisruljanssi." Ruljanssia on kuulemma piisannut.      

Pienoinen vahinko, etteivät opettajat ole jaksaneet kirjoittaa koko ajalta. Dokumenttien varaan laadittu historia elävöityy yksityisten ihmisten subjektiivisista näkemyksistä. Ja ihminen paljastaa kirjoittamalla sisintään selvemmin kuin haastateltuna.

Opettaja Ida Remes kirjoittaa olessaan vielä opettaja:                                                                  "Koulun tähänastisen toiminnan aikana on kyläkuva koulupiirissä muuttunut täydellisesti. Noin puolisataa asumusta, monet hyvin heikossa kunnossa ja ahtaita, sijaitsi ennen hajallaan metsäpolkujen ja huonon kylätien varsilla. Oltiin kaikesta syrjässä. elintaso oli heikko. Elämänmuodot monessa kohden kielteistä laatua. Koulua vieroksuttiin. Työ oli vaikeaa ja jäi monen oppilaan kohdalla välttävään tulokseen."

Koulunkäyntiä hän myöhemmin muistelee näin:                                                                          "Käytiin koulu, tai jätettiin käymättä. Keskeytettiin milloin haluttiin. Osattiin läksyt ja opittiin, tai lyötiin kaikki laimin. Toteltiin tai ei toteltu koulun sääntöjä - kukin omien riitinkiensä mukaan."

Meidän ikäluokallemme Ohemäen koulu ja opettaja Ida Remes on kuin yksi ja sama asia. Olihan hän pitkäaikaisin opettaja.

Meitä paimennettavia oli yhdessä luokkahuoneessa nelisenkymmentä. Nykytermeillä ylisuuri luokka. Opetus oli jaettu kahteen ryhmään, alaluokat ja yläluokat. kahta luokkaa vietiin samanaikaisesti. Sisältö vaihtui joka toinen vuosi. Alakoulussa Miettisellä oli parikymmentä oppilasta. 

Alakoulunopettaja Katri Miettisen ja opettaja Ida Remeksen suhde ei ollut lämpöinen, eivät olleet puheväleissä. Koulun palaminen muutti tilanteen. Tulin kotiin jostakin, sanoivat, että koulu on palanut. Kun menin koululle se oli jo täysin tuhoutunut, tavaroita kasassa pihalla, palokunta ja muuta väkeä toimettomana katselemassa. Katri Miettinen käyskenteli kaiken omaisuutensa  menettäneenä allapäin käsivarret rinnoillaan.                                                        Ida Remes oli ollut poissa koululta, tuli paikalle vähän minua myöhemmin. Hänen päivitellesään tuhoa järkyttyneenä, lohduttivat, että saatiin sentään kaikki opettajan tavarat pelastettua alakerrasta. Silloin kuulin ensimmäisen kerran Remeksen lausuvan murheellisena Miettisen etunimen:                                                                                                                     - Entäs Katrin tavarat?                                                                                                                    Vihamielisyyden poistamiseen tarvittiin katastrofi.

Muistioon on kirjoitettu:                                                                                                                 "Opettaja Ida Remes, joka kaikkensa on Ohemäelle antanut, siirtyi eläkkeelle. 32 vuoteen sisältyi varmaan monenlaisia päiviä, monenlaisia suruja, iloja, jotka hän yksin tietää. Henkilökohtaisesti muistan Remestä sovun ylläpitäjänä ja kaiken parhain päin selittäjänä".  

Nämä opettajat olivat tulleet opettajiksi itsenäisyytemme alkuaikoina, Ida Remeksen asenteessa se ilmeni korkeana ihanteellisuutena ja isänmaallisuutena. Hän koki voimakkaan tunneperäisesti kouluaikamme kohtalokkaat vuodet.                                                                      Maaliskuun 13 v 1941 melkein itku silmässä pahoitteli, kun kukaan oppilaista ei tiennyt päivän merkitystä talvisodan päättymisen vuosipäivänä.                                                                Hän kunnioitti kaikkia sotilashenkilöitä. Puhui liikuttuneena entisestä oppilaastaan Jussi Nousiaisesta, joka menehtyi.                                                                                                            Meitä  vanhemmasta luokasta heidän viimeisenä talvenaan kirjoittanut, muistan siitä vain yhden kohdan: - Valto, Viljo, siinä kaks on tulevaa sotilasta! 

Hän arvosti vaurasta talonpoikaisluokkaa ja sivistyneistöä. Me olimme useimmat matalien pikkumökkien alhaiselta tasolta, eikä meidän nuppeihimme helposti uponnut, ihanteet tai kauniit arvot. Annettuamme typeriä vastauksia, opettaja saattoi usein tuhahtaa: - Se on sitä taipalelaista! Ohemäki sijaitsee Taipaleen kylässä. 

Kehotukseen kerätä opilaista elävää historiaa, Remes toteaa.                                                        "Mutta kun tämän koulun oppilaista  tuskin tulee suurmiehiä jos ei pahantekijöitäkään, tavallisia ihmisiä vain, on sekin asia jäänyt vähälle.

Siihen aikaan opettajan ammatille oli asetettu ankarat normit. Opettajan tuli olla nuhteeton ja siveä, mallikelpoinen esimerkki kasvatetavilleen ja ympäristölle.                                                  Harva on tulut pohtineeksi, millaista on ollut tulla nuorena naisena syrjäkylälle, ihmisten pariin, joiden mielestä oli parempi tehdä työtä sinäkin aikana, mikä hukkaantui koulunkäyntiin.

Nykyisten opettajien on vaikea kuvitella itseään Ida Remeksen tilalle. Kun toinen puoli oppilaista teki hiljaisia tehtäviä, toinen puolikas toimitti suullisia. Se tarkoittaa, että opettajalla ei ollut lepohetkeä koulupäivän aikana. Neljänkymmenen oppilaan vihkoja ei ennätä käsitellä kaikkia välitunnin aikana. sittenvielä kahtena iltana viikossa jatkokolua, joka tuli pakolliseksi. Ja oppilaissa toivomisen varaa. Jotkut hyvinkin uppiniskaisia. 

Kuitenkaan en muista yhtään todella häijyä oppilasta koko aikana. Epäsäännöllistä koulunkäyntiä, tyhmyytä ja pientä pullikointia oli. Koulukiusaamistakin oli. Opettajan mielestä piti osata pitää puoliaan, esimerkkinä mainitsi spartalaiset.

Karttakeppi toimi opinto-ohjaajana. Joskus se napsahteli pulpetin päällä lepääville sormille. Kerran melko isokokoinen poika Eljas Kuronen oli opettajpöydän edessä, opettaja painoi pojan pään pöytää vasten, taputteli takamuksille, sanoi vakuuttavasti - ei tämä ole kipiätä, mutta häpiätä! Puristeli kerran minua niskasta vihaisena - nyt ei olla Korpelassa! Syytä en muista, kaiketi sitä oli.  Laskennon tunilla tein laskuvirheen. Siitä sain sapiskaa:                       - Älä sinä Erkki johda toisia harhaan!                                                                                                  Koko luokalla oli sama virhe. 

Kieliopin tunnilla harjoiteltiin, miten snan taipuessa t muuttuu d;ksi. Tapioa osasi: - Ita Idan.   Opettaja ei ymmärtänyt semmoista huumoria. Saimme läksytyksen, miten kirjoitetaan Ida, Mandi jne. Tiuskaisi vihaisena - Minun nimeäni älkää vetäkö!                                               Olen kuullut tänä koulun oppilaiden puhuttelevan Marita opettajaa etunimeltä.

Olli Leinonen sairastui, nousi äkkiä korkea kuume. Opettaja sijoitti Ollin johonkin seinustalle pitkälleen. Viimeinen oppitunti jatkui loppuun asti. Olli oli niin heikko, ettei pystynyt seisomaan. Kahdella puolella taluttaen läksimme kuljettamaan kotiinsa. Väliltä lainasimme kelkan, johon jonkinlaisen vaatteen päälle panimme hänet makaamaan. Siinä oli kevyt vetää Kivimäelle.  Sen verran oli älliä, että käskin siskonsa juoksemaan edeltä kertomaan äidilleen, ettei säikähdä liikaa, kun viemme hänet sillä tavalla.                                    Että sellainen ambulanssi, potilas sekä kuljettaja iältään yhdentoista.


En kovin paljon häpeä tuota esitystäni. Livenä se oli sujuvampi, kuin nyt kirjoitettuna. 

Tarinaa Ohemäen koulun ruokailusta.                                                                                                Äitini on ollut Ohemäen koululla keittäjänä. Asian olin unohtanut, kunnes se putkahti esiin Ohemäen koulun videota kuvattaessa. Minun kouluaikanani äitini sai sosiaalisen näkökohdan takia yhdeksi vuodeksi koulun siivouksen, siihen kuului myös lämmitys. Se ei sujunut hyvin ja toimi kesti vain yhden lukuvuoden.

Luultavasti äiti oli silloin virkeämpi ja osaavampi. Se oli opettajapari Longan aikaa, eikä heillä liene ollut äidistä vallan toivotonta kuvaa, koska kirjoittivat Pohjois-Karjalasta. Halusivat äidin kotiapulaisekseen ja lupasivat ottaa kymmenvuotisen pojan mukaansa. Ajan kuluessa meitä oli tullut kaksi lisää, jota eivät tienneet, eikä äitistä muutenkaan olisi enää sellaiseen ollut. Longan aikuiset tyttäret kävivät Korpelassakin, kun vierailivat paikkakunnalla. Muistan käyntinsä, mutta vuotta en voi ajoittaa, kuitenkin sodan jälkeen.

Koulunkäyntini osui Ida Remeksen ja sodan aikaan. Ida Remes ilmaisi selvästi halveksuntaa rupusakkia kohtaan. Kirjoittaa näin: "Jauhiainen oli valtasukunimi. Muutamana vuotena heitä oli kolmasosa oppilaista ja monella vielä äitinsä tyttönimi.

Nykyään sukunimi saa olla mikä tahansa ja kenen tahansa mukaan annettu, mutta siihen aikaan huoripennut olivat syntisempiä kuin nykyään.

Koulukeittola oli toimettomana kun aloitin koulunkäynnin. Syötiin omia eväitä. Omat evääni olivat niukat; kaksi palaa leipää, niiden päällä ohuelti voita ja pullossa maitoa, jonka toiset tunnistivat pullon lasin läpikin: "Erkillä on vuan kurria, minulla on oekeeta maetoo."                 Lehdessä luki, että kasvaville pitää olla joka päivä puoli litraa kokomaitoa. Hassu sattuma, että nykyään käsketään syömään puoli kiloa heiniä ja maito vain kurrina.

Ohemäen koulun keittola käynnistettiin syksyllä 1943, saatiin ensi kertaa kouluruokaa. Koulun keitäjäksi otettiin Lyyli Kiljunen, karjalainen evakko, pulska maatuska. Vuosia kestäneen vainon ajan takia tarvikkeita oli niukalti.                                                                        Meidän piti viedä omia välineitä, ainakin lusikat. Ensimmäinen ruuanjako oli melkein juhlallinen. Lihakeitosta oli otettu vähät lihat erikseen, joita opettaja Remes jakoi jkaiselle pienen murun haarukan nokassa, kun ensin saatiin soppa lautaselle. Juhlaa ei riittänyt joka aamuksi. Omat leipäpalat ja maitopullo kulkivat edelleen repussa ja ihmettelimme; vaikkka söimme omat eväät ja koulun keiton, silti kotiin mennessä oli yhtälailla nälkä kuin ennen koulun keittoa. 

Syksyllä keräsimme keittolan tarpeiksi puolukoita. Kun Kiljuska keitti puolukkapuuroa, hän valmisti sen aikaisin, sillä olimme tottuneet syömään sellaisen kylmänä ja maidon kera. Talvella kokki kantoi ison patansa lumihankeen jäähtymään, sitä menimme uteliaina katsomaan ja ehkä autoimmekin hämmentämisessä.

Olin kerännyt sieniä ja äiti laittanut niistä syötävää, mutta koulun sienikastike oli elämys. Kuorineen keitetyt perunat olivat hyviä, mutta kastike ei. Se oli harmaata ja suolaista ruisjahovelliä, jossa ui kitkerän makuisia inhottavia riekaleita, sienenkappaleet muistuttivat rättejä ja maistuivat kamalalle. Jotkut näyttivät syövänkin, vaikka kaikki irvistelivät.                Istumapaikkani oli ikkunan vieressä, josta heitin koko herkkuannoksen ulos. Edelispäivänä olin nähnyt sienien lojuvan vesisammiossa, tuskimpa ryöppäsivät. Toista kertaa eivät tarjonneet sieniherkkua.                                                                                                                    Ruispuuroa oli usein. Näin Emil Vauhkosen kuljettavan hevosella liistereellä kahta jauhosäkkiä koulun suuntaan. Menivät puuroaineksiksi. Saimme aamulla lievästi sanoen huonoa puuroa. Jauhot olivat ummehtuneita ja paakkuisia, ehkä homeisiakin. Kai joku arveli syrjäkylän kakaroille kaiken kelpaavan. Niistä keittivät vain yhden puuron. Ei syyllinen ollut Pienenniemen Eemeli, hän vain toi, mitä oli saanut.                                                                       Puurot olivat yleensä kunnollisia, samoin perunat ja kastikkeet, nuo kaksi kelvotonta sapuskaa muistan hyvin, siksi omanlaisiaan ne olivat.             

                                                                                                                                                                                              

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                           


 


      






      


 


u


  





 


           


                                                                                                                     


          


 paneudun 

  paneudun pane