Teksti on julkaistu, vaikka tämä ei sitä kerrokaan. Kolmantena päivänä Peurungassa harrastin voimailua, uintia, videokuvausta, syöntiä ja ihan pikkuisen juontia. Ilma lämpenee, tulikirjaimet kertovat lämpöasteiksi 15. Ensimmäisen yön nukuin huonosti, heräsin kolmelta, enkä sen jälkeen saanut unta. Ei tullut hyvä päivä. Väsytti. Kävin ostamassa halpaa brantya. Napsin sitä, käveleksin kylmässä. En varannut mukaan toppavaatteita. Uimassa kävin.
Uimavehkeetkin jäi kotiin, mutta siinä ei tullut vahinkoa. Ostin täältä pöksyt ja lasit. Ensimmäisen kerran on laadukkaat uimahousut, istuvat napakasti ja pitää kurissa "vanhan kansan vitjamunat", so turvonneet kivekset. Sama pätee laseihin. Entisillä oli ongelmia; vesi pyrki sisälle, piti viritellä monta kertaa. Kun kiristin tiukalle, painoi kehys silmänaluspusseja kipeästi, jäi punainen jälki. Nut ostamani ovat pehmeää materiaalia, eivätkä purista kireinäkään, istuu kerralla vesitiiviisti.
Tulin tähän suoraan päivälliseltä. Ruokaan en yleensä kiinnitä huomiota, mutta päivällisellä maistui ruoka hyvältä.