Uskomaan opetus

Uskonnot kieltävät itsenäisen ajattelun ja mielipiteen muodostuksen.  Pitää uskoa sokeasti ja ajatella niin kuin profeetat opettavat.  Ihminen on muotoutunut sellaiseksi, että kaikkeen haetaan selityksiä.  Uskonnon tarvetta tuntevat sellaiset, jotka eivät halua tai uskalla tunnustaa voimattomuuttaan perimmäisten kysymysten edessä.  Kun eivät tiedä, tarvitsevat uskoa. 
Kun joku uskaltaa epäillä Ramatun luomiskertomusta, häneltä tivataan että mitä sitten ja miten?  Darwinin oppia ja evoluutioteoriaa tarjotaan ja uskontoon nojaavat yrittävät todistella niitä vääriksi. 

Joku viisas kirjoitti, että evoluutiota ei ole, vaan 6000 vuoden takainen luominen on totuus. Tuohan on naurettava väite, kaikki havainnot todistavat ajan ihmisjärjelle käsittämättömäksi.  Aikamittarimme ovat tarpeeseen laadittuja.  Tässä liikun alueella, johon en omaa kykyä, enkä tietämystä, tunnustan etten tiedä.  Kukaan ei tiedä. Pappi ei tiedä, piispa ei tiedä, paavi ei tiedä, eivätkä profeetat tiedä. 
Tunnustan tietämättömyyteni ja tunnustan etten tarvitse tietää, enkä tarvitse uskoa.  Tiedemiehet arvioivat kaikkeuden syntymisen ja mittaavat miljardeissa vuosissa, mutta eihän sitä voi edes mitata ihmisjärjen mittareilla.  Ihmiset eivät lakkaa ajattelemasta, vaikka uskonnot kieltävät moiset väärät opit. Minun ajatteluni ei häiriinny, vaikka ymmärrrykseni rajat tulevat vastaan, ennen kuin pääsen kunnolla alkuun.  Hyväksyn sen. 
Suuri osa tietämyksestäni perustuu uskomiseen.  En suorita tieteellisiä kokeita.  Uskon todeksi, kun useampi tutkija todistaa.  Uskoa lisää monet todeksi todistetut teoriat.  Perustava itselleni on maapallon pyöreäksi todistettu ja käytännössä havaittu.  Raamatun opin vastaisesti.

Kolumbus uskoi tulleensa Intiaan, kun eksyi Amerikkaan. Hänen mukaansa vieläkin Amerikan asukkaita kutsutaan indiaaneiksi. (intialaisiksi).  Tiedemiehet eivät uskoneet Kolumbusta, siitä yksinkertaisesta syystä ettei maapallo ole niin pieni, osasivat laskea kaarevuuden mukaan.  Nykyisen tiedon siitä uskon todeksi, vaikka en pysty itse laskemaan. Uskon paljon muutakin, mutta en usko läheskään kaikkia tilastoja, epäilen usein, mutta harvoin väitän vastaan, sellaistakin on tapahtunut, että arvioni tilaston pätemättömyyteen osoittautui oikean suuntaiseksi.
Kun historian kirjsta luettiin, että Kolumbus löysi Amerikan, pidin sitä totena, mutta en koko elämäni aikaa. 

Uskonnon opetuksen näen ristiriidassa muuhun opetukseen, jossa pyritään tosiasialliseen tietoon tai teorioiden tutkimiseen tarkoituksena tiedon lisääminen.  Teorioita vastaan pystyy väittämään ja se on luvallista.  Uskonnosta keskustelu kriittiseen sävyyn on kielletty. Uskonnon opetus on uskomaan opetusta.  Uskontotunnilla Raamatun luomiskertomus tuodaan oppilaille totena, vaikka muilla tunneilla opiskellaan sitä vastaan. Joitakin se saattaa ahdistaa.

Uskonnoilla hallitaan kansoja.  Juutalaisten uskosta en tiedä, mutta kristinuskon valta murentuu.
Islamin usko hallitsee vielä melko täydellisesti sitä päätellen mitä tietoa tulee.  Uhataan kuolemanrangaistuksella, joka rohkenee epäillä ja sanoa sen.  Sellaistakin tulee ilmi, että tavoitellaan maailman laajuista Islamivaltiota.  Tuttu lause, Jeesuksen sanomaksi väitetty: "Menkää ja tehkää kaikista kansoista..."  Sitä käytettiin aseena.  Sijoittivat vain käytännössä tehkää sanan tilalle;  "alistakaa".  Alistivat suuren osan maailman kansoista (pakanoista?).  Sen tekivät kristityt!  Joihin itsekin kuulun, syntynyt ja kastettu, rippikoulun käynyt.   

Sellaista elämä on

Kaivelin sottaamiani papereita. Löysin tämmöisen. Kirjoitin tämän jonain menneenä kesänä. 

Naukkailin pienestä pullosta Suomiviinaa, sellaisina pieninä teelusikallisen mittaisina suupaloina, kaappijuopoille ominaiseen tapaan. Pienen pullon ostoa motivoi halpa hinta, mutta harmittelin erehdystäni, viina maistui huonolaatuiselta.  Teksti kyljessä väitti aineen valmistetun viljasta ja vedestä.  Juoman valmistaja on epämääräinen helsinkiläinen firma, siitä päättelin huonolaatuiseen pirtuun sotketun kaupungin kraanavettä.  Piti ostaa Koskenkorvaa?  Pienestä viinasta tullut pieni humala ei sammuta ajatusten leikkiä.  Kirjaston hyllystä otan summittaisesti sellaisten kirjailijain teoksia, joiden teoksia en muista aikaisemmin lukeneeni.  Pienen pullon lisäksi oli seuranani kirja.  Kirjan tarina alkoi onkivasta miehestä ja huolehtivasta vaimosta.  Lukiessani oletin heitä keski-ikäisiksi.  Seuraavalla sivulla lause kertoi valmisteltavan Ossin 80-vuotispäiviä.

Lause irrotti hiljaa hersyvän naurun, jota jatkui useita minuutteja.  Olenhan kuin tuo Ossi.  Kolmevarttisen vuosipäiväni ilmoitin haluavani olla juhlimatta, mutta jos jaksan sinnitellä kahdeksankymppiseksi, saa jälkikasvu juhlistaa, jos haluavat.  
Jatkettuani lukemista, totesin etten kuitenkaan ole Ossin kaltainen;  en valehtele koskaan, enkä kerro kenellekään itsestäni. 

Tunsin angervon tuoksun.  Miehen mittainen angervo kukki täyteläisenä, eteläinen tuulen henkäys kuljetti aistittavakseni lievän huumauksen.  Kuusi vuosikymmentä siitä on, kun haistoin angervon tuoksun kanavan varrella.  Muistin lukeneenni jostain julkaisusta tarinan: "Taas angervot kukkivat".  Kertomuksessa ikääntynyt mies muisteli angervon kukintaa miehuutensa vuosina.  Angervon kukintaan liittyi nainen ja toteutumaton unelma. 

Varhaisessa nuoruudessa lukemani tarina palautui mieleeni, vaikka yksityiskohtia siitä en muista.  Muistan vain aistineeni alakulon vaikutelman ja ikävöimisen.   Jälleen angervot kukkivat.  Nytkin niiden tuoksua hengittää ikääntynyt mies ja muistelee toteutumattomia unelmia.

Euroopan parhaat

En saa selville, mikä on urheilua, mikä sirkusta, mikä bisnestä?  Ja mitä varten?  Eniten ärsyttää toimittajat, olivatpa he miehiä tai naisia, aina samoja fraaseja, samoja tyhmiä kysymyksiä.  Olen kuullut sanottavan, että tyhmiä kysymyksiä ei ole.  Väitän että turhia kysymyksiä on. Semmoisia jotka eivät etsi totuutta, ei tiedonhalua, vaan juorun kaltaista utelemista.  Seuraavan suuremman tapahtuman yhteydessä, tai kenties pitkän ajan seurattuani kokoan toimittajien kysymykset ja esiintymistiheyden. se tulee sisältämään tahatonta komiikkaa.

Keihäskarsinnan aikana toimittaja ennätti ilakoimaan, että heittäjien valinta sattui kohdalleen.  Ainoa suomalainen heittäjä kisassa oli Ari Mannio.  Kunnia hänelle, mutta miinus siitä, kun karsinnan jälkeen sanoi parantavansa finaalissa. Ei pidä kehua etukäteen. En muista, kehuiko Lasse Viren?  Sinivalkoiset silmälasit ovat paikallaan, mutta katteeton optimismi ei.

"Asiantuntijat" , johtoporras ja  valmentajat puhuvat potaskaa. Selittävät etukäteen. Toimittajat tunkevat mikrofonin uhrin suuhun.  Utelevat: mitä tapahtuu tänään? Mitä tapahtuu huomenna? mitä tapahtuu ensi viikolla? Entä sitten?  Kysyvät mahdottomia sekä semmoisia joihin tietävät, tai haluavat vastauksen ennakolta ja vastaukset joita kansa muka odottaa.

Kaksi nuorta naista (tyttöstä) seisoivat kameran edessä television loisteessa. Mitäpä he osasivat vastata?  Ympäripyöreitä. Ajattelin siinä hetkessä, että nuorille heittäjille pitää antaa keskittymisrauha. Piruako se muilla kuuluu? Toinen kesti "paineet".  Sana paineet tulee toimittajien suusta niin usein, että luulisi heidän ymmärtävän (jos ovat täysjärkisiä?) että paineet ovat henkilökohtaisia, eikä niitä pidä tieden tahtoen lietsoa. Jos kilpailija ajattelee paineita, ei hyvää tulosta synny. Paineita tuntee, mutta niitä ei saa ajatella.

Toimittaja juoksi Mika Häkkisen jäljessä, työnti mikrofoniaan liian lähelle: "Onko paineita?"   Mika kääntyi tivaajan puoleen, sanoi: "Miks sä tommosia kysyt?"   Mielestäni reagoi oikein.  Siitäkin joku sai aiheen yleisönosastoon, moitti Mikaa kiukuttelijaksi.  Seppo Räty saisi saada matkijoita. Ovatko toimittajat aatelia? 

Naistoimittaja tenttasi epäonnistunutta heittäjää, joka ei saanut tulosta. Mies oli maahan lyöty, lytätty karsinnassa. Nainen kysyi tyhmiä kysymyksiä toisensa jälkeen.  Osasi tämänkin: "olitko huolimaton?"  Naisetko empaattisia?   Miksei edes pientä hienotunteisuutta?  "Veistä haavassa".
Sponsorit kuulemma vaativat näkyvyyttä.  Mutta miksi epäonistumisesta?  Miksi lyötyä lyödään? 

Kirjailijat tienasivat köyhiä kuvaamalla

Ruustinna Brofeld sanoi Kauppis-Heikistä: Hänestä olisi tullut kelpo työmies, tai kenties torpan isäntä, mutta sattui pappilaan rengiksi, niin tehtiin kirjailija.  
Tästä kertoi Aarno Kelperg.  Kertoi Juhani Ahon arvostaneen Kauppis-Heikkiä.  Aho antanut käsikirjoituksensa Heikin luettavaksi.  Heikki arvostellut: 
--- Sinä pilkkaat köyhiä ihmisiä. 
Aho ryhtynyt välittömästi  korjaamaan.   

Mainio esimerkki olosuhteiden vaikutuksesta.  Äpäränä syntynyt Joel Lehtonen päässyt pienenä hyvään hoitoon ja oli mahdollissus kehittyä. 
Muutama nousee kaikesta huolimatta.  Minä en pystynyt.  Entäpä jos?  Vasta melko iäkkäänä oivalsin:  jos olisin kasvanut hyvän kirjaston vieressä, olisin kehittynyt toisenlaiseksi.  Opin varhain lukemaan, muistin lukemani, oivalsin nopeasti, Lukunopeuteni testattiin ylitettyäni jo neljännen   kymmeneni: 485 sanaa minuutissa.  Pystyn tekemään tekstiä.  Sellaisenkin havainnon tein leikkauksen jälkeen, että muisti huononi totaalisesti.  Kun menen toiseen huoneeseen en muista, mitä varten?  Joudun tapailemaan, hakemaan sanoja, mutta kirjoittaessa sanat löytyvät paremmin.  Mainitessani muistamattomuuttani,  sanovat sen iän syyksi.  Ikä on vain osasyy, sillä muutos tapahtui niin äkkiä leikkauksen yhteydessä, että huomasin itse ja hämmästyin.   

Nämä tuumailuni juontuvat tyttärieni antamista kirjoista.   Juhani Niemi Tulivuori sammuessaan  ja muita lastuja.  EeroMarttinen Ilmari Kianto korpikirjailijan elämä. 
Ilmari Kiannon Punainen Viiva  teki vaikutuksen.  Ryysyrannan Jooseppi menetteli huumorin takia, mikä huumori on kuitenkin pilkkaavaa ja ihmisarvoa alentavaa. Lukiessani olin nuori.  Liian nuori tajutakseni.
Lukiessani Joel Lehtosen Putkinotkoa olin jo vanhempi ja kirjan pillkka sattui kipeästi. Niin paljon on ryysyrantaa,  kurjuutta ja häpeää lapsuudessani ollut, ympäristössä ja elämässäni.  Sekavat tunteet valtaavat joka kerran kun mainitaan Putkinotko mestariteoksena.  Elokuvan muistan irvokkaana, ei yhtään naurattanut. 

Erehdyn liian usein tuppautumaan itseäni parempaan seuraan. Kuten kirjoittajakursseille.  Oriveden Opistossa Kaija Valkosen kurssilla oli enemmistö naisia.  Naisten tasa-arvon perään huudetaan, mutta tuolla kurssilla en ollut tasa-arvoinen joukossa. Oppiarvoja omistavat naiset katsoivat sivuviistoon, olin epähenkilö, en kuulunut joukkoon.  Ainut läheltä "säätyäni" oli ikäiseni entinen maatilan emäntä, mutta hän sai huomiota, kun häntä tuki oppinut tyttärensä.  Tiesin silloin ja tiedän tänä päivänä kirjoittamiskykyni olevan yli sen porukan keskiarvon.

Paikalla oli lisäkseni kaksi miestä, arkkitehtejä, toinen heistä ohjaajamme mies.  Istuin heidän välissään.  Ohjaajan mies läksi ennen loppua pois. 
En salannut taustaani.  Voisin hyvin esittää olevani insinööri, kun vain valitsisin sopivan alan. En teeskentele.  Persoonani tuli esiin teksteistäni.
Paikalle jäänyt arkkitehti sanoi:  
--- Kun minulla ei ole kosketusta tuohon (köyhien?) elämään, niin on hyvä, että kirjailijat ovat sitä kuvanneet, että tietää siitäkin. 
Ei hyvältä tuntunut.

Rahaa tuhlasin turhaan Marja Myyryläisen kurssilla.  Hankaluutta aiheutti huonetoverin kuorsaus, joka jyrisi lähes aamuun. En kertakaikkiaan pystynyt nukkumaan kuin pari tuntia, kun moottori hiljeni hetkeksi.  Jälkeen päin on turha pohdiskella, miksi en vaihtanut huonetta.  Omasta huoneesta olisi mennyt lisämaksu ja entisestä maksamani olisi myös mennyt.  Etsin sellaista soppea, jossa voisi nukkua, mutta paljaalla lattialla en tietenkään saa unta, eikä missään ollut sohvaa.  Yhden yön käppäilin maastossa.

Viikosta jäi sekava vaikutus.  Ohjeista en ymmärtänyt mitään, enkä muistanut. Lupasivat opastaa kurssin jälkeen kaksi vuotta, että saadaan kirja.  Paskan marjat.  Yritin tehdä opettajan ohjeiden mukaan. Metsään meni.  Kriitikko Laitinen lyttäsi lyttyyn sekavan sopan. Heidän takia se oli sekava.
Myöhemmin jonkin lehden palstalla esiintyi Marja Myyryläinen sen huonetoverini Eeron kanssa. Hymyilin vinosti.

Tämän kurssin ja Oriveden kurssin yhdistää tunteiden kuvaus.  Arkkitehdin ymmärrys köyhiä kohtaan jää pintapuoliseksi, tunnetta ei voi kuvitella. Ei pysty kokemaan koskaan semmoista tunnetilaa, mikä meikäläistä ahdisti.

Sen sijaan kriitikko Laitinen moitti tekstissäni esiintyvää katkeruutta.  En kertaakaan kirjoittanut sanaa: katkeruus, enkä edes ajatellut sitä. Kuitenkin kriitikko Laitinen pystyi sen lukemaan tekstin yhteydessä.  Ylellisesti elävä kirjailija ei siihen pysty.

  
   

Ihmeparantumiset

Lehdistössä levisi semmoinenkin uutiskuva, jossa lavan edessä seisova nuorukainen piti kainalosauvoja kohotettuna ylös oikealla kädellään. Huru-uskovaiset väittivät pojan jalkojen parantuneen  lavalla messunneen profeetan ansiosta, josta osa kerrottiin Jeesuksen ansioksi.  En sentään mahdottomia usko.  Joku uskoon luottava ja toisten vakuuttelun harhauttamana lopetti lääkityksen ja kuoli kolmen kuukauden kuluttua. 

Huru-uskovaiset eivät oikaisseet valhetta kainalosauvoista.  Osa varmaan uskoi hamaan hautaan asti pojan parantuneen saarnaajan rukoillessa.  Uutisena eivät kertoneet totuutta, jonka sain lukea jostain asiatekstistä.  Nuorukainen sairasti jotain luuston heikkoutta.  Kainalosauvoja käytti rasituksen välttämiseksi.  Tuli lavan lähelle nojatakseen siihen ja asetti kainalosauvat viereensä lavaa vasten pystyyn.  Joku huru huomasi tilaisuuden. Käski pojan nostaa kainalosauvat käsiinsa koholle ja napsautti kuvan kuten paras papparazzi.  Kuva levisi kuin huhu. Ja huijarisaarnaajan maine kasvoi.

Niistä lääkityksen lopettaneista, jotka kuolivat pian, ei myöskään voi väittää varmana mitään. Kannattaa kysyä:  Sen takia vai siitä huolimatta?  Kun tiedetään vain toinen mahdollisuus toteutetuksi.  

Kaupassa käydessäni näin lööpin suurin kirjaimin:"Ihmeparantuminen, syöpää sairastava parantui,  kun lopetti lääkityksen".  Tuntemani henkilö koki saman, mutta sitä ei uutisoitu missään.  Hänelle annettiin ennuste elinajaksi kuusi kuukautta.   Yksinkertainen ihminen ajatteli yksinkertaisesti:  "Kun minä kuitenkin kuolen, niin mitä varten syön lääkeitä.  Herkeän syömästä turhaan,  kun niistä tulee niin paha olo."  Ei kuollut niin pian.  Syöpä oli poissa.

Minäkin teen harkitsemattomia päätelmiä.  Koetan välttää.  Helposti voi päätellä lääkityksen  turhaksi.  Eihän sitä voi tietää.  Entäpä jos?  Lääkitys oli välttämätön, mutta oliko jo aika lopettaa lääkitys?  Ja juuri siinä kohdassa, jossa sattuma tuli peliin potilaan päätöksen mukana?  

Lääkkeitä käytetään liikaa.  Äitini lokerikkoa katsoessani ihmettelin.  Lääkkeitä paljon, vaikka varsinaisia sairauksia ei ollut.  Heikko kuulo oli pahin, joka korjautui laitteella kohtuulliseksi.  Ja pietä häikkää psyykessä.  Äitiä kehottanneet juomaan paljon.  Kaksi litraa kaiken muun normaalin ruuan ja kahvin mukana tulevan nesteen lisäksi.  Yritin selittää sitä liiaksi, mutta eihän hän kuunnellut.  Tuli vaikeuksia virtsaamisen kanssa.  Akuutin lääkäri sanoi täsmällisesti: --- Kokonaisuus ratkaisee.  Saman ohjelman loppupuolella kuultiin terveysammattilaista, joka antoi sellaisen vaikutelman, mitä ohjetta äiti noudatti, vaikka oli vaikeaa.  Kuulee monenlaisia "totuuksia".
Sellainenkin päivä tuli, että lääkäri sanoi äitini lääkkeistä: --- Tuota ei tarvitse.   Pitäisi sanoa useammin.  

Pysyin "terveenä" kuuskymppiseksi.  Lainausmerkin siksi, että sepelvaltimotauti ei asettanut rajoituksia alkuvaiheessa. Liikuntaa en unohtanut pitkiksi ajoiksi, vain pikkutaukoja.  Kun liikuin, tein sen tehokkaasti.  Eturauhanen vaivasi aikaisemmin.  Ensimmäinen tukos tuli siinä kuudenkymmenen vaiheilla.   Iisalmen aluesairaalassa olin sen takia 62 vuotisena.   Eivät korjanneet,  sorkkivat verille ja lääkäri määräsi lääkettä. Praziol.  Kirjapainoammattilaiselta katsoin opuksesta kyseisen vaikutuksista.   Järkeni mukaan täysin sopimaton lääke.  Vuoden söin sitä.  Vuorossa uusi amerikalaisten keksintö: Proscar.  Ei auta uskokaan. Uskoin kalliiseen lääkkeeseen, jonka hintaa apteekin tyttö hirvitteli.  Harhaisesti uskoin ja sinnittelin pitkään pelkästään tarkan itsekontrollin avulla.  Ei auttanut, vain rahaa meni yhteiskunnalta ja minulta.  Melkein seitsemän vuotta.

Ensimmäisen tukoksen purkamisen jälkeen lääkäri sanoi: --- Eturauhanen on normaali.  Toisen tukoksen jälkeen lääkäri sanoi: --- Eturauhanen on normaali.  Nuoria olivat lääkärit; mies ja nainen.  Väärät diaknoosit.  Enhän silloin tiennyt.  Vasta kolmannella kerralla lääkäri Kari Haring sanoi:
--- On se suurentunut!  Äänensä ihmettelevä sävy johtui kai, kun olin sanonut aiemmin manitun se normaaliksi.  Jälkeenpäin tietää sen jo silloin olleen melko suuren.

Ohitusleikkauksen yhteydessä tulppasi kunnolla, v 1998.  Odotettiin urologia, jota ei kuulunut, kotiutettiin.  Kutsuivat Kuopioon tutkittavaksi.  Saivat sorkittua veret irti.  Lausunnossa sanotaan eturauhasen kokoarvioksi 43 g .   Jälkeenpäin ristiriitaisia kysymyksiä itselläni.  Tyhmän kysymyksen tein, kun luin eteurauhasen leikkauksen uudesta menetelmästä ja tekniikkaa tajuavana arvelin sen entisiä paremmaksi.  Esitin kysymyksen Pielavedellä johtava lääkäri Sakari Kalliselle.  Sanatarkasti vastasi näin: --- Se ei ole primääri hoitomuoto, vaan pitää saada urologin lausunto ja urologeille on pitkä jono.  Ei kysynyt mitään minulta. Ei siitä mitä on tehty, miten voit, miten haittaa, miten jaksat.   Olin sitä mieltä jo silloin, että mitkään primäärit ei tule kysymykseen, vaan hoito.   Vähäpätöinen ihminen ja matalalla profiililla: ei suhtauduta vakavasti.   
Sydämen kohdalla kävi eri tavalla.  Johtuiko siitä, kun sydänfilmi kertoi.  Todennäköinen äkkikuolema tilastoihin, ellei hoidettu.   Eturauhasesta vain kärsimykset ja haitat.  Kun syöpää ei ollut.

Vasta Karjalan metsissä pienen virheen jälkeen tuli lopullinen seis.  Näin ja koin Venäjän surkean tilanteen.  Tramaattisten vaiheiden jälkeen pääsin Suomeen ja Kuopioon.   Kuopiossa höylättiin asianmukaisesti.  Kun käskivät kääntää selkä ja  koukistaa jalat, tunsin kun koskettivat selkää ja välittömästi nukahdin.  Heräsin hämärään ja näin miehen sivussa putsaavan välineitä, kysyin: ---Mitä minulle on tehty?  --- Teidät on höylätty. Tähän kohtaan aioin laittaa korjauksen, mutta teen kokonaan uuden nyt 12 v jälkeen 

Höyläyksen jälkeen kummitteli pitkään.  Tuli verta.  Joskus punaisena suihkuna, toisinaan veripalttuna.  Operoitiin toukokuussa. Vielä heinäkuussa tuli kerran värikäs suihku.  Höyläyksen jälkeen antoivat määräajaksi ohjeen ottamatta Primaspania.  Lakkasin uudelleen ottamasta sitä. Tapahtui v 2001. 

Joskus tuli pieniä hyytyneitä hiutaleita.  Kävin Rautalammilla lääkärissä.  Sanoi antavansa lähetteen Kuopioon   Lähetettä ei kuulunut.  Vuoden kuluttua samasta tilapäisestä oireesta.  Jälleen lupaus lähetteestä, joka tuli pian.  Pestiin ja huuhdottiin.  Sanoivat eturauhasen hieman suurentuneen, höylättäiskö?  --- Tehdään mikä on tarpeellista.  Tapahtui v 2007.  
Tekivät hyvin, mutta jälki ratkesi, jouduin jatkohoitoon.  Siinä vaiheessa tuli esille kännyköiden hyöty, ambulanssista soittelivat ja saatiin mennä suoraan Kuopioon, ilman mutkallisia välikäyntejä.
Kertomuksessa mainitaan höyläys tehdyn juuri sillä sähkölankasysteemillä, josta Kalliselta kyselin.

Lääkkeet kummittelevat koko ajan, vaikka joku lääkäri sanoi: --- Itse asiassa lääkkeetön hoito. Primaspan ja simvastatin.  Toisen höyläyksen jälkeen tuntuu paremmalta kuin ensimmäisen jälkeen.
Kuitenkin joskus yllätti punainen suihku.  Vältin tilapäisesti Primaspania.  Kunto heikkeni, epäilin sepelvaltimoita.  Tutkittiin.  Kuopion rautatieasemalta Kauppakadulle Mehiläiseen muutamien satojen metrien matka tuotti tuskaa. Seisahduin välillä lepäämään.  Kerran asetuin porttikäytävään suojaan tuulelta.  Nuori nainen tuli ulos, katsoi kummeksuen, ehkä pelkäsi. Siirryin välittömästi pois.  Mehiläiseen sinniteltyäni annoin paperit tiskille tytön eteen.  Menin sivuun tuolille lepäämään, tyttö hoiti hommansa siinä.   Sekopäisenä en osannut jäädä junasta, yritin väärältä puolelta ja jouduin menemään Pieksämäelle.   Ei ollut kivaa.

Hemoglobiini näkyi kontrollissa hieman alentuneena.  Keuhkoputkentulehduksen makasin sairaalassa. Jossain vaiheessa mainitsin jollekin terveyskeskuksesa mahdollisesta Primaspanin vaikutuksesta.  Sanoi; --- Ei se tihku.   Tulin varmuuteen kun näin pytyssä muun tavaran joukossa suunnilleen kourallisen mustia hiiliä.  Voiko olla muuta kuin verta?

Nyt toimii omahoito, josta vakavasti varoittavat.  Primaspanin pitoisuuden puolitin kaikkein miedoimmaksi ja otan säännöllisen epäsäännöllisesti. Samalla tavalla teen kolesterolilääkkeen kanssa.  Jaksan kuntoilla.  Kahdessa vuodessa kunto kohosi hiljalleen.  Kaukana aika, jolloin haukoin henkeä uimahallissa, ponnistelin Mehiläiseen henkihieverissä ja joskus kaksisataa metriä käveltyäni piti kääntyä takaisin.   Viime kesänä pisin kävelyretki oli noin 18 kilometriä.  Osittain maantiellä  ja metsäpoluilla mäkisessä maastossa.  Uin joskus reilun kilometrin, viimeksi 750 m ilman yhtään oirehtimista. Kunnosta todistaa hemoglobiinilukema, joka normalisoitui. Nykyisestä kunnostani tunnen kiitollisuutta, mitä siitä; kuolenko aikaisemmin tai myöhemmin.

Sydämen omituisen rytmin takia kävin muutaman kerran terveyskeskuksessa.  Sydänhoitajan kanssa keskustelin lääkkeiden vaikutuksesta.  Jätettiin kolesterolilääke kuukaudeksi, ei tepsinyt.  Sairaanhoitaja oli oikeassa epäillessään beetasalpaajaa.  Sijaislääkärinä oli nuori "tyttönen".  Keinautti istuintaan ja vakuutti, että lääkkeitä pitää ehdottomasti ottaa.  Kutsuivat Kuopioon vuosi leikkauksesta.
Lääkäri suoritti jotain kansainvälistä tutkimusta.  Kuunteli kertomani oireet ja vaikutukset.  Sanoin epäilyni lääkkeestä.   Tarkasteli papereitani, sanoi: --- Ei se ole välttämätöntä.  Annoin jäljellä olevat naapurin emännälle, hänellä oli sellainen lääkitys.  Emconcordia käytin vuoden, se oli tarpeellista aikansa rytmin takia, mutta kun lopetin ottamisen alkoi kunto kohentua ja pystyin treenaamaan.
Semmoisen periaatteen joskus kuulin, että kun lääkettä otetaan, sitä ei saa lopettaa.  Harvinainen sattumus; lääkäri kuunteli minua kuin ainakin tervejärkistä ja suostui suosittelemaan lääkkeen jättämistä.

Tämmöisestä löpinästä sa helposti vaikutelman, että purjuan lääkärissä yhtä mittaa.  Meni välillä vuosia.  Kerran kävi kolesterolilääkken resepti uusittavana.  Lääkäri liittänyt mukaan kehoituksen  kontrollikäyntiin, kun edellisestä on kaksi vuotta.  

30.10 2012
Olen ihmetellyt, miksi tätä tekstiä ovat katsoneet kaikkein useimmin.  Sekavaa tekstiä ja paljon virheitä, joista voi saada vääriä käsityksiä.  Tämmmöistä tekstiä ei yleensä päästetä julkisuuteen.  Sinänsä asiaa, mutta vaatisi korjaamista, jota sanovat editoinniksi.  En korjaa; "kirjoitin minkä kirjoitin".  
Kävin kirjoittajapiireissä ja opetuksessa.  Kirjoittaa voidaan rehellisesti sekä monella muulla tavalla.  Enimmäkseen taktikoidaan.   Kirjoitetaan miten soveliaaksi katsotaan.  Odotusten mukaan ja hyväksi hyväksytyllä tyylillä.

Ohjaajat tuovat tapetille määritelmän:  Tajunnan virta.  Piiriläiset yrittivät kirjoittaa "tajunnan virtaa".
Mielestäni teeskentelivät.  Miten voidaan kirjoittaa tajunnan virtaa tietoisesti???  En ymmärrä?
Tuo kirjoitukseni on tajunnan virtaa, kuten kirjoitukseni yleensä ovat.
Tässä tapauksessa tajunnan virta tulee havainnolliseksi.  Alkaa teemalla: "ihmeparantumiset", mutta eksyy pian aiheesta.  Poikkelehtii sinne tänne aiheesta toiseen ja päätyy kauaksi alkuperäisestä.

Kirjoitukseni ovat enimmäkseen tajunnan virtaa.  Vaikka minulla on olevinaan aihe ja teema, en niiden kahleissa pysy.  Aloittaessani en ajatellut lähellekään samoin, mitä tekstistä syntyy. 
Pakinoin aikoinaan paikallislehdessä ihan maksua vastaan.   Paljon kirjoitin silloinkin tajunnan virtaa ja moni juttu olisi saanut mennä Ö-mappiin.  Mutta vein aina useampia toimitukseen.  Toimittaja valitsi minkä hyväksi koki, enkä siihen koskaan puuttunut.  Mutta mielestäni olisin jättänyt jonkin pois ja valinnut julkaistavaksi, sen minkä toimittaja "hyllytti".  
Poikkeuksen muodostivat harkitut tekstit, joita pähkäilin arkitoimieni ohella.  Sanoin joskus, että pakina syntyy vaikka kusella käydessä.  Itse asiassa kirjoitin pakinan "päässäni" ja koneen luo päästyäni vain "tulostin" sen.  Silloin minulla ei ollut kompuutteria.   Nyt ei semmoinen onnistu, muisti ei pelaa.  Huomenna en muista, mitä tänään kirjoitin!  Onneksi voin kirjoittaa tajunnan virtaa.  Tekstiä voi haukkua vapaasti.  


 

Laskuongelmat

Suoraveloitus oli mutkaton homma, ei tarvinnut huolehtia, eikä pelätä unohtumista. Se on tietysti liian vaivalloinen ja ehkä kallis palvelu tilinomistajan hyväksi tehtävästä?  Tyrkyttävät e-laskua. Ensimmäinen e-lasku oli Soneralle. Huolimatta e-laskulla maksusta, tuli karhukirje ja lisämaksu. Suutuin hommaan ja muutenkin Soneraan. Sain vängättyä irtisanomisen.   
Nyt olen laatinut asioita e-laskulle. Tähänastiset lankeavat maksuun myöhemmin.  Viimeksi annoin   e- laskulle dna:n. Tuli karhukirje.  Muistelin maksaneeni ja ihmettelin.  Tarkastin tilin. Huomasin etten ollut maksanut toukokuussa. Maksoin tililtä.   
Katselin uteliaisuuttani pankin netistä.  Siellä sanotiin olevan hyväksymätön e-lasku dna:lle. Katsoin erääntyvistä. Siellä oli kaksi samankokoista. Hyväksymätön e-lasku ja odottamassa eräpäivää karhuttuna maksamani. Onneksi aloin kurkkimaan. Niin paljon kamppailin aikoinaan laskujen ja karhujen kanssa, että tulin yliherkäksi maksumuistutuksille.

Oletin sen sillä hyväksi, että e-lasku hoituu. Kaikki ovat vakiomaksuja, mutta ei samansuuruisia. Samansuuruinen on määräajan yhtiövastike, sen laitoin aina toistuvaan maksuun ja olin huoleti.  Nyt pitää e-lasku hyväksyä. Hyväksytään, mutta en tiennyt menettelytapaa. Pankin verkkoon on asiaa harvoin, enkä niin ollen katsonut pankin sivulle, kun en mielestäni tarvinnut.

Kauankohan e-lasku on käytössä?  Ainakaan muuttumattomana se ei pysy, jos nörttien metkuja ajattelen.  Piti helpottua, mutta jatkuvasti sekoilen, vaikka luulen olevani suhteellisen selväjärkinen.
Mummo käytävän toisella puolella sotki televisionsa, ei näkynyt minkäänlaista kuvaa, pelkkä ruutu vain.  Voidaan päätellä, että mummo ei pysty asioimaan nettipankissa. Entä moniko toinen mummo?

Huijarit luottavat tähän ja kauppaavat liittymiä toiten päälle. Minullekin tekivät jekun, jonka selvittely ei meinannut onnistua.

Urheilusta hyötyäkin

Vuotispäivän tilaisuudessa siskon poika Jorma kertonut tapahtuneesta 44 vuoden takaisesta. Sanonut ajatelleensa, että on siitä urheilusta hyötyäkin. Urheilin kyllä, mutta se oli vain harrastusta. Tilanteen muistan hyvin.

Aamuvarhaisella Nilakalle pilkille. Auto oli pikkuinen Steyr-Pugh, moottori takana. Tulimme Kotalahden rantaan. Ajoimme yöpakkasen liukastamalle jäälle. Pikkuauto teki aluksi pari piruettia, ennenkuin sain sen ohjattavaksi.  
Paluumatkalle läksimme Nilakan selältä puolenpäivän jälkeen. Koko lämpimän aamupäivän  hiostanut aurinko pehmitti jään kuoppaiseksi. Ajoin kohtuullisen vauhdikkaasti, ettei ajoneuvo juutu pehmeyteen.  
60 senttisen jään railo oli sulanut syväksi uraksi, johon ajokkimme takapyörät putosivat syvälle. Keveämmän keulan etupyörät ylittivät sen, mutta vauhti hidastui ja takapyörät juuttuivat.  Yritimme nostaa autoa, mutta moottori ja voimansiirto painoivat sen verran, ettemme jaksaneet saada autoa pois urasta ja alusta oli kiinni railon reunassa.

Nastarenkaita ei ollut, se helpotti. Ruuvasin tyhjäkäynnin isolle, kytkin ykkösen päälle ja takapyörät pyörivät railossa tyhjää, luistivat. Ei kun nostamaan. Heti kun saimme nostettua sen verran, että alusta irtosi railon reunasta, auto syöksähti liikkeelle. Tuli kiire! Hyökkäsin perään ja nipin napin ennätin avonaisesta ovesta autoon.  
Hengästyneenä odotin Jormaa.  Liikkeellä ollessa annoin auton mennä isolla tyhjäkäynnillä. Mittari näytti neljääkymppiä.  Huippuluokan pikajuoksijan vauhtia. Pilkkivarusteissa juoksen humattavasti hitaammin.  Urheillessa kehittynyt reaktiokyky auttoi nopeaan päätökseen ja lähtöön.   Muutaman sekunninkymmenystä hitaanpana oli käveltävänä laaja Nilakan selkä.  Sille naureskelimme, mutta toinen tapaus veti vakavaksi, ei naurattanut, vaikka onnistuin vaaran välttämisessä.    

Korjaamohallissa yhtenä välineenä oli suuren moottorin vauhtipyörästä tehty alusta tukevilla rautaisilla jaloilla. Tehty takomisalustaksi, mutta sopivan matala istuimeksi, se saattoi olla missä kohtaa tahansa. Sillä kertaa se oli jossain selkäni takana.  
Tein henkilöauton huoltotyötä kumartuneena moottoritilan ylle. Kuulin takaani torven törähdyksen. Mitä ne pojat soittelee?  Kurkkasin kuitenkin taakseni:  Mosse tuli täyttä vauhtia muutaman metrin päässä, suoraan kohti.  Aika oli täpärällä.  
En ennättänyt muuta kuin taivuttaa lantioni taaksepäin ja heittäytyä.  Mosse oli niin lähellä, että kyynärpääni osui sen etulyhtyyn.  Ainoa pieni kolhu tuli kyynärpäähän.   Mosse meni ja työnsi edellään sitä rautaista painavaa "jakkaraa" edellään sen auton etuhelmaa vasten jossa olin seisonut.  Tarkasti siinä asennossa, että molemmat jalkani olisivat ruhjoutuneet.   
Tilanne juontui siitä, kun huoltamani auto oli tavan mukaan perä vasten seinää. ja samalla kohtaa vastapäisellä seinällä iso ovi ja hultomonttu.   
Nuori mies ajoi Mossen huoltomontulle nuoren miehen vauhdilla.  Jarrupoljin painui pohjaan. Sen jälkeen vetäisi käsijarrun kahvaa, käsijarrukaan ei toiminut ja Mosse kulki koko ajan. Oikea käsi kahvassa, painoi vasemmalla kädellä hätäisesti lyhyen äänimerkin, joka pelasti jalkani. Ei naurattanut.  Jonkun toisen jalat siinä paikassa olisivat olleet entiset.      

Urheilun hyöty!  Sinä vuotena en ollut hyvässä urheilukunnossa. Hyppäsin kuitenkin korkeutta
170 cm.  Jossain vaiheessa harrastin notkeusvoimistelua, pystyin panemaan molemmat jalkani niskan taakse, pystyin kävelemään käsilläni ja hoikka rakenteeni on edullinen. Nopea reraktio, notkeus ja ponnistusvoima kehittyivät urheillessa.     
 
   

 

Puhevikaisten ongelmat

Tänä aamuna television "Aamusydämellä" lähetyksessä esiintyi kaksi änkyttäjää. Keski-ikäinen mies, joka vaikeuksista huolimatta menestyy elämässä. Ja nuori nainen, joka rakentaa tulevaisuuttaan. Kertomistaan kokemuksista sain mielikuvan ympäristön rasistisista ihmisistä, syrjinnästä.
Katsoin minäkin elokuvan "Kuninkaan puhe". Tässä iässä ei enää koe niin tunteikkaasti, mutta tuo nuori nainen sanoi itkeneensä jo alkutekstien aikana.

Minun puhevikani oli paljon lievempi, ei voi verrata noihin, tai mistä minä sen tiedän?
Sanoppas ärr! Sinä out sorakielinen. Saoppas; Risto renki Ristisen riihen perässä kärrin pyöriä tervoomassa. Tuon lorun kuulin lukemattomia kertoja, uudestaan ja uudestaan. Vähitellen tulin tietämään olevani huorpentu. Häpeäkuorma painoi.  --- Sanoppas Erkki että nuora. --- Nuora. --- Sinun äetis on vanaha huora. Sanan merkitystä en voinut tietää, enkä ymmärtää, mutta jostain syystä tajusin sen tarkoittavan jotain halveksittavaa. Pienempänä olin vilkas, mutta kouluun mennessä olin jo tuppisuu. Ujo ja arka, muita huonompi, vähäjärkinen. --- Kuka sinun isäs on?  Sanoppas isäs nimi. Vielä vanhuuden kynnyksellä Vesa Piispanen tuosta vitsaili, vaikka vika oli jo lieventynyt.

Opin lukemaan noin viisivuotisena ja periaatteessa pärjään sanojen käytössä, mutta tarmo puuttuu. Jotkut opettelevat käyttämään kiertoilmauksia välttääkseen ärrän käytöä. En opetellut.  En uskaltanut puhua pilkkaamisen pelon takia. Kun sanoin jotain ärräistä, kaikki röhähtivät nauruun. Opettaja kysyi Eesaun ja Jaakobin eroja. Sanoin --- Eesau oli karrrvainen. Koko koulu, neljäkymmentä oppilasta, nauroivat äänekkäästi.  Häpesin tuhannetta kertaa. Opettajakin taisi nauttia nöyryytyksestäni. Semmoinen vamma jäi eliniäksi, että on vaikeaa aloittaa puhuminen omassa asiassa.  

Kukaan ei tiennyt puheterapiasta. Ärrän sanomiseen yllyttäjien kehotusta en totellut. Kait sitä olisi saanut päristää yhtämittaa kummemmin kehittymättä. Vasta armeija-aikana eräs kaveri neuvoi vähän. Silloin sain kuulla ensimmäisen kerran kielen asennon merkityksestä.  Mahdollisesti äänen tallennus ja kuuntelu olisi auttanut.  Jostain luin harjoitustavoista, joita yritin opetella. Ärrä parani siihen asteeseen, ettei se aina erotu. Huomasin, että äänteen sijoittuminen sanaan vaikutti. Jossain sanassa erottuu herkemmin kuin toisessa. Olen puhunut video-ohjelmiini. Ärrävika kuuluu välillä, mutta ei aina, joka tapaulsessa harjoittelu auttoi, mutta jos sain aikoinaan kuunnella ja harjoitella, se olisi korjaantunut. Änkyttävä mies sanoi moottoripyörän auttaneen tyttöystävän kanssa. Mies on tarmokkaampi kuin minä ja menestynyt ammatissaan.

Aikuisena asiaan kiinnittivät miehet enemmän kuin naiset. Lukemattomia kertoja kuulin matkivan äänen ärräni takia. Ympäristö halveksi muutenkin syntyperäni takia. Olen heikompi kuin tuo änkyttävä mies.   Ymäristön arvostus tuli urheilun myötä, kun näkivät, että olin parempi kuin pilkkaajani.  Siihen asti kohtasin rasismia. Rasismin luulen olleen rankempaa änkyttäville.

Pieni asia, mutta sen ajoissa korjaaminen varmaan olisi suunnannut elämäni kulkua eteenpäin.
Miten pahalta matkiminen tuntuu, sitä kuvaa kuulemani vanha juttu.  Hesan raitiovaunujen nykyisitä reiteistä en tiedä, mutta silloin seiska kiersi ympyrää.

Mies kysyi toiselta mieheltä: --- A--aan-te-eksi, mi--mi missähän tä-tääl-lä o-on me-messu--ha-halli?    Matkustaja ei vastanut.  Änkyttävä kysyi toisen kerran, mutta mies pysyi vaiti. Lähellä oleva mies lupasi opastaa jäämään oikeassa paikassa.  
Kun änkyttävä poistui, opastanut mies kysyi. Oletteko muualta tullut, kun ette vastannut kysyjälle.
 --- Mi-mi--nä e-en ha-halun-nut sa-saa-da tu-tur-piin.     

Ikivanha

Käväisin joskus Jyväskylässä Seijan porukan luona. Lenni oli kai lähellä viittä. Lennin olin nähnyt konttaavana, josta on väläys videoohjelmassani. Lennin rekisterissä en ollut, joten olin hänelle outo. Seija mainitsi jotain minusta. Siihen Lenni reagoi: --- Ikivanha pappa! Seija hieman häkeltyi. Turhaan, tottahan se oli, lasten suusta...

Sain siitä idean. Käytän joskus sähköpostissa lähettäjänä ikivanha pappa. Eläkeläiset järjestävät tansseja, nimittäin aktiiviset eläkeläiset, näyttää ettei Suonenjoella ole aktiivisia eläkeläisjärjestöjä, varsinkaan erkki ei kelpaa mukaan. Käyn naapurikunnissa. Arpajaislippuun laitan nimeksi: ikivanha pappa. En voita mitään, kunnes...

Eilen sompailin Niskaharjun lavalle. Ostin kolme arpaa kahdella eurolla. Ikivanha pappa on pitkä kirjoitettavaksi käsin. Helpotin, kirjoitin vain: IKIVANHA, senkin tikkukirjaimilla, ihan tarkoituksella. 

Arpajaisten meklari kuulutti: Tässä lukee: ikivanha; kuka on ikivanha?  Minä! Herätti huomiota, abloteerasivat. Sain kakun.

Jonkun mielestä ei sopinut kuvaan, kun hoikka mies kävelee vetrein askelin, ja tanssii... 

Lämpenevää

Todellinen kesäpäivä. En katsonut asteita, mutta lämmön tuntee kehossaan. Työnsin motorivenhon vesille. Päristelin vauhdikkaasti. Hiljensin ja tarkkailin luotainta. Syvällä näkyy kalan symboleja, sieltä en niitä tavoita. Tutun ruohikon lähellä syvänteen reunalla näkyy kaloja runsaasti, jopa 4-7 metrin syvyydessä. Näyttävät liikkuvan, oleilevat 1-2 metriä pohjan yläpuolella ja välillä häviävät. Reilun tunnin jökötän ankkurissa, mutta pilkkiin eivät suostu ottamaan. Panen aluksi pienen pätkän matoa. Aikani venattuvani lisään koukkuun kokonaisen lieron roikkumaan. Liottelin sitä aikani, mutta kokonaisena se säilyi.

Tämmöinen kalastuskertomus ei ole mistään kotoisin. Saanenko enää milloinkaan mitään? En ikävystynyt. Lähes tyyni järvi näytti parhaat puolensa. Aavistuksen verran pilveä lievitti auringon tehoa, järvi näytti utuiselta. Paitani riisuin heti ja kenngät hiukan myöhemmin, käärin housunlahkeet ja annoin auringon tehota. Käsivarsissa näkyy puna. Ensimmäinen auringonotto tänä kesänä. Naama tosin ruskettui ulkona liikkuessani.

Ajelin toiseen paikkaan. Virvelillä operoin, mutta turhaksi sen tiesin jo ennen aloittamista. Tyhjän saa pyytämättä, mutta nautin kesästä.  

Keskiviikko

Näyttää tulevan kesäpäivä. Yhtään pilveä ei näy. Aurinko syleilee säteillään maisemia. Kävin vähän kävelemässä. Remonttimiesten melua välttelin. Porauksen jurina kuuluu ylhäältä ja sivuilta. Tekivät kaksi reikää suihkuhuoneen seinään, niistä rei´istä tuovat putket sisälle. Uudet vesijohdot pitää laittaa, vessan kylmät ovat huonoja. Rytinä kestää koko kesän. Asennustyö tapahtuu vähin äänin, mutta rakenteiden käsittely tuottaa meteliä.

Piha oli surkean näköinen. Talkoilla kohennetaan. Tänään, sekä torstaina ja perjantaina kutsui Maria talkoisiin. Maria on taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja. Ilmoittauduin, vaikka ei minusta suurta apua enää ole, aikoinaan olin työkykyinen ja -haluinen. Ajatukseni liikkuivat siihen suuntaan, että varustan videokameran toimintaan.  

Pääni tuntuu tyhjältä. Aamu aamulta se on entistä tyhjempi. Leikkauksen jälkeisen hatartumisen huomasin heti, niin suuri muutos oli muutaman kuukauden takaiseen, että tuumin muille: --- päästäni tippui suuri määrä löystyneitä ruuveja, aivoihini on tullut reikiä, muistiini ammottavia aukkoja. Parin vuoden takaisesta höperehtimisestä olen vähän virkistynyt. Huomasin höperehtimiseni ja nolostuin itselleni. Useimmat eivät huomaa höperehtivänsä ja väittävät kiven kovaan: --- MINÄ en höperehdi! Höperehtimiseni vahinko rajoittuu yhteen väärään turistien opastukseen. Olin täysin ulalla hyvin tuntemieni paikkojen suhteen.  Joku kysyi apteekkia, sitä piti funtsia hetki, vaikka liikerakennus oli näkyvissä.

Huvittaa itseänikin, kun totuttelen ulos lähtiessä katsomaan paikkoja; sähköjä ja vesihanoja, asunnon tilaa. Tarkoituksena piirtää alitajuntaan toiminta, sitä varten, kun ehkä piakin höperehtiminen lisääntyy.  Keittolevyissä sotkeudun joskus. Heti tämän ostettuani vein osakekirjan ja kauppakirjan pankkiin maksulliseen säilöön, vastaisten vahinkojen varalta. En elä ikuisesti, enkä haluaisi tulla avuttomaksi ennen viimeistä päivää.

Aivojen terveys

Tänään televisiossa kaksi nuorta ihmistä puhui omista aivoinfarkteistaan. Naisella ei toimi oikea käsi. Miehellä takkusi puhe.  Niistä palautui mieleeni omat lievät häiriöni.

Ennen leikkausta olin hyväkuntoinen, minkä totesi lääkäriopiskelija, jonka ohjauksella oltiin liikuntapiirissä. Kuusvitosena pystyin kävelemään käsilläni. Juoksin satasen viiteentoista. Nostin penkistä 80 kg. Kävin kesällä kaksi kertaa kentällä, korkeutta meni 140 cm. Juoksin omatekoisen Cooperin maantiellä, noin 2300 m. Juoksun lopulla tunsin oireet, joita luulin hengityksen vaivaksi. Mutta hapenpuute johtui sepelvaltimoiden ahtaumasta, selvisi aikanaan varjoainekuvaiksessa. 55 vuotisena pystyin suorittamaan silloiset palomiesten koulun liikunnalliset päästövaatimukset.

Tuota taustaa vasten koin järkytyksenä leikkauksen aikana tulleet muutokset. Leikkaus onnistui erinomaisesti. Kun ensimmäisenä aamuna osastolla nostivat pystyyn, tunsin riemua, miten helppo oli hengittää; kuin olisin saanut isommat keuhkot ja väljemmän henkitorven! Oireista muisto vain.

Kotona keskityin toipumiseeni, enkä kommelluksista välittänyt, ihmettelin vain. Herkistyin, mielipaha tuli voimakkaana pienistäkin haitoista. Opettelin välttämään konflikteja, harjoittelin mielen tyyneyttä.
Käsilläkävelijän tasapaino oli tipotiessään. Leikkaus tapahtui keväällä. Menin metsään mieliessäni sieniä. Kun jalka tavoitti pieneenkin esteeseen kaaduin holtittomana, pelkäsin rintakehäni puolesta. Se oli jo luutunut vahvaksi. Vielä seuraavana talvena kahlatessani lumessa, kaaduin. Jäiset koivun oksat raapivat kasvojani, silmälasit sinkoutuivat hangelle, linssi irtosi, se piti tonkia lumesta. Harjoittelin uutterasti tasapainoilua. Edistyin. Käsien voima katosi. Sormet tottelivat huonosti, vielä nytkin; paljon lyöntivirheitä. Tottuivat aiemmin, että toivat vaikeasti avautuvat purkin kannet minulle.  Toivat edelleen, mutta en ollut tehokas. Erikoista, että oikealla kädellä tuntui saavan huonomman otteen, kuin en saisi puristettua kunnolla. Vasen käsi oli vahvempi ja on edelleen, vaikka olen oikeakätinen.

Myös muita oireita ihmettelin. Kunnes sain lukea lehdestä artikkelin, jossa kerrottiin 60 prosentilla ohitusleikatuista olevan neurologisia häiriöitä. Syyksi sanottiin keinokeuhkojen kautta virtaavan veren. Aivot voivat jäädä vajaalle hapelle. Helpotti kummasti! Siinäpä se! Enkä enempi huolehtinut. Pelkäsin jotain pahempaa vikaa itsessäni.

Sain käsiini lappusen, jossa kuvailtiin aivoinfarktia ennakoivia oireita. Yhtä lukuun ottamatta, kaikki muut ilmenivät minulla leikauksen jälkeen.  Semmoinenkin kuin toispuolinen heikentyminen. Oikealla kädellä purkin aukaisu. Saunassa vuosia myöhemmin saippuoin rintakehääni, hätkähdin: onko oikea rintalihas pienempi kuin vasen?? Kyllä on! Selvästi. Entä käsivarsi? Herneen kokoinen vasen hauis jännittyi normaalisti kovaksi. Oikean puoleinen jäi puolta pehmeämmäksi, vaikka kuinka pinnistin.  Kun sain luvan rasittaa, jaksoin ensimmäisellä kerralla  nostaa 8 kg käsipainoa oikealla kädellä 16 kertaa ja vasemmalla 26 kertaa.  Painoilla harjoittelen jatkuvasti. Vähän isommilla.

Hyvä muistini lamaantui. Menin toiseen huoneseen, enkä kynnyksen ylitettyäni muistanut mitä varten?  Sanoivat johtuvan vanhuudesta. Tulipa vanhuus äkkiä; muutamassa kuukaudessa! sotkeennuin sanoissa, unohdin, jouduin hakemaan. Sitä ihmettelin että kirjoittaminen ei häiriintynyt yhtä paljon kuin puhe. Kun sain tietooni, ettei häiriöt johtuneet pelkästään lihaksista, eikä muista elimistä vaan myös aivoista, päätin käyttää päätäni niin paljon kuin mahdollista. Tämä on yksi tapa.

Pari vuotta sitten höperehdin. Järki pelasi ja ei pelannut. Siihen saumaan osui keuhkoputkentulehdus ja hemoglobiiniarvon aleneminen. Hoidin veriarvon normaaliksi ja pää, kuten muutkin osastot kohentuivat. Kiitollisena totean; hyvä kun tämmöisessäkin kunnossa.  

Kauppiaat maanvaivana

Jälleen lähestyi telefoonissa nettiyhteyden kauppaaja. Tuntui tietävän kaikki kotiosoitetta ja liittymää myöten. Tietää varmaan senkin, että olen vanha horisko, jolle voi myydä mitä vaan, vaikka minulla ei ole tarvetta. Tämä miekkonen puhui kuin lahkosaarnaaja, joka lupaa taivaan ilot. Lahkosaarnaaja uhkaa myös helvetin tulella, tämä tarjosi vain pelkkää hyvää ja taivaallista yhteyttä mokkulaan. Mokkulaan taivaisiin ulottuvaa nopeutta!  Hän todella sanoi näillä sanoilla: --- sitten nopeus pomppaa tavaisiin!

Kimpaannuin, sanoin nopeuden riittävän. Sanoin riittävän töykeästi: --- lopeta tuo saarnaaminen, minä en osta kahta liittymää, on määräaikainen. Kuulin vielä sanat: --- minä tarjoan... Suljin puhelimen. Jos tätä joku lukee, kertokaa tuntemillenne senioreille keinoksi puhelimen sulkeminen, sitä ei pysty arvostelemaan epäkohteliaaksi, kun myyjä ei usko, vaan yrittää käännyttää näennäisen ystävällisellä puheella.  Tätä kuuntelin tavallista pitempään. Normaalisti kuulleessani kysymyksessä olevan kauppiaan, sanon heti: --- en osta mitään! Kun se ei riitä, pistän kännykän hiljaiseksi. Moni on saanut kaksi yhteyttä maksettavakseen, kun jää kuuntelemaan huijareita.

Kaksi yhteyttä minullekin myytiin huijaamalla. DNA mokkula oli kaksi vuotta. Määräaikaisuus oli päättymässä joulukuun 14. DNA myyjä soitti marraskuussa. Herää kysymys: miksi otti yhteyttä? Kerroin hänelle selvällä Suomen kielellä, savolaisella aksentilla. --- Määräaikaisuus päättyy ja sen jälkeen haluan korottaa seuraavaan maksuluokkaan.  9,80 € - 13,90 €. Samalla siirrän puhelinliittymän dna:han, saan samaan laskuun. Kuinkas sitten kävikään? Heti marraskuussa tuli romppeet ja uusi nettiliittymä toimi, kun kytkin mokkulan. --- Sehän tuli nopeasti! Yhteys parani hiukan ja olin tyytyväinen. Kunnes päästiin helmikuulle ja tuli liian iso lasku. Siinä vaiheessa podin keuhkoputkentulehduksen jälkiseurauksia, eikä aivoni toimineet moitteettomasti. Meni monta päivää ennenkuin sain selville, että laskussa oli kolmen liittymän hinnat; puhelimen ja kahden mokkulaliittymän. Uuden mokkulan laskutus alkoi marraskuun 21 p:stä. Ja vanhan liittymän laskutus jatkui edelleen.

Tarkoituksellako lasku oli laadittu tuhannen kiemuraiseksi, niin ettei siitä saanut selvää? Se vain tuli ymmärretyksi, että kahdesta mokkulasta laskutetaan. Minkä takia laskuun ei haluta laittaa suoraan pelkkää yksikköhintaa 13,90 € ? Vaan pannaan lukemattomia numeroita numeron perään ja sitten muka alennuksia!   Pankoot vaikka tuhat numeroa, kun vain saan selville yksikköhinnan ja loppusumman, jonka osaan laskea päässäni 2 X 13,90 €.  Oleellista vielä, että tärkeimmät präntätään niin pienellä, että tarvitsen suurennuslasia!  Onneksi lapseni lahjoitti terävän suurennuslasin!

Sitten reklamointi.  Eläkeläisellä on aikaa, mutta kaikkien vanhojen ymmärrys ei yllä setvimään sotkuja, joita operaattori ei suostu oikaisemaan. Suomesta on rehellisyys hävinnyt kertakaikkiaan ja liittymien operaattorit huijaavat hyväuskoisia hölmöiksi arvioimiaan vanhuksia, ehkä muitakin.
Normaaliin kauppatapaan on kuulunut näihin päiviin, että selvät virheet oikaistaan. Nyt ei oikaista kirveelläkään, tai ehkä juuri sillä.

Lapsellisena luulin että dna-kaupassa pystyn esittämään asiani ja pydän oikaisua. Mutta sehän on vain välittäjä, eikä dna. Toriremontti saattoi hulluuden partaalle. Melu koski Mehiläisessä puhkottuihin korviin, lähes tainnuttavasti, eikä sekava puheeni ehkä ollut ymmärrettäväkään.

Puhelin?  Ei puhelimella pääse.  Sähköpostilla pääsee. Monta kertaa jankuttivat, että laskut täytyy maksaa. Maksoin, kun olen lähes yliherkkä, ettei vaan laskut unohtu. Joutunut lukeman liian monesti: "maksunne on viivästynyt". Postitin uudelleen ja uudelleen. Säilytin tulosteen jokaisesta lähteneestä ja saapuneesta postista.  Viimeiseen postiini panin tekstin: "tämän jälkeen en enää lähetä postia."

Vihdoin?! Lähestyi puhelimella nainen. --- pahoittelen, että olemme tuottaneet asiakkaalle pahaa mieltä. Sen vuoksi hyvitän 30 €. Se oli suunnilleen oikea summa, eikä "kirjeenvaihto" maksanut paljon.  Puhuin kuitenkin mielipiteeni kahdesta liittymästä. Miksi ei heti oikaistu, onhan selvää, etten tarvitse kahta mokkulaa. --- Emmehän me tiedä, voihan joku tarvitakin kaksi liittymää, ja valitus pitää tehdä 14 vrk kuluessa.  Mutta kun sain laskun vasta helmikuulla, enkä 14 vrk sisällä.  Aika päättyi joulukuun alkupuolella.

Virhe oli puhelinmyyjän: Eila Laasosen. Hänen motiivinsa ymmärrän, sai provision. Ovelaa ettei sopimuspaperissa ollut myyjän yhteystietoja, en voinut ottaa yhteyttä puhelimitse. Kun sanoin pahoittelijalle, etten ole allekirjoittanut sopimusta kahdesta liittymästä. Pahoitelija vetosi suullisen sopimuksen pitämiseen. Suullistakaan sopimusta en tehnyt liittymän ostamisesta, vain ja ainoastaan voimassa olevan korottamisesta.  Todistaa ei voi myyjä enkä minä, mutta järki pitää olla kerjätessäkin.

Vaikuttiko "pahoittelijan" lähestymiseen kenties seikka: lähetin sähköpostissa irtisanomisilmoituksen siksi päiväksi kun määräaikaisuus päättyy. Siihen vastasivat: ei näin aikaisin voi.  Päätökseksi tuli: --- kun aika tulee, sanon molemmat liittymät irti dna:sta.

Kirjeenvaihdon tein täsmällisin sanakääntein ja kaikki numerot mukaan. En haukkunut, en rähjännyt.
Katsoin asian käsitellyksi, kun näin laskussa hyvityksen 30 €, suunnilleen väärän laskutuksen määrä, mutta ei "kipukorvausta".

Maanvaivasta pääsee laittamalla numeron salaiseksi, mutta sekään ei ole jokaiselle hyvä ratkaisu, ei ainakaan yksinasujalle, joita uhrien enemmistö on. Itse ryhdistäydyin ja töykeästi vastaan, ellei uskota, suljen puhelimen.  Yksi naispuolinen myyjä saattoi saada sielullensa vamman; suuttui ja aloitti: --- kuules kaveri....  Suljin puhelimen.

Sehän on vain urheilua.

Urheilutoimittajat kovasti huolestuneina jännittävät, pääseekö Pitkämäki kisoihin? Kun riittävä määrä suomalaisia heittäjiä heittää pitemmälle. Mihin kirjaan on kirjattu Pitkämäelle elinikäinen oikeus päästä kisoihin. Viime kerrallakin matkusti statistina perusteettoman valinnan kautta ja epäonnistui surkeasti.

Keihäänheiton "tieteellinen" valmennus täytyy olla hakoteillä, kun kaikkien tulokset laskevat! Järvenpää ja virkkala heittivät yli 85, mikä on pienin tulos, jolla kisoihin kannattaa lähteä. Antti Ruuskanen heitti niin ettei kenttä riitä, nyt heittää maata vasten. Kaikki jankuttavat "putkeen" lähtemisestä: --- jos vain lähtisi putkeen?! Korpifilosofi on seurannut urheilua pitkään, viime aikoina ilman intohimoja.  Ihmetyttää kun arvokisoissa valmentaja istuu tarkkana ja heittäjä vilkuilee: --- Mikä vikana? Siinä vaiheessa on myöhäistä rypistellä. Jos joutuu miettimään keihään kärkeä, että pitääkö se olla ylempänä vai alempana ja mitenkä tukijalka asetetaan, ei tule mitään. Ne seikat pitää laittaa kuntoon aikoja sitten. Suoritushetkellä tarvitaan kaikki tahdonvoima ladata suoritukseen: kun sais edes 96 % tehosta käyttöön. Keihään ja vartalonosien asennot pitää harjoitella. Harjoitella niin paljon ja kauan, että kaikki on "selkäytimessä".  Sekin vielä, että nuppikin pitää toimia, että kokonaisuus pysyy hallinnassa.

Pitkämen pitää opetella olemaan heittämättä taivaisiin. Sitten kilpailussa vain heittää keskittyneesti. Antti Ruuskasen pitää keskittyä harjoituksissa vain ja ainoastaan heittämään väline oikeassa asennossa. Harjoitella niin paljon, että se tapahtuu. Painonnostolla ei heitetä, vaikka se oikein käytettynä auttaa. Juha Laukkanenkin heitti aluksi pitkälle, mutta sitä mukaa kun lihaksiin kasvoi pahkuroita, tulokset heikkenivät. Zelesny kaikista hintelimpänä oli maailman paras. Myrkkyjen syönnistä ei tiedä. Taas heittää tshekki pisimmälle?  Keihäs painaa vain 800 g . Lähtönopeuden saamiseksi ei tarvita elefantin voimia.

Valinnat tehtäköön konstailematta!   Sehän on vain urheilua, mutta hurskailla toiveilla, enempää kuin uhollakaan ei pärjätä totuuden hetkellä.

Työtön lorvailija

Televisiossa tykkäävät näyttää kummajaisia ja tyhjänpuhujia. Haastattelivat yhtä työtöntä ilmestystä. Miekkonen harmittelee, kun hänen ulkonäkönsä estää töihin pääsyn. Ei mikään ihme; leuka täynnä muttereita ja korvanlehti "laajennettu" kuten eräillä Afrikan heimon naisilla. Ei kerro hyvää ulkonäkö, eikä puheensa. Ei hänelle kelpaa mikä tahansa työ, sen pitää olla viihdyttävää.  Kysyttäessä mihin työhön hän saattaisi suostua, Ensimmäiseksi möläytti: --- myyntipäällikkö! Tuo sais kernaasti mennä ulkomaille, josta Suuri Päällikkö pelotteli.

Kun meidän ikäluokka oli miehuusiässä, syyttivät meidän olevan tulppana nuorien edessä. Meidän ajoista nuoret laiskistuivat. Kukaan ei ole tulppana ulkomaalaisille marjanpoimijoille, eikä muillekaan työntekijöille. Suomalaisia mansikkatyttöjä näkee vain patsaana torin laidalla. Minusta ei maksettu lapsilisää. Äidillä oli kaksi minua nuorempaa sisarusta: Äiti sai sosiaaliturvaa kymmenen kiloa ruisjauhoja kuukausittain. "Myyntipäälliköt" kuolisivat ruisjauhopussin viereen. Jonnii verran risoo katsoa vetelyksiä teeveessä. Toimittajille luulisi olevan asiallisempiakin aiheita.

He sanovat: --- Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Ennen rakennettiin joukolla Suomea, tehtiin hanttihommia ja paskaduunia, sekä ammattihommia.   

Levoton maailma

Tuoreet uutiset kertoivat lentokentän kaappauksesta Libyassa. Sotiminen jatkuu.
 Joukkojen saapuessa Bagdatiin julisti USA:n presidentti: --- Olemme saavuttaneet päämäärän.  Sitä ei uskonut erkkikään: --- Nythän se vasta alkaa! Vuodet kuluivat, miehitys jatkui, joitakin sotilaita kuoli, monet menettivät järkensä ja presidentit vaihtuivat. Irakin operaatio tuntui jatkuvan loputtomiin.
Valtioon on vaikea saada järjestynyttä hallintaa niin kauan kun aseellisia ryhmiä toimii monessa maan kolkassa. Niitä tuntuu esiintyvän levottomilla alueilla ympäri maailmaa.

Vaikea kuvitella kantautuvien tietojen perusteella, että Afganistaniin syntyy vakaata tilaa. Miehitysjoukot vaikuttavat alueilla osassa maata. "Kapinallisille" jää runsaasti tilaa, eikä maan joka kolkkaa pysty kukaan valvomaan, ennen kuin maassa on vahva hallitus ja hallitsemisen välineet. Siihen on mahdollisuus vain maan omilla kansalaisilla. Apua kyllä saavat. Milloin se tapahtuu??

Syyriassa riehuu sisällissota. YK:n hampaattomuus näkyy. Mitä virkaa YK:lla on? Annanit ja kumppanit saavat kiertää maailmalla turhaan. Päätöslauselmat jäävät ontoiksi sanoiksi. Mainitaan Naton rooli! Nato on USA, muut rähmivät apupoikina. YK:n tarkkailijat tarkkailevat turhaan. Rauhaa ei voi turvata siellä missä sotaa käydään. Kaikkialla riittää ongelmia, isompia ja pienempiä. Taloudet romahtavat, pommit räjähtelevät ja veri virtaa. Naisia raiskataan, lapsia tapetaaan. Jumalan valvovan silmän alla.

Monissa maissa armeija kurittaa kansalaisiaan, mutta rikollisjengit saavat riehua jatkuvasti.  Sitä ihmettelen, ettei joukkioita saada kuriin, tai eliminoitua. "Sivistysvaltiot" eivät käytä väkivaltaa. sanovat. --- Väkivalta synnyttää väkivaltaa.  Ei lempeyskään lopeta sitä. Kun seurataan sivusta ystävällisellä katseella, rosvot palkitsevat sen omalla tavallaan.

Puolivahingossa katsoin osan dokumenttia Elsa-leijonasta. Siinäkin mainittiin Somali-rosvot. Niistä ajoista Somalien rosvous saavutti korkeamman asteen, eikä heille mahdeta mitään, vai eikö haluta?
Kiini saatujen rosvojen päätä silitetään, päästetään menemään, jatkamaan hommiaan. Jonkin verran rauhoittuisi, jos raakasti ammutaan rosvot veneineen meren hautaamiksi.  Eihän niin saa tehdä! Miksi rosvot saavat? Miksi Nato saa pommittaa viattomiakin. Onko rosvon henki arvokkaampi, kuin pommituksen uhrien? Laillistako pommittaminen? Mitä pommittamisella saadaan? Ainakin vihamielisyyttä lännen sivistyneitä kohtaan.

Demokratia

Demokratiasta tuli taikasana, joka ei kuitenkaan toteudu sauvaa heilauttamalla. Toteutuuko koskaan?
"Arabikevättä" riemuittiin demokratian voittokulkuna. Ei siltä näytä. Televisiossa näytetään mellakoivia väkijoukkoja. Sillä tavalla ei valtakuntia rakenneta. Näitä rinnastan mielessäni Eestiläisiin, jotka näennäisen tyyninä kävelivät neuvostopanssarien vierellä. Voittivat!

Minua kiusaa epäilys, kyynisyys television raportointia kohtaan. Suurimmat englantia osaavat rääväsuut esittävät kansakuntansa totuuksia. Pääsemme helpolla uskoessamme ne todeksi. Suuri yleisö ei kiinnitä huomiota ristiriitaisuuksiin. Toimittajat päsevät joskus vähällä, laiskottelevat. Ottavat muutamia kuvia ja tekevät raportin hotellissa sen kaltaiseksi, jonka arvelevat, ehkä tietävätkin, nostavan heidän arvostustaan.

Mielestäni ei häviä kuva reportaasista vuosien takaa.  Kuvassa näkyi varastorakennus pusikon (viidakon?) reunassa. Rakennuksen päädyssä musta afrikkalainen ampui rynkyllä. Pusikon suuntaan, ase 45 asteen kulmassa ylöspäin, silmät kiinni ta,ta,ta,ta,ta,ta,ta.... Semmoinen kuva pystytään ottamaan missä tahansa, vaikka Leppävirralla, tai studiossa. Kyyninen korpifilosofi epäilee toimittajan nukkuneen krapulaansa. Teki tuommoisen "reportaasin" hätäisesti. Huomioni voidaan esittää vääräksi, vetoamalla toimittajan ammattiylpeyteen ja etiikkaan. Missäköhän nuo ominaisuudet piileskelevät?

Kaukaisessa idässä tapahtui sairaalan valtaus. Aseistetut pennut kaappasivat sairaalan! Nämä pennut tuotiin kameran eteen terrroristeina?! Semmoiset kakarat eivät pysty organisoituun toimintaan, täysjärkisen toimittajan kalloon se pitäisi iskostua alta aikayksikön. Pitäisi olla selkäytimessä! Korpifilosofi nauroi. Nämä, muka viidakossa piileskelleet villit!? Heidän jokaisen vaatetuksena oli tehtaan paketista reväistyt ehdottoman puhtaat kulumattomat puvut, jokaisella samanlaiset!? Teatteria; hyvää vai huonoa??

Kun kaksi suomalaista olivat kaapattuina Filippiineillä, heistä fiksumpi sanoi: "Nämä idiootit eivät voi olla tämän takana". Tarkoitti vartijoitaan. Toimittajat asennoituvat, tai antavat ymmärtää näyttämiensä kuvien esittävän totuuden. Että kuvissa esiintyvät pulputtajat todella merkitsevät jotain. Näyttää vakuuttavalta (vaikuttavalta), kun kuvissa näkyy valtavasti ihmismassoja.

Sieltä saa näyttävää kuvamateriaalia, mutta näytetty ei merkitse eikä kerro kyseisen maan todellisuutta. Demokratiasta saa vouhottaa, mutta suurin osa toreilla mellastavasta joukosta, ei ymmärä, mitä demokratialla tarkoitetaan. Eivät edes hyväksy vaalin tuloksia, ellei se ole heidän mielensä mukainen.

Sodan jälkeen palattiin Suomessa edustukselliseen demokratiaan. Kuka sitä ymmärsi? SKDL rynnisti vaalikamppailuun. Seurasin 15 vuotisen elämänkokemuksella. En ymmärtänyt. Ei ymmärtänyt Korpelan aikuinen väki. Kyselivät, mitä se on? SKDL???. Siihen toi vastauksen Matti Myllynen: Istui Korpelan tuvan penkillä, selitti: --- Se on demokraatti, paljas demokraatti, siinä ei ole mitään sosialia, ihan paljas demokraatti! Korpelan väki äänesti muiden korpikommunistien mukana, ympäristöä myötäillen, paljasdemokraatin Hugo Mannisen eduskuntaan. Kansan tahto!?

Joku kysyi: "jos kansalla on valta, kenellä se on?"  Veikko väitti: "Kyllä kansa tietää!" Korpifilosofi ei tiedä ja väittää ettei kansa tiedä. Kansanäänestyksiä vaativat joka asiaan. Kansanäänestyksissä joutuu sellaisten kysymysten eteen, ettei ymmärrys riitä. Eivät tienneet suomalaisetkaan äänestäessään Euroopan Unioniin liittymisestä, mistä todella äänestävät? Seurasivat puolueiden esityksiä.  Äänestin vastaan. Perustelin itselleni, että se on niin sekalainen seurakunta, ettei voi onnistua.  Saksa on talouden mahti. Englanti nojaa imperiumin perintöön ja näkee siitä unta. Kuvittelee olevansa itseään isompi. Ranska ylpeilee, vähät välittää "pikkuvaltioista." Välimeren maat muodostavat oman lukunsa, erityisesti Italia. Espanja, Portugalia; manyana.

Pränttäsin asiasta, josta muiden mielestä en tiedä mitään. Ei tarvitsekaan tietää.  

Taitolentoa

Maantien toiselta puolelta kunnan mailta hakkasivat suuren aukon. Kaatoivat jättikuuset ja menetin sienipaikan. Opin tuntemaan suomuorakkaan, kun tyttäreni kysyi: "oletko nähnyt suomuorakkaita?" Niitä sieniä en tunnistanut: -- mitähän nuo ovat? En ainakaan syötäviksi kerää. Tyttäreni kysymys valaisi: niitähän ne! Olinhan kirjoista katsonut, vasta nyt oivalsin. --- Mitä niillä teet ja paljonko tarvitset? "Niillä saa sinistä väriä, ei haittaa, vaikka ovat pilaantuneitakin." --- Saat ainakin viisi kiloa!  Lampaankäävät keräsin, mutta vanhojen puiden hävittyä ei tarvinnut vaivautua.

Helteinen jakso jatkui pitkään. Suurten kuusten oksien alla ollut karike kuivi tummaksi, siihen ei kasvanut mitään.
Keskipäivällä tallustelin postilaatikolle. Tähyilin taivaalle. Pilviä ei näkynyt, vaan taivas näytti jotenkin läpinäkymättömältä, kirkkaudesta huolimatta hämyiseltä. Otin lehden ja aioin palata sisälle. Katsahdin kuitenkin kuusen kannon suuntaan, välähti tummaa, siipi heilahti; varisko? Siipi heilahti toisen kerran; kaunis liike, ei voi olla varis! Toisen siivenheilautuksen jälkeen lintu hieman kallisti itseään. Ensin toiselle sivulle sitten toiseen suuntaan.  Hiirihaukka! Enempää eivät siivet liikkuneetkaan. Muutaman kerran kallisteltuaan kohosi leijailemaan ympyrää.
Jäin ihailemaan linnun kykyä.

 Poikasena seurasin usein ihmettä, kun lintu nousee siipiään heilauttamatta korkeuksiin.  Melko pian, ennen kahdentoista täytymistä tuli ihmeeseen selitys. Koulun keittäjän Lyyli Kiljusen poika kersantti Reino Kiljunen lomalla käydessään piti pojille yhden tunnin, aiheena purjelento. Muistan hyvin tuon oppitunnin; Lentokoneen siivestä taululle piirretty kuva säilyy aivoissani.

Asuin suurimman ajan taajamissa, enkä nähnyt vuosikymmeniin hiirihaukkaa, luulin kuolleen sukupuuttoon. Katselin lumoutuneena kauan kateissa piileksinyttä tapahtumaa. Liikkumatta, silmää räpäyttämättä seurasin linnun kohoamista. Ylemmäs ja ylemmäs. En tietenkään pysty arvioimaan korkeutta, jossa pieneksi kutistunut piste viimein hävisi.

Suuntasin katseeni alas. Aivoissani näkyi videokuvana Korpelan pihapiirin yllä leijaileva lintu, sanoivat poutahavukaksi.
Sitten räjähti taivas! Kaukana puiden latvojen takaa kuului meteli. Neljänkymmenenviiden asteen kulmassa kohosi lentokone. Muutamassa sekunnissa se eteni paikkaan, jossa silmieni havaitsema piste hävisi.  Linnun tuoma lumous katosi. Tunsin surua.

Kirjoitin lyhyen pakinan paikallislehteen, otsikolla; Kaksi lentäjää.  Toimittaja muuttanut sen muotoon; Kaksi taitavaa lentäjää. Harmistuin! En kuitenkaan antanut toimittajalle palautetta, vaikka lentäjistä taitava oli hiirihaukka. Toinen käytti hirvittävää tuhon esinettä; Mig-hävittäjää. Vihasin niitä. Syrjäseudun rauhaa häiritsivät.    

Kesäkuun alku

Liekö tämäkin kasvihuoneilmiötä? Kylmää on. Hämärtää kuin syksyisenä päivänä. Vettä tihuuttaa taukoamatta. Tuomien kukinta tuntuu epätodelliselta, valkoisista kukista täyteläisiä oksia riehtoo mysky. Muutama lämmin päivä herätti luonnon viheriöimään. Koivun lehdet kasvoivat niin että uimahallin ukkelit tekivät vastoja, kylpeäkseen perjantaisaunassa. Vastojen tuoksu tulvi suihkutiloihin. Kun oli omia saunoja, tein vastoja runsaasti ja pieksin itseni hyvän olon tunteeseen. Nyt en viitsi, kun ei ole vastoille tiloja.
Tämmöisellä ilmalla ei ole asiaa vesille. Lehtipuiden myrskymittari riehuu, siitä voi päätellä miten tuuli nostaa aallokkoa.  Ei tarvitse uhmata, odotan suotuisaa hetkeä. Viikon päästä luulen haukien tulevan aktiivisiksi. Arvokaloja tuskin saan. Kuhien liikkuma-aikaan pitää päästä jossain välissä, kunhan sää vain sallii. Suoteessa uiskentelee isojakin ahvenia, en vain ole vielä perehtynyt paikkoihin. Kaksi paikkaa tiedän, sain niistä uistimella muutamia. Pilkillä saa körmyniskoja, mutta en tiedä oikeita paikkoja. Ehkä löytyy karttojen ja luotaimen avulla. Suuria saaliita en tavoittele, vain syödäkseni. Huviuistelu pitää Suomesta kieltää. Miksi matkitaan "Loordeja", jotka nautiskelevat siimanpäässä riehuvasta kalasta ja päästävät rääkätyn luontokappalleen takaisin veteen. Ei hyvä!  Luonnon antimet on varattu elannoksi.
Kalojen rääkkääjät paheksuvat herrasväen kettujahtia, mutta leikkivät samalla tavalla kalojen kanssa.  Miten täysjärkiset kehtaa?

Muistetun elämäni aikana tuli kesä joka vuosi. Kylmiäkin kesiä välillä. Asuinpaikkakunnillani koleanakin kesänä oli kahden viikon pituinen lämmin jakso. Yhden kerran muistan ainoan poutaisen pariviikkoisen jakson olleen syyskuussa.
V 1984 oli Pielavedellä toukokuu lämmin; korkein lukema 28 astetta. Varsinainen kesä oli viileämpi. Korkein paikallisena mitattu 25 astetta.  Pari lämmintä "kasvihuonekesää" koettiin, tuleeko nyt vuoroon viileämpi. Joka tapauksessa tulee koleitakin kesiä, ehkä en minä sillon palele, ehkä, ohi on.

Ruokaa

Uusavuttomat ja vanha-avuttomat miehet eivät osaa laittaa ruokaa, semmoista kuulee julkisesta sanasta ja taidan tuntea jonkun. Itse en ole pahimpia avuttomia, vaikka mikään virtuoosi tai kotitalousihme en ole. Kuitenkin laitan ruokani itse. Gourmeeta en saa aikaiseksi, mutta mielestäni ravitsevaa ruokaa syön.  En osta valmista, paitsi joskus halvan teemakkarapötkyn tai ylikypsää sian savukylkeä. Leivän päälle niitä silloin kun en tee sienisalaattia tai suolattua haukifilettä.

Eilisiltana kaivoin pakasteesta pehmenemään voimariinirasiallisen lanpaankääpää ja neljäsataa grammaa alennetulla hinnalla ostettua porsaanjauhelihaa. Pilkoin sienet pieniksi, ne odottavat kokkia. Miten laittaisin? Ehkä sotken jotenkin ja paistan pihveiksi.  Pesin perunat odottamaan keittämistä. Aterialla syön yhden tomaatin. Heiniä en osta, syön kuitenkin, jos joku tarjoaa. Mutta syön rypäleitä, omenia, banaaneja, tomaattia joskus kurkkua ja ruokiin sotken nokkosta. Näillä eväillä sepelvaltimotautisen kunto pysyy. Torstaina uin 1150 metriä ja eilen 800 metriä.  Huhtikuussa mitatessa oli hemoglobiini 149 ja syke 44. Voisin tehdä kokkiohjelman: miten vähällä rahalla pärjää?

Viikon tapahtumista en muista paljoa, mutta ikivanhat jutut kyllä pyörivät päässä.  Sotaaikana, ryssävihan aikana pilkattiin hapankaalia.  Sain mielikuvan jostain iljettävästä limaisesta ja haisevasta sapuskasta.  V 1950 tuli Mustosen kauppaan hapankaalia.  Maistoin varovasti; sehän oli hyvänmakuista! Vuosikymmeniin ei sitä syötäväkseni tullut.  Luomubuumin alkaessa sain maistaa Pietikäisen biologisen valmistamaa. Samoihin aikoihin Lahja Koslosen tekemää.  Niitä en mieltänyt yhtä hyviksi. Ne olivat kuivempia ja osa kokonaisia lehtiä. Se muinainen oli kosteaa ja hillomaista.

Saatoin olla kahdeksan tai yhdeksän.  Kävin jollain asialla Rantalan kaupan luona pienessä mökissä.
Neljän kilometrin kävely edestakaisin.  Lähtiessäni emäntä antoi piirakan, jonka söin mennessäni. Elämäni paras gourmee! Niin hyvää en sen koommin syönyt. Sitä piirakkaa yritin kuvailla monellekin, mutta en osannut sillä tavalla, että olisivat ymmärtäneet.  Joku sanoi: keitinpiirakka.  Joku sanoi: sulhaspiirakka.  Piirakka oli harmaa, rasvainen, soikea. Umpinaisen kuoren sisällä perunamuusia. Sormeni rasvaantuivat syödessä.  Syömisen nautinnon ihanuutta korosti tosiasia, että kotona syötiin perin yksinkertaisesti.  Joskus puutettakin. En ihmettele ollenkaan sen hetken onnellisuutta, eikä  sellaisen hetken muisto  katoa. (saattoi olla nälkäkin)

Nousen tästä ja alan kokkailemaan.      

Saivartelen

Kirjoituksiani repostelivat.  Ei noin, vaan näin!  Kieliopin termejä tunnen huonosti. Kansakoulun kieliopissa oli vieraskieliset ja suomennetut. Vieraskieliset suluissa. Opettaja Ida Remes sanoi, ettei teitän tarvitse opetella noita ulkomaisia nimityksiä. En opetellut, mutta jos opettaja olisi kehottanut opettelemaan, niin luultavasti muistaisin ne vieläkin. Mutta opettajan mielestä ei niitä tarvita metsätöissä tai kyntöhommissa. Kenenkään mieleen ei juolahtanut, että Korven Erkki joskus käyttäisi kirjoitettua sanaa. Niinpä olen edelleen partisiippia tietämätön. Olen kuin sitsontiainen. Sittiäinen lentää, vaikka insinöörien laskelmien mukaan niin hentorakenteisilla siivillä ei semmoista möhkälettä voi ilmassa kuljettaa. Sittiäinen ei osaa matematiikkaa, lentää kuitenkin.  Niinpä niin.

Venäjän kielen kurssilla piti suomentaa lause. Terveenä ollessa en vatuloinut. Nopeimpana hönkäisin tarjoukseni ulos. Joku viisaampi sanoi: "Se on semmoinen Itä-Suomalainen ilmaisu." Lausumansa oli selvä moite ja ehkä saanut yleisen hyväksynnän.  Onneksi opettaja Eero Autio nousi seisomaan ja piti lyhyen esitelmän meidän Itä-Suomalaisten ilmaisun oikeudesta ja laadusta. Tämä tapahtui Savossa. Eero Autio oli siirtokarjalainen. Savolaiset itsekin vähättelivät ja pyrkivät "oikeaan" ilmaisuun.  Piipahdin asumassa helsingissä pari vuotta. Aluksi pyrin puhumaan "puhtaasti". Onneksi älysin sen turhaksi, säilytin ja säilytän aksenttini ja sen huomaavat.  En tietenkään puhu aidon savolaisen tavoin, koska asuin eri paikkakunnilla ja luin joskus paljonkin ja kirjoitan.

Vanhuuden kynnyksellä aloitin toisenkin harrastuksen. Siinä havaitsin saman seikan, että harrastus muovaa ajattelua, kiinittä huomiota eri asioihin mitä ennen harrastamista. Toimittajat tekevät sitä ammatikseen. Kuvaruudussakin.  Mediakoulutus näyttää monilta menneen "harakoille".  Urheilutoimitajien tyyli hymyilyttää.  Saappaanheittäjä saavutti kaikkien aikojen parhaan tuloksen. Kaikkien aikojen sanonta leviää edelleen. Säätieteilijä sanoi: "Viime kuukausi oli kaikkien aikojen lämpimin tammikuu".  Lipsahduksia sattuu, eikä ne maailmoja mullista, mutta - ammattitaito! Tenistäkään ei pelattu "kaikkina aikoina". 

Ihmetyttää miten moni lisää puheeseen tarpeettomia, siihen kuulumattomia, merkityksettömiä sanoja.
"Ennen vanhaan" matkivat ja pilkkasivat puhujaa, joka hoki: "tuota tuota.  Irvistelivät: "tuota, tuota, tuohenpiätä ja tuohta."
Suorastaan muotia on niinku niinku. Kait kuulun sivistymättömiin, kun en niinkua käytä. Mutta minähän todella olen sivistymätön!  Sen sijaan tohtoriksi väitellyt todistetaan sivistyneeksi. Sattui illalla teeveessä haastateltavaksi nainen; väitellyt tohtoriksi aiheesta HUHU.  Nainen puhui nopeasti. Tuli tiheään: niinku. Kesken puheen aloin laskemaan, arvioin siihen mennessä tulleet niinkut ja laskin sitten tulevat. Parin minuutin pikahaastattelussa sain tulokseksi 31. Tavan mukaan aamulla esiintyy sama henkilö. Varauduin heti alussa: niinkua tuli 34 kertaa. Onkohan tuo Suomen kielen yleisin sana, eikä se käytettynä merkitse mitään?

Kaikkine vajavaisuuksineni en kuitenkaan halua jättää kirjoittamista kokonaan. Keksin voivani tälle foorumille suoltaa typerehtimisiäni. Kun tekstaan avaruuteen, ei nämä häiritse ketään.  Eihän näitä kukaan lue, niin ajattelin, mutta tilastot kertovat muuta. Valehtelevatko tämän tilastot? Niiden mukaan katsoneet enemmän kuin tuhat kertaa. Hämmästyttää.  Katsojia on Venäjältä, USA:sta, Saksasta, muutama Ranskasta, Britanniasta ja hajakertoja muista. Mutta ei Pohjoismaista, eikä Virosta? Yllättynyt olen.

Kävin hetken "jaakopin painia": julkaisenko tämän? Julkaisen uhallakin!