Kirja

 Jorma Ollikainen

 Kelokämppä                                                                                                                                                       Leena sen kirjan toi. Sikäli osuva, kun tietää sellaisen aiheen kiinnostavan. Teos ei odotuksiani vastannut. Pohjoisen murteella kirjoitettu vaikuttaa kikkailulta. En lue kokonaan. Kuvatkin epäselviä. Painettu 1984. 

A. E. Järvinen

IHMISIÄ SUURILLA SELKOSILLA                                                                                                          Painettu 1959                                                                                                                                                  Tämä kirja on toista maata. Pieni valtio kamppailee olemassa olostaan suurvaltojen uhan alaisena. Tästä kirjailijasta kuulin joskus mainittavan, vasta nyt tutustuin.                                                                          Suuri Naapuri jälleen omalla asiallaan.       

                                                                                                                                                                                           

                                                                                                                                                              

Tätä se mun uneni tiesi

 Postaukseni kalliista rakennelmista syntyi, ennen merellisiä tapahtumia tietooni tultua. Kuinka sattui, että sillä hetkellä, kun naputtelin, setvivät kaapelien katkomista Suomen lahdella. Tuskin tämä on edes viimeistä edellinen selkkaus? Jatkoa seuraa jännityskertomuksessa.  

Kalliit rakennelmat

 Uutiset kertovat jättimäisistä data-keskuksista, joita aiotaan rakentaa Suomeenkin. Turvallisuus, tai turvattomuus epäilyttää.

Ikivanhaa epäilytti energiaa siirtävien putkien ja kaapelien sijoittaminen meren pohjaan. Niiden katkaisemiseen ei tarvita atomipommia, sukelluslaitteita on kehitetty, miehitettyjä sekä miehittämättömiä. 

Rakensivat Suomen rannikolle laivaan suuren kaasusäiliön nestekaasulle. Melkoisesti ylioptimistinen hanke. Entä, jos joku ampuu ohjuksella? Kuinka se torjutaan. Ohjuksia kyllä riittää, öljylaivoja on vain yksi. Vihollisella ei ole myötätuntoa, eikä sääliä, kuka se lieneekään?

Suuri rakennelma avoimella kentällä suorastaan houkuttelee vahingon tekijöitä. Tehdäänkö päälle kupoli? Vahingon teko on helppoa. Hinattava ankkurikin pystyy kaapelin katkontaan. Vastaavan laisia käytäntöjä varmaan on suunniteltu.   

Ruokasooda urheilussa

 Joku huru-ukko kertoi käyttävänsä koivutuhkaa terveytensä hoitamiseen. Sanoin: höpö höpö. Joku tiedemies sanoi: Ei tuhkassa ole tutkitusti hyödyllistä. Paloiko siinä kaikki? Toinen huru-ukko puhui happamasta ja emäksisestä. Niinkö? Kuuntelin. Päähäni on uinut pyykin pesuaineen ominaisuus; emäksinen. Entisinä aikoina käyttivät pyykkärit tuhkalipeää. Valmistivat sitä itse. Emäksinen!? Heräsin ajattelemaan. Ehkä tuhkassa on jotakin? En kuitenkaan laita ruokaani tuhkaa. Oikukas vatsani pani ajattelemaan hapanta ja emäksistä. Oliko sittenkin koivutuhkaa kehunut huru-ukko asiasta perillä? Asian tuntija esitelmöi kurkusta ruoka-kasvina, mm. -se on emäksistä. Ahaa! Käytän kurkkua. Saattaa olla hyödyllistä. En syö tuhkaa.

Minulle valkeni asia urheilusta. Käyttävät ruokasoodaa. Hiihtäjä nainen arvioi edistävän prosentin verran.   Dopingia? Ei nyt sentään.                                              

                          

Uneton

 Sinä iltana nukahdin normaalisti. Tunnin kuluttua havahduin, oli kylmä. Lisäsin pitkähihaisen paidan. En saanut unta koko yönä. Kylmäkö? Enpä tiijjä. Tällä hetkellä sisällä näyttää digitaali mittari 22,2 . Ei kai sitä lämpimänpää luulisi kaipaavan? Löytyisikö tuohon järkevä syy, ehkä?

Entäpä aikojen takaa? Pielavedellä rakensivat vanhusten taloja. Pääsivät syrjäkyliltä kunnollisiin asuntoihin. Valittivat kämppiä kylmiksi. Entisissä asunnoissaan laittoivat ruokaa puuhellan päällä. Hellan lämpö tuntui kodikkaalta. Minulla yli kahdenkymmenen asteen lämpö tuntuu viileältä. Niinpä. Kämppä on normaali, mutta ukko vaan rapistunut. Normaalia rapistuminenkin.   

Jatkoa

 Pakersin tekstiä tuon edellisen jälkeen, mutta ei tapahtunut. Kone sanoi, ettei kelpaa, meni kirjailut harakoille. yritän huomenna, jos jaksan ? 

Blogi

 Silloin, kun jaksoin kirjoittaa ja paljon muutakin, ei ollut tämmöisiä laitteita. Joskus yritin kirjoittaa, tyssäsi heti kohta alkuunsa. Kynällä kirjoittaminen oli vaikeaa. Hitaassa vängertämisessä väsyi käsi. Eläke ikää lähestyessä sain kokeilla jonkin laista koneen tapaista, ei innostanut. Tuhrasin joskus jotakin. Uhotessani ostin sähkökirjoituskoneen. Leena toi lahjaksi venäjän kielisen koneen. Oli semmoinen pallokone, jonka kirjasimet oli sijoitettu metallisen pallon kuoreen. kokeilin kyllä, mutta taitoni oli puutteellinen, ja se jäi vähälle. Joku sanoi töiden rajoittavan hyviä harrastuksia, minullakin.

Tein väärin. Pakersin tekstiä. Tarkoitin tämän jatkoksi. Kone ilkamoi epäonnistumista, ei kelvannut. Joskus teen uudelleen, jos jaksan ?

Puhelin

 Puhelin ei toiminut, se oli lentotilassa`!

Elossa

 Verenpaine, lukemat herättyä: ensimmäinen lukema 118   69   77, toinen lukema   101   65   81.

Lukemat   kävelylenkin jälkeen: ensimmäinen lukema 136   69   59, toinen lukema  128   68   60. paljon vaihtelua.

Tutkimusten yhteydessä kysyvät, josko olisi ollut kovin nopeaa sykettä? Aikaisemmin ei koskaan, mutta nyt sunnuntai aamuna. Heräsin villiin sykkeeseen ja kovin pahaan oloon. Ei sitä kauan kestänyt. Kotvan kuluttua koettelin sormella suonesta: syke 61, sehän on normaalia.                                                                Tänään on maanantai 14 lokakuuta 2024. Lepäilin sunnuntain.

Maanantai aamuna heräsin jalkakipuun. Liikuttelin, nukahdin ja herättyäni kipu oli poissa. Aamu oli pitkällä. Kahvin kanssa lääkkeet, sitten puuro. Pian laittamaan ruokaa. Kaapista läskisoosia ja keitin perunoita. Söin paljon. Kävelin keppien kanssa normaalin pitkän lenkin: Kirkkotietä, sitten tapulille. Kiersin kirkon, hautausmaan ja museon, sitten väylän yli ja radan sivua asemalle, pian olinkin jo kotona.    Enkä väsynyt tavallista enempää.

Aamulla tuntui edellisen aamun kohtauksesta keskikohdalta rintalastan alta tuntuma aivan kuin jälki. Nyt se ei enää tunnu.

Talvi arveluttaa, sydän ei kestä kylmää. Myräkkä päivänä kävin kaupassa, tietenkin kuljin koneella. Kylmä tuuli teki sydän oireen, tuntui rappuja noustessa. Piti palauttaa lepäämällä. Tämän päivän lenkillä ei haitannut. On useita lämpö asteita. Tällä hetkellä, kuin ei olisi koskaan sairastanut. 

Sotkin digitaalit. Tarvitsee kutsua Isra. Luultavasti pitää kylminä päivinä nököttää sisätiloissa pitkän talven aikana.

Kirjoittaminen on hankalaa.                               

On elossa, mutta ei elä

 Uimahallin saunassa otin löylyä ja peseksin. Taloyhtiössä on hyvä sauna, mutta ei uskalla yrittää. Kerran kävin vilkaisemassa kylpijän jälkeen, oli aivan liian kuumaa. Toinen vaikeus, kaksi kerrosta betoni rappuja, en uskalla. Uimahallille voin ajaa koneella. Hallilla liikutaan yhdessä kerroksessa. Kävelykepissä kuminen nuppi, ei livetä. 

Viime yönä valvoin. Heräsin jalkakipuun aamuyöllä. Olin nukahtanut kuuden maissa. Heräsin seitsemältä. Katselin koneelta uutisia, vai lienevätkö "vanhasia"?

Olin keittänyt pari litraa maistuvaa läskisoosia. Keitin perunoita ja samassa satsissa pari jättiporkkanaa. Kaikki vain ei suju kuin Römsöössä. Soosissa semmoinen kömmähdys. Käytän runsaasti sipulia, mutta en pannut niitä läskin käristämisen vaiheissa pannulle, vasta sitten, kun soosi oli valmista, herkullinen vaihe jäi pois.

Kävelylenkillä oli hidas vauhti. Saa nähdä huomenna, kulkeeko ripeämmin? Väliäkö tuolla.

Viikon päivät eivät pysy rätingissä, en vain muista. Katson puhelimesta. Jonain aamuna heräsin sydänoireeseen, pientä kipua ja ahdistusta. Selvisi hengittelemällä. Vaivan hellittyä nukahdin sikeästi. Heräsin uudelleen lievään rintakipuun. Lakkasi hengittelemällä. Sain apteekista nitrotabletit. Taitaa nitrot vaikuttaa kapissakin. Ei tuntunut sydämessä hankaluutta viime päivinä.      

Ihmiset ja ihmisten kielet

 Urho Kekkonen harmitteli julkisesti vahinkoa, kun ei opetellut venäjänkieltä. Ympäri käydään ja yhteen tullaan. Tänä päivänä nuoret tekevät saman virheen. Ryssäviha? Erehdyin ilmaisemaan työkavereille harrastukseni, venäjänkielen. Ymmärsivät sen viakseni. 

Venäjä on kovin lähellä. Ollut siinä tuhat vuotta. Tulee olemaan vielä seuraavat tuhat vuotta. Edellyttäen, ettei ydinasein käytävä kauhistuttava sota hävitä koko ihmiskuntaa. Tuho on mahdollista, kun valtioiden päämiehet pullikoivat vallan himossaan. Todistelevat asiansa oikeutuksesta. 

Sattui vahinko, kun Suomen sotaväki hyökkäsi Venäjän alueelle. Kenen syy? Stalin ja Hitler ja heidän suuruuden hulluutensa sai maailman katastrofiseen tilaan. Helppo syyttää suomalaisia.  

Jos jompi kumpi olisi päässyt herruuteen, emme saisi puhua omaa Suomen kieltä. Onneksi saan vielä jopa kirjoittaa. Erittäin harvinaisella kielellä. Minun harrastustani pilkkasivat: - Venäjääkö? Ei kai? Miksi? Venäjä ei estänyt Englantia. v 1984 kävin Moskovassa ja Lontoossa. Olivathan ne kuin eri planeetalta. Pystyin toimimaan ja kommunikoimaan vaatimattomalla tasollani. Semmoinen vaikutelma tuli, että kummassakin metro polissa ymmärsivät puhettani paremmin kuin minä heitä. Heikot korvani.

Kertovat alikersantti Aarne Saarisen katsoneen Venäjän karttaa: - Noin suurta maata ei voi valloittaa.

Nuoret ihmiset, opetelkaa Venäjää. Tutustukaa Venäjän ihmisiin. Hekin ovat ihmisiä. Eri asia, onko  Putin ihminen. Oliko Stalin ihminen? Oliko Hitler ihminen? Niin, olenko minä ihminen?

Katsokaa Venäjän karttaa maapallolla. Kuinka suuri Venäjä onkaan ja miten pieni Suomi on.           

Hikoilu

 Leikkauksen jälkeen Pielaveden Petäjäjärvellä toipilas aikaan, hikoilin joka aamuyö runsaasti. Viskasin aina litimärän paidan menemään. Väheni vähän kerrallaan ja lakkasi aikanaan.

Nyt viime aikoina tullut sama ilmiö. Aamuyöllä jälleen tulee hikoilu, mutta lievänä. Huomiota herättää, kun hikoilen, vaikka ei tunnu yhtään kylmältä, sellaistako on kylmä hiki? 

Hikoilen vain hartioista ja rintakehästä. Lantio on kuiva. Sydän peräistä se on. Pitää panna lakana ja peitto pyykkiin, muuten voi tulla pakteeriviljelmä. Panen väliaikaisen säädön, en pysty laittamaan lakanoita kunnolla. Pitää ostaa lakanoita.   

Voitto!

Sydän arpa ilmoittaa voitosta: - Putkipihdit.   MITÄH?                                                                                  - Eipäs - kun punkkipihdit.  

Tämän päiväisiä

 Heräsin, kello näytti viittä. Näkyi hikoilu. Sinisessä aluslakanassa oli kuin leima sillä kohtaa, mihin ihoni oli painanut. Panin siihen päälle pyyheliinan. Pussilakana systeemin käänsin niin että kastunut puoli tuli jalkopäähän ja kuiva puoli hartioille. Petiä askarrellessa tuntui alkava sydänoire. Oire helpottuu totutusti. Makaan selälläni ilman pään alusta, hengitän rauhallisesti pitkään sisälle ja vapautan uloshengitykseen. Aina se hetken kuluttua lakkaa (rintoo korventamasta)  Nukuin sikeästi. 

Herättyäni ajattelin syömistä. Ensiksi piti tiskata. Eilen valmistin kastiketta, kunnon läskisoosia. Ainakin kolme litraa. Pieneen kattilaan panin sen verran, että voin syödä kolme kertaa. Tyhjentyneeseen karamellin myyntilaatikkoon panin toista litraa, sen pakasteeseen. Kilon pussin keitin perunoita. Hyvän kastikkeen tiimalta popsin viisi isoa perunaa. Tiskasin tottuneesti. Kello kerennyt lähes yhteen. Tuntui rasitus, painuin pehkuun. Oliko se mahdollisesti ruokalepo?

"Voimailin" vähän. Sitten lenkille. Ei se ollut kuntolenkki, enkä virkistyslenkki. Muutamia ihmisiä liikkui. Juna ehkä tulossa. Istuin radan viereen penkille. Aikanaan junakin tuli. Kotiin tultuani oli kello vierähtänyt viiteen. Puoli vuorokautta touhunnut. Sen verran vanhentunut.   

Alku

 Vuosi oli 1950. Elokuun viimeinen päivä matkustin linja-autolla Kuopion kautta Pielavedeltä (Jokijärveltä) Joroisiin. Putiikin otsassa oli kyltti: LIHA ja SIIRTOMAATAVARAIN KAUPPA  EDV MUSTONEN puh joroinen 48. Sinne meno oli itse asiassa väärä valinta. En ollut sovelias liikealalle, enkä kykenevä yrittäjäksi. Moni ajatteli minua sopivaksi kauppaan myyjäksi. Yksikään kauppa ei tuonut mahdollisuuksia onnistumiseen. Ei parantunut vaihtamalla. 

Tällä kertaa en paneudu muistelemaan, istahdan joskus "astialle". Kirjoittaminen on viime aikoina jumittunut.

Potkulaudat

Sähköpotkulauta on vihoviimeinen keksintö. En myöntäisi käyttölupaa, kuin suljetulle alueelle. Kauhistuttavaa nähdä kaksi nuorta naista huristamassa moisella laitteella. Molemmilla runsaasti paljasta ihoa. Entä kun jotain sattuu? Ja varmasti sattuu. On jo sattunut monta kertaa! Tullut turhia kuolemia. Yhteiskunnalle kallista lystiä.

Mikään lain säädäntö ei tehoa. Eikä moinen laite ole tarpeellinen, vain vahingollinen. Jossain maailmalla ovat kiellettyjä. Puhuvat promillerajasta. Minulla on hassu käsitys, että millään laitteella ei saa ajaa humalassa, vai saako sähköpotkulaudalla?

Sähköpotkulauta on ratkaisematon ongelma. Sen laitteen hyväksyminen liikenteeseen oli virhe.   

Tyhmyys

 Tuntuu, etten osaa enää kirjoittaa. Lukea osaan. Lukemisen, kuten kirjoittamisenikin muistan huonosti. Moskun luin tiukasti. Luen kohta toisen kerran. Havaitsin lukemisen hyödylliseksi. Lukeminen virkisti. Kunpa lähitulevaisuudessa kirjoittaminenkin virkistäisi, vaikka tosi asiassa näyttää kyky vähentyneen.

Tänä aamuna heräsin tavallista virkeämpänä. Otin lääkkeet ja kahvin. Keppien kanssa kävelyllä heti aamusta. Puuhailin. Äkkiä muistin: - Enhän ole syönyt vielä puuroa! Ennätin keittää. Kahdeltatoista söin lämmitettyä keittoa. Paljon tiskattavaa.   Tiskatessa sekoilin.  Väsytti. En kuitenkaan saanut sängyssä unta.                                                                                                                                                                    Televisiossa paljon sotaa. Entisiä ja nykyisiä. Satuin syntymään sellaisena hetkenä etten joutunut sotatantereelle. 1961 kriisien aikaan läheltä piti. Sotilaspiiristä vahtivat minuakin, vähäpätöistä. Tämä sujuu kehnosti. Yritän jatkaa jo heti huomenna.          

Rauhallista elämää

 Illalla katsoin mittaria, keskiyötä lähestyttäessä vielä lämpöä reilut kaksikymmentä astetta. Jätin kaksi tuuletusikkunaa auki. Nukuin kuin tukki. Heräsin hikoiluun. Lakanan päälle hikiseen kohtaan panin pyyheliinan. Peiton yläpään asettelin alapääksi. Nukuin pian. Kun sitten heräsin oli kylmä ja koski jalkoihin. Suljin tuuletukset. Nukuin sikeästi. Havahduin kusettamiseen. Tiesin ennestään, että pienen puuhailun jälkeen neljän aikaan on vaikea nukahtaa. Jostain on semmoinen jäänyt mieleeni, että kauralla on  hyvä vaikutus unen tuloon. Tuli todistettua jälleen kerran. Keitin puuron, kauraa ja riisiä, syötyäni painuin pehkuihin. Seuraava muistikuva oli puoli kahdeksalta. Eikä koskenut jalkoihin. 

Mosku kirja on erittäin mielenkiintoinen. Sen kaltaista oli silloin elämä Lapin kansalla. Kovaa ponnistelua. Mosku menestyi puuhissaan. Kirjailija mainitsee ominaisuuksia, tarkkaan harkitseva, peloton ja häikäilemätön. Ei Erkillä noita ollut, vain muita "vikoja". En ole enää nopea lukija. Joudun pähkäilemään tuntemattomia asioita ja sanoja. Eipä ole kiirettä. Palaan vielä asiaan, kun aika on sopiva.

      

    

Kitumista

  Ihmettelin, miksi en osaa keittää mustikkasoppaa? Kaupasta ostin pakasteita. Soppa ei ole enää soppaa, mustikat uivat liemessä, mehun joukossa. Sairaamman puolen, oikean, käsi ei vispaa riittävän nopeasti, veteen sekoitetut perunajauhot sakenevat liian nopeasti, ennen kuin kunnoton käteni ennättää sekoittaa. Niin yksinkertaista se on. Senpä takia ei lakanoiden käsittely onnistu.

Viemäri ja suihkuhuone ovat kunnossa. Sydämen oirekaan ei tullut sen jälkeen, kun näin paikkojen olevan kunnossa.

Mietin Tuijan kohtaa. Haitallisempi sairaus, mitä minulla. Toista kymmentä vuotta meni pienillä haitoilla. Pystyin toimimaan kohtuullisesti. Haitat lisääntyvät, mutta eivät pitkään. "Tulee se joka kyttyrät korjaa."   

Raju on ajan riento

 Joku poliitikko toteaa noin tarkkaillessaan elämänsä vaiheita. Minun kohdallani se on ollut pelkkää kitkuttelua. Ikkunasta vilahtaa Suomen Lipun helma. Mille lippu heiluu? Digilaitteeni kertoo: lauantai 6. heinäkuuta 2024. Allakka viettää päivää Eino Leinon kunniaksi. Ajan kulu päässäni on kuin umpinaisessa säkissä, pilkahtelee kuin Uuno Turhapurolla, pätkittäin. Mukaudun hitaasti. Hatara muistikuvani tietävinään heinäkuun viidennen liittyvän johonkin amerikkalaiseen. Mutta sehän on Leenan merkkipäivä. Sieltä kaaoksen joukosta tulee, heinäkuun viides v 1956. Pian seitsemänkymmentä! Kaiken todennäköisyyden mukaan erkkiä ei silloin ole. Harmitukset kuormittavat, lyhentävät elämää osaltaan. Merkityksetöntä vaellusta. 

Taas angervot kukkivat

 Pienellä huviajelulla kiinnitin huomion angervojen kukintojen runsauteen. Aiheesta olen pakinoinut omiani aikaisemminkin. Tämä otsikko on lainaus. Sen ajan lehden kertomuksessa vanha mies muisteli. Muisteli nuoruudessaan menettänyttä onnen mahdollisuutta. Siihen liittyi kukkivat angervot. Olin jotain toisella kymmenellä, enkä lukiessani tiennyt, minkä näköinen on kukkiva tai muukaan angervo. 

Jos ajatellaan lukemiseni aikaista ikääni, on siitä suunnilleen seitsemänkymmentäviisi vuotta. Vanhan miehen muistelu sijoittuu kauemmas kuin sadan vuoden takaiseen. 

Täytettyäni kahdeksankymmentä vuotta, sanoi Leena: - olet sinä sentään aika vanha mies.                             Ja yhä vain vanhenee!               

En minä enää pärjää

 Korkean elintason maassa Suonenjoella en voi enää peseytyä, saunaan en pysty, enkä jokeen. Olin ihastunut, kun on erinomainen suihkuhuone, mutta asian osaiset eivät laita viemäriä kuntoon. Osat ovat olleet paikallaan jo viikkoja, mutta kukaan ei tullut panemaan kuntoon. 17 vuotta asunut omassani ja maksanut, mitä on laskutettu.

Semmoinenkin käsite on, kuin vanhusten kunnioitus. En minä sitä ole odottanutkaan.

Hyvää Juhannusta! 

  

Luonnon ihmeitä

Entisellä koululla oli verstas alakerrassa asunto. Keittiö oli katonharjan kohdalla ja siinä päätyikkuna. Luonteva paikka ruokapöydälle. Lähellä nurkkaa kasvanut kookas koivu. Alin oksa osoitti nurkkaa kohti. Se oli jostain syystä kuivunut, koivu oli terve. Kun oksa oli kuivunut, niin se ei ollut laho, vaan luja, taipumaton. Oksa kesti mainiosti kookkaan istujan. Sen oli täytynyt tulla sellaisella hetkellä jolloin istuin liikkumatta. Huonolaatuinen videokamera oli alakerrassa. Optimistinen ajatus oli kuolleena syntynyt. Kokemuksesta tiedän villieläimen pakenevan heti pienimmänkin liikkeen havaittuaan. Ei tämä silmieni liikahduksesta karannut. Kun siirsin katseeni kohti, niin kukas siinä istuikaan?! En sentään parahtanut ääneen?  -

- Tuo ei oo huuhkaja! Mikähän se on? On iso pöllö!. Kirjastakaan en löytänyt. Kaikissa näkyi tunturipöllö kokonaan valkeana, Tässä oli kauttaaltaan valkean kera harmaita pilkkuja. Arvioin kumpaakin väriä suunnilleen saman verran. Harmaat pilkut toivat mieleeni Naisen hameen, kauniin vaalean harmaan. Kaihini leikattiin myöhemmin. Kaihistani huolimatta se näytti varsin kauniilta. Hetken aikaa sitten havaitsin sellaisen pöllön ulkomaisessa luonto-ohjelmassa. Sama koko, sama väritys.

Minulle varmistui Äyskoskella luontokuvaajan valokuvassa, tunturipöllö. Valokuvan pöllö on alapuolelta valkea, selkäpuolelle on harmaata. Valokuvan harmaa väri näkyy muistissani kymmenien vuosien takaakin silloin näkemäni kaltaisena.

Semmoinen on tullut tajuntaani, että joissakin lajeissa nuoret yksilöt ovat väriltään poikkeavia. Myös sekin, että kaikki epätavalliset ovat harhautuneet poikkeavalle reitille, "eksyneet".         

Mikä selitys lienee sille, että harvoin nähtävä pöllö tuli vaelluksessaan Pielavedelle Ohemäen kupeeseen? Jos se ei ole seutukunnalla liikkunut karhu, niin se oli lähipiirissäni sillä hetkellä ravinto. Parin kymmenen hehtaarin metsikön omisti naishenkilö perintömaanaan. Osa oli hyvää metsää, mutta pieni alue louhikkoa, isoja irtokiviä, joiden päälle kasvanut vankka rahkasammal. Karhulle tyypillistä. Puita eivät ottaneet vuosikymmeniin. Pienet elävät saivat valloittaa koko tontin, hiiriä, myyriä, sammakoita, lumikot vierailivat ja poikivat tontillani, jättivät talvisin runsaasti jälkiä.   

Pöllö tykästyi, jäi yön yli. Istahti lautaisen roskalaatikon reunalle. Ei siellä ollut hyvää. Kyllähän sellainen kutkuttaa. Seuraavana päivänä menin metsikköön kelvoton videokamera mukanani.       Lapsellista ajatella, eihän semmoisella pöllöä kuvata. 

Arka kai on selkälokkikin. Tuli pyytämään. Voi kuvitella lokin nälkää. Järvissä kuusikymmentä senttiä jäätä, ja pienet purot tyhjiä. Siitä kirjoitin tälle palstalle, miten keskustelimme, Lokki ja Erkki. 

Kettua mainitaan viekkaaksi. Jänis on juonikas, pelastuu joskus

 Syksyisenä iltana juoksin kuntolenkillä kotiin päin. Risteävän tilustien kohdalla pysähdyin kuuntelemaan koiran haukkua. Kuulosti tulevan kohti. Koira kuului kauempana, kun jänis tuli. Seisoin hievahtamatta. Sain katsoa näytelmää. Jänis loikki aivan jalkojeni juureen, täpäröi siinä ja jatkoi matkaa pitkin tietä, jota kuljin. Lenkkeilin paikallistiellä. Jänis lähti suuntaan, jonne olin menossa. Palasi takaisin vierelleni, mistä oli lähtenyt. Ei välittänyt minusta. Viivytteli muutamia sekunteja. kuulosteli ja äkkiä loikkasi ojassa kasvaneen pajupehkon yli yhdellä loikalla. Painui metsään. Sitten tuli koira. Koira haisteli ja läksi laukkaamaan jäniksen harhauttamana eteen päin. Koira jatkoi ajoaan vieläkin vaikka jänis oli kääntynyt ja jäljet eivät jatkuneet. Kesti kotvan. Koira palasi, pyöri ja nuuski hetken. Meni menojaan tietä myöten.

Jänis toimi järkevän tuntuisesti, sanoisinko, älykkäästi. Näytti tietävän, miten koira toimii ja kaukanako se on. Kuin olisi katsonut sekuntikellosta. Jäniksen väri oli epämääräisen vaalea. Ei harmaa. Pensaissa oli vielä vihreät lehdet.     

Tästä se alkoi. Luonto harrastus

  Riihen ovi oli eteläseinällä. Avonaisesta ovesta aurinko helotti lämmintä riihen lattialle. Siihen viiperti otus. Olin kuullut sanottavan, sisilisko. Siitä tiesin. Nelin kontin raahasin itseni otuksen lähelle. Ei näyttänyt minua pelkäävän. Uteliaisuus heräsi. Halusin tutustua. Otin peukalon ja etusormen väliin. Yritin nostaa. Säikähdin kovin. Otus katkesi kahtia. Yksi osa livisti pakoon. Toinen osa jäi villisti kiemurtelemaan lattialle. Se särkyi, tunsin syyllisyyttä. 

Käärmeen ihmeet

 Nuorella iällä näin kirjassa kuvan. Turbaanipäinen noita istuu maassa jalat ristissä soittamassa huilua. Iltahämärä. Huilumiehen edessä korissa kohottautuu osa käärmettä. Minulle se oli mysteeri. Annettu ymmärtää, että käärme tottelee huilumiestä. Miten huilisti sen tekee? Ihmettelin muiden tavoin. Sen verran oli vihiä, että käärmettä säilytettiin viileässä ja tuotiin soittoa kuuntelemaan viileän illan hämärässä.

Asevelvollisena Lapin leirillä jotain harjoitusta. Elokuinen ilta oli viileä. Istuin kaivamassani poterossa. Sen verran syvä, että pää suojautui kokonaan. Turhan päiväistä vetelehtimistä käskyn mukaan. Tuli vieras. Salaa hiipien. Sääret sen verran haralla, että saappaan varsien väliin mahtui käärme. Samalla tavalla yläosa koholla, kuin huilistin käärmeellä. Pää oli parinkymmenen sentin päässä suutani, kaksihaarainen kieli uhkaavana, väittäisin, että sihisi vihaisesti. Tyhmähän olin.  Kuullut poikasena kauhu juttuja käärmeen vihasta. Talloin sen pyssyn perällä littanaksi. 

Minua oppineempi mies äskettäin arveli ratkaisseensa. Käärme liikkuu huilun liikkeiden mukaan. Väärin. Viime kesän helteisenä päivänä tavattu käärme sisätilasta. Joku arveli sen tulleen hakemaan viileyttä. Väärin.

Dokumentissa toimittaja haastatteli eläinten kesyttäjää, nuori nainen. Toimittajan viimeinen kysymys: - Miten sinä ohjaat käärmettä? - Minä lämmitän sen tien. Sillä hetkellä selvisi minullekin.

Lapissa elokuun lopun ilta on melko viileä. Isossa teltassa oli kymmenen sotilasta. Sotilaiden rauha häiriintyi. Nostivat hirmuisen mekkalan. - Ja perkeleen Piippo ei soita enää huilua. Käärmeet tulee telttaan. Piipolla oli puinen huilu, soitteli sitä ulkona, mutta viileänä iltana musisoi teltassa.

Minusta poterossani levisi lämpöä lähistölle. Käärme aisti sen. Pääsi tulemaan huomaamatta. Hengitykseni lämmitti poteroa. Käärme tuli lämpöä kohti. Pääsi melkein suuhuni. Ei se tullut minua syömään, ei edes puremaan. Sitä olisi pitänyt tarkkailla. Villin luontokappaleen käyttäytymistä.             

       

Uskottava se on, vanhuuden höperyys

 Viimeinen pyykkäys, pussilakana. Kaikki kuivui nopeasti. Pussilakana on vähän hankala, kuivatin sisällä telineen päällä.  Semmoinen ongelma, en saanut täkkiä pussilakanan sisään. Tarpeeksi ährättyäni sulloin täkin olohuoneen sohvaan. Panin lakanoita päällekkäin. Luulen nukkuvani hyvin.

 Ei pitäisi välittää, mutta en osaa olla ajattelematta maailman mielipuolisuutta. Ruudusta tuli sanonta, sodankäynnin säännöt. Entä sotarikolliset? Kuka on sotarikollinen ja kuka ei? Sota on rikos ihmisyyttä vastaan. Valtiaat kutsuvat raakamaista väkeään "jumalan sotilaiksi". Jumalan sotilaat tappavat viattomia vastaan tulijoita. Ryöstävät, raiskaavat ja tuhoavat miljoonien ihmisten kodit, jättävät jälkeensä vaikertavat naiset ja itkevät lapset ja valtavat invalidien armeijat. 

Minun aikani sattui sellaiseen väliin, etten joutunut sotaan, enkä sodan jalkoihin. Vasta viime aikoina on selvinnyt, kuinka läheltä liippasi. Erkkiäkin kysyttiin suunnilleen näin: - Missä olet ja oletko terve? Ne kortit olisi voinut säilyttää. En nähnyt silloin tarpeelliseksi. Noottikriisi Suomella ja Berliinissä omansa. Mitä muita vielä syksyllä 1961?    

Askareita

 Menin nukkumaan puolen yön seutuun. Nukahdin pian, koska en muista valvomista. Heräsin kello neljä. Janotti ja kusetti. Sitten tuntui, että en saa unta. Pyöriskelin aikani, kyllästyin. Laitoin puuron, vähän mustikkaa ja kermaa. Vanha kikka toimi. Viideltä painuin pehkuun. Seuraava havainto puoli yhdeksältä. Kova jalkakipu, kuten aina pitkään maattuani. Pyykkäröin. Täkki on liian iso ja kone liian pieni. Sulloin täkin koneeseen. Vähän vaikeaa huonoilla käsilläni. Vein parvekkeelle kuivumaan. Aurinko sattui parvekkeelle vielä vähän aikaa. Syönnin jälkeen oli täkki kuiva. Tuntui puhtaalta. Päiväpeitto on Koneessa pestynä. Vien sen ulos. Kuivuu vielä tänään. Huomenna vuorossa sininen lakana. 

Rauhallista

 En ole saanut kirjoitetuksi niin paljon kuin meinasin jo aikoja sitten. Rafael Paasion luin toiseen kertaan. En muistanut. Kuin olisin lukenut vasta. Katselin videon aineksia koneelta ja kamerasta. Setvin niitä vähän. Saunareissulla olin tavallista virkeämpi.  Taantui siitä. Laitoin ruokaa varastoon, kaapin kylmät lähes täynnä. Suomen kiekot katsoin ja äsken yhden erän Kanada-Sveitsiä.

Vanhoja kirjoittamia lueskelin. v 2011 olin präntännyt: - Ostin brändyä rauhoittaakseni rintakipua. Tuonelan soutaja ei ole kaukana. Peilautuu tähän päivään. v 2011 oli leikkauksesta 13 vuotta. Siitä tähän päivään on 13 vuotta. Puolimatka.

Sydänoire tuntuisi tulevan. Lepään ja rauhoitun.

Yllätyin kuntolaitteella. Viime aikoina jäänyt polkeminen vähälle. Nyt nousi lukema 20 , Tasolla 3 ei noussut aikaisemmin kuin 19. Pitääkö nostaa neloseen?

Sähkölaite on hyvä ajan kulu. Tänään ajoin pari kertaa.

Tilasto kertoo yllättävää. Sen mukaan katsovat näitä Israelissa! En ole maininnut Israelia pitkiin aikoihin. En tiedä olisiko vanhoissa? 

Päivä kerrallaan

Köpöttelin Pihlajakatua, suuntana Päivölänranta. Rautalammin tien kaksi kaistaa yhtyvät, siinä on kapein kohta. Kummassakaan suunnassa en havainnut yhtään autoa. Arvelin kömpelyydestäni huolimatta kerkeäväni ylittää. Matelin rantaan päin luiskan alas.    Siihen ilmestyi nuorehko mies. Sanoi jotakin, en tajunnut. Jatkoi: - Oletko kykenevä pitämään itsestäsi huolta? Minua häkellytti poikkeava lause. Eihän savolaiset noin haasta! En muista, mitä sopersin. Sanoi: - Menit tuosta, missä ei ole suojatie. Sain sanotuksi: - siinä oli kapein kohta, helpompi mennä. Mies ei ollut Savon heimoa, karvan verran minua tummempi. Ääntämys oli lähellä Suomen kirjakieltä. Saattoi olla kiitettävää huolehtimista, mutta miksi tuli jäljestäni? Periluonteeltani en ole pahimpia rasisteja. Saattaa joku jossain tilanteessa luulla.

Kiersin lenkin. Lepäsin välillä, istahdin penkille. Aprikoin itsekseni. Vaivalloinen matkaamiseni herättää liikaa huomiota, täytynee välttää silmätikkuna olemista. Pitää suunnata toisaalle. Hautausmaan ympäristö lienee parempi ymmärtää ja hyväksyä kohdallani. Siellä suunnittelen laahustamiseni välillä lepäillä, on monta penkkiä istahtaa.    

Pientä korjausta

 On näköjään luettu.

Asia tullut epätarkasti. 

En halunnut rasittaa heikkoa mieltäni, siksi suljin kommentit. Sähköposti toimii. Siinä kirjoituksessa on epätarkkuuksia. Melko sekavassa mielentilassa. Kirjoitan tajunnan virtaa, enkä aina lue tekstiäni. Perusasia pitää kutinsa; talon jäähtyminen ja molemmin puolin käytävää vintin oviaukkojen peittäminen paksulla styroksilla. Älyvapaata.  

Virheellistä toimintaa oli paljon. Myös kirjoittamisissani. Miksi kirjoitan? En rähjää, sydämeni ei kestä psyykkistä rasitusta, oire tuntuu pahalta. Kuolemaa en kummastele, mutta tuskaa en halua. 

Omasta asiastani en ole kirjoitellut, taloyhtiön puolesta harmitti turha rahan meno.

Katselin vanhoja. Otsikko harvoin kertoo, raapaisen vaan jotakin ja annan ajatuksen viedä.                      Torstaina maaliskuun 3. 2016.  Uutisähky, vai kenties ripuli. Uskallan kehottaa lukemaan. Otsikko ei kerro.         

Ensimmäinen kesäpäivä tänään tänä vuotena

 Pesuohjelmassa vielä jäljellä minuutteja. Käynnistin "tehtaani". Käyn ulkoilemassa myöhemmin. Yllättäen muistin ostaa pölypusseja. Menin nukkumaan lähellä puolta yötä. En muista valvoneeni, nukuin sikeästi. Heräsin. Kello näytti viittä. Aprikoin, saankohan enää unta? Nousin syömään lääkkeeni. Ei niitä onneksi ole paljoa.  Painuin pehkuun. Olin nukkunut, kello oli kahdeksan. Tunsin virkistyneeksi. Kuin pitkään aikaan.

Kahvi ja puuro yhdeksään mennessä. Heikentyneempi puoli on oikea. Kipua tuntui vain oikeassa jalassa. Vartalossa ja päässä tuntui kuin en olisi sairastanut koskaan mitään. Eilen olin muistanut ostaa pölypusseja.

Illalla rakentelin pataan valmiiksi sapuskaa. Kaalia, perunoita, sianlihaa ja makuja. Laitoin padan uuniin, tarvitsee panna seuraavana päivänä virta päälle. Semmoista rationalisointia. Pataruoka oli hyvää.

Lähden aurinkoisen kesäpäivän nautintoon.      

Laupias samarialainen

 Kansakoulun uskontotunnilla tarinaa kerrottiin.  Kuin se olisi tosi. Entä sitten?  Koulujen uskonnon opetus on vitsi. Se ei opeta tutkimaan, vaan se opettaa uskomaan. Uskomaan mitä? Uskomaan ehdottomasti  Raamatun sanaan. Vähänkin aivojaan rasittamaan vaivautunut löytää ristiriidan. 

 En ole uskovainen. En ole niin päättänyt, kuten ei kukaan mukaan. Miten voin luottaa Raamatun sanaan? En mitenkään. Raamatun säkeet ovat kirjoitetut, herra ties, milloin? Kun minä luin Raamatun kokonaan, sen aikainen tasoni saattoi uskoa todeksi. Enhän tiennyt, enkä voinut ymmärtää, miten monta kertaa suomennettua tekstissäni luettavanani oli. Vain Suomen kieli!

 Miksi näitä pähkäilen? Siksi, kun taloyhtiön osake-enemmistön omistaa uskonnollinen yhteisö. Yllätyin, kun selvisi tulleen vuokralaiseksi myöskin us konnollinen yhteisö! Se on minulle yks ja hailee.

Se kolahtaa kinttuihini, kun uusi vuokralainen kehuu vuokranantajan kuplille viemäri-asiassa. Vuosikymmeniä vanhaa vikaa IkiWanhan asunnossa eivät korjanneet. 

En aina muista, vaikka raadollisuutta olen kohdannut köyhyyteni takia. Vastineeni olen maksanut. Semmoinen pointti tulee mieleeni, että taloyhtiö pitkittää korjausta kuolemani jälkeen. Silloin aikovat sälyttää jälkeläisilleni  korjauskustannuksen.  Korjaavat ja väittävät, ettei vikaa ollutkaan. Kertomus Laupiaasta samarialaisesta ei ole tosi.

Syrjitäänkö Suomessa vai?

 Sydänsairaus ei näy päälle päin, mutta vanhuus ja sairaudet näkyy. Sain hankituksi liikuntarajoitteisille tarkoitetun sähköajoneuvon. Ongelma tuli pysäköinnissä. Ulkoseinässä on yksi maatoitettu pistorasia. Ajoneuvo tarvitsee latausta. Aluksi talossa toimiva yrittäjä vaati sijoittamaan ajokkini sekavan polkupyörä joukon sekaan. Panin omavaltaisesti paikkaan, josta saa sähköä. Tilanne muuttui ja sovittelin sen mukaan. Nyt yrittäjä käski autopaikalle. Latauksen takia mahdoton. Yrittäjällä on traktori ja kaksi moottoripyörää.   Pidin siinä ajokkiani, ei se hyvin mahtunut. Moottoripyörät olivat poikittain. Kävi tuuri. Yrittäjä läksi liikkeelle pyörätelineen viereisellä ajokilla. Panin omani siihen pyörätelineen viereen. Tilaa on kylliksi ajokilleni ja moottoripyörille. Yrittäjälle on neljä paikkaa vierekkäin. Sairauteni vaikuttaa. Sydämeni ei kestä psyykkistä rasitusta. Tämän jupakan jälkeen tuli kohtaus. Kotvan aikaa tuntui kipu. 

Asunnossani on viemärissä valuvika. Aiheuttanut hajuhaittaa. Tuli ilmi, kun kompuroin. Rakennusmies ammattilaisena ymmärsi, ettei ole minun vikani. En kiirehtinyt. Tiesin jotain tehtävän. Arvelin ja uskoin, että muiden yhteydessä korjaavat tämänkin. Kirkon edustaja kehuu paikallislehdessä. Erkki ei kehu, mutta ei riitele, sydän ei salli. 

Seurakunta omistaa kiinteistöjä. Seurakunta kutsuu juhlimaan, 92 v, En kykene. 

              

Sattumuksia luonnossa

 Tällä ei ole tekemistä tieteen kanssa. Aion kertoa useammissa yhteyksissä itseäni sykähdyttäneistä kohtaamisistani  luonnon ilmiöistä. Sain kimmokkeen televisiossa näytetyssä lehmien ulos pääsystä. Nauttivat suunnattomasti harvinaisesta hetkestä.

Ristiriitaisia ajatuksia. Onko ihmisillä oikeus käyttää luontokappaleita hyväksi?  Entä sitten, onko kissalla oikeus tappaa hiiri? Näyttää siltä, ettei luonnolla ole velvollisuutta oikeudenmukaisuuteen. Onneksi luonnonlait kehittyivät omina aikoinaan. Luonnon ehdoilla. Ihminen ei ole Jumalan kuva, vaan luonnon muotoilema. Sanokoot uskonnot mitä hyvänsä. Kaltaiseni vanha kyynikko kysyy: - Onko ihminen Jumalan kuva?  Aiheellinen kysymys. Eipä ole jäljennös häävi. 

Kuhmossa kohtasin elämyksen. Mitkään järkisyyt eivät puolla vanhan ukon lähtemistä reissuun yksin ilman päämäärää, tai tarkoitusta. Rotteloautolla ja rikkinäisellä mielen tilalla käänsin virta-avainta.

- Onpa komea poro, hämmästelin. Pehmeä maasto salli liikkumisen vähin äänin. Komea nautti vihannasta riistapellosta. Hiippailin kaartaen kauemmaksi ja lähestyin takapuolelta. Komea säikkyi minua, jähmettyi paikalleen. Siinä "paistoimme särkiä". Minä katsoin Komeaa. Komea tuijotti minua tiukasti. Tilanne jatkui hetken. Heilautin kättäni, komea valpastui ja säntäsi raviin. Kokemukseni mukaan on parasta, kun pysähtyy liikkumattomaksi. Rekisteröikö se minut maisemaan kuuluvaksi? 

Dokumentissa näkyi Kuhmon suojeltuja metsäpeuroja. Olivat kuin toiselta planeetalta. Näkemäni oli uljas pystymäinen, kuin oikea villieläin.  

     

Säästetäänkö, vai eikö säästetä?

 Että otti aivoon tyhmä kysymys teeveessä. Tyhmän paneelin otsikkona: - Jatkuuko säästökuuri...? Eihän se ole vielä alkanutkaan! Tänä vuonna valtion velka on isompi kuin viime vuonna ja ensi vuonna velka on suurempi kuin tänä vuonna! Kuka yrittää väittää säästetyn?

Elintaso kohosi ja perheeseemme saimme hankituksi television. Tytöt katsoivat sarjoja, tottuivat siihen, että sarja alkoi introlla. Jatkoivat leikkejään. Kunnes: - Nyt se vasta alakaa!

"Säästökuuri" ei ole vielä alkanutkaan, kun jo voivotellaan. Tehty säästökuuri ei tunnu vielä missään. Hallituksen tekemisiä kauhistellaan. Eihän se ole tehnyt oikeastaan mitään, mistä voisi moittia, ei paljon hyvää, jos ei pahaakaan. Syylliset löytyy edellisistä hallituksista, ja eduskunnista.

Vanhana sosialidemokraattina minua hävettää Antti Lindmanin ja Krista Kiurun ärhentely. Kepukin räksyttää. Eivät uskalla katsoa peiliin, sieltä voi pilkahtaa rumaa. Suomen valtion taloutta on hoidettu silmät kiinni, tai oltu hoitamatta.

Pyryttäneen yön jälkeen aamulla ajeli verstaalleni huumorin tajuinen autoilija. Puhkesi puhumaan:         -Tässä pitäjässä on uskovainen tiemestari.                                                                                                  - Mitenkä niin?                                                                                                                                              - Kun jättää tiet herran haltuun.

Petteri Orpoa ei käy kateeksi. Valtion talous on jätetty oman onnensa nojaan. Jätti pottia ei tule. Kaksi yrittänyttä ovat molemmat poliittisia ruumiita. Siitä saavat kiittää sokeita eduskuntia. 

Yleensä haluaa olla oikeassa, mutta pelkään pahoin, että Petterille tulee orpo olo.  

Jos puhutaan säästö kuureista, ne pitää olla nykyistä ankarampia. Pari kymmentä vuotta. En tule näkemään Suomen taloutta kunnossa. (92 v )                                                                                       

Eläkeläisten kurjuus

 Eläkeläiset eivät ole tasapäinen joukko. Minä en ruikuta eläkeläisten veroista. Eläkeläisiä saa ja pitää verottaa samassa suhteessa muihin. Eläkkeeni perusteella minut luokitellaan köyhäksi. Jonkin tilaston perusteella tuloni on alle köyhyysrajan. Jossain tilastossa mainitaan köyhyysrajaksi minun kaltaisille 1300 €. Tililleni ropisee rahaa 1050 €. Tulo on niin pieni, ettei siitä peritä veroa, vähennykset  kattaa kokonaan.  On eläkeläisiä, jotka saavat kaksi kertaa sen, minkä minä. Kestävät kyllä pienen korotuksen valtion kassan kartuttamiseksi käytettäväksi yhteiseen hyvään.  Voi sanoa, ettei noin vähä riitä elämiseen. Pitää elää sillä tavalla, että riittää. 

Sen verran oli etua, että surkean räpertelyn jäljiltä sain ostettua pienen (41 neliön) asunnon velattomaksi.  Vuokralla asuvat pulittavat vähän enemmän kuukaudessa mitä minä. Eläketulolla pystyin kustantamaan kaiken, myös putkiremonttien lainat taloyhtiön kautta. Eihän tuommoinen onnistu Helsingissä, eikä arvokkaaksi tunnustetussa kunnassa. Savon hyv-alueella onnistuu. 

Saattaa olla monille vaikea uskoa, kun kassan pohjalle kaiken jälkeen karttui sievoinen määrä roposia, 18 vuoden kitkuttamisen jälkeen.

Menee verojakin, mutta en viitsi laskea. ruoka ostoksista menee jokunen ropo. Kiinteistövero nyppää pienen summan. Pystyin ostamaan ja kustantamaan vanhan halvan auton. Autoilu loppui, eurot jäävät muuhun käyttöön kattamaan hintojen nousua.      

Me ja Venäjä

Ei keisarit, eikä veriset julmuritkaan. Uhmakkaassa laulelmassa uhotaan suunnilleen tuohon tyyliin. Välillä teeskenneltiin pakko ystävyyttä. Nyt siirrytään vihan suuntaan. Harvoin jään juttusille tuntemattomien kanssa. Silloin ei vielä Venäjä hyökännyt. Ukrainassa elelivät rauhan töitä tehden. Keskustelu kumppani oli muutamia vuosia nuorempi. Muisti evakkoon lähdön. Joutui jättämään kotinsa hyvinvoinnin. Sain vaikutelman vauraudesta.  Ilmeisesti tunnisti minun laatuni. Uskaltautui sanomaan:       - Minusta se ryssäviha ei häviä koskaan.

Rysäviha sai uutta versoa sodasta Ukrainassa. Enkä ihmettele. Kannattaisi osoittaa malttia. Eikä uhota.      Julkisuudessa puhuvat sotarikoksista. Mikä sotarikos? Sota on rikos. Venäjän sota Ukrainassa on hirvittävä rikos ihmisyyttä vastaan. 

Putin on rikollinen. Putinia vain ei pysty haastamaan oikeuteen. Ei voi tuomita maksamaan muodollisia korvauksia. Vaikka kansojen kärsimyksien hintaa ei kukaan pysty käsittämään. 

En vihaa Venäjää, enkä Venäjän kansaa. Venäjä on saanut kokea hirvittäviä kärsimyksiä. Eivät ne korvaudu Ukrainan kärsimyksillä. 

Onko Putin ihminen? Onko diktaattori ihminen? Ukrainalaiset ovat ihmisiä. Pitäisi muistaa, että venäläiset ovat ihmisiä. Venäläisten johtajasta en lyö vetoa.

Tämän kertainen pähkäilyni on seurausta venäjän kielisen koulun lopetuksen aikeista. Ryssävihan takia ei pidä vihata kieltä, eikä kieltä puhuvia kansalaisia. He ovat ihmisiä meidän laillamme, vain johtajansa ei ansaitse kunnioitustamme. Suomalaiset unohtavat joskus, miten pieni on Suomi. Kehotan ajattelemaan viileästi ja katsomaan kartalta Venäjää. Venäjä on suhteettoman suuri, eikä tarvitse valloituksia.

Monet näyttävät unohtavan sijaintimme. Olemme Venäjän kyljessä edelleen. Tuhat vuottako?

"Eivät ne meidän sinisten silmiemme tähden."                                                                                                                                                                                 

Verenpaine

 Lääkärin vastaanotolla näkyi olleen huomion kohteena verenpaineen alentaminen. Kehotus mitata parin kolmen päivän kuluttua. Meni viikko, ennen kuin sain aikaiseksi. Tänä aamuna tapahtui ja hämmästyin.    Kaksi mittausta: 110 - 57 - 54.   108 - 69 - 56.   Sys-paine alentunut roimasti. Dia-paine lähellä aikaisempia (60 - 70)  Syke hiukan kohonnut 54 - 56. Ensimmäisen kerran Suonenjoella mitattuna 44. Lääkäri Sinikka Kuusisto arveli urheilijaksi. Muutaman vuoden kuluttua sanoi: "Vielä on urheilijan sydän, syke 49." Pitkään pyöri 50 kieppeillä. 55 kohonnut, syykin selvä. Jalkojen sairaus lopetti kuntoilun.            Mittailen tästä lähtien harvakseltaan ja talletan tälle foorumille, pysyvät tallessa ja helppo tarkistaa.  

Uskonto ja logiikka

 Viihdejulkkis Enbuske kertoo tulleensa uskoon logiikan kautta. Onko uskonnossa logiikkaa? "Minä vähä eppäelen". Kuitenkaan hän ei halua ottaa kantaa parhaillaan "pyhillä paikoilla" käytävään julmaan veriseen sotaan, missä ei ole logiikkaa, ei järjen häivää. Ihmisten tappamisen vauhti näyttäisi ylittävän Ukrainan verilöylyn aika/uhrit. 

Niin sanotut kehittyneet uskonnot tunnustavat samaa jumalaa. Sotaa kuitenkin käydään ihmisten kesken, ihmiset nimittävät kuitenkin saman jumalan seuraajia erilaisilla määrityksillä. En ymmärrä sellaista logiikkaa. Raamattu sanoo: "Älä tapa." Mitä sanoo herra Enbuske? "Jumalan sotilaista" tulee suuria sankareita tappajina ja tapettuina, riippumatta uskon lahkoista. Mihin joutunevat tappajat tai tapetut? Taivaaseen vai Helvettiin.  

Kuulolla

 Minä vaan en kojeillani kuule kunnolla. Äitini oli "vähä kuuloinen". Sairastunut lapsena. Vaikeassa elämässään ennätti kuusikymppiseksi, jolloin ostin hänelle kuulolaitteen. Hänellä se oli kymmenen vuotta. Seuraavan kymmenvuotisen kesti sisarusteni ostama. Kolmannen kustansi yhteiskunta. Pärjäsi niiden kanssa hyvin. Minä pärjään näiden kassa tuskin ollenkaan. 

Äidin käyttämä laite ainoastaan vahvisti ääntä sellaisenaan. Ääni välittyi muuttelematta. Nämä digitaalit eivät siirrä ääntä sellaisenaan. Sieppaavat äänen ja muodostavat korviin tulevan äänen, laitteessa. Laite ei ole riittävän kykenevä, äänien määrä on rajaton.

Uutisten lukijan puheesta saan selvän. Miehen puheesta paremmin kuin naisen. Räpätätiä en ymmärrä ollenkaan. Elokuva nautinto on hukassa.

Kehitys kehittyy. Kehittyykö? Usein menee tarpeettoman hienoksi.

Tällä viikolla en ymmärtänyt lääkärin pulppuavaa puhetta. Sitten rakennusmiehen puhetta ymmärsin kirkkaasti.

Televisiossa ymmärsin selostuksen kohtuullisesti. Miehen ääni vaihtui toiseksi. Sitä ymmärsin huonosti.       

Rukkanen

 Harmittelin hyvän käsineen katoamista. Ei hätää, se löytyi pyykkinarulta, eikä kovin kastunutkaan.

Ystävällinen apu

Aikomukseni lähteä kävelylle kevyen kepin kanssa. Tulin jo aseman hissin eteen. Hissin ulko-ovessa ilmoitus: "Huollamme hissiänne." Tajusin olevani avuton, ei minulla ollut keppiä, vaan rullakko, olin erehtynyt. Katsoin jyrkkää portaikkoa, rullakon kanssa en pysty. Avuksi tarjoutui junaa odottava aikuinen mies. Vei apuvälineeni alatasanteelle. Tarjosi vielä kättään avuksi. En tarttunut, sillä olin opetellut tavan liikkua portaissa, se tapahtuu opitulla tavalla omin päin.

Eikä tämä ollut ainutkertainen. Suunnitelmani oli aikaisemmin kiertää lenkki rautatien ali ja hissin kautta kotiin päin. Yläpuolen hissi oli jumissa. Kepillä varustautuneena ei ollut ongelmaa portaissa, tai oikeastaan oli, tarvitsen tukea käsin. Metalliputki oli kylmä, putkella liukuvaa kättä paleli. Miksi siinä ei ollut käsinettä? Alatasanteella riisuin sen oven avaamista varten, sijoitin lämpimän käsineen oikeaan kainalooni. Hissillä ylös, alas ei päässyt. Kylmä rauta masensi paljasta kättä. Käsine, missä lie?

Tarina juontuu vuosien takaa. Kuljin oikeasti junalla. Asiaakin oikeasti Kuopioon. Vaunussa istahdin ainoalle vapaalle paikalle. Vieressäni matkusti suunnilleen ikäiseni naishenkilö. Näytti käsineitään. -Eilen ostin, nämä oli sen kauppiaan viimeiset. Ovat hirven nahkaa ja lammasvuorit, nämä ovat hyvät. Kuuntelin matalalla profiililla. Puolihuolimattomasti liikautin käsineen verhoamaa kättäni. Vieruskaveri hoksasi: - Nehän on samanlaiset! Niin olivat, mutta ei enää. Kainalo on huono paikka käsineille kävelyn aikana.

Olivat hyvät käsineet, pidin monia vuosia, lienevätkö olleet armorikkaita? Tokkopa. Mistä sellaiset sainkaan? Itse en ostanut. Nuuka. Pitkän elämän taipaleeseen mahtuu runsaasti merkkipaaluja. Jonkin paalun kohdalla joku perheeni naisista ilmeisesti lahjonut.

Harmi. Joku voi viisastella, että onneksi jäi yksi käsine. Yksi käsine ei tee "kesää".                                                                  

Valta

 Olin taipuvainen uskomaan väitettä, että Suomi olisi parlamentaalisesti hallittu demokratia. Tyhmää luulla sellaista. Hallitus ei hallitse. Pääministerillä ja virallisesti nimitetyllä hallituksella ei ole sanan valtaa, eikä muutakaan valtaa.

Suomessa vallitsee etujärjestöjen diktatuuri. Jotkut sanovat sen toisin: "Etujärjestöjen paine."

Pääministerillä ei ole valtaa. Vallan anasti Ay-pomo. Välineenä lakot. Tunnuslauseena: "Painava syy".

Todellakin painava syy: Vallan himo. Työväen oikeuksilla ei ole sanan sijaa. Ammattiliitto estää lakkoilemalla työn teon.  

et  

Kunto heikkenee

 Sekava viikko. En kärsinyt nälkää. Kylmälaitteet olivat pullollaan valmista ruokaa. Pystyin lämmittämään, syömään ja tiskaamaan. Kirjoittaminen takkuaa, virhelyöntejä.

En pysty enää kunnolla tulemaan yksin toimeen, tarvitsen yhteiskunnan avustamista. Sen järjestämiseen tarvitsen läheisten apua. En ole aina hyvin kartalla.

Koneen aukaistessa en joka kerta heti muista, mitä aion tehdä. Vaivana en haluaisi olla.

IkiWanha. 

Kirjastoon tulee esiintymään muusikko pari. ottaneet nimimerkiksi: Ikiverso.  

Laura Latvala

 Leena toi kirjan. Alkulehdillä vanha leima: Pöljän kylän lainakirjasto. Pöljä kylä...! Lähes loukkaus! Kyläkö pöljä? Vai minäkö? Kylähullukin olisi kyläpöljä. 

Kirja ei ole pöljä. Laura Latvalan mielsin runoilijaksi. Jouduin hiljentymään. Nöyrin mielin kunnioitin, tajutessani ihmisen tason monitahoisuuden.

Googletin. 

Runoihin en ole perehtynyt. Olinhan tietoinen, vaikka en heti muistanut runoilijan ja Olavi Siippaisen yhteyttä. Savolainen kirjailija Olavi Siippainen näyttää olevan lähes tuntematon. Luin Olavi Siippaista kun olin nuori. En muista kirjan nimeä, enkä aihetta. Tapahtui ennen lähtöäni Pielavedeltä.

Harjamäen sairaalasta on muistikuva, järkyttävä. Iltamyöhällä ajoin Pielavedeltä Varkauteen. Varttituntia aikaisemmin sattunut raju kolari. Ambulanssi ja poliisit poistuneet. Kuorma-auto seisoi tiellä. Palanut henkilöauton kori nojasi pystyssä puuhun keula alaspäin. 

Tien varren valaistus ja erittäin kirkas kuutamo paljasti aavemaisen näyn. Ruumiit oli peitetty Kankailla. Niitä oli kolme, Kaksi isompaa ja yksi pienempi, neljätoista vuotinen tyttö, kertoi lehtiuutinen. Tapahtumassa vielä polkupyöräilijä ja kävelijöitä. 

Vuosikymmeniä myöhemmin vielä näen muistiin tallennettuna järkyttävän kuvan. Harjamäen Sairaalan kohdalla. Vaikka en silloin muistanut lääkäri Latvalaa. 

Kirjaan palaan, jos jaksan,     

Kaikki loppuu aikanaan

 Kaksi papparaista Pihlajaharjun kadun puolelta läksivät liikenteeseen pikku autolla. Olivat "meikäläisiä." Toisella oli ajokortti, koskapa läksivät matkaan. Loppuaikana liikkui vain se, joka pystyi ajamaan. Minulta meni auto ja kortti. Samoihin aikoihin lakkasi naapuristakin liikenne. Auto seisonut. Katolle kertynyt lumikuorma. 

Ilmestyi useita sähköajoneuvoja. Minullekin. Muutaman korttelin päässä ajeli "meikäläinen". Hänellä oli "umpikoppi". Sateensuoja. Hänen ajokkinsa laji on mopo. Ajonsa jäi vähälle. Kevään korvalla havaitsin ajokin alla nurmikon, ympäriltä leikattu. Eihän joka päivä ajeta.  Ajokki seisoi kesän ja seisoo yhä vuoden vaihteen jälkeen. Lumikuorma katolla suli ilman lämmettyä.

Vielä eilen kurvailin ostoksilla omallani.  

Unen tulo viipyy

 Unta olen saanut tarpeeksi. En viritä herätyskelloa. Nukun illalla, yöllä, aamulla tai päivällä. Tarpeellisesta  ruoan saannista huolehdin. Ei ole aikataulua. Kun ei nukuta, aika kuluu kirjoittaen.

Mielen terveydestä olen pakissut harvemmin. Toimintavuosien aikana ei ennättänyt vaivata päätään. Kehitysiässä ei ollut mahdollisuutta edistyä, tulevaisuus näytti synkältä.

Menin hakemaan kelkalla tynnyrillä vettä aidan takaa haudasta. Kelvoton kaivo oli kuiva. Lehmät tarvitsi. Syksy sulan maan aikaan. Maan ja taivaan väli täynnä pilveä, hämärä vallitsevana. Poikakavereita tuli Viitalasta ja Pienestä Niemestä. En yleensä valitellut, mutta silloin mainitsin tuntevani pahaa oloa. Joku sanoi: "Sinä tulet hulluks!" Sen verran tullut tiedon murusia, että tunnistan sellaisen masennukseksi. Sitä esiintyi runsaasti.

Luin kaiken, minkä käsiini sain. Akaatta isoäiti moitti "roska romaaneja." Sitähän ne olivat, jotka sain nuorten naisten hallusta: "Kertomuksia todellisesta elämästä". Oma lukunsa olivat kirjat intiaaneista.      Rasistinen on lempeä sana niitä ilmaisemaan. Kirjoittanut Zane Grey? Wezel oli metsästäjä. Mestarillinen intiaanien metsästäjä. Miksi sellaisia "poikakirjoja" oli kansakoulun lainakirjastossa? Hukkaamassa luku aikaa. 

Hulluksi Tuleminen. Sillä minua peloteltiin. Sitä ennustivat. Esimerkkinä nuori nainen, joka luki paljon ja tuli hulluksi! Minä en syytä kirjoja. Päin vastoin, vahinko, kun en saanut kasvaa kirjaston vierellä.  

Akaatta hyväksyi Raamatun. Kertoi kunniakkaana saavutuksena jonkun nuoren miehen lukeneen Raamatun läpi. En pitänyt ihmeenä. Minäkin pystyn. Raamatun lukemisen aikaan olin suunnilleen yhdeksän vuoden. Pekka Rytkönen oli elossa, olin kymmenen, kun Pekka kuoli. Enhän siitä paljon muista, ymmärryskin oli heikko.

         

Jälleen uusi päivä

 Mittarin tuntoelin on toisen kerroksen ulkoseinällä. - 24. Puhelin näyttää - 26 Lämpötila sisällä +21.

Pakkasen vankina. Illalla otin ajokista laturin. Kun pystyn käynnistämään, panen huoneenlämpöisen laturin. Virkistän sitä vähän lataamalla. - 18 asteessa ei laturi toimi. Laturin ottamisessa säiliöstä istuimen alta meni muutamia minuutteja. Siinä ajassa jo häivähti sepelvaltimoiden hapen puute. Sisällä kevyesti voimistelu ja oleilu ei oiretta ilmaise. Hengitysharjoituksia teen.

Nimi on enne

 Yhdistyneiden sanomalehtien nimihirviö johdatti oman nimimerkkini taustaan. Nimimerkkini ei ole nimihirviö, vaan erittäin naseva. Sillä on historiansa. 

Vierailin Seijan porukan asuinpaikassa. Lenni oli ehkä kolmen, enintään neljän ikäinen. Seija arvuutteli Lenniltä: "Kukahan tuo on?" Lenni teki terävän huomion:                                                                             "- Ikivanha pappa."                                                                                                                                        Seija nolostui, piti sanontaa loukkaavana. Hätkähdin itsekin. Turhaan, Lennin arvio oli täsmällinen, teki sen omasta näkökulmastaan. En ollut käynyt Lennin muistamana aikana. En ollut vielä Lennin rekisterissä.

Lehtipakinat allekirjoitin: Erkki. Pelkkä etunimi kertoi monille, kuka minä olen. Pohdin toisenlaista ilmiasua. Lenni ratkaisi sen. En hyväksynyt sitä sellaisenaan, se ei kerro minusta oleellista.

Ikäisten karkeloissa arpalippuun panin Ikivanha. Meklari oli äimän käkenä: "Kuka on ikivanha?" Suuri osa kansasta on huumorin tajutonta, sanoisinko, tyhmää. Ei luulisi vaikeaksi lausua yksin- kertainen sana. En itse ollut sanaan tyytyväinen, kertoi liian vähän. Mutustelin eri variaatioita. Erkki ikivanha tuli mieleen. Ei kuulosta hyvältä. Sanajärjestystä kokeilin, Mutta Ikivanha Erkki. Se on naseva ja kertoo jotain. Olevinani taiteen tekijä sorvasin v-kirjainta. IkiWanha. Sitä vielä hämmästelivät: Ei noin saa sanoa, vaan ikinuori. Että ne kehtaavat--- Oikean käden kirjoituskyky heikkeni leikkauksen yhteydessä, sen takia pyysin henkilökuntaa kirjoittamaan arpalippuun.

Ratkesihan se viimein. Gunnar Taipaleen orkesterin jäsen suoritti arvontaa: "IKIWANHA ERKKI".    Huumorin tajuinen orkesteri ratkesi raikuvaan nauruun.

Koin tyytyväisyyden tunnetta. Eihän tuota tarvitse selitellä.  

    

                                                                        

Maanantai 15.01

 Mittarissa -18. Liian kylmää. en mene ulos. Pakkanen haittaa ajokonetta ja haittaa sepelvaltimoita, ei saa happea. Tulee kipuoire.

Yritän sommitella jonkin laista voimisteluohjelmaa, totuttuihin en pysty. Hengitysharjoitus pitää muistaa. Ruoka riittää jonkin aikaa.

Vaikuttaa, että saan nukkumisrytmin parempaan kuntoon. Heräsin ennen seitsemää. Lojuin, nousin seitsemältä kahvittelemaan.

Ajan taju oli kateissa pitkään. En pysty sanomaan, vuosiako? Tänä aamuna kömpiessäni sängystä, tajusin että on maanantai viidestoista päivä. Lopun enteitäkö kirkastuminen?  

Harmaa talviaamu

 Luin pitkään. Nukuin kohtuullisesti. Heräsin puoli kahdeksalta. Kirjan nimi, Lahjahepo, ei sano mitään. Saksan kielinen nimi jostain syystä ei ole käynyt. En ymmärrä saksaa. Elämään se viittaa. Sanonta: "Lahjahevosen suuhun ei katsota."

Kovin huonosti muistan edellisestä lukemasta. Rankkaa aikaa sodan loputtua. Eikä se todella loppunut, miehitys jatkui. 

Mahdoinko ostaa uimahallikortin turhaan? Jalkojen kunto arveluttaa. Onhan tuo "mittarin lukemakin" vihjaileva.

Semmoista se on. Pesty pyykki lojui koneessa monta päivää, unohtui laittamatta kuivumaan, kuivui koneessa koppuraksi. Virta oli päällä ja vesihana auki. Lakana on turhan iso kömpelöille käsilleni. Ratkaisin sen sillä tavalla, että levitän irrallisen telineen auki, sen päälle käy lakana levälleen. Laitoin 14 minuutin pikaohjelman ja pyöräytin.

Ulkoilmassa pitää käydä. Jalkoja verryttelen. Kokeilen joskus ilman apuvälineitä, jos pystyisi kävelemään korttelin ympäri?

Kesät menivät hukkaan, kuin sumussa. Näyttää ja tuntuu siltä, että vielä kärvistelen tulevaan kesään. Toivon ajelevani luxus ajoneuvollani lähi maisemissa. Seuraavana talvena saatan olla jo unholassa? 

Designerit

 Pielavedellä huutokauppasivat kunnan tavaroita. Tarvitsin kirjoituspöytää. Semmoinen oli myytävänä. Katsoin sen sopivaksi. En saanut halvalla, hinta nousi 160 mk. Sain sen. Kuntoa en jaksanut kohentaa. kirjoittelin paljon. Lehtiin ja myöhemmin nettiin. 

Nykyiseen kämppääni sopi pienempi. Jaana halusi sen. Mieluummin Jaanalle, kuin romuksi.

Ruotsin kielisessä tv-sarjassa vilahti roolihenkilö kirjailija. Muutaman sekunnin näkyi kirjoituspöytä, mutta tuohan on se!? Odotin kiinnostuneena. Kiinnostuneeni palkittiin. Tarinan jatkuessa näkyi kirjoituspöytä pitempään. Aivan oikein, silmäni havaitsivat laatikoiden vetimet. Ne eivät ole yleisen käytännön mukaiset nappulat tai vetimet, vaan aivan kuin ovesta samasta puusta höylätyt. Siihen tarttui silmäni ensi vilkaisultani. 

Ovien kahvojen muodosta päättelin: Tämähän on designeriä! Tv kuvassa näkyi yksityiskohdat selvästi: entinen kirjoituspöytäni. Onneksi se on nyt Jaanalla. Keräilijällä jotain! 

Testamentti

 Mediassa kehottavat tekemään hyvissä ajoin kaikki. Minä en tee testamenttia, enkä määrää mitään poistumiseni jälkeen. Jäänteistäni en anna mitään ohjeita. En ole perehtynyt. Enkä aio ottaa selvää. Tietääkseni jotain on lain säädäntöä. Velkaa ei ole. Eläkettäni käytän päivittäiseen tarpeeseeni. Kassan pohjalle on säästynyt joitain roposia. Perinnöksi ei juurikaan ole, mutta kustannukset pystyy kattamaan.

Tasa-arvoa ei ole muuta kuin kuolema. Satuin avaamaan toosan. siellä näkyi yksityishenkilön kuvaamaa presidentti Kennedyn murhasta.

Portti on sama Amerikan presidentille ja korpifilosofille. Portin kehystäminen ei ole samasta maailmasta. Aivan kuin eri planeetalta, tai eri vuosituhannelta.

Amerikan presidentti jää historiaan. Korpifilosofi häipyy hämärään. Sellainen on kohtalo.     

Usko

 Päivi Räsänen on ihmeissään: Jumalaa saa pilkata, mutta homoja ei. Mitenkäs se onkaan? Minua saa pilkata.

Perjantai

 Eilisiltana yritin nukkua normaalisti. Nukuin vain kaksi tuntia. Valvoin. Tunteja valvottuani otin kirjan, Hildegart Gnef, Lahjahepo. Hänkin paennut Hitleriä. Päätyi Amerikkaan. Tavanneet Diedricin kanssa. Erittäin hyvä kirjoittaja, omaperäinen. Nousin aamuyöstä. Luin muutamia kappaleita. Varhaisaamiainen, keitin puuron, söin, nukahdin hyvin, Heräsin kymmenen aikaan.

Jaksoin lähteä uimahallille. Vaikea oli liikkua, vaikka oli kepit. Pienikin kylpy teki hyvää.

Mediasta näkee uutisia levottomasta maailmasta. Vaikuttaa sillä tavalla, etten tunne jaksavani kirjoittaa.  Joutuvatko lapsenlapset kärsimään?

USA kin jo liittynyt johonkin sotkuun.

Ja Suomi on niin lähellä Venäjää?

Kompleksit eivät häviä

 Edelleen Pakarisen teema. Mielenterveyteni uhattuna koko elämäni ajan. Yhä uudelleen tunkeutuu ajatukset. Epäonnistumiset, väärät ratkaisut ja väärät toiminnat tulevat ajatuksiin. Sitä voi sanoa turhaksi, mitä se onkin. Harrastaja kirjoittajista eräs nuori nainen kirjoitti runon: "AJATUKSET OVAT KARHUJA..." Niin ovat, ymmärsin häntä.

Luulen, että se oli unta. Tai harha, toistui öisin pitkällä ajalla. Voisin arvella, että se oli noin 30 senttiä leveä musta hihna, joka alkoi kiertyä minun korkuiseksi renkaaksi ja tuli kohti. Tilanne katkesi, mutta pelko jäi pitkäksi aikaa.

Harhainen uni tuntuu vieläkin todelta. Sitä aikaa, että nukuin sängyssä. Nukuin yksin Korpelan tuvassa.  Hämärässä erottui kaikki. Leijailin ilmassa laipion rajassa. Katselin sieltä tyhjää sänkyä. Kuin se olisi kummittelua. Martti Rytkösen humalainen riehunta tuli uniin.

Painajaisunia näin usein. Raju pelkotila päättyi  aina heräämiseen. Silloin kun ei ollut vielä sänkyä, nukuin rääsyjen seassa lattialla. Painajaisunia pelkäsin. Keksin peittää silmät peiton alle, etten näkisi pahoja unia. Mieleeni ei tule, auttoiko se. Auttaako kirjoittaminen".

Ei ole itsetuhoisuutta, mutta mielessä on häivähtänyt: Pääsisi pois.                   

   

Alemmuuskompleksi

 Illalla olin nukahtanut, mutta heräsin noin tunnin päästä, eikä uni tullut. Nousin ylös tuntien kuluttua. Lukeminen auttaa, kun en enempää murehdi. Pertti Pakarisen: Älähän hättäile. Painettu 1975. Ilmeisesti  stressitohtori aloittanut kirjoittamisen ennen Suomessa tehtyä ohitusleikkausta. Aika lyö leimansa kulloiseenkin esitykseen.

Uutinen tiedemiehen Hämeen-Anttilan kuolemasta tuli. Uutinen kosketti hänen puolisonsa kirjoituksien  kautta. Tieteilijä hänkin. Kirjoittaa omakohtaisista tuntemuksistaan. Minulla oli saman laisia tuntemuksia,  ei vain ollut mahdollisuuksia niiden lievittämiseen. Rouva Hämeen-Anttilalla oli koulutuksen kautta ymmärrys. Tv-dokumentissa siitä oli kerrottu. Kuvassa vilahti kasa kirjoja. Olivat esillä vain sekunteja, mutta ennätin havaita päällimmäisen kirjan aiheen ja nimen. Ujo introvertti. Sellaiseksi itseni tunnistan. Ei vain ollut keinoja lievitykseen. 

Sydän operoitiin eläke iässä. Alemmuuskompleksi kehittyi viiden ikävuoden jälkeen. Sitä ennen en ymmärtänyt olevani muita huonompi. Olin jo keski-ikäinen kun mainitsin asiasta. Henkilö sanoi: "Se on aivan turhaa." Niinhän se on, mutta sille ei mahda mitään, se vain on minuun rakennettu. Tosin luulen että se muodostui ihmisten suhtautumisesta. Ja ahtaista oloista. Olin halveksittu suunnilleen seitsemääntoista ikään asti. Kärsin siitä. 

Nyt menen syömään, jatkan sitten.                                                            

Postaukset

 Jonkin verran kirjoitettua kamaa olen onnistunut hupuloimaan. Kait niillä ei kummoista merkitystä ollut, siitä päätellen, etten muista niistä mitään. Elän tässä hetkessä.

Eilen kävin kaupalla. Värkkäsin keittoa yli viiden litran. Lämmitin tämän päivän ruuaksi. Sain runsaasti lisää varastoon, jääkaappiin ja pakastetuksi. 

Juolahti päähäni uimahalli. Kotona peseytyminen osoittautui hankalaksi. Tänään järjestin vuosilipun. Ei paljon maksanut, 56 €. Huteraa liikkuminen on. Hissituolilla pääsee löylyyn. Sattui vaan yksi kaheli. Heitti kuumalle kiukaalle kauhalla kolme kertaa. Laskeuduin tuolilla riittävästi alemmaksi. Olin löylyssä sopivasti. En yrittänyt uimaan, ei pidä väsyttää. Lauha ilma, nollan vaiheilla. Pakkaskelillä ei pysty menemään. 

En osannut hommata aikanaan, en ymmärtänyt ennen kuin näin käytössä yhdellä miehellä. Oikealla puolella selkänojan sivuraudassa semmoinen tuppi, johon voi sijoittaa kepit. Ajoneuvolla menee perille, koppaa tupesta kepit ja jatkaa niillä.

Kun saisi jonkun tekemään. Ei nuo maltaita maksa.     

Elämisen taito

 "Kun tuonen tuvil tullaan, hiljainen on mulla musta povi, ja madon suu on viimeinen ovi". Kuplettilaulaja kehottaa nauttimaan elämästä aikanaan.  Ei se aina ole itsestä kiinni, vaikka sanotaan olevan oman onnensa seppä. Korpelan saunassa syntynyt huoripentu, Äärimmäisessä köyhyydessä ja tyhmyyden vallitessa kasvanut sai kovin kehnot pajakalut.

Enimmäkseen epäonnistuin kaikessa. Kuolemassa tuskin voin epäonnistua. Kukaan ei jää tänne hortoilemaan. En minäkään. En ota huomioon Taivasta, enkä Helvettiä, Ne ovat vain ihmisen mielikuvassa.

Mieli on käsittämätön. Minkähän takia mieleeni tuli muisto suunnilleen 85 vuoden takaa. En ollut silloin koulussa. Olin koululla. Äiti oli sen verran tolkussaan, että  pystyi tekemään opettaja Katri Miettiselle huusholli hommia. Veli ja Anja ei vielä ollut. Osasin jo lukea, mutta ymmärrys vähäinen. Opettaja sekä Äiti olivat muualla. Pöydällä oli radio. Radion päällä kirja. Kirjoista kiinnostuin silloin ja yhä vielä tänäkin päivänä. Kirjan kannessa isoilla kirjaimilla: "TAIVAS JA HELVETTI"  Tekstin sanoja en ymmärtänyt, muuta kuin yhden luvun otsikon, samaisen Taivas ja Helvetti. Näen vieläkin näkymänä nuo sanat. Nyt en muista eilistä päivää tahi oikeaa ja vasenta.

Pielavedellä asui Eljas Laukkanen. Uskaltaisko sanoa: Vanha mies. Kaltaiseni lailla vähän originelli. Maatilansa antanut tyttärensä perheelle. Saanut heidän mökkinsä. Asuin naapurina. Monitoimimies. Kaheksan kymppisenä vielä kalasti talviverkoilla. Muistaakseni viimeinen vuosipäivä kahdeksankymmenen viiden kieppeillä. Turhautui elämänhallinnan hankaluuteen. Itseeni peilaten ymmärrän Eljasta. Siihen mennessä olivat rakentaneet hulppean omakotitalon, johon perilliset tulevat eläkepäivikseen. Oli huoneita.

Eljas omassa kamarissaan askartelemassa. Vaimo tuli vilkaisemaan. Eljakselta kuuli rajut sanat: Jos et kestä kahtoo, niin mäne toeseen huoneeseen, minä ammun ihten! Ja se tapahtui.

Herää kysymys; Taivaaseen vai helvettiin? Papit ovat tietävinään.

Minä olen pehmo, enkä moiseen ratkaisuun pysty. Eikä minulla ole pyssyä. Vielä jatkuu.

Minulla ei ole palavaa elämän halua, eikä suurta kuoleman pelkoa.    

Ajan kulu

 Tuntuu tulevan valvottava yö. Tänä aamuna heräsin ehkä puoli kymmeneltä. Ei tunnu unen tarvetta. Mitäpä tuosta, aamulla saattaa mennä pitkään. Kun jaksaisin huomenna kirjoittaa. Mittari näyttää -30 Sisällä on + 18. Tuntuu viileältä vanhan rungossa. Varon sydäntä, enkä mene ulos liikkumaan. Säätieto lupaa lauhtuvaa. 

Liikkuminen

"Avoautollani" ei näillä keleillä kehtaa yrittää liikkumista. Ei kuitenkaan isosti haittaa. Ruokaa on varastossa. Valmista soppaa ja uunipataruokaa. Moneksi päiväksi. Ja kuha fileetä paistettavaksi. Ellei pakkanen hellitä riittävästi, voin turvautua kaupassa käynnillä taksiin. 

Kohta on kevät, tulossa valoisa aika. Pakkanen nujertuu.

Käytin osan petivaatteista pakkasessa. Patja on iso, enkä pysty sitä yksin kuljettelemaan.

En osannut eilisiltana laittaa pussilakanaa?!. Väsyin kesken kaiken. Yritän kohta uudelleen.                    

Hannu Mäkelän runosta:

 "Pihakuiluun putoaa auringon valoa,                                                                                                            asvaltilla pomppii pallo,                                                                                                                              pikkuiset kädet tavoittelevat sitä,                                                                                                                pikkuiset kädet ja nauru.                                                                                                                              Vanha nainen                                                                                                                                                liikkuu ikkunasta sänkyyn ja ikkunaan,                                                                                                      haluaa hänkin vielä kerran mukaan,                                                                                                            haluaa nähdä miten lapsi etsii palloaan,                                                                                                      vielä elämään voi tulla päiviä.                                                                                                                     Kevään lämmin kuiskaus.                                                                                                                           Se lupaa paljon, muistuttaa niin paljosta,                                                                                                   vuosista, jotka nyt kulkevat siinä,                                                                                                               tulevat kohti, ohi."                                                                                                                                          

                                            

"Pikku pakkasia"

v 1958 risteilimme Eskelisen myymäläautolla Suonenjokea ristiin rastiin. Oli pakkastalvi, kiusaksi asti. Ajopelinä vanhasta linja-autosta väsätty varsinainen rottelo. Sulo Eskelinen säästi. Säästi rahaa, mutta ei henkilökuntaa. Jouduimme kärsimään. Sulo säästi pakkasnesteessä. Täytätti jäähdytysjärjestelmän tentulla. - Se maksaa vain kuuskymmentäviis penniä litra. Varsinainen pakkasneste maksoi jotain kaksisataaneljäkymmentä markkaa litra. 

Puksuttelimme niillä eväillä alkutalven. Tulihan pakkanenkin. Aamulla näytti mittari - 36 .Edellis iltana suojasin levyillä etupuolen ympäriinsä. Moottorin alle sähkölämmitin. Palovaaraa ei muodostunut. Bensiinimoottori käynnistyi helposti. Jätin käyntiin lämpiämään. 

Kieli vyön alla piti rientää tavaroita lastaamassa. Ensimmäinen pysäkki piti olla klo 8.00. Aikani höyryttyä näin ikkunasta valtaisan höyrypilven. Tenttu pyrki taivaalle. Ei päästy pian lähtemään. Silloin en ollut perehtynyt moottorin asioihin. Opiskelin myöhemmin.

Lehdestä luin vastaavan kaltaisen tapahtuman. Dieselmoottorin jäähdyttimessä ollut tenttua. Pieni räjähdys särkenyt moottorin, huono säästäminen.

En ymmärtänyt suojasään aikaan, ettei siinä laiteessa ollut kunnon lämmityslaitetta. Vain kuorma-auton hyttiä varten suunniteltu. Oli kaksi pakoputkea. Kesäputki kulki mahan ali. Talviputki oli toisen puolen istuimien ali ja sen jälkeen ulos. Säätimenä putkien päissä tulpat. On-of. Kylmä aina vieraanamme. 

 Sulo sai hommattua nestekaasu lämmittimen. Voi miten ihanaa! Ilo oli lyhytaikainen. Pullo tyhjeni liian pian. Uutta pulloa ei saatu. Loppui liian aikaisin. - Tulee kalliiksi! Emme saaneet toista kaasupulloa. 

Pirkolla oli pitkä turkki. Minä tarvitsin jaloille lievitystä, ostin huopatossut. 

Yritin siirtyä parempaan työpaikkaan. Jälleen epäonnistuin! Kuten joka kerta.         

Pikku pakkanen

 Töllön vahtimista, lukemistakin. Ei saa unohtaa ulkoilua, vaikka vähänkin. Eilen oli ulkoilman lämpö -21. Laahustin rullakon kanssa sopivan matkan. Väsyminen rajoitti matkan. Nyt näyttää mittari -25 . Kuljin lyhemmän matkan. Lähes äärirajoilla. Sillä tavalla lyhyen, että voin säännöstellä matkaa. Jaksoin kohtuullisesti. Tästä Kirkkokatua kappelin luokse, siitä Pihlajakatua kotiin. Matka tuntui rappujen jälkeen, lähestyvä sydän oire. 

Yritän pärjäillä siihen asti kun pystyn laittamaan ruokani. Saan syödä hyvää, ravitsevaa ruokaa. Ruokavaliooni kuuluu sianliha ja vispikerma, eivät ole kovin nopeasti tappavia, vaikka viisaammat siihen suuntaan vihjaavat. Käytän kuitenkin lisäksi kaalia, porkkanoita, perunoita, sipulia, tomaattia, kurkkua, nokkosta ja muuta mukavaa.

Tämän hetkinen tilanne ei kovin kauan jatku, kaiken todennäköisyyden mukaan. Vapaudun vaivoista, pääsen ikiuneen.