Viime kesänä ei luotain toiminut. Korjailin sitä. Kanniskelin akun veneeseen. Uisteluvehkeet mukaan ja vene vesille. Päivölän rannassa näytti tuulevan koillisesta. Vene seisoi rannassa peiton alla talven. Pieni jännitys, lähteekö käyntiin? Käynnistyi helposti. Bensiinikin lepäsi tankissa veneessä ja oli kunnossa. Siionin sillan alitettuani totesin tuulen suunnaksi luoteisen. Perinnetiedon mukaan pohjoisen suunnan tuulien vallitessa ei saa kalaa.
Veneen valmistelin siihen kuntoon, että voin yrittää.
Ajoin suoraan tiettyyn paikkaan. Matkalla totesin luotaimen toimivan moitteettomasti; näytti lämpötilaksi 11 astetta ja seurasi syvyyden vaihteluja, sekä näytti kaloja. Mätköttivät niin syvällä kymmenissä metreissä, ettei minun välineilläni niitä oteta.
Paikkaan saavuttuani heitin ankkurin ja aloin virvelöimään. Ensimmäisellä heitolla tuntui näykkimistä, ei tarttunut. Tarvitsi heittää pari kertaa, kun otti kunnolla. Sain hauen haaviini ja pääsin kotimatkalle.
Vaakaa en omista, mutta mittasin pituuden; ei kovin iso: 66 cm pituutta. Saan ruokaa. Roippeet; pää, selkäruoto ja evien tyngät odottavat huomiseen; keitän; pidän liemen mausta. Puolikasfileen suolasin, saan höystettä leivän päälle. Puolitoista filettä panin pakkaseen; joskus paistan ne.
Onnistumisen elämyksiä! "Vähällä on lapsen mieli hyvitetty!"
Uistimella olen saanut: särjen, säyneen, simpukan (näkinkengän), silakan, ahvenia, kuhia ja haukia. Lohensukuista en ole saanut. Kolme kertaa sattui semmoinen otti, ettei se voinut olla kuin taimen, vesistössä niitä esiintyy, istutettukin. Lohikalan saaminen vaati osaamista, sitä minulla ei ole. Haave säilyy: kun joskus saisin yhden. Lottovoitolla lähtisin Alaskaan, saisin varmasti! Pohjois-Suomen lohijoille meneminen tuskin tuottaisi tulosta? Taito ei riitä, enkä rahalla voi ostaa opastusta.
