Jouluaatto

Pöydällä ovat joulukortit.  Suku lähetti, vaikka minä en lähettänyt.  Vakiotouhut; kauppa ja ruuanlaitto.  Pakkanen vähän pehmennyt ja luvassa lumipyryä.  Läksin kävelylle ennen kuin tuuli alkaisi tuivertaa.  Kirjoitin jotain.  Suunnittelin videohommia, kun on materiaalia.  Timo soitti. 
Jospa minäkin mässaäilen hieman.  Mitään jouluun viittaavaa ruokatavaraa en ostanut. 
Paistan lettuja!  Ohuet rasvaiset letut maistuivat hyvälle.  Jääkaapista otin aukaistun pienen hillopurkin, jossa on mustaa hilloa.  Mahottoman hyvänmakuista hilloa.  Katsoin etikettiin:  Erkki-ukin juhlahillo!!!  Kahdeksaan kuukauteen en purkkiin kajonnut!  Sanja sen toi.
Se johti siihen, että ahmin lettuja suurenmoisen höysteen kanssa aivan liian paljon.  En muista, milloin maha on niin täyteen tullut!
Joululauluista en paljon perusta. Mutta kuuntelin lahjaksi saamani CD:n.  Eilisiltana ei töllössä paljon ollut katsottavaa. Panin kahvin ja letut pöytään ja avasin toosan.  Kauneimmat joululaulut katsoin kokonaan.  Jäin ruudun vangiksi kun oli niin viimeisen päälle korkeatasoisia esityksiä.

Tietysti nukkumiseen vaikutti ylitäytetty pötsi.  Uni oli katkonaista. Heräsin usein ja valvoin välillä.  Mutta aikaa on , vaikka sängyssä viettämiseen.  Viimeinen pätkä oli muita pitempi ja heräsin yhdeksältä.
Nälkä ei hätistellyt.  Kuitenkin puurottelin.  Sitten kävelylle.  Kahdeltatoista pelkkä kahvi. En kaivannut kahvileipää.  Letut vaikuttivat.
Valmistelin kattilaan keittotarpeet: porkkanaa, perunoita, sipulia.  Kello näyttää yhtä.  Kiehautan sopan ja lorautan siihen vähän paksua kermaa.   Hyvää siitä tulee.

Kirkas päivä

Koko alkutalven  enimmäkseen harmaita päiviä.  Semmoisina päivinä lumikaan ei näytä valkoiselta.  Heti ylös noustuani näkyi lupaus kirkastuvasta päivästä.  Askareiden lomassa näkyi kadun tuolta puolen huurteisten koivujen latvaosissa väritystä.  Aurinko piileksi vielä horisontin takana, mutta aamuruskon kajo valaisi vienosti jättiläiskoivuja.
Aurinko kohosi hidastetulla liikkeellä.  Vertaan puihin kerääntynyttä huurretta kukkiin.  Auringon säteet sai ne hohtamaan loistavina.  Alhaalla mateleva aurinko teki niille oikeutta.

Kirjoittelin äsken metsätöistä.  Huurrekukkasia katsoessani tuli mieleeni jonkun kartanonrouvan sanoma: "Metsätyömies on onnellinen kun saa mennä huurteiseen metsään."  Ikkunasta tarkastellessa talvista kauneutta, voi noinkin ajatella. 

Mainio lenkkeilysää; ei tuule, mittari kertoo lämpötilaksi -20.  Onnellistakin.  Sekin on hyvä, että pystyy laittamaan tarpeeksi vaatetta ja sukkia sekä kenkiä.  Kävelin rivakasti, muutamia juoksuaskeliakin löntystelin.  Sairaalan lenkillä tuli vastaan vain yksi pienen koiran taluttaja.  Nuorehko nainen.  Ehkä pieni hymyn kare suupielessään. 
Ainainen riesa vuotavasta nenästä.  Paperiliinoja kuluu ja pitää ottaa käsine välillä toisesta kädestä. Vuotava aine tuntuu kuin vesi juoksisi leualle asti.  Minkäpä sille.

Käänyin Siioninsillantieltä Pihlajakadulle.  Aurinko ennätti jo hipomaan horisonttia.  Viimeiset säteet valaisivat koivujen latvoja edessäpäin.  Kahden koivun latvat olivat mustanaan.  Varisparvi "otti aurinkoa".  Mahtoiko säteet enää lämmittää?  Tai lämmittivät kuitenkin lintujen sieluja?

Koko reitin pituudelta mainiota kuvausmateriaalia, mutta hieman liian kylmä.  Terveenä ollessa en välittänyt, mutta enää en kykene kylmässä askaroimaan kameran kanssa.  Mutta jonain päivänä!

Elettiinpä ennenkin

Alexis kivi pani Jukolan veljekset laulamaan:  "Elettiinpä ennenkin, vaik ojan takan oltiin..." Niinpä niin.
Kaikki haluavat enemmän rahaa, vähemmän työtä.  Enemmän rahaa ja sirkushuveja.  Lisää vapaa-aikaa.  Nuorisotyöttömyyttä surkutellaan.  
Ennen oli "nuorisotyötä"
Sinä talvena olin jo viidentoista, keväällä täytin kuusitoista.  Laiha pitkäkaulainen ruipelo.  Heppoisilla sapuskoilla elettiin. 
Eino Tirkkonen ja Topi Rytkönen menivät Ristiselle ropsin tekoon.  Sinne minäkin halusin.   Eino ja topi tekivät porukassa.  Minä ahersin yksin.
Matkaa Korpelasta siihen metsään on viitisen kilometriä.  Kuljettiin hiihtämällä.  Minulla oli itseni tekemät sukset.  Huononlaiset.  Raaka-aineeksi kaasin suolta pienen koivun.  Siksi suolta, kun arvelin suokoivun sitkeäksi.  Koivu oli juuri sen kokoinen, että halkaisemalla sain siitä molemmat sukset.  Kuivattelin jonkin aikaa ja muotoilin sukset.  Työkaluja oli vain kirves ja puukko.  Siteiksi jotain vanhaa kengänruojua ja narut jalan taakse. 
Kuljin niiden avulla jonkin aikaa, mutta metsässä paksussa lumessa toinen murtui melkein keskeltä.  Sen jälkeen kuljin jalkaisin.  Viisi kilometriä aamulla ja viisi kilometriä illalla.

Siellä tekivät kesällä savottaa.  Hakkasivat parhaat paikat.  Jäljelle jäi kuusen juntturoita.  Paksutyvisiä paksuoksaisia tarrukoita.  Maksoivat hieman parempaa taksaa, että saivat puut pois.  Lumen paksuutta en mitannut, muistan vain, että sitä oli paljon, lähes jalkojeni mitta.  Kansanomaisesti sanottuna; pershuaroja myöten.

Kuusien juurilla ei ole lunta niin paljon kuin muualla.  Oksat suojaa.  Paksuja alaoksia piti karsia, että pääsi lähelle.  Kolmekymmensenttinen kuusi pokasahalla nirhattuna vei voimia.  Paksujen oksien karsiminen oli melkoinen urakka.  Heikkoja käsivoimia kompensoin taktisesti tekemällä kirveeseeni pitemmän varren.  Tietenkin se hidasti.  Sain katkottua ja sitten pöllit kakolle.   Kasaamisen jälkeen olin voipunut, piti istahtaa kannolle lepäämään.

Ei ollut termospulloa. Lauhalla ilmalla oli maitopullo käärittynä villasukan resuihin, mutta pakkaspäivänä oli pelkät leipäpalat ja päällä ohuelti voita.  Tein nuotion , jossa tikun nenässä sulattelin jäiset leivät.  Pieni nuotio lämmitti vain käsiä, pitkään ei voinut istua lepäämässä.

Illan hämärtyessä kotimatkalle.  Kotona oli keittoa luista ja perunoista.  Leipää kuitenkin oli. Leipää söin ja neljä lautasellista laihaa keittoa.  Nälkä tuntui koko ajan lisääntyvän.  Istuin syömässä pienen pöydän ääressä ikkunan luona.   Alakuloisena katsoin koulua, joka näkyi mäen päällä. Väsynyt keho ja väsynyt mieli. 

Harhakäsityksiä

Minua enemmän kouluja käynyt nainen, toimittaja, selitti jäätyneen putken halkeamista.  Jäätynyt putki alkaa sulaa; se halkeaa, kun vesi laajenee lämmetessään.  Tuommoisen väitteen olen kuullut joskus aikaisemminkin.  Että koulutettu ihminen on noin typerä.  Jos tuo pitäisi paikkansa, järvet jäätyisivät pohjasta alkaen ja pohjaa myöten.  Eivät ne sillä tavalla jäädy.
Jo sota-ajalla Ohemäen koulussa opin veden olevan painavimmillaan lämpötilassa +4 Celsiusastetta.  Opin käsitteen nimellä ominaispaino.  Tekniikan yhteydessä sitä ilmaistaan sanalla; tiheys.

Ammattikoulussa oli yksi luokka parempi kuin toinen.  Siltä paremmelta luokalta kysyin ainoaa ominaisuutta, mikä on vain vedellä.  Nämä olivat käyneet peruskoulun ja olivat autonasentajalinjan toisella luokalla.
Autojenkin kohdalla tuo ominaisuus on tärkeä ymmärtää.  Siis: vesi laajenee + 4 asteesta molempiin suuntiin. Tämä ei ole mielipidekysymys, vaan tiedetty tosiasia.  Veden jäähtyessä plus neljä asteinen vesi painuu alimmaksi; pohjaan, jos siellä on sitä kylmempää.  Kylmenpi vesi nousee ylöspäin.  Pintavesi jäähtyy nolla asteiseksi ja pysyy pinnalla; alkaa jäätymään.  Jäätynyt vesi, jää, pysyy pinnalla.  Eikö muka pysy? 
Kun ilma lämpenee,  lämpenevä vesi alkaa painua alaspäin, kunnes saavutetaan plus neljä astetta. Sitä lämpimänpi vesi pysyy pinnassa ja lämpenevä vesi laajenee.
Tämä tarkoittaa sitä, että järvissämme tapahtuu kaksi kertaa vuodessa pinta- ja pohjalla olevan veden vaihtuminen ylös-alas liikkeellä.

Jäätynyt vesi on laajentunut ja pysyy pinnalla.
Putki halkeaa jäätyessään. Sitä tehostaa metalliputken supistuminen kylmetessään.  Metallin tiheys muttuu johdonmukaisesti; laajenee lämmetessään ja supistuu kylmetessään.
Meinasin tehdä jäälyhdyn, mutta vesisanko unohtui yöksi 20 asten pakkaseen.  Aamupäivällä totesin muovisankon olevan entinen. Eikä vesi ollut sulanut, eikä sulaessa laajentunut!

Putki jäätyy ja halkeaa, mutta vesi tulee esille vasta kun sulaminen alkaa.  Eihän umpijäässä oleva putki vuoda!!
Tätä ei pidä sekoittaa runkojohtojen särkymiseen.  Niihin vaikuttaa maan jäätymisen ja sulamisen vaihtelut.  Maa ei jäädy tasaisesti.  Sen havaitsee maanteillä.  Eikä maa sula tasaisesti.  Tiellekin tulee keväällä isoja reikiä.  Eikä ne johdu sulaesa laajenemisesta, vaan päin vastoin.  Runkoputken murtaa maamassojen liikkuminen.  Massoilla on valtava paino.   

Talvella järvien jäähän vaikuttaa lumen määrä ja sään vaihtelut.  Syvässä järvessä on aina lämpöä ja veden liikettä.
Niinä aikoina kun Nilakalla liikuin, oli Nilakalla vain yhtenä talvena jää paljaana, lumettomana. Keskitalvellakin ajettiin selkiä pitkin autolla.  Pakkanen jatkui. Jää laajeni selkien kohdalla ja särki laitureita ja rantasaunoja. Jää työntyi pitkän matkaa maalle muun muassa Honkasaaressa. 
Radiossa kuulin paikallisen asukkaan Kallavedellä muistavan, että 25 vuotta hän  siellä liikkui, eikä ennen sellaista nähnyt.  Sellaista railoa, joka oli myös Nilakalla.  Jään puristus nosti halkeaman reunoja ylöspäin ja muodosti korkean muodostelman, aivan kuin pari metriä korkean teltan, joka alla oli paikoitellen sen verran sulaa rakoa, että pystyi pilkin pudottamaan.  Jääröykkiö oli pitkä, ehkä viisi kilometriä. Rantaan päin vähitellen pienenenevänä se päättyi ennen matalikkoa.
Harvinainen ilmiö täällä päin.  Pauli Koslonen sanoi Laatokalla sellaista olleen usein.
Railo käyttäytyy aivan toisin, kun jäällä on paksu lumikerros.

Harhakäsitys tulee myös siitä, kun joskus rakennuksen alla putki jäätyy, kun ilmä äkkiä lämpenee.  Ilman lämpötila vaihtuu npeimmillan jopa 30 astetta vuorokaudessa.  Mutta ei jäätyneen maan lämpötila nouse äkkiä.  Vaikka ulkoilmassa on plus asteita, niin maan alla jatkuu jäätymisen eteneminen vielä pitkään.
Haetannooko tuo mittään.  Kait se on yks hailee, mutta käytännön elämään se vaikuttaa.

Laiha auton jäähdytysneste ei halkaise, vaikka hyytyykin lämmityslaiteessa.  Vesi ja glygoli sekoittuvat hyvin ja minkä vesi laajenee, siinä glygoli supistuu.  

Peruskoulun käyneeltä luokalta kysyin tehtävänomaisesti; Mitenkä peltilevyn paino lasketaan?  Hetken hiljaisuus, kunnes joku keksi: "Pannaan vaakaan ja katotaan, paljonko painaa".   Täydellinen vastaus!    Joskus tarvitsi laskea, nykyään ei;  kaikki löytyy taulukoista.  Mutta ymmärtääkö itse, jos ei joskus laske, vaikka huvin vuoksi.  Usein vain tuntuu, että valtioiden asioita hoitavat eivät ymmärrä;  Puhuvat vain tilastoista, miljardeista ja prosenteista tajuamatta todella niiten vaikutusta ja merkitystä. 
    

Tämmöinen talvipäivä

Totuttiin pitkän aikaa vihmovaan sateeseen, lumipyryyn, tuuleen ja tuiskeeseen, sekä joka aamuiseen lumiauran ryminään.  Tänään on toisin.  Aamu vaaleni harmaana.  Pilvet ja lumiset puut näyttivät sulautuvan tasaiseksi verhoksi. 
Käppäilin ostoksille.  Osuuskaupan tornissa mittarilukema näytti - 15.  Pumpulin keveitä lumihiutaleita leijaili alas kuin hidastettuna.  Ei pienintäkään tuulen virettä.  Pakkanen muovannut hiutaleista läpikuultavia koruja, joiden muoto sai ne ilmassa puikkelehtimaan, ikään kuin olisivat eläviä.  Jäiselle pinnalle laskeutuivat untuvina ja muodostivat kepeän villapeitteen.  Ohittui puolipäivä ja hiutaleet tulevat alas aavistuksen verran viistoon.  Se kertoo ilmavirrasta, vaikka tuulta ei vielä tunnukaan.

Sapuskan lämpiämistä odottaessani katselin keittiön ikkunasta ulos.  Asemakadun takana ränsistynyt autiotalo verhoutuu ujostellen lumiseen ympäristöön.  Orava puikkelehtii.  Kiipeää runkoa pitkin ylöspäin, hyppää oksalle ja siitä lumiselle katolle.  Orava näkyy joka vuosi, sama vai eri?  Miten vanhaksi orava elää?  Viisi vuotta olen tässä majaani pitänyt.
Näkymä ei voi rauhallisemmaksi tulla.  Autotkaan eivä pörrää, eikä junan jyske kuulu.  Kuin olisin jossain maan korvessa, johon entinen tilan rakennus jäi autioksi lahoamaan.  Pakkanen keräsi kostean ilman  kukkasiksi puiden oksiin.  Maailma pysähtyi hetkeksi.

Maailmanloppu voisi olla tämän tapainen: Kaikki hajoaisi pieniksi hiukkasiksi.  Maa, meri, vuoret, rakennukset, eikä muuta jäisi kuin auringon valossa kimalteleva pilvi. 

Työn rakastajat

Eilen katsoin töllöstä huvittuneella mielenkiinnolla Intiassa vaikuttavasta toimistosta: Office Tiger. "Vähäkielisenä" pohdiskelin; tarkoittaako tuo tiikeritoimistoa vai toimistotiikeriä?  Nuorehkot ihmiset.  Nuoret ja kauniit esittelivät Amerikasta matkitulla tyylillä suurenmoista osaamistaan ja saavutuksiaan.
Ulko-ovi ei ole lukossa, vartijat kuitenkin tarvitaan.  Henkilökunta voi mennä töihin ympärivuorokauden.  Toimisto ei ole koskaan kiinni.  Hymähtelin vuodatukselle, kun aina vaan puhua pälpättivät.  Kompuutterin ääressä nuori nainen hieroskeli silmiään.  Mies esitelmöi värikkäästi.  Sanoi tekevänsä 20-tuntisia työpäiviä. 
Kovat vaatimukset oli töihin pyrkivillä: tuhannesta hakijasta kaksi otetaan.  Runsaasta puhetulvasta ja hymyn paljoudesta en pysty välittämään paljonkaan näin tekstin välityksellä.  Pääasiallinen ajatukseni oli:  Ay-liikkeen painajaisuni!
Ovatko he työn rakastajia vai työn orjia?  Jos he kertoivat pelkän totuuden, ei heidän järkensä tuommoista kestä. Vai kestääkö? Ovathan he erikoisporukkaa.

Mitäpä tuo minulle kuuluu?  Sitäkin ohjelmaa katsoin puoliksi sattumalta. En valikoinut, vaan kahviveden poristessa avasin telkan.  Kahvia hörppiessä joutaa katselemaan.  Ohjelma vangitsi ja seurasin loppuun asti. Parasta "työn sankaria" juhlivat riehakkaasti.  Näytti lapselliselta.

Entäpä meillä?
Ihmettelen mihinkä järjen valo katoaa.  Ristiriitaisia puheita kuulee mediasta jatkuvasti.  Lauri Ihalainenkin, entinen työajan lyhentäjä joutuu tunnustamaan, että työtä pitää tehdä.  Puhuu työurien pidentämisestä. 
Ay-liike ajaa voimakkaasti työajan lyhentämistä kolmelle päivällä vuodessa.  Taloudesta vastaavat  ajavat eläkeiän nostamista.  Eläkeikää ei tarvitse nostaa.  Työaikaa voi lisätä keskikohdalta. 
En suinkaan halua sellaista työaikaa, jota itse tein jossain vaiheessa.  Palkkatyössä tein noin kolmetuhatta tuntia vuodessa kuukausipalkalla.  Lomaa oikeutettiin pitämään kaksi viikkoa. 
En viitsi toistaa joskus laskemaani nykyistä työaikaa, mutta sitä voisi miettiä itsekukin ja pohtia, miten Suomen talouden perusta luotiin.   Epäonnistuneen pienyrittäjän työaika oli sitten ihan eri juttu.

Kolmen päivän "koulutusvapaa" on vain ay-pomojen kasvojen kohotusta.  Vangitsivat itsensä älyttömään tavoitteeseen. 
Olen ollut työnantajan tarjoamassa koulutuksessa ja olen kouluttautunut itsenäisesti omalla kustannuksellani.  Se porukka on pieni, jolla riittää motiivia koulutukseen.  Ja enimmäkseen hyödyttää tyäpaikalla oppiminen.  Sekin huvitti, kun yhtäkkiä joku taho alkoi puhumaan työssä oppimisesta.  Vanhaa korpifilosofia se nauratti.  Työssä opittiin maailman sivu. 
Katson itseni asiantuntijaksi.  On "sisäpiirin tietoa", jota on harvalla poliitikolla.  Peruskoulutukseni on sota-ajalta Ohemäen kansakoulusta. 
Ohemäen koulu loppui ja sen vaiheista värkkäsin vaatimattoman ohjelman.   Siinä haastateltuna Väinö Malinen sanoo Ohemäen koulun opeilla pärjätyn maailmalla.  Väinön lausumaa en editoinut.
Omasta puolestani Ohemäen koulussa oppimani on melko ohutta.  Kouluun mennessä osasin lukea sujuvasti ja nopeasti.  Kirjoituskirjaimetkin osasin, mutta kirjoittaminen oli kankeaa, käteni ei taipunut.  Laskea osasi pienillä luvuilla.  Laskento oli vahvuuteni. 

Itseopiskeluni auttoi, sekä tieto osaamisestani, että sain kurkistaa sijaisena ammattikoulun maailmaan.  Opettava ja kehittävä kokemus.

Kirjoittamisen harrastajat puhuvat tajunnan virrasta.  Kirjoitan tajunnan virtaa. tätä aloittaessani en suinkaan ajatellut kirjoittavani noin.   Pää ja kädet vain ohjailevat.  Sen takia esityksestä tulee väkisinkin hieman sekava, mutta "kirjoitin minkä kirjoitin".  Amulla sängystä kömpiesä tuntui kovin tahmealta, mutta nyt olen virkeä.
Sakkiakin pelasin voitokkaasti konetta vastaan viitostasolla.  Yllätyin hyvästä pelaamisesta, joskus en huomaa mikä tilanne laudalla on!    

Lehtileike

Se julkaistiin nimelläni Savon Sanomissa 16. 06. 2006.  Tuli vastaani laatikossa.  Panen sen tähän päivittämättömänä.  Voi pohtia, miltä näyttää silloiset aivoitukseni nyt kuusi vuotta myöhemmin?

Nato tai ei Nato

Pääministeri Matti Vanhasella  riitti rohkeutta sanoa, ettei lähiaikoina liitytä Natoon.
Julkisuudessa siitä esiintyy vain kaksi mielipidettä, liitytään, tai ei liitytä.
Kumpikin mielipide väittää omistavansa ehdottoman totuuden, josta ei suostu keskustelemaan.  Inttämisen sijasta sopisi tarkastella asiaa useammalta kantilta.  Liittymisellä perustellaan yksinäistä osaamme talvisodassa, jolloin ainoa mahdollisuus oli liittyä  Neuvostoliittoon, minkä mahdollisuuden hylätessään suomalaiset tekivät oikean ratkaisun.
     Yhtä hyvin tänä päivänä liittymättömyys Natoon saattaa osoittautua viisaaksi ratkaisuksi.
    Hampaaton eurooppalainen Nato nojaa kokonaan  USA:han.  Sen toiminta näyttäytyy varsin ongelmalliseksi, eikä kukaan pysty sen tulevaisuutta ennakoimaan.  Katsokoon USA sotilaalliset toimensa kuinka oikeutetuiksi, niillä kuitenkin kylvetään vihan siemeniä, jotka lankeavat otolliseen maaperään.   
    Turha on uskotella suurvaltojen välittävän pienemmistä, ellei siitä koidu heille etua.  Hitler myi skandinavian, mutta halusi Suomen liittolaisekseen, kun näki Suomen hyödylliseksi.  Nato ja Varsovan liitto palvelivat kahden voimakkaan tavoitteita.
     Kahden suurvallan tavoite oli pitää mahdollinen sota mahdollisimman kaukana omilta alueilta ja liittolaiset uskoivat heitä puolustettavan.  Vai uskoivatko?
    Poliitikkomme jankuttavat tarvetta päästä osallistumaan päätöksen tekoon. Voihan siihen osallistua kuunteluoppilaana, vaikutus jää minimaaliseksi.  Yhteistyötä sopii tehdä, niissä puitteissa, kun se on Suomen kannalta järkevää.
    Lapsenlapseni ovat enimmäkseen poikia.  Kaksi on suorittanut asevelvollisuuden ja yksi on paraikaa RUK:issa, neljä jatkaa vielä kasvamistaan, enkä toivo näkeväni heistä ainoankaan vuodattavan vertaan vieraiden maiden mellakoissa.
   Kuka tietää, millaisiin tehtäviin joutuvat suurella tohinalla perustettavat kriisinhallintajoukot?                                                                 

Kommentoin: Asiaan en keksi muutosta, ainoastaan kirjoitusvirheitä poistaisin, huonoja lauseita parantelisin.

Blogin katsojat

Katsojatilastossa yllättää monta USA:sta.  En voinut ymmärtää, miksi? Eihän siellä kukaan voi lukea.
Nytkin on kahden päivän ajalta yhteensä yhdeksän merkintää.
Samuli tiesi valaista:  Ne lähettävät automaatilla siinä tarkoituksessa, että saisivat kommenttina lähettää mainoksia. 
Niinpä tietysti.
USA:sta ei tullut pitkään aikaan. Luulin automaatin lopettaneen, kun ei pääse läpi. Kun en ota kommentteja.  Mutta nyt taas on merkintöjä tuhkatiheään.  Venäjä, Saksa, Ranska esiintyy myös ja hajamerkintöjä ympäri maailmaa.
Erkki ei ole mainonnalle edullinen kohde. 
Natura phfarma med lähetti kaksi kertaa tarjouksen ilmaisesta matkasta.  Toinen Toscanaan ja toinen Gardajärvelle.  En tarttunut tilaisuuden, enkä onkeen.  Toisaalta joutaisin kokeilemaankin, mutta en usko heidän rehellisyyteen. 
Firma ottanut "suojelukseensa" vanhat ihmiset, joille voi luvata vireää elin voimaa heidän pillereillään.  Nimenomaan vanhat miehet, jotka jo höperehtivät.  Huru-ukoilta rahat pois.
Yhden purkin söin, kun lupasivat ilmaiseksi, jos osallistun tutkimukseen.  Tutkimuksen tuloksia tuskin ovat katsoneet yhtäkään.  Tuli vaan semmoinen käsitys, että olisin velvollinen tilaamaan heiltä.
Lähetin kitkerän sähköpostin:  "En tilaa, en osta, enkä maksa mitään ja säilytän tämän postauksen."
Tutkimukseen vastasin negatiivisesti: jokaiseen kysymykseen vastasin: ei, ei, ei.
Vastasivat postissa jotain tähän tapaan: "vain mikäli koskee tilauksen irtisanomista....
Kuluttajavirasto ilmoitti moittineensa siitä.   Moitittavana mainostuksena.
Myyntikirjeitä tulee vähän väliä.  Panen ne suoraan, minne kuuluvat, mutta joskus huvikseni vilkaisen.  Viime kirjeessä lupasivat ihmelääkkeelleen semmoisia vaikutuksia, että ehkei muut voi kieltäytyä, erkki vain.
Huuhaalla ja turhuuden markkonoilla rikastuvat.
Terveysvaikutteiset ovat sitä mitä ovat.  Stalinkaan ei elänyt ikuisesti, vaikka kuopiolainen Toverilehti  kertoi uutisessaan Neuvostoliitossa keksitystä ikuisen elämän lääkkeestä, jota ensimmäiseksi käytetäänn Staliniin, suureen ihmiskunnan hyväntekijään.   
Minä melkein uskoin.  Ehkä kuitenkin epäilin hiukkasen.  Enhän voinut tietää.

Joulu

Joulu on minulle yksi päivä muiden joukossa.  Syön samoja ruokia mitä muinakin päivinä.  Enkä syö yhtään enempää. 
Häntä sanottiin Ohemäen Ailiksi.  Oli siellä syntynyt.  Muutti perheineen Kivimäkeen ja sanottiin Kivimäen Ailiksi.  Hän oli kummini.  Toimitti kummin tehtävää, kysyi:
  - Tiijjätkös Erkki mittee vasten joulua vietetään?  En tiennyt.
 -  Jeesus on sillon syntynyt.
Uskoin, kuten lapsi uskoo mitä aikuiset sanovat.  Joulun vietto kaiken turhan tuhlauksen ja ruuan ahnehtimisen parissa ei liity Jeesukseen millään tavalla.  Eikä Jeesuksen syntymisen hetkestä ole varmuutta.  Sillä tavalla tutkijat päättelevät, että etsivät tapahtumia eri lähteistä.  Jopa mahdollisia meteorin liikkeitä vertaavat kerrottuihin valoilmiöihin.  Mikä oli tähti, jota tietäjät itäisiltä mailta seurasivat.  Se vaan ei pidä paikkaansa, että tähti pysähtyisi tallin katolle. Olkoon.
Kirkolliset pyhät sattuvat kummasti "pakanuuden ajan" merkkipäiviin.  Joulu vuodenvaihteeseen ja Juhanus keskelle vuotta.  Pohjoisella puoliskolla sattuu kesän keskelle.

Vietettiin joulua ja joulupukki kävi, kun lapset olivat pieniä.  Odottivat lahjoja.  Odotus näkyy silloisista valokuvista.

Viimeksi muistan joulun Petäjäjärvellä.  Pari tytärtä ja muutama lapsenlapsi oli paikalla. Myös Matti.  Istuimme keittiön pöydän ääressä nauttimassa kahvihetkestä.  Valoisa tunnelma.
Eteisestä kuului jotain liikettä.  Seija teki terävän havainnon:
 - Ihan kun joulupukki tulis!
En uskonut ollenkaan pukkiin.  Kaikkien ällistykseksi oveen koputti ja sisään tuli ihan oikea joulupukki täydessä rekvisiitassa. 
Jokainen katsoi toisiinsa, etsien "syyllistä".  Kai epäilimme Mattia.  Pukki tervehti tavalliseen tapaan tuttavallisesti.  Käveli keittiön läpi.  Näki sängyn päällä paketit:
 - Tontut ovatkin jo tuoneet paketit.
 - Niin Ovat.
Pukki puhui niitä näitä.   Johdatti keskustelun mahdollisiin naapureihin.  Asuinpaikkamme oli yksinäinen, muita ei näkynyt.  Sanoi viimein:
 - Myö tultiin sillan yli.
Siinä vaiheissa pääsin kärryille. 
 - Pittää männä vielä toisen sillan yli, siellä on Hujaset.
 - Sinne minun pittää männä.
Mainio näyttelijä, täydellinen roolisuoritus!

Tarinan tausta on sellainen, että Hujasessa isovanhempien luokse olivat tulleet Kaksi poikaa Iisalmesta.  Heidän isänsä menehtyi dramaattisesti.  Pukki tuli tietysti Iisalmesta, eikä tiennyt paikkoja. Todennäköisesti Hujaset opastaneet sanomalla talonsa olevan sieltä päin tullessa sillan takana.  Siltoja on kuitenkin kaksi ennen Hujasten taloa. 

Pahatapaisuus

En isommin kiinnittänyt huomiota tähän päivämäärään.  Kun avasin koneen, havaitsin oltavan pitkällä joulukuussa.  Joko se on kahdestoista päivä!  Vasta sitten huomasin päivämäärässä olevan paljon kakkosia!
Koneelle sain kimmokkeen radiosta.  Toimittaja puhui kirjailija Kauppis-Heikistä.  "Hänestä olisi tullut mainio työmies ta mökin isäntä. Mutta sattui pappilaan rengiksi ja tehtiin kirjailija."  Kertovat Ruustinnan noin arvelleen.
Toimi kiertokoulun opettajana ja Siilinjärvellä pahatapaisten poikain koulussa.  Kaikkina aikoina "sievistellään".  On "sopimattomia" sanoja ja sanontoja.
Toimittaja paheksui nimitystä "pahantapaisten poikain koulu".  Moralisoi: "Onneksi ei nykyään enää käytetä tuommoista nimitystä". 

Pojat ovat olleet pahantapaisia.  Eivät missään tapauksessa helppoja opettajille.  Piipahdin pienen tovin poikien opettajina.  Ne pojat olivat pääasiassa hyväntapaisia.  Ainoastaan yksi hieman ongelmainen, mutta ei häiriöksi asti.

Nyt sanotaan: "Nuoriso voi pahoin".  Tämmöistä "pahoinvointia" sanottiin ennen pahankurisuudeksi.  Pahankurisia on nyt enemmän kuin ikäluokkani nuoruudessa.  Kuitenkin pahankurisia on aina ollut ja tulee olemaan.  Puhukoot "sosiaalitantat" mitä tahansa.  Uskallan sanoa sen kouluttamattoman varmuudella.  En kanna oppimisen rasitusta. 
Kasvuaikanani ei ollut huumeita.  Ei myöskään armeija-aikana tunnettu muita kuin alkoholi ja tupakka. Tupakoivia oli enemmän kuin meitä tupakoimattomia.  Viinaa käytettiin vähän.  Armeijassa se oli silloin kiellettyäkin. Kieltoja ohitettiin.   Viina oli kallistakin.  Hyväntapaisia poikia. 

Sota-aika aseti rajoituksensa.  Työtä piti tehdä selviytyäkseen.  Toisen vuosikymmenen alusta asti sellaisia töitä, jotka nyt lailla kielletään alle 18 vuotisilta.  Silloin vietiin sen ikäisiä saamaan "sankarikuoleman".

Tässä kohtaa "kynäileminen" keskeytyi.  Tuntui rintakipua sen verran, että piti nousta.  Johtuiko istuma-asennosta? rasittiko vahva ateria sydänhermoja?  Olkoon mitä tahansa, pieni lepo autoi.

En ymmärrä "sievistelyä" enkä tosiasioiden "muotoilua" lievemmiksi.  Hyväntapsisia lienee suuri enemmistö, mutta pahankurisiakin löytyy.   Semmoista tosiasiaa en saisi mainita, että laiskoja on moninkertaisesti enemmän kuin nuoruuteni aikaan.  Tyttäreni taitavat olla viimeisiä ikäluokkia, jotka suostuvat menemään oikeisiin kesätöihin; esimerkiksi marjankeruuseen.  Metsiin tai mansikkapellolle. 

"Eurostoliitto"

Joku käytti tuommoista ilmaisua.  Äänestin EU:hun liittymistä vastaan.  Vaimo äänesti liittymisen puolesta.  Liikeliiton kautta omaksui demareiden "uskonnon".  Minä tulin  sosialidemokratian kannalle jo noin kuusitoistavuotisena, mutta en kaikkien toimenpiteiden kannalla ollut, enkä ole.  Vaimo sanoi äänestämisensä perusteeksi: "ruuan hinta laskee".
Kansanäänestyksiä vaativat melkein joka asiaan.  EU:hun liittymiseen ohjasivat puolueet.  Vannoutuneet kannattajat seuraavat johtajaa.  EU:n hyödyistä tai haitoista ei suurimmalla osalla kansaa ollut minkäänlaista hajua.  Johtajamme vakuuttivat tietoa olevan ja olevan saatavissa.  Luulen olevani lukemisen ja tapahtumien seuraamisen perusteella keskinkertaista enemmän perillä. 

Väittävät vielä, että parempi olla EU:ssa kuin ulkopuolella.  EU:n ulkopuolellakin on elämää.  Vahva peruste oli tietenkin seikka, että Suomen viennistä suuntautuu   suurin osa Eurooppaan.  Mikään ei takaa niin olevan ikuisesti.  Jokainen tietää (vai tietääkö?) kaupan käynnin kasvavan muihin suuntiin. 

Vastustamistani perustelin itselleni monella seikalla.  Ensinnäkin: Eurooppa on niin "sekainen seurakunta", ettei liitto voi onnistua. 
Saksa on taloudellinen mahti.  Englanti on entisen Imperiuminsa vanki.  Tuntee olevansa painoarvoaan merkityksellisempi.  Ranska katsoo muita alaviistoon,  ylpeänä.  Sitten Välimeren valtiot: "manyana".  Italia sitten ihan omassa sarjassaan.  Pienemmät valtiot myötäilevät. 
Sanoivat EU:ssa tehtävän yksimielisiä päätöksiä?!  "Voi pyhä yksinkertaisuus!".  Yksimielisiä päätöksiä ei voi tehdä, kun päättämisestä huolehtii ihmiset ja vielä pahempi kun ne ovat poliitikkoja.   

Sellaiset liittoumat toimivat heikosti, joissa joku vaikuttaa vahvemmin.  Voimakkaampi vie hankkeita haluamaansa suuntaan.
Näkemykseni mukaan vahva liittouma muodostuisi Kolmesta pohjoisen maasta: Norja, Ruotsi, Suomi.   Mutta sehän ei onnistu: Ruotsi on liian vahva.  Sama näkyy kuntaliitoksissakin.  Eivät tunne olevansa tasa-arvoisia; joku uskoo olevansa toisia arvokkampi.  Puuhasivat Nordekia.  Ei onnistunut.  En ole perehtynyt siihen, enkä tunne tilannetta, muuta kuin minkä hämärästi muistan julkisuudesta.
Se on alkuperäinen "Paasikiven Linja".   Paasikiven mukaan pohjoismainen puolustusliitto.  Ruotsi takaisi materiaalin ja Suomi uhraisi miehet.  Paasikivi muotoilee tekstin toisin, mutta otan luvan vähän oikoa asiaa vääristämättä.

Suunnilleen vuosi sitten luin lauseen: "Eurooppa on ollut epäjärjestyksessä vuodesta 1914 lähtien."  Muitaakseni kirjoittaja on George F Kennan.

Sanan vapautta kahlitaan.  Poliitikot ovat vankeja.  Joutuvat joka hetki puntaroimaan puheitaan.  Media hilluu ristiriitaisesti:  Tonkii likatunkioilta  haisevia skandaaleja. Toisaalla veisaa moraalin rintaäänellä etiikkaa ja vastuullisuutta. Mikään ei ole oikein, kaikki pyritään kääntämään pahalta näyttäväksi.  "Eikö se nyt ole kummallista...?"

Halla-Ahon ilmaisema totuutensa Kreikan mahdollisuuksista ja diktatuurista tuomittiin kertakaikkiaan sopimattomaksi, rikolliseksi.  Jonkun suomalaisen tokaisu ei vaikuta Demokratiaan tai diktatuuriin yhtään mitään.  Hassu juttu!  Ajattelin sen suuntaisesti jo ennen kuin Halla-Ahon lausuma tuli julkisuuteen.  Se on yksi hailee, mitä minä ajattelen tai kirjoitan, sillä ei ole vaikutusta sen itikan pierunkaan vertaa.

Linna

Eilisiltan seurasin töllöstä Linnaa.  Moneen vuoteen en sitä katsellut kuin vilaukselta.  Sain videohommani jonkinlaiseen järjestykseen. Siivosin koneiden sisälmyksiä.  Kirjoitin. tein huushollihommia. 
Toosan katselun sovitin yhteen voimistelun kanssa.  Tein pienillä painoilla nostoliikkeitä semmoisia sarjoja mitä jaksoin.   Pienen häikän takia en viime aikoina pystynyt. Painojen noston välillä lepäsin ja katsoin.

En minä ole samasta maailmasta tuon näytelmän kanssa.  Televisiosta kuuluu selostus naisten puvuista ja vähän miestenkin.  
Miksi miehet pyntätään pellen pakettiin ja naiset kuljeksivat puolialasti.  En millään ilkeäisi tulla ihmisten ilmoille niin vähissä vaatteissa.
Helmoihin riittää kyllä kangasta tusina neliömetrejä, luulisi tuosta määrästä riittävän yläosaankin.
Televisiosta tuttu tyhjäntoimittaja rupattelee vaatteiden suunnittelijoista. 
Tuleekohan koskaan se päivä jolloin tuo typerä frakki hylätään.  Se ei näytä juhlapuvulta. 

Presidenttien rouvat ovat sentään tarpeeksi hyvätuloisia, että pystyvät ostamaan riittävästi hamekangasta, eivätkä tuhlaa sitä lattialuutuiksi.

Sen verran olen ahdasmielinen, etten pysty ihailemaan homopareja.  Ei hyvältä näytä.

TURHUUDEN MARKKINAT

Itsepäisyys

Kansakouluista ja sen kirjoista opin kovin vähän.  Suomen historian kirja alkoi ensimmäisestä ristiretkestä Vuodeksi mainittiin 1154.  Myöhemmin sain sellaista tietoa, ettei vuosiluku ole oikein.
Ristiretki on huono määritelmä.  Historian valossa nähtynä ne olivat ryöstöretkiä, joita tekivät Kristuksen nimissä. Se siitä.
Kirjasta sai lukea Ruotsin historiaa. Urhoollisista sotilaista, joita sanoivat suomalaisiksi.  Ruotsin sotaväkeä he olivat, enimmäkseen pakotettuja.  Suomalaisten historia kiinnosti.  Olin halukas tietämään suomalaisten elämäntavoista ennen ensimmäistä ristiretkeä.  Arkeologit ovat selvitelleet, mutta en ole tutustunut.  Perheen elannon hankkiminen vei enimmän tarmon.

Astuvansalmen meripihkaukot makasivat järvessä tuhansia vuosia.  Maasta löydetyt esineet kertovat yhteyksistä jopa Välimeren taakse!  Suomalaisilla ei ollut kirjoitusmerkkejä joilla olisivat kertoneet jälkipolville.  Viestintämerkkejä varmaankin ollut.  Kalliopiirrokset saattoivat kertoa.

Joen varrella Suonenjoella on kivinen muistomerkki.  Kertoo ensimmäisestä Suomen rajasta.  Eihän Pähkinäsaaren raja ollut Suomen raja?!  Ruotsin ja Venäjän raja!

Mitä väittänevät venäläiset nyt, mutta Suuren valtion aikaan teksti kertoi Viipurin olevan vanha venäläinen kaupunki.  Suomalaisten mielissä kaupunki on suomalainen.  Ei se ole suomalainen.  Ruotsi rakensi Viipurin linnan sotilaalliseksi tukikohdaksi Venäjän takia.  Ruotsin ja Venäjän välillä näyttää olleen sotia jatkuvasti.  Suomalaisilla kestämistä.  Suomalaiset kuitenkin tekivät pääasiallisen sotatyön ja rakennustyön.

Tapahtumat kulkevat omaa latuaan, omaan tahtiinsa.  Suurten kansojen johtajat vallanhimossaan ohjailevat ja pienet kasakunnat jauhautuvat myllerryksissä. Eivä suuretkaan kuitenkaan ole kaikkivoipia.  Vastaan tulee suurempia.  

Olin jo verrattain "varttunut", kun tulin tietoiseksi 1808 - 1809 tapahtumisista. Vänrikki Stoolin tarinoissa kerrottiin, miten suomalaisten piti aina vaan perääntyä?  Pienten voittojenkin jälkeen!
Silloinkin sotivat suomalaiset turhaan.  Tanssivat Euroopan mahtivaltioiden pillin mukaan. 
Suomi oli myyty.  Eivät suomalaiset sitä tienneet, vaan halusivat vastustaa Venäjän valtaa.  Halusivatko olla ruotsalaisia?
Historia oli määrätty kirjoitettavaksi niin, että Venäjän vallattua Suomen, alkoi Suomen itsenäisyyden kehittyminen.  Sitä auttoi seikka, ettei valtaosaan Suomea tullut venäläisiä virkamiehiä.  Vielä sata vuotta myöhemmin kotiseudullani ollut ruotsinkielisiä.  Papit ja vallesmannit.  Sotilaat tietenkin olleet venäläisiä. En tiedä miten pian suomalaiset nousivat upseereiksi.
Iso-äiti Akaatta kertoi veljistään, jotka menivät Amerikkaan:  En muista kumpiko heistä oli uhitellut, ettei suostu menemään arvan nostoon. Muistaakseni Akaatta sanoi olleensa sillä kannalla, ettei pidä vastustella.  Akaatta oli yksinkertainen uskossaan: "keisarille mikä keisarin on".

Näin siinä ristiriidan, kun kertoivat Suomen itsenäistyneen v 1917 ja vapaussota käytiin v 1918.  Kuulin kyllä joskus puhuttavan valkoisista ja punikeista, mutta penskalle ei kukaan kertonut.   Suomi julistautui itsenäiseksi joulukuun kuudentena 1917.  Silloiset Venäjän hallitsijat myönsivä sen joulukuun lopulla.  Tietämätöntä päätäni askarrutti ristiriita.  Vapaussota kerrottiin käydyn Venäjää vastaan.  Venäläisten sotilaiden häätämiseksi.  Miksi???   Kansakoulun kirjassa oli vapaussodasta puolen sivun mittainen maininta.  
Jotkut vanhimmat puhuivat kapinakeväästä.

Totuus on kallisarvoista; sitä pitää säästellä.

Väinö Linnan  Täällä Pohjantähden alla   on sopiva valottamaan sen ajan tapahtumia.  Se on fiktio, mutta mielestäni siinä ei ole asiavirheitä.  Siihen asti lukemani olivat tarkoituksen mukaisia.  Jos nuoria kiinnostaa, silloin kannattaa uhrata aikaa lukemiseen.

Wolf H Halsti kirjoittaa muistelmissaan ihailunsa; "kuinka hyvin suuret taiteilijat osaavat eläytyä.  Linna kirjoittaa Syrjäntaan taistelusta juuri niin kuin todella tapahtui."   Lainaukseni on muistin varainen mukaelma.   Halsti tiesi.  Hän oli 12 vuotisena siminnäkijä.  Oli saksalaisen kapteenin tulkkina.

Lapsuuteni aikaan oli vielä maaseudun elämä suunnilleen samanlaista kuin Linnan kirjassa. Pitää paikkansa.  Sillä erotuksella, että Linna liikkuu vauraassa Hämäläisessä kylässä, mutta minä kasvoin
 syrjäisen köyhän korven kansan keskuudessa.

Tänä päivänä ovat Suomi ja suomalaiset rikkaita.  Suorastaan superrikkaita elämäni alkuaikaan verrattuna.  Sanovat Suomessa olleen lama -90-luvulla.  Ei silloin ollut lama lähelläkään niin kuin se oli 1940-luvulla.  Silloin oli LAMA, joka jatkui 50-luvulle.

Taas on uusi aika ja uudet kujeet.  Valtiomme johtajat halusivat Euroopan ytimeen.  Siellä nyt suunnittelevat Välimeren maille köyhänapua, vaikka ne eivät ole köyhiä.  Kuka pystyy ennustamaan?
Kaikilla valtioilla on velkaa liian paljon "hirmuisesti", Suomellakin kahden vuosibudjetin verran.  En ymmärrä niten se pystytään maksamaan koskaan???

Suomen itsenäisyys murentuu.  "Eurostoliitto" määräilee kuin pikkulasta.  "Raju on ajan riento".
Niinkö on tähtiin kirjoitettu?      

Ballerinnat

Nainen halusi tienata helpolla.  Ilmoitti Varkaudessa aloittavansa balettikoulun.  Seija kävi tutustumassa.  Sanoi haluavansa aloittaa siellä.  Sanoin sen maksavan liian paljon, ei meillä ole yhtään ylimääräistä markkaa.  Muuten kyllä saisit mennä. Kirkkain silmin Seija kertoi naisen sanoneen, että voi tulla, ei tarvitse rahaa. 
Naureskelin, sillä totta kai koko homma on rahan hankintaa.  Seija menköön, niin pitkään kuin saa.

Ensimmäisen kerran käytyään Seija ylpeili:
 --- Myöpä tehtiin pakarti!
Parin kerran jälkeen Seija ei enää riemuinnut:
--- Nyt se pyyti jo rahaa.

Herää kysymys:  pitikö jyrkästi kieltää heti?   Toimin tuolla tavalla, katsoin siten oppivan parhaiten. 
Kuulin usein kuinka tenava kinuaa äidiltään tai isältään jotakin haluamaansa.  Muistaakseni meidän tyttäret eivät ronkuneet.  Jotenkin kai ymmärsivät talouden lakeja.  Ku eijjoo rahhoo ni eijjoo rahhoo.  

Kameroiden kanssa kompurointia.

Sain pitkästä aikaa kuvata.  Diabeetikkojen juhlaa.  Karkeita perusvirheitä.  Tehtävä oli vaikea.  Mikkini olisi pitänyt saada esiintyjän suuhun, mutta eihän ole puomimiehiä, eikä äänittäjää, puhumattakaan laitteista.  Kaiuttimista tuleva ääni ja jokapuolelta kuuluva kaiku tekivät äänen saannin lähes mahdottomaksi.  Enkä ole näin suurta tehnyt sen jälkeen kun tallensin teatterin Siunattu hulluus.  Siitä on vuosia.
Vanhuus ei tule yksin, niin sanovat.  Mutta en vielä hellitä, paras ohjelma on tekemättä.  Tässä projektissa pääsin jälleen jyvälle.  Niin paljon tunaroin, että hiljalleen "heräsin".

Ensinnäkin nauhat!  Jossain välissä kelasin kaikki nauhat ja ajoin ne mustaksi.  Luulin että kaikki, mutta ei.  Yhdessä nauhassa oli kuvaa Rautalammilta.  Kuutisen vuotta vanhaa.  Eihän se tavallisesti haittaa, mutta vanhan liiton miehelle digiaika tuo temppuiluja.   Kuvasin aikaisemmin olosuhteiden takia kuvakoossa 4:3.  Se on vanhanaikaista.  Sen nauhan panin seisovaan kameraan hyvässä uskossa.  Se piileksi jossain laukun pohjalla.  Kamera on älykäs idiootti.  Kamera on asetettu 16:9 kuvakoolle, mutta se alkoi matkimaan vanhaa kuvaa.  Taululta kyllä näkisi kuvan, mutta kukaan siellä ei ollut katsomassa.  Neljästä nauhasta kelpasi kolme, mutta yhden nauhan puolituntinen meni harakoille.  Oma harminsa.  Ensimmäinen nauha, jota sulloin käyttämääni kameraan oli puhdistuskasetti?!  Voi ei!  Siitäkin koitui pieni vipaus.  Se nauha oli kuvattu samanmerkkisellä, kuitenkin eri kameralla, niinpä se tunnisti entisen jäljen. 

Hätäilin jalustoiden pystyttämisessä.  Seisovan jalusta kyllä pitää kutinsa, mutta käyttökameran jalusta oli hutera.  En levittänyt jalkoja tarpeksi, että kolmihaaratuki olisi painunut alas asti.  Kun jouduin nostamaan veivattavan jatkeen,  tukevuus puuttui.  Muutenkin kustannussyistä hankin kevyitä jalustoja, senkin takia, että voin kantaa repussa.

Mutta ne äänet!?

Niin paljon huomautettavaa, että hyödyttää tulevia hommia.

Ohjelmaa kasatessa oli tietenkin harmeja.  Ei mennyt putkeen, mutta en stressaantunut. Päinvastoin.  Virkistyin huomattavasti, enkä tunne sairautta, huomenna uin kunnolla kuntouintia. 
Huomenna tutkailen tekelettäni.  Ehkä pääsen paistamaan lätyn?

Hiukan optimistisena tunnen itseni kuntoutuneen huomattavasti.  Pari vuotta taaksepäin olin surkea, suorastaan höperehdin.   Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.  Sillä lailla sanoi Leena.

Kasvatus ja kasvaminen

Hyvä että hengissä selvisi.  Semmoinen oli kaltaisillani kasvatus.  Puutteellinen ruoka ja niukat oltavat kaikin puolin.  Kasvatuksesta ei kohdallani voi puhua.  Aineellinen köyhyys ei ole niin haitallista kuin järjen köyhyys. 
Korpelasssa ei juuri voinut saada järkevää opastusta.  Eikä ympäristökään minua auttanut.  Halveksittuna kuljeskelin, missä liikuinkin.  Kuinka voi kehittyä, jos lähtökohdan eväät jäävät laihoiksi?
Äiti oli toistaitoinen, eikä häntä voi syyttää, enkä halua sitä.  Iso-äiti oli yksinkertainen ja eli tavallaan.  Iso-äiti olisi voinut antaa eväitä, mutta hänelläkin ne olivat vajavaiset.  Perimän ja ympäristön tutteita olemme.

En kunnollista opastusta oikean tien löytämiseen saanut mistään.  Ohjeita sain ja uskoinkin, mutta lähes kaikki olivat hyödyttömiä, osa suorastaan haitallisia. 

Niinpä noista lähtökohdista en pystynyt kehittymään läheskään mahdollisuuksieni mukaan.  Omia lapsiani kasvatin kovin vähän, enimmäkseen äitinsä hoiti sen puolen, eikä hänenkään kehitys ollut suotuisa, että olisi voinut antaa älyllisiä eväitä.

Noina aikoina meidän tyoläisten puolueet, vasemmisto, julkistivat totuutenaan, että lasten vanhemmat eivät osaa kasvattaa, kun eivät ole koulutettuja.  Pitää jättää kasvatus ammattilaisten tehtäväksi. 
Itselläni oli täysi työ pitää perhettä yllä, enkä varsinaiseen kasvatukseen joka hetki kerennyt. 
Semoiset puheet ärsyttivät, kun toitottivat, että pitää olla enemmän lasten kanssa, eikä juosta aina rahan perässä.  Tarvittiin juosta, että elannosta  jotenkin selvittiin.  Jokainen irti saatu penni tarvittiin.  Kuitenkin lapsilla jonkinlainen turva säilyi.

Samat tahot, jotka suosittelivat kasvatuksen jättämistä asiantuntijoille,  osoittavat syyttävillä sormilla  lasten vanhempia.  Peräävät kodin vastuuta.

Luultavasti tilanne ei ole helpottunut entisestä.  Isä ja äiti eivät ole kaikkivoipia, ympäristön ja kaveripiirin vaikutus on voimakas, joskus tuntuu, ettei itse pysty.

Kasvatusesta esiintyvät suurimpina asiantuntijoina sellaiset joilla ei ole yhtään lasta.  Eikä yhden lapsen kaitsija ymmärrä, että jokainen on yksilö, eikä samat totuudet kaikkiin päde. 
Epäonnistuessa pannaan syy vanhempien niskaan, honosti kasvattaneet.  Toinen koulukunta vannoo perittyjen geenien nimeen.   Printötekijöiden oppiin uskovilta sain evästyksen, ettei minulla suurta toivoa ole tulla kunnon kansalaiseksi. 

Koulussa hankalan lapsen perusteella arvellaan myös hänen vanhempiensa olevan hankalia.  Kodin syytä!  Ja kunnottomien vanhempien lapsissa ei nähdä mitään hyvää.  Huorpentuna sain kaiken kokea.  Kyläkunnan pohjasakkaa.

Tietoa olisin tarvinnut, että itseäni olisin kasvattanut.  Lukemiseen kiinostuin jo alle kouluiän.  Missä vain sain lehden käsiini, luin innolla.  Nuorilla naisilla oli romaaneja. Eila lainasi naapureilta ja minä luin niitä.   Iso-äiti moitti: "Synnillisiä romaaneja!".  Voin sanoa, että synnillisyyttä niissä oli vähän.  Tyhmiä ja lapsellisia olivat.  Luin eläytyen ja sain väärää kuvaa elämästä.   Uskontokirjat olivat hyväksyttäviä.  Hartauskirjasta opin fraktuurakirjaimet.   Raamatun luin totena.  Olin kai yhdeksänvuotinen.  Päättelen siitä, kun Pekka Rytkönen eli vielä.  Vasta ikämiehenä tulin tietämään miten nopea lukija olin.   Raamatun luin lähes kokonaan.  Oikeastaan Raamattu on vain meidän Vanha Testamentti.  Uusi Testamenttihan ei ole Israelissa tunnustettu.  Vanhan luin kokonaan ja Uuden  lähes, mutta Johanneksen Ilmestys pelotti ja lopetin kesken.

Koulun lainaston luin kokonaan, mutta opiksi niistä ei ollut.  Historiallisia romaaneja Sten Sture vanhemman ajoillta; romantiikkaa.  Muistanenko oikein:  kirjoittaja oli Karl Blink?   Intiaanien tappamisesta kertovia kirjoitti Zane Grey.  Rasistisia "sankareita".  Eläydyin tarinoihin, joissa intiaaneja pidettiin julmureina ja vihollisina.  Seikkailin valkoisten metsästäjien mukana.  Aivan vääriä kirjoja,  rikollista julkaista sellaisia kehittyville lapsille.   Hukkaan heitettyä lukuaikaa.  Parempiakaan ei ollut saatavillani.

Jokijärvellä kaupan luona oli kunnallinen pieni sivukirjasto.  Muistan vain Urheilun Pikku Jättiläisen.  Se oli ehkä ensimmäinen hyödyllinen kirja luettavanani.  Paksun kirjan luin tarkkaan.  Sain kipinää.  Sain tietoa.  Ja muistin kaikki maailmanennätykset.  Muutaman hyödyllisen ohjeen harjoitteluun löysin.  Niistä sain jotain.  Sen sijaan lähes kaikki ihmisten antamat ohjeet ja apu vain jarruttivat.

Vähillä eväillä en kyennyt kasvattamaan.  Eikä lasten äitikään ollut saanut kummempia valmiuksia.  Lapsemme joutuivat kehittymään enimäkseen omillaan.  Enkä liioin voinut omalla esimerkilläni tietä viitoittaa, että paremmin olisivat pärjänneet. 

Parempaan en pystynyt.

                  

Vanhoja

Mahtaako ennakoida lopun läheisyyttä, kun entistä useammin tulee mieleen unohtuneiksi luulemiani tapahtumia?
Siitä ei ole kauan, kun Leena kertoi poikien sulkeneen hänet roskasäiliöön.  Vasta nyt palautui yli viidenkymmenen vuoden takainen.
Pengerkadulla asuttiin.  Pihassa oli iso betoninen roskasäiliö.  Luukku ja katto oli paksua peltiä.  Leena kävi sunnuntaisin lasten elokuvissa.  Lippu maksoi viisikymmentä markkaa.  Annoin Leenalle satasen, kun ei pienempää ollut.  Palattua kysyin Leenalta viisikymppistä.  Leena sanoi.  "Ostin kaksi lippua."  Sitä vähän ihmettelin.  Leena sanoi: "Saanhan ostaa kaksi lastenlippua jos haluan!"  -- No joo, saat.
Sinä päivänä menin ennen elokuvan loppua teatterin luo odottamaan Leenaa.  Vahtasin mielestäni tarkkaavasti, mutta en havainnut Leenaa.  Ihmettelin:  Jopa äkkiä pääsi livahtamaan!?  Kiirehdin Pengerkadun puolelta kotiin päin saadakseni Leenan kiinni.  Ei näkynyt.  Katsoin Hämeentien suuntaan, mutta ei näkynyt.  Ennättikö se jo kotiin?  Ei ollut kotona.  Hätäilin ja kiertelin ympäristössä.  Karhupuistossa käytiin usein.  Jospa sinne?  Tuntui toivottomalta.  Pistäydyin välillä kotona. 
Kiertelin pitkään.  Viimein satuin olemaan kotona kun Leena tuli.  Likaisin vaattein.  Kyselyihin ei osannut vastata.  En kiusannut enempää, kun näytti olevan kunnossa.  Ei aavistustakaan, missä mahtoi seikkailla?  Mietin vaarojen mahdollisuuksia.  Kaiken jälken Leena oli yllättävän rauhallinen.

Tapaus tuli mieleeni ja Leenan kertomus roskalaatikkoon sulkemisesta.  Leena on pelännyt.  Peltiseen kanteen hakkaaminen tuntuu kamalalta kannen alle joutuneesta.

Näin pitkän ajan jälkeen tulee oivallus:  Leena ei päässytkään elokuviin. Vaan joutui olemaan  vangittuna roskasäiliöön.  Leena osasi mennä elokuviin ja muitakin menijöitä oli, joten en mennyt saattamaan, mutta hakemaan menin.  En tietenkään osannut arvata, ettei Leena ollutkaan elokuvissa, enkä siis nähnyt häntä poistujien joukossa.  Virui tuntikausia vankilassa!?

Elokuviin Leena tottui menemään Hämeentien kautta.  Joten odotin leenaa teatterin sillä puolen.  Kun en Leenaa nähnyt, arvelin menneen Pengerkadun kautta. Sitä kautta käytiin Karhupuistossa.   Kaiketi Leena oli roskalaatikossa koko ajan, minkä häntä yritin löytää?

Asuimme jo maaseudulla.  Kävimme Helsingissä vierailemassa.  Kari asui Helsingissä, samoin Veli, jonka luona kävimme. 
Leena oli jo isompi ja Tuija minun kanssani kaupungilla kävelemässä.  Jäimme kadun viereen katsomaan naisvoimistelijoiden kulkuetta.  Voimistelijat marssivat ajoväylällä ja jalkakäytävillä runsaasti katsojia.
Pidin Tuijaa kädestä ja kehotin Leenaa pysymään aivan vieressä.  Kulkue meni pian ohi ja aioin jatkaa matkaa, mutta Leenaa ei näkynyt.  Yritin katsella kulkueen perään, mutta ei näkynyt, enkä voinut lähteä juoksemaan, kun Tuija oli siinä.

Aikaa kului, kun vein Tuijan Kapteeninkadulle, matkan päähän.  Leenaa etsimään.   Tietenkin poliisiasemalle.  Helppo päätellä, että Leena on jossain kaupungilla eksyksissä.  Kaksi konstaapelia autoon ja minä takapenkille.  Kiertelimme paikoissa, jotka tuntuivat luonnollisilta katoamispaikasta ajatellen.

Poliisit ottivat huomioon myös Kapteeninkadun seudun.  Mielestäni Leena ei voi sinne osata, liian mutkikas reitti.  Mutta se kannatti.  Olimme menossa Mannerheimintietä siihen suuntaan, kun näin aseman edessä seisomassa Leena jonkun naisen kanssa.   Tuolla!
Poliisi kysyi: "onko varmasti?"  Tunsin, vaikka oli kaukana.  Poliisit hiljensivät ja läksin suoraan väylien yli juoksemaan.  Nainen sanoi nähneensä tytön seisovan neuvottomana.  Tyttö sanonut, että hän ehkä osaisi asemalta Velin asunolle.  Nainen toi tytön asemalle, jossa sattumalta hänet havaitsin.

Kävelimme Asemalta Mannerheimintielle, sinne mistä läksin juoksemaan.  Vanhempi herra oli katsomut koko ajan. Sanoi ihmetelleensä, kun poliisiautosta juoksee mies kovaa vauhtia karkuun!  

Ruma ihminen

Peiliin katsominen ei ole nautinto.  En ole tavannut yhtään hyvää peiliä.  Poikasena ne olivat huonoja, nuorukaisena ne olivat huonoja, miehuusiässä ne olivat huonoja, vanhuudessa näyttävät entistä huonommilta.
Usein pohdin:  Miltähän se tuntuisi olla komea mies?  Jokaisena ikäkautena olen nähnyt itseni rumana.  Sitten myöhemmin valokuvissa en näytä yhtä rumalta kuin silloin kuvan aikaan. 
Nurrosikäisenä olin laiha ja pitkäkaulainen.  Pitkä kaula näytti rumalta, kun muilla ei ollut niin pitkää kaulaa.  Resuvaatteet korostivat vaikutelmaa.
Tein verstastöitä ja vaatteet sen mukaisia.  Tyttärenpoikani Samuli ihmetteli: "Miks sulla on aina tommoset räsävaatteet?"  Räsävaatteet menetteli verstalla varsinkin kun parempiakin oli komerossa. 
Kun olin saman ikäinen, kuin Samuli kysyessään, minulla oli vain räsävaatteita, eikä niitäkään paljon.
Kutoivat kangasta omien lampaiden villoista ja kasvatetuista pellavista ja liinoista.  Niistä äidin ompelemat housut olivat hetken kunolliset.
Ainoat housut kuluivat.  Polviin tuli reiät.  Ne paikattiin.  Paikkojen yläpuolelle tuli reiät.  Ne paikattiin.  Paikkojen alapuolelle tuli reiät.  Ne paikattiin.  Paikkatarpeina vanhat vatteet.  Eivät olleet kovin lujaa tekoa.  Ensimmäisiin paikkoihin tuli reikiä.  Pantiin iso paikka peittämään kaikki entiset. 
Iso paikka puhkesi.  Paikattiin.  Totta kai persuuksiinkin tarvitsi paikkoja sekä joka puolelle.

Kävin lomaillessani Korpelassa.  Siellä aitan seinällä oli ne housut.  Nähtävyydelle hymyilin nostalgista hymyä.  Ei tullut ikäviä asioita mieleen.  Vaatteita oli:  Raitapuku, paita ja solmio.  Ruskeat kengät.  Englantilaistyyppinen berberitakki ja "borsalino".
Kypsemmässä iässä sain päähäni mennä aittaan katsomaan muistorikkaita housuja.  Ei näkynyt enää. 
Suunnittelin panna ne tauluksi lasin alle.  Aito taideteos!  Historian dokumentteja menetetään.

Aina ja kaikkialla pilkkasivat.  Siitä kasvoi alemmuuskompleksi.  Ujous pahensi.  Tunsin itseni muita huonommaksi.  Rumemmaksikin.  Kompleksi kasvoi siihen mittaan, että en osaa ottaa kehuja vastaan, vaivaudun.  Enhän minä!       

Joskus läikähtää, kun kuulen sivusta sanottavan positiivista sillä tavalla, ettei sanoja varsinaisesti osoita sanomaansa minulle.

Tahinniemen myymälän hoitajaksi mentyäni kuulin, että myyjätytöt ovat sanoneet: "tumma ja komea".  Sellaiseksi en itseäni tunnistanut. 
Varkaudessa pienessä kaupassa odotin vuoroani.  Seisoi sivuttain kaupantekijöihin nähden.  Kuulin myyjän sanovan asiakkaalle joka kehui leipää hyvän näköiseksi:
"Ennen sanottiin että kaunis.  Nykyään nuoret tytöt sanovat; hyvän näköinen."
Asiakas ei hoksannut, (en minäkään).  Sanoi jotain, että mitä sinä meinaat?
Myyjä sanoi uudelleen:  "Ennen sanottiin, että kaunis, nykyään tytöt sanoo; hyvän näköinen".
Siinä vaiheessa käänsin päätäni ja näin myyjän iskevän silmää asiakkaalleen.  Kaupassa ei muita ollut.

Pielavedellä pistäydyin Restenttiin.  Menin tuttujen sällien pöytään.  Siihen istuessani havaitsin vastapäätä pöydässä naisseurueen.  Käyneet paikkakunnalla laulamassa.  Vesannolta Kaiuttaret.  Näin heidän huomioivan minut.  Yksi totesi:  "Kivan näköinen".   Osaan vähän lukea huulilta.

Kaheksankymppisenä kuulin huumoria.  Uimahallissa kaventavat kuntouinnin rataa toisesta päästä.  Joutuu pakosti lähelle vesivoimistelijoita.  Potkaisin päädystä liikkeelle.  Kädet ja jalat ojennettuina.  Kun nostin pääni sukelluksesta, kuulin pullukkamamman sanovan:  "Tuommonen pitäs lailla kieltee!"
Olenhan hoikka ja vesi armahtaa,  peittää rupsahtaneisuuden.

Luulevat minua usein aivan muuksi.  Monta kertaa arvelleet poliisiksi.  Taas menin Restenttiin.  Sillä kertaa alakapakkaan.  Nuori mies alkoi jutustelun.  Päätteli kohta minut poliisiksi.  Menin leikkiin mukaan, myönsin.  Nuori mies puhkesi:  "Johan minä, että noin tiukka jätkä ei voi olle kuin poliisi!"
"Jätkän tiukkuuden" päätteli mahdollisesti sen aikaisten vaikeuksien muovaamasta ankarasta ilmeestäni.

Uimahallin saunan lauteella istuin yksin.  Viereen tuli minua vähän nuorempi mies.  Viittasi tunnettuihin ampumatapahtumiin:  "Mitäs mieltä pappi on niistä?"
 --- Mikä pappi?
 --- Ettäkös työ ou kirkkoherra?

Terveyskeskusmaksu

Helsinki poistaa terveyskeskusmaksun.  Nuori toimittaja sanoi, etteihän tuosta ole kauan, kun se tuli.
Taas yksi nuorten toimittajien harhakäsitys, joita kuulee ylen tuutista yhtä mittaa. Lääkärin palkkioita on maksettu iät ja ajat.  Köyhille annettiin kunnan lappu. 
Nykyisen lain voimaan tullessa säädettiin maksuksi kuusi markkaa käyntikerralta.  Sitä ei nostettu vaikka inflaatio laukkasi.  Totesivat, että maksun ottaminen maksoi enemmän kuin saatiin ja järkisyistä poistivat sen.
Kunnes, yllätys yllätys, huomasivat rahaa tarvittavan ja otettiin maksu uudelleen käyttöön.  Sitä perivät erilaisilla tavoilla. 
Nykyisin perivät käyntikerroilla.  Suonenjoella se maksaa 13 € kerralta.  Lähetteellä Mehiläiseen perivät siellä 27 €.  Yhteensä 40 €.  Maksan mielelläni, kun asia hoituu.  Saanhan eläkettä kuukausittain 770 €.
Jos mitään ei maksa, turhat käynnit lisääntyvät.  Mikä on turha käynti?  Kävin sydämen ja korvien takia Mehiläisessä.  Semmoinen kutina on, että kumpikaan käynti ei ollut aivan välttämätön.  Sydämen takia olin surkeassa kunnossa, tarvitsin pitkävaikutteisen nitrolääkityksen.  Todellinen syy oli anemia. Se on oma diaknoosini.   Varmistui itselleni, kun pytyssä oli kourallinen hiilenmustia kokkareita.  Hemoglobiiniarvo 127 ei kaiketi ole vielä niin huono, mutta ei sitä jatkuvasti mitattu, eikä tiedä, miten alhainen se jonain aikana oli.  En syö primaspania ja yritän saada rautaa ravinnosta, saatujen tietojen mukaisesti.  Nokkosta jatkuvasti.  Joskus rypäleitä,  tomaattia ja lihaa.   Viimeksi kontrollissa veriarvo 149. Se on minulle normaali.  Kunnon kohentuminen kertoo osaltaan että olen ymmärtänyt.   Näiden perusteeella luulen Käyneeni turhaan Mehiläisessä.
Keuhkoputkentulehduksen yhteydessä heikkeni kuulo rajusti.  Korvalääkäri puhkoi molemmat korvat. Korvissa ei ollut likaa, ei tukoksia, eikä puhkominen tuonut esiin mätää.  Kuulo palautui vähitellen. Luulen että se olisi tapahtunut ilman käsittelyäkin?   Oliko turha reissu ja rahanmeno?

Kun kerron jostain häikästä jollekin, tulee kysymys: -- Kävitkö lääkärissä?   Ei lääkäri paranna.  Parantaja on oma elimistö ja useimmat vaivat parantuvat omia aikojaan, enkä koskaan käy pikku juttujen takia valittamassa.  Isompiin olen tarvinnut lääkärien ja hoiturien toimenpiteitä. Tehneet työnsä ammattitaidolla.

Entä tasa-arvoisuus.  Lääkärien edessä huomaan olevani "toisen luokan kansalainen".  "Heikompaa ainesta" , kuten nuori poliitikko sanoo.   Katsovat papereista ammatiksi: Eläkkeellä oleva autonasentaja.  Huomaan ettei minua noteerata, aliarvioivat älyäni.  Pahimman luokan kohtelua sain Kuopiossa naispuoliselta urologilta (sanoin häntä gynegolokiksi).  Lääkärit eivät vaivaudu vastaamaan kysymyksiini.  Myönnän kysymysten olleen tyhmiä.

Sepelvaltimotaudin kriisikohdassa sain vaikutelman, että lääkärit pitävät syynä elintapojani.   Tupakointi?  Siihen vastasin:  "lopetin kolmetoistavuotisena".  Ei lääkäri tajunnut huumoria.
Kahvia?  Mitä leivän päälle?  Lähes askeettiset elintapani ei luulisi haitanneen. 
Lääkäriopintojen loppusuoralla oleva nuorukainen näki nimeni kirjoista, tuli katsomaan.  Hän oli tuttu opiston liikuntapiirin ohjaajana.   Sanoi:  "Sinähän olit hyväkuntoinen".   Niin olin.
Leikkauspöydällä käsittelevät ammattinsa taidolla luultavasti jokaista potilasta.

Viikko lentsussa ilman lääkäriä.  Toipunut.  Uintiin tuli tauko.  Eilispäivänä uin 900 metriä.  Käheksankymppiselle sydänvikaiselle ihan kohtuu hyvin.          

Välillä kouraisee

Lauantaipäivänä tuntui tokkuraiselta.  Ulkona virkistyy, niin arvelin.  Kävelin vain kohtuullisesti, mutta se ei ollut hyväksi.  Vetka olo johtui lentsusta.  Pysyttelin sisätiloissa kolme vuorokautta, ennen kuin menin ulos, kun roskapussi tuoksahteli.
Lentsu menee ohi yleensä pian. Niin tälläkin kertaa. Uimaan en tietenkään mennyt, enkä juoksemaan.   Viikossa toivuin ja mennä lauantaina vaihdoin talvirenkaat.  Ei rasittanut liikaa ja jaksoin kantaa kolme rengasta yhden kerrallaan vinttiin.  Neljä kerrosta ylöspäin lepäämättä välillä.

Siinä viikon vaihteessa kävin pari kertaa lenkillä, juoksinkin vähän.  En yleensä muista varustautua polvitukien kera. Unohtelen.  Rengashommissa polvet rasittuivat ja se tuntui.  Toisella kerralla muistin polvituet, eikä polvissa tuntunut pahalta.  Viikkoon en käynyt uimassa, niinpä maanantaina suunnittelin uimahallia.  Mutta ei tuntunut siltä, että uskallan mennä. 
Tiistaiaamuna tuntui hiukan päässä, hyvin lievänä hyvin nukutun yön jälkeen.  Nousin pedistä.  Tuntui voimakas huimaus.  Kävelin horjuen.  Kumarruin painamaan lattialla olevan jatkojohdon katkaisijaa valoja varten.  Meinasin kaatua.  Heittäydyin sohvalle levätäkseni.  Ei hyvä.  Huone pyöri silmissäni ja tuntui aavistuksen siltä, että oksettaa.

Ensi huimauksen arvelin johtuvan alhaisesta verenpaineesta, sydän sykki tuskin havaittavasti ja harvaan.  Tulin kuitenkin tulokseen, että häiriö oli sisikunnassa, ehkä suolistossa.  Ei asiaa uimaan, eikä koneella askartelu ottanut mukaansa.

Viinakauppaan. Ostin sen tavallisen 35 cl pullon ja napostelin päivän mittaan, ehkä turhan paljon.  Mutta ei pahentanut.  Illan tullen pystyin pelaamaan sakkia konetta vastaan.  Viime yönä nukuin vähän, ehkä nelisen tuntia, mutta olo tuntuu normaalilta.  Annoin säätiedon hämätä.  Iltapäivällä muka aurinkoista.  Poutapäivänä aioin mennä kuvaamaan aikaisemmin havainnoimallani paikalla. Lunta satanut kohtalaisen kerroksen, eikä metsään viitsi mennä, puiden lumi kastelee.

Uskallanko mennä uimaan?  En kai pelkää turhaan?  "On aivan sama missä kuolet ratsumies, aivan sama koska päättyy elon ties."

Kävin uimassa.  Eilisaamuun verrattuna hyvä kunto.  Uin rauhalisesti 500 metriä. Varoin, enkä ahnehtinut enempää

Siistimistä

Nykyaikainen nuori mieshenkilö oli työllistetty kulkuväylien puhtaanapitoon.  Työnteli roskavaunua Asemakatua yläsuuntaan.  Näytti ottavan jotain maasta pantavaksi kärryynsä.  Muovisen rasianjäänteen potkaisi vihoissaan sivuun.  Tehokasta työskentelyä; tuloksia kiskotaan työläisen selkänahasta kiireisessä elämänrytmissä.  Tullut kait työuupumus, kun en häntä sen koommin siinä työssä nähnyt. 

Roskakuuppaa työnsi keski-ikäinen nainen.  Vastaan tullessa sanoi jotain. Jäin hetkeksi kuuntelemaan.  Puhui suoltamalla sanoja solkenaan.  Kertoi hommassa viipyvänsä lokakuulle asti. Huono olen keskusteleman kaltaistensa kanssa.   Kuljeksin kävellen, vaikka katsovat pitkään, nimittäin autoilla ajavat.  Kävelevä ihminen mielletään kummajaiseksi, vaikka jalat on luotu liikkumiseen.  "Roskatyttö" liikkui eri puolilla ja näin hänet usein.  En lyöttäytynyt juttusille, kartoin.
Näin hänet usein juttelevan ohikulkijoille.  

Siinä kohtaa Asemakatua, missä nuorukainen "ahersi";  "roskatyttö"  pysäytti naishenkilön juttusilleen männeellä viikolla.  Rupattelivat tovin.
Tänä aamuna "ilmastotutkimuksia" tehdessäni näin hänet jälleen työssään.  Vipstaakkeli, jolla hän noukki roskia, näytti olevan epäkunnossa. Nainen kokeili käsillään liikkuvaa osaa, vipsutti sitä kädellään ja yritti ottaa pahvinpalaa asvaltilta; ei onnistunut.  Muutaman turhan koukkaisun jälkeen lipsutti liikkuvaa osaa ja yritti jälleen.  Turhautuneena kumartui nostamaan käsin lappusen kärryynsä.
Mieshenkilö kulki ohi, mutta ei päässyt; nainen sai miehen pysähtymään, jolle näytti havainnollisesti ongelmaansa, heiluttamalla vipstaakin liikkuvaa leukaa.  Mies näytti vaivaantuneelta kuunteli naista sivuttain seisten.  Ei alkanut korjaamaan, vaan jatkoi matkaansa. 
Miehen mentyä, nainen yritti epätoivossaan kokukata valkoista lappusta vipusimeensa.  Suunnillen kahdeksan epäonnistumisen jälkeen sai roskasta epävarman otteen.  Nosti varovasti laitettaan kallistaen saaliinsa kärryyn.
Sitkeä sissi. 

Ihottuma

En ollut vielä koulussa. Muistissani olevista tapahtumista päätellen olin viiden vuoden ikäinen.  Jostain syystä minua kävi katsomassa diakonissa.  Ensiksi kävi pyoreäkasvoinen ystävällinen nainen.  Myöhemmin kävi laiha totisen näköinen nainen. Näytti vihaiselta.

Minuun tuli näppylöitä.  Niitä oli joka paikassa.  Tutkivat niitä käsistäni.  Sanoivat:  -- Ei se ou syyhyvä.  -- Ei se ou syyhyvä...
Totinen    diakonissa katsoi, neuvoi:  -- Pitää voidella virtsalla.  Kuulin hevosmiehiltä, että hevosen jalassa haavaan lääkitykseksi kusivat.   Lorottivat seisaaltaan.
Keräsin lääkettä pulloon. Lorottelin suoraan pulloon ikkunan luona maitokoneen vieressä.  Pekka Rytkönen murisi:  -- Tuvassa kussoo!  mänis pellolle!  Pullo täyttyi pian.  

Korpelan sauna kyhjötti lähellä piha-aitaa.  Katsoi häveliäästi metsään päin yksiruutuisella ikkunallaan, jonka reikä oli paikattu viholaissäkillä.  Puut hakattiin talvella metsästä ja tuotiin märkinä sisälle.  Saunapuut pantiin kiukaan ylle orsille, jossa ne kuivuivat saunan lämmityksen aikana.  Seuraavalla kerralla käytettäviksi.  Kiuas kyhjötti sortumaisillaan.  Kivet paloivat murusiksi ja kiuasta kohennettiin  rautojen tukemilla kivillä.  Puulattiaa oli vain oven, ikkunan, lauteiden ja kiukaan rajaamalla alueella.  Lauteiden alla oli pelkkää maata.  Siitä keräsin kesällä onkilieroja.  Seinähirret lauteiden alla olivat lahonneet.  Liiterin puolelta henkäili kylmää ilmaa.

Menimme äidin kanssa viimeisinä saunaan.  Meni iltamyöhään.  Nukahdin välillä johonkin nurkkaan.   Äiti herätti:  -- Et sua nukkuva!    
Saunan kiuas pihahti vain vähän.  Pestiin lattialla kiukaan vieressä.  Lämmintä vettä ei ollut paljon.  Vähäinenkin jo jäähtynyt. 
Äiti valeli pullosta päälleni hitaasti.  Kirveli koko ruumista.  Itkun turske tuli väkisin.  Äiti tiuski: 
--- Elä itke! - Et sua itkee!

Saunan eteinen oli rustattu peinistä puista halkaistuista puolikkaista.  Talven tuiskuviima puhalteli rakosista.  Piti panna alusvaatteet pian ja kipittää avojaloin lumista  tietä tupaan.  Sitten äkkiä lattialle kyhättyyn makuupaikkaan.  Vedin itseni kippuraan ja vedin resupeiton pääni yli.   Vapisin vilusta, mutta tiesin hengityksen hiukan lämmittävän  peiton alle.  Uni armahtaa.

Lääkitys tehosi. Ihottumaa ei ole!

Nuoret "leijonat"

Että ottaa päähän!  Poliittisissa päättäjissä on liian paljon nuoria, liian paljon naisia, liian paljon kauniita.  Eivät näytä osaavan peruslaskuja, ei edes yhteen- eikä vähennyslaskuja!  Mitä hyötyä heille on algebran opiskelusta?   Vaikuttaa kuin eläisivät virtuaalimaailmassa. 
Einari Vidgren ei käynyt kouluja, ei opiskellut algebraa.  Sanoi olevansa hyvä päässälaskija.

Miljardi on siksi suuri, ettei siihen sisältyvää ykkösmäärää osaa hahmottaa, mutta kokonaiset miljadit voi laskea päässä, vaikka ei ymmärräkään kokonaisuutta.
Suomen valtion vuosibudjetti on 50 miljardia.  Valtion velka saavuttaa pian sadan miljardin rajan.  Nuoret poliitikot eivät ymärrä, että kasvavaa velkamäärää ei pysty maksamaan koskaan!?   Minulta ei kukaan kysy, mutta haluaisin esittää ministereille kaksi kysymystä:  --- Milloin Suomi aloittaa velan lyhennyksen?   Milloin valtion velka saavutta kahdensadan miljardin rajan?  Eivät ministerit pysty näihin vastaamaan!  Tämän hetken näkymien valossa velan toinen satamiljardia karttuu nopeammin kuin ensimmäinen sata.

Paavo Arhinmäki koetaan älyköksi. (ainakin omasta mielestään)
Nuoria poliitikkoja sanovat broilereiksi.  Niin on Arhinmäkikin.  Yrjö kallinen kirjassaan sanoo: "Me elämme unessa.  Poliitikot esiintyvät suurina uneksijoina.  Mitähän Jutta puhui unelmista?  Valtiomme johto näyttää luottavan unelmiin.  "Fantastista!"
Arhinmäki vastasi selkeästi kysymykseen subjektiivisesta päivähoidosta.  Hän puolusti sitä.   Korpifilosofi on jyrkästi erimieltä.  Kun kotona on toimintakykyinen isä tai äiti, yksikin vanhemmista, niin on velvollinen hoitamaan lapset.  Tietysti tulee tilanteita, jotka sitä vaativat, mutta normaalitilanteessa yhteiskunnan hoidon vaatiminen on moraalitonta.
Kukas lauloikaan:  "rahat eivät riitä jumalauta"?

Meidän perhe hoiti neljä jälkeläistä, ilman subjektiivisuutta.  Varsin vähillä rahoilla.  Laativat lain lapsiperheiden asumistuesta.  Lain voimaantulon aikaan emme saaneet asumistukea; oli liian suuri perhe!   Ihan totta.  Lain mukaan piti olla yksi huone jokaista kahta perheenjäsentä kohden.  Asuimme 48 neliön kaksiossa ja meitä oli kuusi!  
Sitten myöhemmin joku "sosiaalitantta" puhui pakolaisista:  "Ei neljän hengen perhe voi asua kaksiossa".  Miksei?   Meitä oli kuusi ja lyhyitä jaksoja vielä anoppi ja vaimon sisar.  Joskus yhteensä kahdeksan.  Enkä siitä asiasta valittanut, pääasia että tultiin toimeen. 

Ensin minun äitini ja myöhemmin vaimon äiti asuivat perheessämme vaikeimman ajan, kunnes järjestyi toisenlainen "subjektiivisuus".  Eläkkeet ja vanhustentalot.  

Vanhuspalvelulaki herättää kysymyksen:  --- Eikös meitä koskekaan samat lait kuin muillakin?  Ja mihin asetetaan raja?  70 vuottako, tai kenties 80?   Herrat ja arvon naiset eivät näytä tietävän ihmisten ja tilanteiden erilaisuutta!   Miksi ikärajan ylittänyt on "subjektiivisempi" kuin vuotta aikaisemmin syntynyt?   Olen ylittänyt 80, enkä vaadi "subjektiivisuutta", ainoastaan teveydenhoidossa tasavertaisuuden muiden kanssa.   Tasavertaisena ovat kohdelleet.   Ei mikään laki lisää resursseja!  Sen sijaan vääränlaista "subjektiivisuutta" tulevat jotkut vaatimaan.
Jos raja olisi 80, mitä voisin vaatia?   Mainitsen muutamia askareitani:  Ruuan laitto. Imurointiin voisin vaatia selkävaivan takia, mutta käytän tukivyötä.  Veneiden asettelu talviteloille.  Auton renkaiden vaihto kaksi kertaa vuodessa.  Mattojen pesu. Pyykkäröinti.  Petivaatteiden tuuletus.  Ja mitä vielä?  Naishenkilö käydessään katsoi aiheelliseksi pyyhkiä lattiani.  Hänkin on ylittänyt 75.

Tänään en ole parhaimmassa kunnossa, iski jonkin sortin lentsu, nenäontelo ja rinta röhisevät. Tuntuu pientä kipua.  Eiköhän parantune pian.  Tämän vertaisen takia en vaivaa terveyshenkilökuntaa.  Joku menisi jo lääkäriin.     
Paljonkin nuoremmissa on noihin toimiin vaikeasti pystyviä.

 

Käytiin lääkärissä

Äiti sai päähänsä lähteä kirkolle lääkäri Kolehmaiselle.  Johonkin aikaan aamusta  läksimme hiihtämään.  Äidillä ei ollut omia suksia, hän lainasi naapurilta.  Minä hiihdin Eilalta saamillani suksilla.  Ne oli liian pitkät ja toinen katkesi käytössäni.  Katkenneeseen vuolin puukolla uuden   kärjen.  Semmoisilla hiihtelin kömpelösti.

Pilvinen talvipäivä ennätti hämärän rajalle kun saavuimme perille.  Maanteitä pitkin oli matkaa kaksikymmentäneljä kilometriä.   Oikaisimme Hattumäen kautta metsiä pitkin ja lopulla matkaa Petäjälahden yli suoraan  lääkäritalon rantaan.   Pitkänlainen matka huonokuntoisille.

Olimme viimeisiä, odotushuoneessa ei ollut ketään, mutta Kolehmainen oli vielä paikalla ja tuli katsomaan.  Äiti meni vastaanottohuoneeseen.  Äitini oli vähäkuuloinen.  Kuulin oven läpi Kolehmaisen kovan äänen.  Moitti äitiä, kun ei ollut hakenut kunnan lappua ennalta, vaan lupasi toimittaa myöhemmin.  En tiedä, oliko äidillä kummempaa vaivaa?  Lääkäri ja äitini eivät ymmärtäneet toisiaan, huomasin Kolehmaisen hermostuvan.

Kolehmainen ja äitini tulivat huoneesta.  Vasta sitten äiti sanoi:  "Kun tuo poikakin on sairas".  Kolehmainen vilkaisi:  "Sinussa näyttää olevan kuumetta, mitataanpas."  Pidin mittaria kainalossa.
 -- Ei ole lämpöä.
Kolehmainen koputteli ja kuunteli laitteellaan.  Totesi:  "Sinussa on ollut keuhkokuume ja siitä jäänyt keuhkokatarri,  se tulee uusiutumaan useasti.  Sitten kysyin:  -- minkähän taatta minä en kuule kunnolla? 
 -- Se johtuu äitistäsi, perinnöllistä.
Nyt jälkeenpäin ymmärrän vallinneen informaatiokatkoksen välillämme, en osannut sanoa kuulohäiriötä sairauden aikana tulleeksi.
Hankalia potilaita, köyhiä ja vähäjärkisiä.
Kolehmaisen katsetta en unohda koskaan.    En  ymmärtänyt tulkita ajatuksia katseen takaa.  Sääliä vai halveksuntaa?

Niinpä järkeilin, ettei kuulohäiriö johdu äidistä, sillä äiti menetti kuulonsa tulirokon yhteydessä viisivuotisena. 
Nyt kahdeksankymppisenä sairastin.  Nyt sitä sanoivat keuhkoputkentulehdukseksi ja hoidettiin sairaalassa.  Kuulohäiriökin tuli, kuten poikasenakin.  Korvani puhkottiin.
Kolehmaisen ennustama sairaus uusiutui  kuudenkymmenenviiden vuoden jälkeen.

 Paluumatka oli tasan yhtä pitkä kuin mennessä.  Matkasta en muista yhtään mitään.  Täytyi olla melko myöhä, kun näännyksissä olemme paarustaneet kotiin.
Mitä hyödytti moinen vaivannäkö?   Äiti oli ennallaan ja minä paranin sitkeästä vaivasta aikanaan.  Vaikka en olisi lääkärissä käynytkään!

Lääkkeistä vähän ymmällä

Mainos sanoo: "Vain otettu lääke vaikuttaa".  Niinpä niin!  Mutta onko vaikutus aina myönteinen?  Voisin sanoa, että ottamaton lääke auttaa!?   Sepelvaltimotautiset syövät monia lääkkeitä.  En syö! Toistaiseksi otan vain kolesterolilääkettä epäsäännöllisesti.  Epäsäännöllisyyteen aion kuitenkin  vähän terhakoitua.
Lääkkeet auttoivat aikanaan.  Onko ehdottomasti oikein nauttia kerran määrättyä lääkettä hamaan viimeiseen elon päivään asti?   Epäilen.
Kiusallisen eturauhasvaivan takia olin kaksi vuorokautta sairaalassa Iisalmessa.  Sorkkivat veret irti, eikä muuta apua tullut.  Määräsivät lääkkeeksi Praziolia.  Popsin tuota vuoden verran.  Kirjapainoammattilaisella oli semmoinen opus, josta uteliaana tutkailin lääkkeen ominaisuuksia.  Lukemani ja kokemani perusteella tuo rohto oli vaivaani sopimatonta.  Sitten kuulin lääkärin suusta uudesta amerikkalaisesta lääkkeestä, jota aluksi sai määrätä vain urologi.  Säännös muuttui ja oikeuden sai myös yleislääkärit.  Sain reseptin ja napsin noita pillereitä ehkä noin seitsemän vuoden ajan.  Uskoin niiden auttavan. Tulin vaivoin toimeen pikkutarkalla elintapojen säätelyllä.  Parantavaa vaikutusta ei ollut.  Viimeiseen tulppaan tarvittiin "sorkkimista".
Leikkauksen jälkeen määrättiin Primaspan  ja Zocor.  Zocor oli älyttömän kallista.  Zocor ja Proscar maksoivat kumpikin noin tuhat markkaa kolmen kuukauden annos.  Puolet maksoi Kela ja itselleni jäi maksettavaksi molemmista yhteensä tuhat markkaa.  Tuntuu älyttömältä!  Onneksi tilanteeseen tuli muutos.

Sain Zocorin erityiskorvattavakai ja tuli halvemmaksi.  Sitten keksivät mahdollisuuden käyttää rinnakkaistuotteita, halvempia. Leikkauksen jälkeen jäi betasalpaaja tauolle, ehkä harvan sykkeeni takia: 38. 
Rytmi oli omituinen, ajattelin, että saattaa pysähtyä.  Kolmen kuukauden tarkastuksessa sain reseptin Enconcordille. Lääke tasoitti rytmin, se löi kuin kello: 39.  Ei tuntunut hyvältä.  En jaksanut mitään.  Noustuani portaat toiseen kerrokseen, piti irvistää tuskasta, niin kovin kävi takareisiin.  UKK-kävelytestissä syke nousi vain 96:n.  Ennen leikkausta se nousi 120:n.  Valitin terveyskeskuksessa.  Johtuisiko kolesterolilääkkeestä?   Olin vähän aikaa ottamatta.  Ei auttanut.  Nuori sijaislääkäri, "pikkutyttö" keinutteli tuolissaan ja vakaumuksen rintaäänellä vakuutti lääkkeen ottamisen välttämättömyydestä.  Mistäpä hän tiesi, kun näki minut vain sen kerran vilkaisulla, suuremmin asiaaan paneutumatta.

Jatkoin Zocorin nauttimista ja myös Emconcordia noin seitsemän kuukautta.  Tuli kutsu Kuopioon.  Nuorehko mieslääkäri teki jotain kansainvälistä tutkimusta.  Mittailivat kaikin tavoin.  Sairaanhoitaja  Pielavedellä epäili "reisivaivani" syyksi Emconcordia.  Hän oli oikeassa! Mainitsin siitä. Tutkiva lääkäri plarasi paperit ja tulokset, sanoi: "Ei se ole välttämätöntä".  Annoin lääkkeet naapurin emännälle; hänellä oli sama lääkitys. 

Höylättiin eturauhanen toukokuussa.  Veren vuotoa tuli ajoittain.  Viimeinen punainen suihku näkyi heinäkuussa.  Vuosien kuluttua huomasin kusen seassa pieniä verihyytymiä.  Kävin terveyskeskuksessa.  Vuoden kuluttua saman ilmiön takia pääsin Kuopioon.  Huuhtelivat ja sanoivat eturauhasen hieman kasvaneen.  Anoin tehdä mikä tarpeellista on.  Vähän hankaluuksia.  Ratkesi vuotamaan.  Hiukan dramatiikkaa.  Pyörtymisen rajoilla pääsin kuopioon.

Silloin tällöin näkyi punaista.  Julkisten tilojen teräskouruun suihkusi vaaleanpunainen viiva.  Vuodet kuluivat.  Tulin heikkoon kuntoon.  Lyhyellä ajalla putosi paino neljä kiloa, eikä olemiseni tyylissä mikään ollut muuttunut.  Luulin lopun lähestyvän.  Tutkittiin Mehiläisessä ja rasituskokeessa Suonenjoella.   Vuosikontrollissa näkyi hiukan alentunut hemoglobiini.  Ei kuitenkaan kovin huono; 127.  

Kun jätös rutistetaan pönttöön, ei sitä enemmän tutkita, huuhtaistaan menemään.   Joskus kiinnitti huomioni tumma väritys.  Ehkä mustikkasopasta?   Sitten!  Pöntössä vilahti oudon näköistä.   Osa oli normaalin näköistä, mutta piti katsoa tarkemmin:  siinä oli suunnilleen kourallinen nokareita, mustia hiiliä.  Veripuna häipyi pakokputkesta!

En syö Primaspania!  Jos sen takia kuolen, niin sittenpähän kuolen.  Niin huonossa kunnossa, kuin olin, ei eläminen viehätä.   Keräsin nokkosta rautalääkkeksi.  Kunto kohentui hiljalleen.  Sitä todisti kohentunut hemoglobiini: 149.   Lääkäri huomasi saman kuin itsekin: pieni rytmivirhe oli poistunut.  Joka johtui ehkä stressistä? 

Uimahallissa parin altaanmitan uituani piti levähtää oireen takia.  Vaivoin räpiköin pari kolme sataa metriä välillä leväten.  Eilen uin 1300 metriä enempi lepäilemättä ja ilman yhtään oireilua.
Toistaiseksi otan kolesterolilääkettä.  Lieneekö välttämätöntä?  Asiat muuttuvat, tuo lääke ei maksa paljon mitään. 

Melkoinen rahamäärä valui suolieni läpi turhan päiten.  Dopinkia harrastan, juon konjakkia pienen pulollisen viikossa.   
  

Lapsen usko

Sain käsiini lehden Kirkko ja Kaupunki.  Pappismies Seppo Simola pakinoi lapsen uskosta.  Pakinan henki oli sellainen, että lapsella on oma usko.  Lapsen usko. 
Lapsen ensimmäinen usko on äidin tissi.  Elämän halu etsii nänniä.  Muutamia vuosia tarvitsee turvaa, suojaa.  Eikä tiedä uskosta, uskonnosta tai jumalasta yhtään mitään. 
Moni aikuinenkin vakuuttaa: "Minulla on oma uskoni".  Kellään ei ole omaa uskoa, tai uskontoa.  Kaikille usko opetetaan, paitsi uskomaton, kuten minä,  en opettanut lapsilleni uskoa. 

Iso-äiti Akkaatta oli harras uskovainen, hänellä ei ollut kehittynyttä itsenäistä ajattelua.   Hän oli silti erittäin taikauskoinen.  Uskoi ennusmerkkeihin,  harakan nauruun, kisojen käyttäytymiseen, suun syyhyttämiseen, enneuniin jne. Uskoin minäkin jumalaan, kun siitä jankuttivat:  "jumala rankaisee, jumala siunaa".  Ihmisen rakenteesta kertoo oma reakointini Akkaatan taikauskon merkkeihin.  Hätkähdän harakan naurua, mustaa kissaa ja joitain muitakin.  Olen altis vaikutuksille.  Itseäni peilaamalla ymmärrän uskoakin. 
Korpelan navetan takana oli kanssani Matilaisen pojat;  Ville, vuoden vanhempi minua ja Erkki lähes aikuinen.  Mainitsin jotain jumalasta.  Matilaisen pojat tiesi: "Ei jumalata ou olemassa, isä sano, että ei ou".  Samalla lailla sanoi joku ettei joulupukkia ole olemassa.  Lapsille valehdellaan.  Joulupukkiin uskominen on todellista lapsen uskoa.  Joulupukkia ei ole yksi, kuten lapsi uskoo, kunnes näkee ison lauman joulupukkeja.  Joulupukki on.

Kaikki uskonnot ja jumalat ovat ihmisten kehittämiä.  Hallitsemisen välineiksi.  Luterilaisen perheen lapsi opetetaan luterilaiseksi.  Roomalaiskatolisen lapsi katoliseksi.  Muslimin lapsi muslimiksi.  Kaikki uskovaiset ovat opetettuja.  Myös pakotettuja, kivittämisen ja roviolla polttamisen uhalla painostetaan noudattamaan seremonioita.  Ei riitä pelottelu helvetillä ja taivaaseen pääsyn estämisellä. 

Taivas ja helvetti vaikuttaa niihin, jotka tunnustavat uskoa kaiken varalta.  Kun varmaa tietoa ei ole, niin siltä varalta ollaan uskovinaan, että jos kuitenkin?

Raamattu sanoo: "Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, jumalan kuvaksi Hän hänet loi...."
Golda Meir sanoo suunnilleen näin:  "Jumala ei valinnut Israelin kansaa, vaan Israelin kansa valitsi Jumalan..."   Ihminen väittää olevansa jumalan kuva.   Itsekäs väite.  Ihminen on eläin muiden eläinten joukossa.  Ihminen vain on ylikehittynyt, ei jumalan kuva.  Ihmisen "kehitys" uhkaa tuhota osan maan eläimistä.  Ei kuitenkaan pysty hävittämään kaikkea elollista.   

Uskallan sanoa etten tiedä.  Kukaan muukaan ei tiedä.  Ei pappi, ei piispa, ei paavi.  Melkein kaikista asioista sanotaan joko tahi.  Nojataan johonkin, eikä se noja aina ole tukeva.  Joko Raamatun luomiskertomus tai Darwinismi.  Raamatun kertomus on satua ja tarinaa.  Darwinin oppiin en pysty sanomaan mitään.  En tiedä.  Evoluutioteoria perustuu kuitenkin tutkimiseen.  Esitetään näkyviä merkkejä, todellista aihetta.  Eri asia sitten, onko Darwin löytänyt totuutta.

Hymyilyttää joka kerta, kun mainitaan joidenkin eläinten useita lajeja.  Uskovaiset uskovat Nooan Arkin todeksi.  Minua valisti joku, kun nauroin väitteelle kaikkien maan eläinten olleen Arkissa.  Opetti minulle kuin vähäjärkiselle, että ei veden eläinten tarvinnut olla Arkissa.  Voi pyhä yksinkertaisuus; luuliko hän tosissaan minua noin tyhmäksi. 

Luonto-ohjelmassa kuulin hämähäkkejä  olevan Suomessa neljäsataa lajia.  Joitakin vuosia myöhemmin tiedemies sanoi lajeja olevan kuusisataa.  Uskovat he.  Etsivät Arkin tähteitä Araratin vuorelta.  Uskovat Joonan olleen kaksi vuorokautta valaan vatsassa.  Joku uskoi sen olleen valaan suussa, se kun on mökin kokoinen.  Mökin kokoinen valaan suu ei ole ontto, ei tyhjä. 

Nooan Arkki on helppo todeta vain tarinaksi ihan tyhmän erkin aivoilla:  Kuka otti kiinni leijonan, kuka harmaakarhun, kuka norsun, kuka kirahvin?   Kamelikin on melko iso.  Kuka keräsi hämähäkit?   Eläimet tarvitsevat ruokaa ja paskantavat.  Vedenpaisumuksia on, mutta ei joka puolella maapalloa samanaikaisesti.  Raamatun kirjoittajat eivät tienneet maan olevan pallo.  Luulisi jumalan sen heille kertoneen.

Vielä urheilun dopingista

Vouhkaavat tarpeettomasti STT:n ja hiihtoliiton jupakasta. Koko asia on niin vähämerkityksellinen, Että joutaisi uohtaa.  Median edustaja kysyi Juha Miedolta mahdollisia oikeustoimia.  Kyseisen toimittajan päässä ei ole paljon pitämistä, ei ole perehtynyt asiaan.  Siihen aikaan lääkkeet eivät olleet kiellettyjä.  Ainoastaan piristävistä, hetkellistä tehoa tai kestävyyttä edistävistä rankaistiin, eikä heitäkään haastettu käräjiin, ainoastaan joskus mitätöitiin tuloksia urheilujärjestöjen toimesta.

Jääkiekkojoukkueelta vietiin pisteet, kun maalivahti käytti piristävä ainetta.  Eero Mäntyranta joutui kiipeliin yhden kilpailun takia.  Ei häntäkään haastettu käräjiin, vaan televisio-ohjelmaan, johon tuli mustat lasit silmillä.  Diivailuako?    

Muistan sellaisen lajin kuin sotilaspartiohiihto. Siinä Suomen joukkue menestyi.  Siihenkin on  yhteys.  Joukkueen koostumusta en muista.  Muistaakseni johtaja oli kapteeni Eero Naapuri.  (vain muistitieto)  Joukkueessa piti olla yksi rivimies.  Joukkueessa oli sotamies Mäntyranta. Siihen aikaan varusmiehenä, asevelvollisena palveluksessa.

Miksi liittyy hiihtoon?  Siksi kun sodan aikana partioissa vastapuolen alueella hermojännityksen lisäksi joutui äärimmäiseen rasitukseen.  Viimeisessä tiukassa otettiin avuksi pilleri.  Partiolaiset olivat hyviä hiihtäjiä.  Sodan jälkeen hiihtäjien kerrottiin käyttäneen samaa ainetta.  Myös sotilaspartiohiihtokilpailussako?? 
Joka tapauksessa sodan jälkeen hiihtäjät ovat käyttäneet kotimaisissa kilpailuissa.  Aineiden tietämykseni on minimaalinen, mutta jotain mieleeni kantautui, että se olisi ollut amfetamiinia?
Sodassa ja urheilussa on kaikki sallittua!?

Monesti hämmästyttää, kun vuosikymmenien takaiset tuntuvat rinnastuvan nykyaikaan.  Rukajärvimatkan yhteydessä veteraanit kertoivat.  Yksi nuorukainen oli kovin innostunut pääsemään  partion mukaan ja pääsi.   Tulivat ehjinä takaisin. Väsyneinä.  Ainoa hämminki syntyi, kun mukana ollut nuorukainen kämppään päästyään vaipui lattialle,
   jatkoi siinä hiihtämistään!  Kuinka ollakaan, pojan isä oli lääkäri, jolle soitettiin.  Lääkäri-isä sanoi:  "Älkää koskeko, antakaa hiihtää,  hän lopettaa aikanaan."
Mitä tästä päättelen ja miksi nyt kerron?  Lääkäri tiesi aineen vaikutuksen ja vieroitusoireet.  Korkeatasoinen lääkäri.  Suomen edustusjoukkueiden lääkärit eivät osanneet peittää! 

Martti Vainion käryn jälkeen kotiin palaavalta joukkueen lääkäriltä tivattiin: "Miten tämä on voinut tapahtua?"  Lääkäri seisoi jämäkästi kameran edesä, vakuuttaen syyttömyytään, selitellen, ikäänkuin lääkintäihmiset ovat vain poistamassa tikkuja varpaista ja puhaltamassa mustelmiin. 

Semmoinen askarrutti, että miksi STT sotkeentuu tuommoiseen?  Nyt kuultuani silloisen johtajan sanovan:  "Ajattelin, että Suomen urheilu ei saa jatkua tällaisena"!   Hurskastelua?   Ei kai STT:n tehtäviin kuulunut olla urheilun moraalin ja etiikan vartija?  Urheilu ei ole tärkeysjärjestyksen eturivissä.   Sensaation tavoittelu??

Tänäkään päivänä oikeudenkäyntien ja hässäkän jälkeen kukaan ei ole todistanut Jari Räsäsen käyttäneen, ei myöskään sitä, että ei käyttänyt.  Pyrin rehellisyyteen ja itse tykönäni voin ajatella hänen käyttäneen, koska se oli silloin ja on tänä päivänäkin yleistä.  Mutta kun oikeuden päätös perustuu huhuihin ja päätelmiin, niin olen ymmällä. 

Se meni yli ymmärrykseni, kun hiihtoliiton hallinnossa olleille maksettiin vahingonkorvauksia huomattavia summia?  Eivätkä joutuneet tuomituiksi maksamaan takaisin korkojen kanssa?  Eivätkä aio maksaa takaisin vapaaehtoisesti hyväksi katsottuun tarkoitukseen.

Oikeuden pöytäkirjoihin ei meikäläinen pääse tutustumaan.  Tiedon murusia löydän tiedotusvälineistä. Johtavat vain joskus harhaan.   Mahdottoman melskauksen seasta tuntuu mahdottomalta löytää oleellista.   Sikäli kun muistan oikeudessa todisteiksi esitettyjä, ne eivät vaikuttaneet johdonmukaisilta.  Mieleeni on jäänyt väite, että Jari Räsänen osti Kuopion torilta Ruotsista varastettuja kasvuhormoneja.   Ei kai löydetty Jari räsäsen hallusta?
Kuopion torilla voi kuka tahansa esiintyä Jari Räsäsenä.    Pidin mahdottomana, koska ajattelin hiihtoliitolla olevan parempia kanavia kuin kriminaali Kuopion torilla.

Toinen uutisoitu ristiriita tuli siitä, kun esittelivät  purkkia, joka oli samanlainen Jari Räsäen ostamaksi  väitetyn kanssa.  Sitten ilmeni, että ruotsalaisesta sairaalasta varastetut olivat  aivan  erilaisessa pakkauksessa. 

Esko Ahon syyllisyyteen otan kantaa.   Ei Esko Aho tiennyt hiihtoliiton asioista kuin pääpiirteet ja murto-osan.  Kun joku "silmäätekevä" valitaan liiton johtoon, ei häntä valita operatiiviseen johtoon.  Huippupoliitikko halutaan keulakuvaksi edistämään valtion kukkarolle pääsyä sekä kohentamaan julkikuvaa ja arvostusta.  Ei hän tarkista urheilijan "vitamiineja" tai ruokalautasta. Eikä ota verikokeita.  Mutta esiintyy mielellään menestyvän urheilijan kanssa kuvaruudussa.  Edistää äänien saannissa vaaleissa.   Ja tuottaa narsistista tyydytystä.  Julkisuuden valokeilaa rakastavat useimmat.
Joskus murahdan itsekseni: Mitä tekemistä hänellä on urheilun kanssa?  

Mainitsivat Jukka Uunilan esittämästä "totaalisesta" valmennuksesta.  Semmoisen rakentivat.   Nyt herää kysymys "huippu-urhelun muutostyöryhmästä"  jota tulee johtamaan Mika Kojonkoski.  Mitä mahtanee tarkoittaa?   Huippu-urheilu ei ole urheilua sanan varsinaisessa merkityksessä.  Urheilu on sirkusta, jossa esiintyvät ammattiurheilijat ja narreina sponsorit ja hurraava yleisö.  Mutta onko Suomessa jalkapallo ammattimaista?   Katsomot näyttävät tyhjiltä.  Kannattaako uhrata varoja?  Tuntuu pöljältä hommata kaikilta mantereilta kaiken värisiä "urheilijoita", "vahvistuksia",  Vaikka urheiluseurat perustettiin omia nuorukaisia varten.   Näitä vahvistuksia hankkivat myös "viitossarjan" seurat.   Jokainen tuotu vie paikan omalta pelaajalta!

Tällä hetkellä ei tule mieleen yhtään norjalaista "kärynnyttä",  montako heitä lienee?   Kun USA:n hiihtäjä menestyi 50 kilometrin hiihdossa suomalaisia paremmin, sitä pidettiin poikkeuksellisena. 
Sairasti kuulemma astmaa.   Urheilutoimittaja puntaroi:  "miten hyvä hän olisikaan terveenä?"
Tuli myöhemmin tietoon astmalääkkeen mahdollinen vaikutus.   Fantastista!   Kohta sanoivat  kaikkien  norjalaisten hiihtäjien olevan astmaisia??  

Mika Kojonkoski huippuälykkäänä ja Norjan systeemiin perehtyneenä?   Ei ehkä tunaroi?
Miksi joka tuutuissa toitottavat:  SUOMEN HIIHTÄJÄT!   SUOMEN  HIIHTO?!   Dopingia ei keksitty Suomessa!   Toimittiin taitamattomasti. 

On esitetty kysymys elinikäisestä kilpailukiellosta.  Kannattaisin lämpimästi, vaikkei minun mielipiteelläni arvoa olekaan.  Mitalin toinen puoli:   Suurin osa pystytään peittämään.  Kärähdys on "työtapaturma", vahinko.  Jotain suunniteltua meni pieleen.  Ihmisen elimistö ei toimi aina odotetun mukaisesti.   Kärähtäneet kokevat epäoikeudenmukaiseksi kohtelunsa.   Päätöksen tekijät eivät tietenkään uskalla, kun tietävät piilossakin olevan tilanteen.  Syyllistyisivät epätasa-arvoiseen kohteluun.         

Joutuisinko  minä tuomituksi, jos käyttäisin anabolisia tai Epoa?

"Ajattelen, siis, olen olemassa".

Ajattelenko minä?  Joidenkin mielestä en.  Joku sanoi suoraan --- ethän sinä noin voi ajatella.  Ajattelua tukahdutetaan niinkin, että määrätään, miten on lupa ajatella.  Tänä aamuna TV:ssä kuulin lauseen: "Ihmisten ajatuksia ei ole dokumentoitu".
Olen lukenut Hitlerin Taisteluni kirjasta joka rivin.  Kukaan ei ole minulle sanonut lukeneensa, ikäänkuin se olisi rikos tai häpeä. Ainoastaan Heikki Hirvensalo.  Kysyin häneltä, onko kirjan suomentanut Lauri Hirvensalo Heikin sukulainen.  Ei lähisukulainen, vaan toista sukuhaaraa.
Neuvostoliitossa se kirja oli kielletty.  Miksi?  Mielestäni se olisi pitänyt olla pakollinen.  Niin Neuvostoliitossa kui Britanniassakin.  Niin selvästi Hitler sanoo aikomuksensa ja tavoitteensa. 
Eilen oli esillä ruotsalaisen kirjailijan jälkiviisaus:  "Saksan olisi pitänyt voittaa ensimmäinen maailmansota. Silloin Hitler ei olisi päässyt valtaan, eikä toista maailmansotaa olisi tullut."
Spekulointi tuskin on hedelmällistä.  Tapahtumat ja valinnat ovat sillä hetkellä tehtyjä, eikä toista tai useampiakaan valintoja ole verrattavissa.  Vain arvioitavissa.  Ruotsalaista kirjailijaa ei voi moittia, hän ainakin ajattelee.  Jos minä ajattelen?  Minä kuitenkin ajattelen toisin?

Hitler sanoo syyksi Saksan häviöön propagandan laiminlyönnin.  Siinä Hitler toimi menestyksekkäästi.
Itsekin olen taipuvainen uskomaan todeksi Hitlerin määrittelemän jakauman.  Tarkkaa sanamuotoa en tietenkään voi muistaa, mutta pääpiirteiltään näin: Ihmiset  voidaan  jakaa   kolmeen ryhmään:  On sellaisia, jotka eivät usko mitään.  On sellaisia, jotka kyllä kuuntelevat, mutta muodostavat sen perusteella omat ajatuksensa.  Suurin osa kuitenkin uskoo mitä tahansa, kunhan vain vakuuttavasti todistetaan.  Hitlerin propaganda vaikutti Suomeenkin.   Seuraavasta lainauksesta en ole varma, onko se Hitlerin kirjasta, mutta jotenkin se siihen liittyy:  "Kun valehtelet vähän, sinua epäillään.  Jos valehtelet riittävän paljon, sanovat:
" ei noin paljon voi valehdella?!"

Propagandan oveluus ilmeni Nurmijärvellä Kosti Sirosen kirjoittajapiirissä.  Saimme luettavaksemme pieniä otteita teksteistä, joita saimme arvostella ja arvella, kenen tekstiä?  Yksi esimerkki, joka sai myönteiset arviot, oli peräisin Hitlerin kirjasta.  Ainoana kirjan lukeneena tunnistin sen  propagandaksi.

Ajattelenko minä?   Ehkä? Ainakin suuri osa saamastani opetuksesta oli väärää profetiaa. Uskoin herkästi, kunnes ilmeni oppimani paikkansapitämättömäksi.  Moni sanoo: "minulla on oma uskoni".  Ei ole, jokainen uskonto on opetettua.  Ihminen uskoo siihen, mikä opetetaan. Uskoin lähetyssaarnaajien levittäneen Kristinoppia.  Lähetyssaarnaajat palvelivat omia hallituksiaan.  Kristinusko levitettiin valloituksilla ja alistamisella. Suomeenkin.  Tarinat Kupittaan lähteellä kastamisesta eivät kerro miekan käytöstä. Vai kertonevatko?

Vielä aivan hiljattain television kirjainleikissä oli tehtävä: "Kolumpus löysi Amerikan v ....."  Vai löysi?  Eksyi Amerikkaan ja luuli tulleensa Intiaan.  Siksi tänä päivänäkin silloisia Amerikan asukkaita kutsutaan Intiaaneiksi.  (Indian = Intialainen).   Hämmennyin kun luin maininnan: Länsi-Intian saaret. Missäs ne ovatkaan?  Kartta kertoi paikan; lähellä Keski-Amerikkaa. Olin ihmeissäni?
Selvisihän se aikanaan.  Se oli Kolumbuksen Intiaa?!  Nyt se on Caribiaa.

Kaksi ryhmää, jotka tuhosivat sotimalla ja alistamalla, näännyttämällä vankileireillä ja muilla julmuuksilla ovat Kristityt ja Kommunistit.  Rauhan asialla?!  Berijan tarhat ja Pol-potin kansanmurhat kauhistuttavat.  Vaietaan siitä, miten veriset jäljet on Kristittyjen toimilla.  Koulussa luimme uskonnontunnilla Kristittyjen vainoista.  Ei koskaan kuinka Kristityt vainosivat!

Poikakirjoista luin miten julmia Intiaanit ovat.  Sankarit taistelivat kalpeanaamojen puolesta.  "Ainoa hyvä Intiaani on kuollut intiaani!"  Mitä on "länsimainen sivistys"?   Se tuhosi Inkojen kulttuurin.  Ryösti heidän kultansa.  Tappoi asukkaat lähes sukupuuttoon.  Ryösti heidän kotimaansa.  Kirjoista luin heidän tekojaan sankaruutena.  "Suuret löytöretkeilijät".  Suuret ryöstöretkeilijät! 
Eikä se vielä riittänyt;  rahtasivat Afrikasta mustien nuoria ihmisiä orjikseen.  Uskovaiset harjoittavat menojaan ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunut.

Euroopalaiset valloittivat puoli maapalloa.  Brittiläinen kansanyhteisö hallitsi ympäri maailman, mielestään alempirotuisia kansoja. Ruotsi ratsasti sotaretkillään ympäri Eurooppaa.  Kansakoulun Suomen historia oli Ruotsin historiaa.  Sotia voittava kuningas oli hyvä kuningas.  Hakkapeliitat joutuivat mukaan ryöstöretkille vuosikymmeniksi.  Ruotsalaisten mielissä olimme alempaa rotua.  Kenties vieläkin?

Opettaja Ida Remes piirsi taululle ruotsalaisten taisteluryhmityksen.  Keskellä oli kuningas ja pääjoukko.  Vasen siipi suoritti ensi-iskun.  Oikea siipi hyökkäsi sen jälkeen ja pääjoukko korjasi menestyksen hedelmät.

Vasen siipi muodostui suomalaisista.  Ida Remeksen mukaan siksi, kun olivat urhoollisia!  Kärkipää kärsi suurimmat tappiot.  Suomalaiset joutivat uhrattaviksi!

Ei hyvältä näytä tänä päivänäkään.  Joka puolella mellakkaa ja sodalla uhkailua. 
Sattui syntymäni semmoiseen ajankohtaan, etten joutunut sotaan.  En ole sotilaallinen.  Kuitenkin asevelvollisena rauhan aikana pärjäsin, minkä kansakoulupohjalta voi;  hyviä arvosanoja ja natsoja, joista viimeisiä en olkapäilleni kiinnittänyt.
 Pian pääsen rauhaan.