Oppimista

Muutamia kertoja erehdyin menemään kirjoittajakurssille. Yhtä tyhjän kanssa. Vain rahanmenoa. Mitenkä tyhmä oppisi? Yksi "kriitikko" sanoi paikalleen; haukkui pystyyn surkean tekeleeni. Luin kirjoja.  Stephen King vihaa adverbejä. Suorastaan jankuttaa. Kaija Valkonen Oriveden kurssilla moitti adjektiiveja. Muitakin adjektiivien vihaajia olen todennut. 

Entä sitten! Kielikurssin harjoituslukemistona oli pieniä vihkosia vanhojen venäläisten mestareiden tekstejä. Niissä oli runsaasti adjektiiveja.  Sain hiljattain julkaistun kirjan Juhani Ahosta. Ensimmäinen lause: "ikävä, pitkäveteinen, pahasiivoinen ja surullinen syksy." Kouluja käymätön korpifilosofi luulee tuossa olevan neljä adjektiivia ja yksi nominatiivi. Kait erehdyn?  Vähän myöhemmin samalla sivulla lause: "Harmaata, ahdasta, painavaa ja märkää."  Kumma juttu, tuntuu kuin koko lause olisi muodostettu adjektiiveista? Taasko erehdyn?  Ei se mitään; erehdykseni ei tuota vahinkoa kellekään.  Nuorempi mies arvosteli minua: "Jos et sinä tiedä, mikä on patisiippi, niin..." Partisiippia tietämättömänä kirjoitan uhallakin.

Väinö Linna: "Suomen kesä on kaunis, mutta lyhyt." Tuommoinen lause Korpifilosofin värkkäämänä ei ole mitään.  Mutta Mestarin tekstinä oikeaan paikkaan sijoitettuna se on suurta kirjallisuutta. Voin kirjoittaa: Suomen kesä on kaunis ja vähäluminen.  Tuonkin lainasin.    

Vanhempi valtiomies

Presidentin vaalissa herätti huomiota Paavo Lipposen menestymättömyys. Muistivatko äänestäjät?
Itävalta-boikottiin kiirehti Lipponen liitämään Suomen itsevaltaisesti, kuulematta ketään, edes eduskuntaa. Valikoiva muistini sisältää Paavon kuvan teeveessä. Paavo selittää syytä menettelyynsä:
"Kun kaikki vanhat sivistysvaltiotkin... totta kai meidänkin pitää."  Valikoiva muistini muistaa myös Itävallan naispuolisen edustajan vaivaantuneen olon, kun yritti esiintyä maansa puolustajana
 huomiopisteessä.

Kyyninen korpifilosofi kysyi televisiolta: Itävaltako ei ole sivistysvaltio?  Valikoiva muistini poimi nuo helmet talteen siksi, että koko hanke oli mielipuolinen, vainoharhainen. Itävaltaa syyllistettiin siitä, kun Hitler syntyi Itävallassa??!!  Epämieluinen puoluejohtaja hankki puolueelleen "suuren" vaalivoiton. Peräti 30 % edustuksen! Uusi Hitler!!!!!  Ihmettelin suuresti. Vaivihkaa tullut esiin tieto, että koko typerä hanke lähti liikkeelle vahingossa??!!

Mikä tekee valtiosta "sivistysvaltion"?  Valloitettujen siirtomaiden alistaminen, joissa saattoi olla vanhempaa kulttuuria?  Inkvisiitio? Noitavainot? Sotiminen? Rotuoppi? Kidutusvälineet? Giljotiini? Kaasukammiot? Tunnustan viisastelevani, mutta en pyydä anteeksi.

Nauroin television kanssa ääneen, kun Paavo Lipponen selitti sopineensa Berlusconin kanssa... Mieleeni palautui välittömästi Martti Vainio, joka sanoi sopineensa italialaisen juoksijan Antibon kassa.  Sopineet vauhdinpidosta, johon ei moni halua uhrautua tasaväkisessä kilvassa. "Sopivat" että Vainio johtaa ensimmäiset kilometrit ja Antibo johtaa sen jälkeen.  Urheilua seuranneet muistavat; noudattiko Antibo sopimusta?   Noudattiko Berlusconi?  Korpifilosofi arvasi etukäteen. Tyhmät suomalaiset!

Lipponen sanoi vakuuttavasti, että meidän pitää mennä Euroopan ytimeen, päättämään asioista. Siellä urakoivat nyt Jutta ja Jyrki. Saattavat kohdata "ytimen nävertäjän".  

Peruspolitiikka

Perussuomalaiset perustavat samanlaisen "ajatushautomon", jollainen jo on muilla puolueilla. Tuommoisia "panimoita" en tiennyt olevan olemassakaan. Eikä niitä kukaan paheksunut, mutta nyt peheksutaan persujen aikomusta. Miksi?  Kateudesta, sillä nekin nauttivat valtion tukea, vai rahoittaako valtio ne kokonaan?  Siinä yksi kohde, johon tuhlataan varoja. Kaiken rinnalla pieni summa, mutta tarpeeton menoerä. Ehdotan lakkautettavaksi. Kysyvät vaihtoehtoja "säästämiselle". Tämä esimerkki kertoo omaa kieltään. Tämmöisiä löytyy uskomaton määrä, jota kukaan ei tiedä. Tämäntapaisille ei mitään "juustohöylää", vaan oksasahaa ja kirvestä.

"Subjektiivinen" oikeus lasten päivähoitoon pitää lopettaa. Kun jompikumpi vanhemmista on kotona ja toimintakykyinen, kuuluu lasten hoito itselle. Käytetään "oksasahaa". Tässä jo kaksi kohdetta. Lisää löytyy vähällä vaivalla. "Saavutettuja" etujakin pitää uskaltaa poistaa. Varsinkin kohtuuttomia. Yhteiskunnan menot eivät vähene, ellei niitä vähennetä. Ja velka lisääntyy.

Lapsityövoimaako

Ajoivat tukkeja lähes kuivan Ristisjärven jäälle. Syksysateet ja kevään sulamisvedet nostivat pintaa sen verran, että jäälle ajetut tukit pääsivät kellumaan ja jokeen uitettavaksi. Ennen sitä ne täytyi kuoria.
Kuorijoita ei löytynyt tarpeeksi. Ukot arvioivat taksan liian pieneksi; viisi markaa ja kuusikymmentä penniä kappaleelta.    Lupasivat kahdeksan markkaa tukilta. Silloin meidän kulmilta läksi muutama mies. Muiten mukana minä.  Tapahtui huhtikuussa 1946, jonka huhtikuun lopulla täytin neljätoista. Kariahon Aukusti oli Gutzeitin työnjohtaja. Sinne mentiin pestautumaan. Tarvitsin rukkaset.  Ostin tiliä vastaan rukkaset, maksoivat satakuusikymmentäviisi markkaa. Hymyilyttää näin jälkeenpäin, että miltä ne mahtoivat näyttää pienissä käsissäni, jotka eivät aikuisenakaan tulleet miehen käsien mittaisiksi.
Yhtiö varasi työmiehille elintarvikkeita ohi säännöstelyn. Isoja kimpaleita mustaa savustettua lihaa. Joku sanoi sitä tanskalaiseksi häränlihaksi, mutta ukot tiesivät sen hevoseksi. Hyvää syötävää. Muuta juustoa kuin ternimaidosta kotona tehtyä en ollut maistanut.  Olin kuullut juuston olevan kuin saippuaa söisi.  Sain ostaa koskenlaskijaa.  Koskenlaskija juustoon  muodostui nostalginen suhte. Sen arvostustani kuvaa se kun sairaalaassa kävin katsomassa Anjaa, vein hänelle Koskenlaskijaa.

Mentiin työpaikalle. Tukkien määrä näytti valtavalta. Sain oman taapelin, kuorin yksin. Kaksi samanikäistä koulukaveria olivat toinen isänsä ja toinen vanhemman veljensä mukana.  Työvälineenä petkele. Sen verran sain opastusta, että joku neuvoi tekemään riu´uista puiset kanget, joilla voi käännellä tukkeja.

Kevät tuli kohisten. Lumi jään päällä hupeni uhkaavasti. Nostivat taksaa; lupasivat kympin kappaleelta. Se tepsi. Seuraavana päivänä oli jäällä mustanaan ukkoja.
Ensimmäisenä päivänä kerettiin töihin puolilta päivin. Ensimmäinen vaihe ei tuottanut hankaluutta, ensimmäisen tukin kuorin päältä päin helposti, mutta kääntäminen toi ongelmia voimattomalle, aliravitulle laiheliinille.  Pikkuhiljaa opin. Ensimmäisenä päivänä kuorin neljätoista tukkia; teki rahassa sataneljäkymmentä markkaa, ei ihan rukkasten hintaa. 
Viiden kilometrin matka kuljettiin jalan, mennen tullen.  Parin päivän päästä kipeytyi lihakset.  Yhtään kivutonta kohtaa ei ollut.  Viikon päästä vertyi. Parhaana päivänä sain aikaiseksi kolmekymmentä tukkia, päivän keskiarvoksi tuli kaksikymmentäviisi.  Aikuiset kuorivat neljäkymmentäviisi - viisikymmentä. Paitsi Hiski Nousiainen teki vähän pitempää päivää ja kuori joka päivä sata pölliä.

Pakkasaamuna isomman tukin tyvessä paksu jäinen kuori otti voimille, onneksi ei ollut monta pakkasyötä.  Tukit olivat kahdessa kerroksessa, kerrosten välissä riu´ut. Kuorittuina piti laittaa samaan asentoon. Kaksi viikkoa kesti. Sain osuuteni valmiiksi samaan aikaan muiden kanssa. 

Ateria

Katselin kylmästä, päättääkseni mitä tänään syön. Pakastettua liha-kaalisoppaa on pari rasiaa. Soppaa söin monena päivänä, sitäpaitsi en muistanut  ottaa eilen jääkaappiin pehmenemään.
Jospa laittais ruokaa, otin aamulla kanttarelleja sulamaan.  Voita, sipulia, kanttarelleja, suolaa, pippuria ja kermaa. Sotkin pannulla. Lisäksi keitettyjä kuoriperunoita.  Eipä ollut hääviä sapuskaa.
Sitten yllätyin. Jääkaapista löytyi sulamaan pantuja kanttarelleja. Unohtuneet. Vielä joutuu huomennakin syömään kanttarelleja. Ei kai nyt joka päivä!?

Kalmisto

Ikkunasta tulvi valoa. Menin ulos näyttämään itseäni auringolle. Käppäilin kirkon ohi. Sinivalkoisia orvokkeja istuttaneet Sankarihaudoille. Rivistön laidalla kahdessa laatassa sama sukunimi, veljeksiäkö?
Toinen elänyt kaksikymmentäneljä vuotta, toinen kaksikymmentäkuusi. Kaksi lyhyttä miehenikää. Tänä päivänä sen ikäisistä moni kuuluu ryhmään; nuorisotyöttömät. Huomattavalla osalla vielä opinnot kesken.   
Laatoissa merkintä kuolinpäiväksi 14. 9. 1940.  Samassa rivissä vielä kaksi samana päivänä elonsa päättäneitä.  Talvisodan päättymisestä puoli vuotta; Voipuivatko vammoihinsa, vai sattuiko joku vahinko?

Jostakin luin: "Kuinka vähällä järjellä maailmaa hallitaan?"  Maailman herruuden tavoittelu maksoi kymmenien miljoonien nuorten sotilaiden hengen. Miljoonien naisten ja lapsien, syyttömien elämän.
Sankari. Kuka on sankari? Mitä on sankaruus? Sankaritarinoista kerrotaan, kirjoitetaan, maalataan tauluja, tehdään elokuvia. Sankareita vai uhreja?  Molempiako? Sivarien sopii miettiä hiukan pitempään!

Tämän päivän nuoria vietäköön Sankarihaudoille.  Unohtettakoon paatokselliset fraasit. Koti, Uskonto ja Isänmaa.  Sen sijaan kehoitetaan katsomaan laattojen päivämääriä.  Kiinnittämään huomio; minkä ikäisinä heidän matkansa päättyi?  Vertaamaan omaan tilanteeseensa. Satuin syntymään ajankohtana, joka säästi minut sodan kauhuilta. Pelkäsin. Harkitsin Australiaan muuttoa, ajatellen maantiedettä; Australia ei ole valtaryhmittymien välissä.  Mistään ei löydy täydellistä turvaa.   Suomi oli "miekan terällä" vv. 1960 - 1961. Vakavammin, mitä yleensä tiedetään. Luonnollisesti en sitä silloin tiennyt, ihmettelin vain?! 

Kaikki on paradoksaalista. Oikein on väärin ja väärin on oikein. Kaksi nurin, kaksi oikein. Suomi joutui sotaan. Talvisotaan ja jatkosotaan. Jos ei sodittu, olimme voittajan puolella. Miten kävi Itä-Euroopan maiden kehitykselle? Kaikki sen tietävät. Yleensä kun valitaan joku menetelmä, ei voi tietää, mitä  vaihtoehto merkitsi. Tiedetään vain valitun menetelmän totuudet.  Suomen tapauksessa kommunismin laboratorio todisti Suomen valitseman "väärän vaihtoehdon" paremmaksi, vaikka se maksoi kärsimyksiä, mutta antoi mahdollisuuden kehittymiseen.  Neuvostoliittoon ei yhdytty, mutta "eurostoliitto" tuo harmeja.

En tarkoittanut, mutta haudoilla käynti oli minulle "hiljainen hetki".

Puolueiden tähtihenkilöt

Vanha "dinosaurus" Paavo väyrynen sai keräsi jälleen pisteitä, mutta eihän niin vanhaa voi valita johtoon. Vallanhimo vain ei hellitä. Vaikka puheet vallasta ovat mielestäni painotusta sivuasiaan. Vallan tavoittelun sijaan pitää keskittyä asioiden hoitoon. Muun Euroopan tavoin Suomenkin talous menee "männikköön". VELKA! VELKA! VELKA!  
Demareille valitsivat liian nuoria puheenjohtajistoon. Nuoruus ei ole vika; se parantuu koko ajan. Mutta nuoret eivät ole tehneet mitään vastuullista "oikeaa" työtä.  Politiikassa osallistuneet vastuuttomaan yhteiskunnan varojen käyttöön.

Konkurssi tuli. Ikää oli 44 v.  Silloin jankutettiin nuorista työntekijöistä.  Vain nuoret oli jotain. Minulla oli vaikeuksia saada työtä.  Oman alani töitä etsin.  Työhönottajat katselivat ohitseni, varsinkin nuoremmat ja kokemattomat. 
Voin mainita nimeltä; Helsingissä Hakaauto. Kaksi paikkaa oli avoinna. Asentajan lisäksi työnvastaanottajaksi.  Siinä konttorissa odotellessani tuli itselleni selväksi, että kokemustani olisi tarvittu siinäkin kohtaa.  Asiakas joutui odottamaan hermostukseen asti ja henkiö joka siihen tuli ei toiminut joustavasti, ei kai kyennyt, mutta ei ollut motiiviakaan.  Korjaamopäällikkö oli minua nuorempi ja katseli kiusaantuneena ohitseni.  Jouduin lähtemään masennuksissa.  Ajattelin mennessäni: montakohan minua pätevämpää on edessään nähnyt?     En ole alkoholisoitunut, enkä "työtä vieroksuva".

Nyt oikein virallisesti "tutkimalla" todettu ihmisen työpanos tehokkaimmaksi keskiiässä; 45 - 50 v.   Tiedän kokemuksesta, "tutkimatta", sen todeksi.  

Kesän alkaessa

Eilen illalla en voinut vastustaa kiusausta. Työnsin veneen vesille. Päristelin hiljalleen ja hinasin uistinta. Tuloksena vain ruohoja ja pohjakosketuksia. Siitä voi päätellä, ettei ole ottiaika, kun ketään muuta ei näkynyt koko näkyvissä olevalla järvellä sen jälkeen kun verkon kokija poistui. Harvinainen tilanne, yleensä joku liikkuu järvellä. Sää oli otollinen. Sanottaneenko tuommoista puolipilviseksi. Pilvet varjostivat aurinkoa, joka värjäsi veden pinnan sinisen sävyiseksi. Pieni tuulenvire häipyi vähitellen. Lähtiessäni katselin lähes tyyntä järveä. Nautin tunnelmasta.

Mummon yksi merkkipäivä oli 25 toukokuuta; Urpo.  Se oli eilen. -- Urpona uusilla vastoilla. Uimahallin pienemmässä saunassa on perjantaina "vastapäivä". Muina päivinä sitä ei lämmitetä. Liekö naisten puolella?  Omissa saunoissa käytin vastoja. Varasin talveksi riittävästi. Nykyiseen asuinpaikkaani ei vastoja mahdu. Neljään vuoteen en ole käyttänyt vastaa.  Pienestä saunasta tuli tuoreen koivun tuoksu. Suihkutilan puolella lojui käytetty vasta. Ei se kummoinen ollut, lehdet olivat pieniä, juuri ohittaneet "hiirenkorva" vaiheen. Tänään ovat koivut tuuheampia kuin eilen ja pian saavat kunnollisia vastoja. Urpon päivä on kaiketi huomioitu pitkän aikaa. Joskus tietysti on ollut kesä pitemmällä tässä vaiheessa.  

Kaupalle mennessäni näin ensimmäiset tuomenkukat aukeamassa. Kaupassa tunaroin. Poimin ostoksiini oluttölkin. Kassalle tullessa kuulin toisella kassalla tytön selittävän

Voikukka

Olen kukkanen varhaisen toukokuun

ja lapsonen auringon naurusuun.

Aina en muista, ovatko lasit silmilläni tai jossain muualla, mutta nuo säkeet muistan yli seisemän vuosikymmenen takaa, opin silloin lukemaan. Kuitenkaan en muista, milloin oppiminen tarkalleen tapahtui. Kotipsykologina voisin arvella silloin vallinneen vaikea ajanjakso ja muistini sulki sen ajan pois.

Mieleen tulee kuvat voikukkaseppeleestä tytön päässä ja hahtuvia puhaltelevasta pojasta. Korpelassa oli voikukkia vähän, karu maaperä.  Ohemäessä kukoisti pihamaa ja navetan ympärys valtoimenaan keltaista. Ohemäki muodosti mielessäni rikkauden huipentumaa. Tykkäsin voikukista ja ajattelin Korpelan köyhyyttä myös niiden vähäisyydessä.  Rikkaassa Ohemäessä oli voikukkiakin yllin kyllin, kuten kaikkea muutakin. Sodan aikana kaivoin voikukan juuria, joita paahdettiin kahvin korvikkeeksi. Sikuria ostettiin kaupasta siihen tarkoitukseen. Juuret korvasivat sikurin. En tiedä, mitä ainetta sikuri oli. Mustaa ainetta myivät pyöreänä pötkynä tummansinisessä pakkauksessa.

Mies kertoi sukulaisensa kertoneen Ruotsista: -- Ne jugoslaavit ovat ihan hulluja; kaivavat voikukan juuria ja syövät niitä! Noin ajattelee ahdasmielinen. Onko noiden juurien syöjä sen hullumpi kuin perunansyöjä? Veli valmisti voikukkaviiniä. Sen mausta en tykännyt. Lehdet maistuu salaattina. En ole kerännyt, pitääkö parantaa tavat?

Voikukka on kaunis, eikä minun kauneustajuani häiritse untuvakenttäkään. Luonto toimii lakiensa mukaan. 
Runouden harrastaja; kirjoittava ja lausuva Laina Tossavainen, viehättävä ihminen, kertoi vahingosta:
Laina vieraili Huosaalla. Ensi sanoikseen toi julki ihastuksensa valtavan voikukkameren kauneuteen.
Isäntä pahoitti mielensä: -- Niitä yritetään tuhota kaikin keinoin, mutta ei mahda mitään!  Runoilijan sielu ja silmä vastaan maanviljelijän kokemusta!

Kuolema

Kuulemma keksineet keinon ennakoida sydänperäisiä äkkikuolemia. Miksi siitä pitää huolestua, sehän on paras tapa kuolla, ei tarvitse kitua, eikä odottaa viimeistä hetkeä. Tarkkailemalla sydämen toimintaa yöllä nukkuessa päästään jäljille. Miksi? Mitä nopeammin kuolema tulee, sitä parempi. Tarkoitan tässä itseni ikäluokkaa. Väärinkäsitysten välttämiseksi sanon haluavani elää, niin kauan kuin elämästä hitusenkin nautin, saan pieniäkin onnistumisen elämyksiä.

Lääkäri kiinnittää sydänfilmissä huomiota alhaisen sykkeeseen: 44. Usein aamulla herättyäni se on vieläkin alhaisempi. Alin tarkistamani on 41. Jonain aamuna tuskin saan tuntumaa ranteesta. Lääkäri arveli urheilijan sydämeksi. Dokumentin mukaan semmoinen ennakoi äkkikuolemaa.
Mieluummin äkkiä kuin kitumalla. Joskus kuulin rukoiltavan: "varjele hyvä Jumala äkkikuolemalta".
Kuolemanpelko istutetaan ihmisiin uskonnon kautta. Taivaaseen vai helvettiin? Kuolemanpelko vai Helvetin pelko? En tiedä, miten suhtaudun "viimeisellä rajalla", mutta uskon selviäväni omantuntoni viittoittamalla tiellä. Järjen valon sammumista en pysty ennakoimaan.

Ihmiset vakuuttavat: -- Minulla on oma uskoni!  Se ei pidä paikkaansa.  Jokaisen usko on opetettua. Niin juutalaisten usko, niin Kristinusko, kuin itämaiset uskonnotkin.  Kukaan ei osaa uskoa, ellei opeteta. Vanhat suomalaisten jumalat ovat yhtä lailla oikeaoppisia kuin muutkin. Lahkolaisille esitin senkaltaisen kysymyksen: miksi hylkäsimme muinaisten suomalaisten omat jumalat?

virvelöimässä

Viime kesänä ei luotain toiminut. Korjailin sitä. Kanniskelin akun veneeseen. Uisteluvehkeet mukaan ja vene vesille. Päivölän rannassa näytti tuulevan koillisesta. Vene seisoi rannassa peiton alla talven. Pieni jännitys, lähteekö käyntiin? Käynnistyi helposti. Bensiinikin lepäsi tankissa veneessä ja oli kunnossa. Siionin sillan alitettuani totesin tuulen suunnaksi luoteisen. Perinnetiedon mukaan pohjoisen suunnan tuulien vallitessa ei saa kalaa.
Veneen valmistelin siihen kuntoon, että voin yrittää.
Ajoin suoraan tiettyyn paikkaan. Matkalla totesin luotaimen toimivan moitteettomasti; näytti lämpötilaksi 11 astetta ja seurasi syvyyden vaihteluja, sekä näytti kaloja. Mätköttivät niin syvällä kymmenissä metreissä, ettei minun välineilläni niitä oteta.
Paikkaan saavuttuani heitin ankkurin ja aloin virvelöimään. Ensimmäisellä heitolla tuntui näykkimistä, ei tarttunut. Tarvitsi heittää pari kertaa, kun otti kunnolla. Sain hauen haaviini ja pääsin kotimatkalle.
Vaakaa en omista, mutta mittasin pituuden; ei kovin iso: 66 cm pituutta. Saan ruokaa. Roippeet; pää, selkäruoto ja evien tyngät odottavat huomiseen; keitän; pidän liemen mausta. Puolikasfileen suolasin, saan höystettä leivän päälle. Puolitoista filettä panin pakkaseen; joskus paistan ne.
Onnistumisen elämyksiä!  "Vähällä on lapsen mieli hyvitetty!"

Uistimella olen saanut: särjen, säyneen, simpukan (näkinkengän), silakan, ahvenia, kuhia ja haukia. Lohensukuista en ole saanut. Kolme kertaa sattui semmoinen otti, ettei se voinut olla kuin taimen, vesistössä niitä esiintyy, istutettukin. Lohikalan saaminen vaati osaamista, sitä minulla ei ole. Haave säilyy: kun joskus saisin yhden. Lottovoitolla lähtisin Alaskaan, saisin varmasti! Pohjois-Suomen lohijoille meneminen tuskin tuottaisi tulosta?  Taito ei riitä, enkä rahalla voi ostaa opastusta.  

Sukulaisuus

Juutalaisten usko kertoo heidän jumalansa luoneen Aatamin ja hänen kylkiluustaan Eevan. Hupaisa tarina.  Darwinilaiset todistavat evoluution puolesta. Kumpaakin "totuutta" pyrkivät hyödyntämään kuka milloinkin keksii niihin sopivia selityksiä.
Tv:n luonto-ohjelmassa todistelivat simpanssin ja ihmisen sukulaisuutta, kyvyllä keksiä keinoja ja ratkaisuja. Kykyä käyttää apuvälineitä.
Se ei todista mitään.
Saukkoja eivät hyväksy esi-isiksemme, vaikka ne ovat hyvin älykkäitä. Simpukan rikkomiseen saukot käyttävät perinteistä menetelmää: Makaavat vedessä selällään ja asettavat simpukan vatsansa päälle ja hakkaavat siinä simpukan rikki kivellä.
Nyt dokumentti kertoi merisaukoista. Yksi asettui asumaan satamaan. Satamassa saukko hakkasi simpukkaa laivan keulaa vasten. Tutkijoille aivan uusi ja tuntematon tapa. Kaikkea katsoessani epäilen: onkohan tämä huijausta?  Videokuvauksella voi helposti huijata. Kuka takaa rehellisyyden?
Huijausta tahi ei. Monet eläimet osoittavat älykkyyttä.
Kotka nostaa haaskasta luun, kohoaa korkealle, pudottaa luun kivikkoon, jossa luu murskaantuu sopivammin nieltäväksi.
Monet pesänrakentajat osoittavat nerokkuutta, linnutkin, joilla on vain nokka varsinaisena työkaluna. Pääskynen tarvitsee rakennusaineeksi savea, sementti sillä on omasta takaa. Niin tai näin, joka tapauksessa pääskyn pesä on rakennustaidon esimerkki. Eikä uskonnot väitä ihmisen polveutuvan pääskysestä.    Mitäs Kalevala sanookaan?  Jotain aalloilla keinuvasta....?
Evoluution puolesta puhuu hämmästyttävä sopeutuminen uusiin olosuhteisiin. Moni luonnon asukki sopeutuu isojen asutuskeskusten oloihin. Kun vain ruokaa on jotenkin saatavissa. Sitähän on runsaasti ihmisten jätöksissä. Minä en tiedä, kysyn vain. Joku vinoili minulle: "joku hullu kysyy jne. Niinpä niin.

Kuntoilu

Peurungassa on iso kuntosali kylpylän yhteydessä. Hotellin kuntosali on vielä käytössä vaatimattomalla kalustolla. Minulle riittävä. Monta kuntoilijaa en siellä nähnyt. Yksi nuori mies, poika, kävi hiukan keppivenyttelyä ja meni arvatenkin tutkimuksiin. Nuori mies nosteli jalkakyykystä. Luulin vahvaksi mieheksi. Hän lähti kohta kun olin tullut.  Jätti levyt tankoineen telineeseen, katsoin, paljonko? Vain
70 kg.
Seuraavalla kerralla kuntoilin yksin. Tuli uusi päivä ja menin jälleen ahertamaan. Pitkä hoikka nainen teki voimisteluliikkeitä, semmoisia mitä televisiossa kaunottaret tekevät. Nainen on todennäköisesti yli 180 senttiä ja soikula kuten huippumallit.
Hoikka nainen meni ja lisäkseni sinne jäi hoikka mies, ihannevartaloinen, ei muskelimies. Ehkä nelikymppinen mies teki todella tehokasta harjoitusta. Harjoitteiden välillä katsoi minua pitkään. Tein vanhukselle mahdollisia ja sopivia liikkeitä. Miksi mies katsoi minua?  Tuskin tunteakseen ja mitäpä miehuudessaan oleva mies välittää vanhuksista?  Semmoiseen olen tottunut, etteivät välitä.

Mitä sitten minun harjoitteeni sisälsivät?  Löysin nailonköyden pätkän, jonka päät oli solmittu kymmenisen senttiä päästä ja pätkä purettu viuhkaksi. Keksin sen hyppynaruksi. Hyppäsin niin kuin näitte aikoinaan Speden ohjelmissa. Tosin vain lyhyitä sarjoja, semmoisia mitä sepelvaltimotauti sallii. Kokeilin penkkipunnerrusta 40 kilolla. Jaksoin hätäisesti. Viiteen vuoteen en kokeillut, mutta seitenkymppisenä nostin 70 kiloa. En ole bodari, koskaan en harjoitellut sillä tavalla.
Koin yhden yllätyksen; ristitaljassa on painoja 50 kg.  Käytin toista puolta ylätaljana. Nostin 50 kg painoja helposti 15 sarjoja.  Yllätyin?!  Selitykseksi arvioin uinnin. Uidessa ojennan kädet suorina eteenpäin ja vetäessä harjaantuu semmoiset lihakset. Uintilihakset koin heikoiksi, mutta kuitenkin ne olivat vahvistuneet. Päättelin uintilihasten ja ylätaljaharjoitteen lihastaen tukevan toisiaan.
Saahan sitä ajatella, mutta tyhmäksi arvioidulle sitä tuskin sallitaan.

Jääpeli

Suljin television. Koko aamu näyttää olevan tulvillaan pelkkää jääkiekkoa.  Kiitän rouva Fortunaa, kun jätti Suomen nuolemaan näppejään ja haavojaan. Sehän on vain jääkiekkoa, sirkusta.
Enää en ole niin urheiluhullu, että silmät kiiluen katson ruutua. Nyt ei tarvitse katsoa, kun tekivät palveluksen sulkemalla televisioinnin rahahanalla. Katsoin Suomi - USA pelin ja Venäjä-pelin siihen saakka kun venäjä johti 3-1; selvää pässinlihaa!
Suuri etukäteisuho tuntui tyhmältä.  Lehtitelineen lööpissä kirkui teksti: "Venäjän karhu kaatuu".
Katsoin ottelua kiihkottomasti, viileästi.  Panin merkille ilmiön, joka toistuu monta kertaa; suomalaiset rynnistävät, pelaavat vauhdikkaasti kohti vastustajan maalia, mutta lätkä ei suostu menemään pömpeliin. Kun Suomi teki ensimmäisen maalin venäläiset vain odottivat tilaisuuksia. Niitä tuli.
Suomalaiset kehuivat etukäteen joukkuetta ja maalivahtia. Molemmat oli Venäjällä paremmat.
Urheilusirkus saa liioitellun huomion. Ei se ole kansoille elämää suurempi asia.   Nuoruudessani vähän harrastin urheilua.  Oltiin amatöörejä. Sinä kesänä, kun tein enätykseni, oli työviikkoni pituus 65 tuntia.

Eilen pesin paitaani käsipesulla.  Kankaan läpi havaitsin väriä; mitäs tuolla.  Rintataskusta löytyi kymmenen euron seteli. Rahan pesua!  Kuivattelin sen. Jääkiekossa ei niin pieniä seteleitä tunneta.
Nyt lähden venettä varustamaan. 

Elinvoimaa pihlajasta

Korpelan kaivon vieressä kasvoi pihlaja. Yksi sen kolmesta haarasta taipui sivuun. Siihen kiipesin mielelläni. Iso-äiti kielsi ankarasti: --- puttoot!  Ei hän nähnyt joka hetki. Tuuhea puu kantoi kauniin kukinnon ja runsaat marjat. Myös lähtöni jälkeen jääneet nuoremmat sukulaiset muistavat sitä pihlajaa lämmöllä. Se oli suuri puu. Ulottui katon yli. 
Myöhemmin käydessäni havaitsin, ettei se kovin korkea ollut. Korpelan asumus oli matala maja. Siitä on kulunut seitsemänkymmentäviisi vuotta, kun kiipeilin sen rungolle. Mistä sen tiedän ja muistan? Siitä, kun silloin ei ollut Veliä. Näihin päiviin asti siinä näkyi lehtiä, mutta viime syksynä se oli sortunut.

Pellon reunassa oli toinen pihlaja. sen kaksi hoikkaa vartta kantoi lehtiä vain latvoissa. Äiti keräsi sen juurelle roippeita kompostiksi ja kasvatti siinä kurpitsoita. Siinä pihlajassa oli marjoja vähemmän, mutta ne olivat maukkaampia.

Sairastin talvella niin huonona ettei sitä kukaan arvanut.  Menin liiteriin hakemaan puita.  Seisoin katsoen synkkyyteen, näin edessäni pimeän seinän, tunsin ahdistusta. Selvisin kuitenkin.
Kesällä pihlajat kukkivat, toivat elämääni lohtua. Pihlajat tuottivat runsaasti marjoja, eikä sinä syksynä linnut tulleet niitä syömään.
Aloitin niistä maukkaammista marjoista. Katkaisin sopivan kepakon, jolla linkosin marjatertun irti, se putosi maahan ja napsin suuhuni. Söin ensiksi ne maukkaammat marjat, sitten tuli kaivopihlajan vuoro. Pakkanen ennätti kypsyttää niitä pehmeämmiksi.
Jouluun mennessä tyhjensin koko marjakasvuston.

Uskon niiden tehonneen terveyteni kohentamisessa. Marjojen eliksiiri paransi sairaat keuhkoni. Loppuivat kasvuaikaiset sairastelut. Elin terveenä kuudestatoista kuusikymppiseksi. Ei minun luottamukseni ollut taikauskoa, pihlajanmarjojen ravinteikkuus tunnustetaan.  En sitä silloin tiennyt, en lääkinnyt itseäni tietoisesti.

Lomilla käydessäni kävin joka kerta tervehtimässä rakasta ystävääni. 

Eurooppa

Tämän aamun uutiset kertoivat Saksan kansan napinasta.  Säästöjä vastustetaan.  Sanottu on: "Kuinka vähällä järjellä maailmaa hallitaan?"  Euroopan sekasorrossa se näkyy. Vai hallitaanko Eurooppaa ollenkaan?  Uskalletaanko hallita?  Olli Rehn joutuu virkansa puolesta vakuuttamaan, että ei varauduta Kreikan irtautumiseen, vaan Kreikka pysyy eurossa. Tulee mieleen Suomen Pankin vakuuttelut: "Ei devalvoida".  Sitten devalvoitiin rutkasti. Siitä koitui monille katastrofi. Itsemurhiakin epätoivon keskellä.

Jouduin mukaan uhkapeliin. Valuuttaluottokin oli esillä. En harkinnut, koska korkoero oli pieni. Mainitsin pankinjohtajalle arvon muutoksesta.  Pankkiiri vaikutti närkästyneeltä: "Onhan siinä kurssiriski!"  Onneksi käytin järkeäni muutenkin kuolleena syntyneessä hankkeessa.  Katastrofi kärsittiin huimaksi kohonneen koron takia. Jos otettiin kurssiriski, niin kaksi miestä olisi ollut vaaravyöhykkeellä, enkä näitä rivejä naputtelisi.  Vasta vanhuuden kynnyksellä pääsin veloistani.

Milloin Eurooppa selviytyy veloista ja millä keinolla? Saksa ja Suomi säilyttävät luottoluokituksen. Samalla tavalla rämmitään suossa kuin muutkin maat. Kansat napinoivat, eivätkä hallitukset uskalla panna suuta säkkiä myöten.  Lipposen aikaan riitelivät puolueet tasapainottamisen ja säästämisen määrästä; montako miljardia, kaksi vai neljä. Ei mene monta vuotta kun tarve on sata miljardia.  Tämän hetkinen valtion velkaantuneisuus julkisten tietojen mukaan on 87 miljardia. Eikä velan vähentyminen ole näköpiirissä.

Kuka on velkaa kenelle? Joku viisas esitti, että mitätöidään kaikki velat, niin kukaan ei ole velkaa kellekään!   Kaikki on tasapainossa!  Kreikka uhkaa jättää velkansa maksamatta. Se on pienempi paha.
Kun kreikka irtautuu, ei ongelmat lopu. Euroopan Unionissa ei ole velattomia valtioita. Ehkä Luxenburg?  Mutta onko se valtio?  Puhe sallitusta budjetin alijäämästä tuntuu typerältä.  Budjetin kuuluu olla keskimäärin tasapainossa. Alijäämäiset katetaan ylijäämäisillä.  Asian tajuamiseen ei tarvita korkeampaa matematiikkaa. Eikä taloustieteiden oppiarvoja.
"Vaikka paremmaksi kaikki muuttuu, silti hyväksi ei milloinkaan."

 

Ilmaston ilmiöt

Miksi jääkausi tuli? Miksi jääkausi loppui? Selitykset tulivuoren toiminnasta pitää paikkansa lyhyellä ajanjaksolla. Mutta kun ajatellaan tuhansia vuosia?  Vasta tällä viikolla oppineen henkilön kirjoituksessa viitattiin maapallon kallistuksen muutoksiin. Sitä seikkaa pohdin jo aikoja sitten.  Joku sanoi: "Elämme vinksahtaneessa maailmassa". "Vinksahtaneisuus" vaikuttaa maan suunnasta aurinkoon ja meillä vaihtuu päivän pituus ja vuodenajat.

Siperian maaperän tutkijat tulleet tulokseen jääkauden nopeasta alkamisesta.  Suuri asteroidi ohitti hiljakkoin maapallon. Entä tömähtikö tuommoinen taivaankappale maapallon jollekin kolkalle?  Maapallo vinksahti hiukan ja asento suhteessa aurinkoon muuttui?  Siinä tapauksessa ilmasto voi muuttua sillä hetkellä? Avaruusmurikoiden jälkiä löytyy. Kookkaitakin.  Valtameriin pudonneiden kuoppia ei helposti löydy.

Mitäpä tuo hetkauttaa. Ihmisten kirjoitettu historia kattaa niin lyhyen ajan, eikä se ole missään suhteessa mittana kaikkeuteen.  Mutta ikiaikoihin verrattuna hymyilyttää "ilmastohörhöjen" vouhotus.  Norjalaisessa dokumenttiohjelmassa väitettiin pohjoisessa ilmaston lämmenneen 3 - 4 astetta, kun globaalinen muutos on 0,6 astetta.
Tällaisia ohjelmia katsoessa erehdyn usein, kun en kieliä osaa, turvaudun tekstitykseen.  Muutaman sanan ymmärrän englantia ja joskus huomaan tekstityksen virheitä.  Sanoiko norjalainen tiedemies todella noin?  Vai tekstitettiinkö virheellisesti?  Muissa yhteyksissä en noin suuria lukuja nähnyt.   

Sataa

Lotrannut vettä koko yön. Eilisen lämpimän jälkee koleaa.  Televisio kertoi lämpötiloiksi Jyväskylässä 14 astetta. Tavaroita autoon viedessä tuntui kylmemmältä, kädet sen aisti.
Sattui täksi päiväksi Erkin päivä. Vanhan kansan merkkipäivä ennusti kesää: jos Erkki tulloo turkkipiällä, niin kesä tulloo paeta piällä. Lämmin Erkki, paha merkki.
Kasvihuoneilmiö ja ilmaston lämpeneminen on syy kaikkeen, tähänkin kylmään kevääseen. Jos tuo erkkivertaus osuu tulevana kesänä kohdalleen, vanha kansa tiesi paremmin kuin nykyiset tuhon profeetat.
Jää nähtäväksi.

Pilvipeitto lepää seudun yllä. Tihuuttaa jatkuvasti. Näyttää siltä että ulkona kuvien ottaminen estyy.  Jätän 50 neliön yksiöni.

Peurunka

Tansiessa meni puolille öin. Heräsin puoliviideltä, kuten usein normaalisti tapahtuu. Painoin päätäni tyynyyn, valvoin hetken. Kun heräsin, kello oli puoli yhdeksän. Mietiskelin kävelylle lähtemistä, kuntosalia ym. Mutta, nythän pitää lähteä syömään!  Aamupala alkaa seitsemältä, jos viivyttelen, kohta myöhästyn.
Harjoittelin kuvaamista uusimmalla kamerallani käsivaralla.  Vaatii harjoittelua. Tänään on ensimmäinen päivä, että ihmisiä oleskelee ulkona.  Mittari näytti 19 lämpöastetta.

Otin kameran ja jätin laukun "yksiöön".  Kuvasin lähiympäristössä.  Ohjauduin kävelmään polkua maalaismaisemaan. Taivaalle purjehti pilviä.  Taas uusi opetus: poutapäivänäkään ei saa lähteä ilman kameran suojaa, laukkua tai muovipussia. Tämä ei ole sukeltajan kamera.

Huomenna lähden liikkeelle hyvissä ajoin. Sateisuus määrää. Jos sää sallii, kuljen pätkissä ja kerään konttiini eväitä. Ensimmäinen pysäkki on läheinen koski. Nyt ovat vedet vuolaimmillaan.

Tänään

Näyttää tulevan hyvä sää. Televisiokin lupaa lämmintä, mutta amulla oli vielä varsin kylmää.  Kävin ottamassa kuvaa järvimaisemasta. Tyvenestä järvestä.  Katsoin uutisia.  Tuli vuoroon kokkiohjelma. Pääsin aamupalalle.
Suurin osa porukasta on saamassa kuntoutusta.  Liikkumisensa ja toimintansa on sen mukaista.
En tykkää tuommoisesta kylpyläaltaasta. Uimiselle on parempi normaali uimahalli.  Sauna on hyvä.  Kylpylän kuntosalissa on monipuoliset teknilliset laitteet.  Hotellin kuntosalissa on minulle riittävästi.  Käyttäjiä ei näy.  Kylpylän kuntosalissa oli maanantaina "pumppaajia", mutta eilisiltana ei ketään.  Vähän on uimareitakin. Mutta miksi allasosasto pitää olla hämärä?  Vesi loistaa, mutta muuten näyttää synkältä.
Tekniikan kehitys jatkuu, keksitään aina uudenlaisia toimintoja.
Isossa laitoksessa huonomuistinen on ymmällä. Mistä kuljin tänne ja minnepäin pitää mennä?
Ensimmäinen opettelu ovikortin kanssa. Miten päin se pannaan?  Onhan siin nuoli!  Mutta kun tuossa nurkassakin on tuommoinen sininen väkänen?  Panen kortin reikään ja otan pois, kuten ohje neuvoo, mutta; miksi ovet ei aukene meille?  Aukeaa vasta toisella yrittämällä.  Vanhanakin olen liian nopea, nykäisen kortin pois liian nopeasti, pitäisi katsoa sekuntikellosta sopivan pituinen odotus.
        Kylpylässä en osaa ottaa suihkua.  Viereisestä pappa luovuttaa minulle.  Saunasta tultuani tutustun paremmin.  Hanoja kopeloimalla ei tapahdu mitään.  Hanan yläpuolella on pitkulainen mustuainen, sen edessä tarvitsee huitasta ja hana säätää vain lämpöä.  Seuraavalla kerralla osaan opastaa heikosti liikkuvaa vanhusta.
Luulen olevani kohtuullisen täysjärkinen, mutta ei minusta ole "ihmisten ilmoille".

Enpä tiijjä

Teksti on julkaistu, vaikka tämä ei sitä kerrokaan. Kolmantena päivänä Peurungassa harrastin voimailua, uintia, videokuvausta, syöntiä ja ihan pikkuisen juontia. Ilma lämpenee, tulikirjaimet kertovat lämpöasteiksi 15.  Ensimmäisen yön nukuin huonosti, heräsin kolmelta, enkä sen jälkeen saanut unta. Ei tullut hyvä päivä. Väsytti.  Kävin ostamassa halpaa brantya.  Napsin sitä, käveleksin kylmässä. En varannut mukaan toppavaatteita. Uimassa kävin.
  Uimavehkeetkin jäi kotiin, mutta siinä ei tullut vahinkoa.  Ostin täältä pöksyt ja lasit.  Ensimmäisen kerran on laadukkaat uimahousut, istuvat napakasti ja pitää kurissa "vanhan kansan vitjamunat", so turvonneet kivekset.   Sama pätee laseihin. Entisillä oli ongelmia; vesi pyrki sisälle, piti viritellä monta kertaa.  Kun kiristin tiukalle, painoi kehys silmänaluspusseja kipeästi, jäi punainen jälki.  Nut ostamani ovat pehmeää materiaalia, eivätkä purista kireinäkään, istuu kerralla vesitiiviisti.
Tulin tähän suoraan päivälliseltä. Ruokaan en yleensä kiinnitä huomiota, mutta päivällisellä maistui ruoka hyvältä.

Konstikasta

Näkyy julkaisseen ne tyhmät rivit, jotka aamulla naputtelin, mutta ei anna katsoa tilastoa. Numeroista näkyi, että katsojat lisääntyvät. uteliaana haluan tietää, mistä päin maailmaa kurkkivat? Kokeilen, lähteekö nämä rivit?  Ylärivillä näkyyy teksti: Blogger ei enää tue selaintasi.

Peurunka

Nyt asun Peurungassa.  Tietenkin unohdin mokkulan kotiin.  Täällä on koneita käytetteäviksi.  Tuli ongelmia heti aluksi. Blogger lakkasi pelittämästä, enkä helposti päässyt kohtaan: uusi teksti. Sähköpostiin pääsin heti.
Tämän käytössä on aikarajoitus. Toiste lisää

Sunnuntaiaamu

Nukuin levottomasti. Näin unta. Olin lähtevinäni Peurunkaan. Paikka ei ollut asuntoni, siellä oli väkeä, tuttuja ihmisiä. Yritin kasata vehkeitäni, mutta millään ei meinannut onnistua. Läppärini virtavehkeitä etsin.  Vaatteita en löytänyt mistään. Kello näytti jo yli kahta, yritin lohduttautua, että kerkeänhän vielä. Unessa en päässyt matkalle, heräsin väsyneenä.

Päätin virkistäytyä aamulenkillä.  Vaikka puin kolmet ohuet housut, silti kylmä luoteistuuli tuntui reisissä, kun ei ollut tuulta pitävää vaatetta. Yöpakkasen vaikutus näkyi vielä; ojassa oli vesi ohuessa riitteessä.  Kyllästyin vastatuuleen vaeltamiseen, käännyin puolimatkassa rantapolulta asfalttipinnoille. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, mutta kylmä tuuli tuntui vielä.

Äitienpäivä. Mielessäni säilyy kuva ajalta ennen sotia. Olin niin pieni, etten voi tietää vuosilukua.  Ohemäen koulun äitienpäiväjuhlasta palaavat äidit tulivat Korpelan tupaan.  Heidät oli kukitettu tuomenkukilla.  Tällä alueella en muista koskaan tuomien kukkineen sinä ajankohtana.  Sinä keväänä en nähnyt tuomien kukintaa, Korpelan mailla ei kasvanut tuomia.   Luulen äitienpäiväjuhlan olleen oikeana sunnuntaina.  Kuukauden päivä vaihtelee.  Nyt ollaan toukokuun puolivälissä ja myöhäinen kevät. Mieltäni askarrutti vuodesta toiseen ne äitienpäivän tuomenkukat.  Kolmekymmenluvun loppupuolella lämpimät keväätkö herätti tuomet varhaiseen kukintaan, vai kasvattivatko niitä tuomenoksissa vesiastiassa?

Tiedemiehet perustelevat tilastoilla, jotka joku tiedemies todistelee virheellisiksi.  "Tavan tollukat" päättelevät hetken tilanteesta.  Kansalaiset, jopa mediakin valittivat, ettei Suomessa enää ole kunnon talvia.  Lauhoja talvia oli.  Talvettomuutta ihmetelleille sanoin: --- Vielä tulee kovia talvia ja tulee lauhoja talvia.  Ilmasto ei muutamissa vuosissa lämpene, vaihtelee kuitenkin huomattavasti.
Kertovat v 1925 Pohjois-Savossa soudetun kirkkoveneillä joulukirkkoon.  Kuopion tammimarkkinoille matkustaneet Tuovilanlahdesta laivalla, mutta takaisin ei laiva pystynyt menemään.

Tänään menen Peurunkaan nauttimaan synttärilahjasta. Samantekevää sataako tahi paistaa.  Säähän emme pysty vaikuttamaan, siihen pitää sopeutua. 

Valtiovieras

Nurmijärvellä Kosti Sirosen kirjallisuuspiirissä saimme tehtävän kirjoittaa kaksi juttua; tositarina ja keksitty.  Luulin kirjoittaneeni tarinan, jota eivät usko.  Kun luin tarinani loppuun, heti pisteen kohdalla naishenkilö huudahti: --- Tuo on niin uskomaton tarina, että täytyy olla totta! Pränttään nyt saman tarinan.

Asuin tilapäisesti Ristinummella. Matkustin töihin junalla. Sinä päivänä tein puoli tuntia ylitöitä.  Hernepellonkujalta tulin bussilla asemalle.  Paikallisjunat kulkivat tunnin välein. Tavalliseti käyttämäni juna oli juuri mennyt, niin ajattelin. Seuraavan lähtöön jäi aikaa. Syyspäivän aurinko lämmitti kivipinnat. Kävelin liioitellun hitaasti ajatuksissani katse maahan luotuna. Sellaisena hetkenä tuskin reagoin ympäristöäni. Rentouduin
Kaivokadun puolelta nousin asemarakennukseen.  Ovesta mentyä oli vasemmalla puolella lippuluukku. Lippuluukun suojassa seisoi poliisi. Vilkaisin häneen ja saapastelin ohi.  Kuljin niin hajamielisenä, etten tajunnut mitään outoa, vaan jatkoin matkaani. Havaitsin myyjät lasikopeissaan, mutta kävelin "laput silmillä".

Työnsin auki ison oven asema-alueelle.  Havahduin hämmästykseen!  Ei yhtään junaa, eikä yhtään matkustajaa. Niin kauan olin äimän käkenä, kunnes kuului komento:  HUOMIO! Katse oikeaan päin!
Näin pienen sotilasosaston ja junan tulemassa ikkunat peitettyinä. Siloin muistin: Jumalauta!  Bresnev tulee!   Jäin seisomaan siihen paikkaan. Eväslaukkuani pidin selkäni takana.

Juna pysähtyi sellaisen matkan päähän, että vastaanottajat jäi näkyviini.  Moskovan juna ajoi reunimmaiselle raiteelle. Siihen jäi raide väliin ja siinä laiturilla olin "vastaanottamassa". Koko lyhyen seremonian näin aitiopaikalta.

Breshnev näytti ruhtinaalta. Pystypäin, hymyilevänä ryhtikäs mies käveli avosylin, otti kukkakimpun vastaan tulevalta pikkutytöltä, joka valkeassa mekossaan näytti prinsessalta.  Kuului komento: Lepo!
Vieras ja vastaanottaja poistuivat nopeasti sisälle.

Lähtevät junat vartosivat näkymättömissä sivuraiteilla. Sieltä löytyi kyytini.  Mustaa alustaa vasten auringon lämmittämät junat täynnä kiusaantuneita matkustajia.

Silloin se jäi täysin arvoitukseksi se poliisin virhe: miksi ei käännyttänyt minua ovelta ja miksi minä yleensä pääsin sinne asti?  Vähitellen ounastelin mahdollisen syyn.

Tämä tapahtui v 1961.  Syntymäpaikastani lähtiessäni ei ollut kunnon vaatteita.  v 1951 ostin hyvät kamppeet.  10 vuoden jälkeen ne eivät enää loistaneet. Käytin niitä työmatkalla.  Harmaa raitapuku, matalat kengät, aikoinaan laadukas berberitakki ja päässä "borsalino".  Tulin pari vuotta aikaisemmin Helsinkiin.  En näyttänyt tyypilliseltä Helsingin nuorukaiselta.   

Valtioden päämiehiä

Syyskuussa 1960 Kekkosen 60 v päivillä kävi Nikita Hrutshsev.  Asuin pengerkadulla. Ilmoittivat yleisölle mahdollisuuden käydä katsomassa rautatieasemalla Nikitan lähtöä.  Utelias olen ja tietysti piti mennä katsomaan.  Aseman rappujen eteen oli viritetty köysi.  Poliisien rivistö köyden sisäpuolella.
Väkeä ei ollut kovin paljon.  Pääsin aivan köyden viereen.  Kohdallani pitkä poliisimies otti rennosti. Lyhytkasvuinen "suuri päällikkö" koppalakkeineen käveli liioitellun tarmokkaasti. Moitti edessäni seisovaa poliisia, kun ei seurannut haukan katseella yleisöä.  Tärkeä henkilö komenteli kulkiessaan.

Tunnettuja poliitikkoja nousi rappuja ylös, virkansa puolesta. Yleisö lausahteli tunnettuja nimiä.

Sitten tuli hetki. Mustan auton nokka työntyi Kansallisteatterin suunnasta.  Paikkaani en valinnut, sattuma se oli, että valtion auto pysähtyi juuri kohdalleni, siihen pitkän poliisin taakse.  Kekkonen laskettiin ensin ulos vasemmasta takaovesta.  Kekkonen kiersi auton taitse oikealle puolelle.  Sen jälkeen laskettiin ulos Hrutshsev.  Nikita nousi seisomaan, kääntyi yleisöön päin, kohotti yhteenliitetyt kädensä päänsä yläpuolelle, tervehti yleisöä. Läksivät nousemaan aseman portaita.

Jälkeenpäin ihmettelin. Kun tänä päivänä katsoo Valtiaita tv:stä, takana seisoo lihamuuri.  Nikita seisoi auton suojassa, mutta hänen päänsä ylsi juuri auton katon yläpuolelle, "paistoin särkeä" hänen kanssaan. Ajankohdan ilmoittivat julkisesti ja paikalle pääsi vapaasti ja Arvovieras näkyi avoimesti.  Onneksi en ole terroristi.

Kirjoittaminen

Ryhdyin tämmöiseen puuhaan lähinnä sinä tarkoituksessa, että tarvitsen välttämättä askartelua ja haluan kirjoittaa.  Pitkän elämän aikana tapahtui paljon, itselleni ja maailmalla. Mielipiteitä muodostuu, eikä ne tarvitse jäädä  vain omaan aivokoppaani.  Täältä voi niitä lukea, ketä huvittaa.

Pitkään aikaan en vilkaissutkaan katsojatilastoja.  Ensimmäisen kerran tarkastaessani havaitsin, että joku on lukenut.  Joka päivä näkyy katsojia käyneen. Kaukaisilta mailtakin on merkintöjä, kertakäyntejä, mutta jatkuviakin. Pani arveluttamaan.  Pitäisikö syventyä paremmin, tehdä huolellisempaa jälkeä? Harkita paremmin sanomansa? Vastuuntunto?
Luulen ehkä ajattelevani enemmän, pohdiskelevani sanomisiani, mutta tällä hetkellä tuntuu, että jatkan samaan tapaan.  Terveenä ollessani valmistin pakinani paikallislehteen valmiiksi päässäni, muiden askareiden ohessa. Kun istuin koneen ääreen, tulostin sen nopeasti ja repäisin liuskan enempää tutkimatta.  Nyt tapahtuu huonommin, en muista, mitä äsken kirjoitin.  Sitä ihmettelen, kun huonosta muististani huolimatta sanat tulevat helposti kirjoittaessa, vaikka puhuessa tökkii.

Kirjoittamiseen hain oppiakin. Tulin epäilleeksi "opettajien" taitoa; kirjoittavatko minua paremmin? Enää en oletakaan saavuttavani menestystä, polkuni pääte lähestyy.  En aio stressaantua tekstin teossa. En ota kielioppia pöydälleni.  Kirjoitan tajunnan virtaa. Mielipiteitä ilmaisen usein turhan terävästi. Mielipiteet muuttuvat. "Joutuu usein kääntämään takkia ja pesemään paitaa".  Pyrin pitämään erillään opitut asiat ja mielipiteet. Jatkuvasti tulee uutta valaistusta.

Halusin tämän julkiseksi, mutta kommenteille en jättänyt tilaa siitä syystä, että "roskaa" tulee liikaa, enkä jaksa alkaa vuoropuheluun. Digivideon sivuillakin ilmaantui suoraa pottuilua, vaikka smanhenkiset ja aikaansaavat henkilöt siellä vaikuttavat. Internet on suuri roskasammio.

Nuoret ja työ

Pieni sanaleikki.  Nuorisotyöttömyys.  Mitä on se nuorisotyö, josta ollaan työttömänä?  Halutaanko karsinoita nuoriso omaan lahkoonsa.  Kansalaiset vaativat oikeuksia ja etuja. nuorisokin.   Kansalaisilta voi odottaa myös velvollisuuksia.  Vai eikö?

Eilen taas riitaisa A-tolk. Katsoin aikani ja kyllästyin.  Painoin erehdyksessä telvision nappulaa.  Meneillään edellisillan uusinta.  Ohjelma oli loppumaisillaan, mutta yhden "helmen" poimin. Yksi älykkö, joka elää valtion kustannuksella, lausui "viisauden": --- Elämme hyvinvointivaltiossa, mutta Suomessa on yli kolmekymmetätuhatta nuorta, jotka haluavat elää sen ulkopuolella. Ulkopuolella??!!
Nämä hyväkkäät kuitenkin elävät inhoamansa yhteiskunnan elätteinä, nostavat tukirahoja minkä vain irti saavat!

Hullujuttu ohjelmassa ilmeni, että tukia saa 900 €.  Aika paljon.  Ensimmäisen pätkätyöni tein kolmetoista vuotisena.  Työeläkettä alkoi karttua kolmekymmentä vuotta täytettyäni. Aktiivinen toimintani potkaisi nilkkaan.  Otin varhennetun vanhuuseläkkeen, joka pienensi eläkkeen määrää koko loppuelemän ajaksi.  Sen avulla selvisin.  Luulen tehneeni työtä yli keskiarvon.  Vertaan saamiani etuuksia, noihin tukien saajiin.  Eläke 770 €,  asumistuki 70 €, yhteensä 840 € kk. Oman asunnon yhtiövastike on 166 €. 
Niillä rahoilla olen ostanut eläkeaikana kaksi tietokonetta ja sille kaksi ruutua, television, AVCHD kameran, viikoittain bräntyä  ja kerran kuussa bensaa, 800 € maksaneen auton.   Vietän lähes normaalia elämää. Mutta en voi tehdä ulkomaanmatkoja, enkä ostaa kunnon autoa. Asun vaatimattomasti, se riittää.

Yleisönosastoissa valittavat surkeuttaan  eläkeläiset, jotka saavat kaksinkertaisen summan omaani verrattuna.  Mikään ei riitä palkaksi eikä eläkkeeksi.      

Sapuskan hinta

Kaupassa käydessä huomaan laskun pikkuhiljaa kasvavan.   Tämän päivän laskusta havaitsin voimariinin hinnan kohonneeksi.  Neljä vuotta sitten sian uuniliha maksoi  3,90 €.  Tänäpänä sen hinta on 6,90 €.
Laskin huhtikuun ruokaostokset:  160 €.  Se on tähän asti korkein kuukausilasku.  Tarkkaa totuutta en tiedä, kun en pidä täsmällistä kirjanpitoa.  En pysty sanomaan, mitä vaikuttaa pakastimeen ostettu alennusliha?   Täytyy laskea useamman kuukauden keskiarvo.   Leenan tuomat kuhatkin vaikuttavat.
Tullaan tullaan, toimehen me tullaan, vielä riittää eurosia viinaan ja bensaan.  Entä ensi vuonna?

Paljon puhetta

Kaksi poliitikkoa ruudussa, Krista Kiuru ja Erkki Liikanen.   Politiikassa etenevät sellaiset henkilöt, jotka puhuvat vuolaasti, paljon ja monisanaisesti,  sanomatta mitään.  Toimittaja penäsi Krista Kiurulta toimenpiteitä lähiöiden ongelmien korjaamiseksi.  Korjattavaa näyttää riittävän.  Puheesta jäi mieleen selittely, että suunnitelmia on laadittu ja hallituksessa sitouduttu.  Siitä vaan ei saanut selvää, että mitä tehdään?  Ministerin todellinen asiantuntemus vaikutti ohuelta.  Nuorella poliitikolla on kokemusta lähinnä politikoinnista.

Erkki Liikasen puheista ei liioin saanut selvää.   Edellisenä päivänä Vesa Kanniainen puhui asiaa.  Siihen ei tarvinnut monta sanaa: "huonolta näyttää"!   Viime aikoina vähensivät valtion veroja, mutta kunnat joutuvat lisäämään kuormaa.   Liikasta kuunnellessa tuli mieleen aika, kun hän oli valtionvarainministeri.  Tolkutti tolkuttamistaan verotuksen keventymisestä.  Ei taida moni muistaa, eikä nuoremmat tiedä, että Liikasen nimissä lähettivät postissa joka talouteen vihreän lappusen, joka vakuutti: "Verotus kevenee..."  Vihaisena viskasin sen roskakoriin.   Jatkuvasti hokevat, että nuoria pitää saada hommiin. Verotus kiristyi.   Liikanen oli silloin liian nuori siihen tehtävään.

Vuosikymmeniä vierähti ja verotusta ruvettiin keventämään urakalla.  Vain valtionverotusta, kuntien verotaakka kasvaa.  Tarvittiin nuori vakuuttavasti ja lipevästi puhuva Katainen alentamaan veroja. Fantastista, fantastista, fantastista...
Hölmöläisetkin hakkasivat seinään reikää saadakseen valoa ja suurensivat reikää, saadakseen enemmän valoa jne.

Kekkonen antoi taideteokselleen nimen: "Niin on jos siltä näyttää".  Kuitenkin useimmiten tekee mieli sanoa: --- Mikään ei ole sitä, miltä näyttää.  Medianäkyvyyden lisääntyessä huomio kiintyy liikaa ulkoisiin tekijöihin.  Politiikassa ei pärjää asiaosaamisella, eikä selväjärkisellä puheella.  Johtaville paikoille pitää valita nuoria, nättejä, kauniita ja naisia.  Edustavuus ratkaisi tapauksissa Salolainen, Itälä, Jäättenmäki, Sundkvist, Katainen, Urpilainen jne.     

Eurooppa

Ikkunasta vilahti Suomen lipun kulma.  Minkäs takia nyt?   Allakka sanoo:  Eurooppapäivä!!!   Melkoinen vitsi nyt, kun Eurooppa menee ensimmäisessä luokassa helvettiin.   Euroopalaiset eivät halua matkustaa turistiluokassa.   Sen sijasta, että tuhlataan vähemmän,  otetaan tuhlaukseen velkaa.
Suljin television pian sen jälkeen kun professori Vesa Kanniainen puhui varovasti totuuksia.  Sanomansa kiteytyi: -- Huonolta näyttää!

Kreikan ongelmista alkoivat puhumaan liian myöhään.  Eturivin poliitikot selittivät tarvetta tukea Kreikkaa, ettei tauti leviä muihin maihin??!!  "Jos Kreikkaa ei tueta, tapahtuu kauheita Suomessakin, työttömyys lisääntyy.  Talouden romahdus ei tule influenssan tavoin.  Se kehittyy vuosikymmenien  aikana.  Syöpä leikataan ja annetaan tuskallisia hoitoja.  Hyvin moni parantuu.   Euroopan maat eivät suostu hoitoon.  Suomikin joutuu tunnustamaan hoidon tarpeellisuuden, mutta suostuuko?   Kansat äänestävät hoitoja vastaan ja poliitikot antavat periksi.  Vesa Kanniainen sanoi ääneen sen mitä korpifilosofi pani paperille aikoja sitten:  --- Poliitikot eivät tee taloutta, se tehdään yrityksissä ja työpaikoissa.  

"Demokradia on huono hallitusmuoto,  mutta parempaa ei keksitty."   Korpifilosofi kysyy: Ehkä Jussi Halla-aho sanoi totuuden?  Sanoiko?   Itse ajattelin tuon tapaisesti jo ennen Halla- ahosta syntynyttä haloota.  Täydellistä sananvapautta ei tule, sitä rajoitetaan kulloinkin vallitsevien tabujen kohdalla. 
 

Lasimaljakko

Missä tahansa asuinkin, tuppauduin kirjoittajapiiriin.  Kansalaisopistot niitä järjestää.  Tein tekstejä. Kopsaan tähän yhden sellaisenaan, korjaamatta ja muuttamatta.  Tämän pränttäsin v 2008.

Luin tämän. Asiavirheitä. En viitsi korjata
Kaikki kirjoittamani on tajunnan virtaa!

LASIMALJAKKO
Sateisen syyspäivän ilta jo hämärtyi.  Elettiin vuotta 1954 kun seisoin palkintopallilla Varkauden urheilukentällä. Urheilutamineet olimme riisuneet ja sateen suojaksi panin päälleni popliinitakin.

Seisoin kakkospaikalla, meitä oli vain kaksi.  Mestari sai jonkinlaisen kauhan.  Palkintojen jakaja hymyili ovelasti ja paiskasi käteeni painavan murikan.  Yllätyin ja käteni valahti alas, mutta jakaja suojasi panemalla toisen kätensä käteni alle, eikä murikka päässyt putoamaan.  Jakaja suojasi esinettä pitkän sadetakkinsa sisällä, enkä hämärän takia havainnut, mitä hän otti esille.

Tykkäsin saamastani esineestä, mielestäni palkintoni oli arvokkaampi kuin mestarin saama.  Viisikymmentäneljä vuotta se kulki mukanani lukuisissa asuinpaikoissa.  Arvottomiksi arvioimiani palkintojani en säilyttänyt.

Lasiesine on suunnilleen nyrkin kokoinen, painaa noin kilon. Tyylitellyn sydämen muotoisessa esineessä on herttakuvion keskellä reikä, kynttilälle sopiva, joka laajenee sisälle pyöreäksi kuplaksi.  Pystyssä pysyy tasaisen kärkiosan varassa.

Kului kolme vuosikymmentä ja silmiini osui jostakin mediavälineestä kuva.  Kuvan esine näytti samanlaiselta kuin palkintoni.  Mieltäni askarrutti, kun teksti kertoi sen olevan Timo Sarpanevan Lasisydän, joka julkaistiin v 1956.  Saman näköisen esineen sain kaksi vuotta aiemmin.  Siinä ei ole muuta signeerausta kuin pohjassa naulankantojen jättämät jäljet; nuori rouva käytti sitä vasarana.

Jälleen vierähti aikaa, parikymmentä vuotta ja näin Retretissä aidon Timo Sarpanevan Lasisydämen. Muoto ja koko täsmäsi verrattuna omaani, mutta se näytti keveämmältä. Luulin sisäistä kuplaa eri tavalla muotoilluksi, se näytti tyylitellyltä.

 Säilytimme lasimaljaa hyllyssä tai hyllyn päällä, niin ettei valo käynyt sen takaa. Muutettuani suonenjoelle asetin sen leveälle ikkunalaudalle ja ikkunasta tuleva valo läpäisi sen.   Sisustan kupla muotoutui samanlaiseksi kuin aidolla Lasisydämellä Retretissä.  Kupla muuttaa muotoaan, kun sitä katsoo eri suunnasta ja eri valaistuksessa.  Lasimurikka sai odottaa puoli vuosisataa, ennenkuin sain nähdä sen kauneuden.

Tyttären poika Mikael näki teoksen mummolassa kirjahyllyn päällä; sanoi: --- Antiikkia, antiikkia, kolmesataa euroa.  Mikael näki television ohjelmassa arvioitavan semmoista esinettä.  Omistamallani tuskin on arvoa, kun signeeraus puuttuu.  Kuitenkin ehkä siksi saattaisi olla toisinkin, varsinkin kun sain sen kaksi vuotta liian aikaisin, jolloin sitä ei pitänyt vielä olla olemassa.

Sarpanevan taiteilijaveljesten äiti oli seppä hujasen tytär Pielaveden Taipaleenkylästä.  Sarpanevat mainitsivat omaavansa kyläsepän perinteitä.  Hujasen paja oli noin kolmen kilometrin päässä kasvupaikastani.  Silloin ei tiedetty, miten kuuluisaksi tuli pieni paja ja vaatimaton hirsimökki.  Perilliset kunnostivat mökin ja siinä joku asuu.

Ulosottomies kertonut menneensä perimään verojäämiä ja kysynyt Hujaselta, josko olisi mitään tavaraa ulosmitattavaksi?  Hujanen vastannut hänelle. --- Ei ole muuta kuin tuossa uunin ranssilla pokien potteroita.   Poikien potterot ovat arvossaan.

Molkan tiehaarassa kuorin propsia, olin ehkä viisitoistavuotinen.  Vuoluraudasta katkesi kädensijan ruoto.  Ihmettelin, mitenkäs nyt työtä tehdään.  Miehet neuvoivat menemään Hujasen pajalle, ehkä siellä korjaavat.
Seppä Hujanen oli kuollut. Paikalla asuivat hänen poikansa Erkki ja Eelis.  En tiedä miksi, mutta veljekset eivät paljon sepän töitä tehneet, viitakkeitakin käytettiin Rakolassa tai Tanskinmäellä.
Erkki Hujanen istui tuvassa ja läksi kanssani pajaan.  Pian syttyivät hiilet hehkumaan.  Seppä kuumensi muutaman sentin terän päätä punahehkuun ja venytti takomalla ruodoksi.  Seppä pani minut lyömään päälle, piti vasaraa hehkuvan raudan päällä, minä löin isommalla vasaralla päälle. Seppä kehui, että minusta tulisi hyvä sepänsälli, osaan lyödä sopivasti.
Työkalu lyheni hiukan, mutta sillä ei ollut merkitystä.  Sain kiinnitettyä siihen puisen kädensijan.

Nuorten piti lähteä maailmalle leipäänsä tienaamaan, minunkin.  Uskoin jotain osaavani ja palasin Pielavedelle, perustin korjaamon.   Paikallinen väki sanoi minua sepäksi.  Yritin oikaista, mutta en onnistunut.

Sillä välin Sarpanevat tulivat kuuluisiksi Pielavedelläkin.  Pentti Sarpanevalla oli huvila Nilakan rannalla.  Sarpanevan Chevrolet-autossa oli kiusallinen ongelma, jonka ratkaisin.   Sain huolehtiakseni seuraavan katsastuksen.  Lähetin vaimoni Pirkon viemään auton Iisalmeen katsastettavaksi.  Auto oli rekisteröity Pirkko Sarpanevan nimiin.   Katsastusmies luuli Pirkkoa Sarpanevaksi ja heittäytyi ystävälliseksi; kyseli kuulumisia ja viihtymisestä kesänvietossa Pielavedellä.  
Tämä Pirkko oikaisi, ettei ole rouva Sarpaneva, vaan verstamiehen vaimo hoitamassa katsastusta.   Loppui ystävällisyyden teeskentely ja toimitus jatkui sinä aikana vallinneen tiukan ynseän kaavan mukaan.

Oli tapana sanoa: "Asiasta toiseen".  Sitä sanotaan myös "Aasinsillaksi".  Kuka lie ilmaisun keksinyt?
Teksteissäni käytän usein tämmöisiä "siltoja".  "Kaikki vaikuttaa kaikkeen".  Jokin tapahtuma johtaa aina johonkin toiseen. Ajatuksilla ei tunnu olevan rajoja. Nuorempana ajatukset olivat rajoittuneita. Jonain päivänä huomasin sen.  Vuosien vieriessä tulee tietoa, näkökulmaa ja arviointikykyä.  Tälläkin hetkellä tapahtuu jotain sellaista. Edellä olevan tekstin vaiheilta johtuu mieleen monia haarautumia.

Olen herkkä assosiaatioille. Tämäkin tarinointi vie ajatuksiani, kuin sitä kuuluisaa narun pässiä. Urheilusta: SVUL:n ja TUL:n keskeiseen "rasismiin".  Sukututkimuksessa Kauko Raakin lapsuuteen vanhainkodissa, jossa kasvoi olympiaedustaja.  Paavo Nurmi siirtyi "oikeaan" seuraan.  Varmisti pääsyn Olympialaisiin. Kauko Raakin kasvin kumppanin kerrotaan Sanoneen: "..jonka isä on ammuttu Huruslahden jäällä, ei voi koskaan kuulua porvariseuraan."  Ivalliset Tullilaiset "aatteen veljet" ilkkuivat hänen myyneen itsensä rannekellosta.
Aki Tammisto pääsi olympialaisiin.  TUL:n edustajat ei.

Ymmärrän aiheellisen kysymyksen: "Mitä noilla on tekemistä Sarpanevan Lasisydämen kanssa?".    Paljonkin.  Senkin, että minä sen sain. Ja miten ne juontuvat Suomen Historiasta!?

Poiketaan hieman toiselle polulle. Sarpanevan auton ongelmaan.  Pentti Sarpanevan "Letukassa" luisti kytkin.  Kytkin korjattu vain vähän aiemmin. Tilasin liikkeestä ns. "Tarvikeosat".
Kytkin meni sököksi melko pian.  Purin kytkimen ja mietin syytä.  Sain ajatuksen.  Iisalmelaisessa purkaamossa   sattui olemaan isompi "Amerikan rauta".  Painavampi "runko" ja voimakkaampi moottori.  Sen kytkinlevyn ja painelevyn ostin.
Painelevy oli isompi kuin Sarpanevan Letukassa.  Irroitin Sarpanevan Letukasta vauhtipyörän. Sorvissa piirsin vauhtipyörään ympyräviivan; kehämitaltaan isompaa painelevyä vastaavan.  Sille viivalle tein kiinnityspulteille kierteet. Tasapaino säilyi ja kytkin kesti.

Mitäköhän tein, ellei hajottamosta löytynyt tarvittavia?  Sattumaa se oli, ei "nerouttani". Osuuteni rajoittui siihen, että käytin hyväkseni.  Letukan varaosat tulivat Amerikasta ja Suomea lähin GM:n varasto oli silloin Köpenhaminassa.  Ja olimme Pielavedellä.
Laitan sapuskaa.  "Jatkuu seuraavassa numerossa".

Vesillä

Vesillä liikkuminen on mielipuuhaa.   Aikaisemmin elämäni varrella ei ollut näin hyvää tilannetta.   Hallinnassani on kaksi venettä ja kaksi moottoria.  Pienempi vene on semmoinen rohjo, hiukan liian iso soutuveneeksi.  Se pienempi vene lojui rannalla alaspäin.   Ikäänkuin palautuneilla voimilla jaksoin kääntää purtilon.  Hetken tumpeloituani opin hallitsemaan pientä perämoottoria.   Joella kevyt tuuli puhalsi luoteesta.   Alitin Siioninsillan.   Soitunlahdella tuuli lounaasta navakasti.   Päristelin vastatuuleen vastarannalle tyveneen paikkaan.   Tiedän ja tunnustan rajoitukseni ja valitsen aina levollisen paikan järjestäessäni uistinta vetokuntoon.

Pieni moottori toimii moitteettomasti; sopii vetouisteluun, vene kulkee sopivalla nopeudella.  Suontee vapautui äsken jäistä.  Tässä vaiheessa mahdollisesti hauki nappaa.   Ei sattunut paras hetki vesille.  Tällä hetkellä aurinko helottaa.  Valkoreunaiset pilvet vaeltavat hiljalleen.  Koivujen rauhallinen taipuilu kertoo leppeästä tuulesta.   Kesän alku.

Terveydestä

Tunnen itseni sairaaksi, vaikka en ole sairaampi kuin eilen.   Pikkuseikatkin vaikuttaa.  Eturauhasta on sorkittu vaihtelevalla menestyksellä, mutta syöpää ei todettu.   Kutsusta menin antamaan verinäytteen. Aiheena PSA lukema.  Huhtikuussa kontrollissa todettu lukema kohonneeksi; 7,83.  Marraskuussa 2009 lukema ollut 3,66. 
En stressannut itseäni, mutta hoiturin saatua pistokohta teipatuksi, putkahti pessimismi.  En voi sille mitään.  Sairaalan käytävällä tuntui ahdistus.   Ulkona ihana aamu.  Yöllä satanut.  Aurinko poistaa edestään pilviverhoa.  Raikasta aamuilmaa on helppo hengittää, kuin henkitorvi väljenisi.  Mieliala ei kohennu.

Rauhasen suunnalla ei häiriöitä tuntunut pitkään aikaan, eikä nytkään.   Väkisin tulee mieleen ajatus mahdollisuudesta.   En pidä totennäköisenä, mutta jos ilmenee pahin,  riskeeraan maltilliset elämän tapani; tulee mahdollisuus, että sepelvaltimokorjattu sydän tappaa, on siistimpi kuolema.

Kaikesta huolimatta ostin autooni jarrukengät.  Jarrut vinkuu.  Korjaan ne itse, jos jaksan ja katsastan auton vuodenvaihteessa.

Täksi päiväksi uimahalli ja pientä askartelua.

Politiikkaa

Tänä päivänä näkyi tv:ssä myllerrystä.  Ajankohtaan sattui monet vaalit.  Ranskan presitentiksi valittu ei pysty ihmeisiin.  Putinia vastaan mellakoivat.   Kreikan kansa valitsee hallituksen, joka ei aio jatkaa säästämistä.   Kreikkalaiset syyttävät ahdingosta muita valtioita, jotka pahansuopuudessaan määrää heitä panemaan taloutensa kuntoon.

Entä Suomi?  Sama veisu kuuluu Suomessakin.  Meillä kehutaan itseämme.   Kun veroja alennettiin ja velkaa otettiin, silloin Jyrki hoki: -- Fantastista! fantastista, fantastista....  Katainenkin jo suunnittelee verojen korotusta.  Myöhäistä rypistellä.   Poliitikoilla ei ole aavistustakaan, milloin velkaa aletaan lyhentää?

Kaikki vaikuttaa kaikkeen.  En ole varma, osaanko ilmaista oikein?   "Kun perhonen pyrähtää lentoon, toisella puolella maapalloa tulee maanjäristys!"   Lause on metafora.  Suomessa sanotaan: "puoli totta leikissäkin".  Poliitikot eivät luo hyvinvointia, vaan talouselämä.  Uutiset kertovat Japanin sulkevan kaikki ydinvoimalat.   Päätös on ison perhosen pyrähdys.  30 % vähennys sähköntuotannossa tuntuu hurjalta.  Teollisuus tarvitsee energiaa.  Riittääkö?   Missä säästetään?   Japanin talous vaikuttaa koko maailmaan.  Suomeenkin.  

Radiossa puhuttiin pommista.  Epäselvän radion äänestä korviini tuli sana, aromipommi.  Sanassa ei ole painovirhe.  Kolmetoista vuotisen sanavarastoon ei kuulunut atomi.  Hiroshiman kauhu jäi syrjäkylällä kaukaiseksi.  Pommimestarit Oppenheimer ja Shaharov joutuivat vainon kohteiksi, kun katuivat ja sanoivat ettei pommeja olisi pitänyt valmistaa.   Poliitikot johtivat.   Ydinenergialla luotiin vaurautta myös Japaniin.  Eihän ydinvoimala aiheuttanut tsunamia, jonka vaurioiden korjaaminen on kesken.

Ei ydinvoimaloiden sulkeminen aiheuta Japanille katastrofia.  Ei läheskään sellaista kuin toinen maailmansota.  Neuvokkaat japanilaiset selviävät, kunhan eivät matki Euroopan unionin typeryksiä.
Milloin tulee aika, että lakataan hokemasta jatkuvan kasvun välttämättömyydestä.  Jonain päivänä tulee pakko selvitä myös laskevasta trendistä.   Tuon sain kokea henkilökohtaisesti.   Talouden lainalaisuudet pätevät yhteiskunnassa, yrityksissä ja yksityistalouksissa.  Kun tulot eivät riitä, otetaan velkaa.  Poliitikot, eivätkä äänestäjätkään kanna huolta velan maksusta.  Kuka tietää, tai kuka osaa ennustaa tulevaa?  Minun piti maksaa velat, ettei takaajat kärsi.   Suomen neuvottelijat julistavat Kreikalta saatuja takuita, mutta kukaan ei tiedä mitä ne ovat.  Absurdi juttu.   Korpifilosofi epäilee sitä suureksi kusetukseksi.   "Tuppurainen Tappuraisella..."

Elämme mielenkiintoisia aikoja.   Tähän ikään tultua lientyvät suuremmat intohimot, mutta uteliaisuutta vielä riittää "sinapin siemenen verran" jatkan hyödytöntä pohdintaa ja viskon puustaimia taululle. 
Jos kaikki maailman reaktorit suljetaan, niin mitä sitten?

Kesän odotus

Parin vuoden takainen kevättalvi oli vaikea.   Arvelin, etten näe kesää.   Vähensin omin päin lääkitystä ja laadin itselleni hoito-ohjeet.   Odotan taas kesää ja uskon kokevani ainakin yhden.   Leikkausta suunnitellessa antoivat ennusteen: ehkä viisitoista vuotta.   Mielestäni hyvä ennuste ja taitaa toteutua. Neljätoista vuotta tulee tässä kuussa täyteen.   Pitempää en toivonutkaan, mutta nyt vaikuttaa hyvältä.
Aamulenkillä havaitsin selkäveden avoimeksi.  Lähilahdella on vielä tummaa jäätä.  Se häviää pian. Joki on kokonaan sula.  Pääsen kohta seilailemaan.

Ennustajat lupaavat lämmintä kesää.  Saahan sitä luvata, ei se ole ennustajien vallassa.    Toivon ettei ihan joka päivä tuule liian kovaa.  En uskalla lähteä myrskyisellä säällä. Sade ei haittaa, purtilossani voi nostaa suojaksi katteen. 

Päivä kerrallaan.  Kesä kerrallaan.    

Nokia

Nokian ahdingossa kiinnittävät eniten huomiota osakekurssiin.    Osakkeiden hinta tuppaa kehittymään omaan tahtiinsa.   Spekuloijat pyrkivät ohjailemaan suurilla kaupoilla otolliseen aikaan.  Joskus kurssi saattaa romahtaa, vaikka yritys tuottaa voittoa sekä jakaa osinkoja.   Monet näyttävät ostavan osakkeita järjenvastaisesti.   Ostavat kalliilla, kun pitävät niitä arvokkaina. Myyvät sitten kun hinta laskee.

Osakekaupat tulivat tajuntaani ensimmäisen kerran 1960 luvun alkupuolella.  Uutiset kertoivat liikemies Etolan ostaneen huomattavan määrän Stockmannin osakkeita.   Huomio kiintyi hintaan.  Julkisuudessa kertoivat hinnaksi 70 mk.  Pörssinoteeraus oli alle 60:n.   Hintaa korotti osakkeiden suuri määrä.
Ostaja sanoi häntä harmittaneen, kun suurta omaisuutta myytiin pörssissä alihintaan.

Koskaan en pystynyt ostamaan osakkeita.  Mutta vakuutusyhtiö Sampo muuttui osakeyhtiöksi ja antoi asiakkailleen osakkeita vakuutuksien määrän perusteella.   Sain kolme osaketta.    Ajattelin pitäväni ne.    Toisin kävi.   Ahneus tuli täysillä peliin.    Valtaajat ja keinottelijat nostivat hinnan pilviin.   Osakkeiden omistajille suunnattiin osakeanti.   Kalliilla hinnalla;  280 mk osake, jonka nimellisarvo oli 20 mk.   Harmittelin, sillä tajusin mielettömyyden.
Kun selvisi, että ostavat merkintäoikeuksia.   Osakkeiden hintahuippu oli jo ohi, kun myin kahdet merkintäoikeudet ja osakkeet.   Sain rahaa 1700 mk osakkeista joiden arvo oli 60 mk ja lupasivat vuosiosinkoa 9 mk.    Hyvä kauppa oli vain liian pieni.

Minkälaista omaisuutta nyt myydään Nokiassa?    Järkeni hahmotuskyky lopppuu jo Nokian pääkonttorin kuvaa katsoessa.

Nokian yhtiökokouksen tiimoilta toimittajia ihmetyttää suomalaisten ostoaktiivisuus.  Kysyivät: -- ovatko suomalaiset viisaampia?    Viisaampia tai ei, mutta alhaisella hinnalla kannattaa ostaa.   Pelkästä uteliaisuudesta saattaisin ostaa itsekin.   Saisin irti muutamia tuhansia.   Miksi en osta?   Pikkuruisen eläkkeen lisukkeena tarvitsen jokaisen euron:  "ettei koirat kintuille kuse".  Enkä elä niin pitkään, että keinotteluun pystyn.

Kunnioitan kaikkia suomalaisia Nokiaa ostavia.   Ostakaa Nokia Suomelle ja katsokaa "mihin se riittää?"

Jääkiekko

Lapsellista kitinää lippujen hinnoista.   Jääkiekko ja muut ammattiurheilut eivät ole urheilua siinä katsannossa, minkälaiseksi urheilu alunperin tarkoitettiin.   Nykyajan olympiaurheilu herätettiin henkiin rasistisessa tarkoituksessa.  Sitä en tässä rupea analysoimaan,  järkevä ihminen voi perehtyä asiaan.   Jääkiekko on sirkusta.  Gladiaattorit kentällä ovat verrattavissa ravihevosiin.  Siinä leikissä ei ole tasaarvoa.   Jo kehdosta, päiväkodista ja viimeistään peruskoulun alaluokilta valitaan kasvatettavat.  Sitten pelaajista tehdään tähtiä, joiten pitää yleisön mielestä pelata lähes haudan partaalle.   Jos peltosia ei valita joukkueeseen, nousee mediassa iso haloo.

Liikkuu isot rahat.   Pelaajat nauttivat suuria ansioita.   Rakennetaan loiteliaita areenoita.   Lippujen hintojen ainoa kriteeri on: menevätkö kaupaksi?  Ainoa virhe on "toisarvoisten" pelien vajaat katsomot. Niiden pelien hinnat pitää asettaa tasolle, jolla areenat täyttyvät.  Esimerkiksi nuorille voi antaa roimat alennukset.  Silloin katsomot täyttyvät.

SEHÄN ON VAIN JÄÄKIEKKOA, ei elämää suurempi asia.

"Pitkäpiimä"

Juttuni mahtavat olla monen mielestä "pitkäpiimäisiä".    Nyt on kyse tosi "pitkästä piimästä".
Tilaisuuden järjestäjät jättivät minulle jämiä.   Myös kevytmaitoa kahdessa purkissa.  En tykkää niin laihasta juomasta, käytän AB piimää.   Piimäpurkki tyhjeni.  Päässäni välähti aivoitus, kuten usein tapahtuu;  tulee kuolleina syntyneitä hankkeita.   
Puhuvat viilin siemenestä.   Piimäpurkissa on siementä!   Kaadoin molempien maitopurkkien sisällön piimäpurkkiin, tuli täyteen.   Panin ikkunalaudalle tököttämään huoneenlämmössä.   Muhi siinä kolme vuorokautta.   Uskaltaiskohan maistaa?    Mahtaa maistua happamelta?  Yllätyin!    Nostin lusikalla, mutta ei se irronnut!   Venyy ja venyy?   Tuli mieleen aika kuuden vuosikymmenen takaa.  Armeija-aikaan pohjoisessa antoivat pitkää piimää.   Tämä maistuu samalta.   Miedolta ja mukavalta. Lusikoin vaivalloisesti lasillisen, jota istuin nauttimaan.   Varmaan tukehtuu, jos yrittää juoda lasin tyhjäksi.  Pitää lohkaista lasin reunaa vasten.    Juominen on taitolaji.    Tulee käytetyksi.

"Konehommia"

Uusimmassa koneessani ei ollut WireFire liitintä.  Usean kuukauden aikana katselin nettikaupoista moista värkkiä, kun Digivideon sivulla sanoivat sellaisia olevan saatavilla. Laitteita näkyi olevan runsaaasti, mutta mikä mahtaa käydä tähän masiinaan?   Koitti päivä, jona pääsin jäljille, mutta ei helposti löytynyt, vaikka valmistenumeronkin sain ja linkin firmaan, josta saa.   Kesti aikansa, mutta eilen sain postista paketin.    Myyjä toimi moitteettomasti, sähköpostiin tuli tiedotteita monta kertaa. Viime viikon perjantaina vihdoin tuli viesti, että tavara on lähtenyt.
Jännitti niin että vatsa pehmeni.  Aivan sellainen ei tullut, minkä kuvassa näin.   Kaksi WireFire liitintä
9 pin.   Sain laitteen, jossa on 6 pin.   Ainut virhe, kun tilasin 9 pinnisen piuhan  6,90 €.   Sen verran rahaa hukkaantui.   Ennestään oli 6 pinninen piuha entisistä ohjelmista.   Pääsin eteenpäin.

Koneen yhteydessä on värikuvia "sisälmyksistä" ja ohjeita.   Tästä ei tietenkään ollut.  Kortin mukana tuli ohjekin.  Amerikan kielisestä tekstistä yritin selvittää.  Kuitenkin ohje ja koneen rakenne eivät ole yhtä.  Vähäksi aikaa jäin setvimään.   Mukana tullut Power kaapeli osoittautui tarpeettomaksi.   Vertasin muihin osiin ja aloin uskoa.   Sain taottua päähäni lause ohjeesta, että sitä kaapelia tarvitaan vain määrätynlaisiin laitteisiin.    Onko minulla semmoinen, johon sitä ei tarvita?   Kyllä kai, koska kaapelin toinen pää mahtui korttiin, mutta hard drivessa ei ollut sille paikkaa.   Kortin asettamisessa ei ollut ongelmia, simppeli homma.

Kasasin koneen ja laitoin virran ja koneen auki.   Se kertoi Suomen kielellä:  Laite on toimintavalmis.  Säästin hermojani ja nukuin yön yli.   Aamulla uskalsin avata Pinnaclen ja kaapata mini dv:ltä.
Saattoi olla kohtuullinen saavutus.    Ei kaikki usko, että "minä sen tein!"    Pelaan Ohemäen kansakoulupohjalta ja ensimmäisen kompuutterin ostin v 2000.