Vuoden vaihtuessa

Vuosien vaihtumisesta on tehty merkittävä tapahtuma. Samanlainen yö ja samanlainen päivä kuin arkisetkin. Ihmiset maapallon eri puolilla ratkeavat riemulliseen juhlintaan. Mutta jokunen miljardi ihmisistä ei pysty juhlimaan, tokkopa tietävät pöykösen pöläystä päivän merkityksestä.

En mene minnekään juhlimaan, pysyn kammiossani ja naputtelen minkä viitsin. Vaatimattomassa asunnossani köyhyysrajan alapuolisilla tuloilla elävänä olen kuitenkin hyväosainen verrattuna vaikkapa puoleen pallomme tallaajista.

Huutava lööppi kertoi köyhyyden lisääntyneen viime aikoina. Voin vakuuttaa, että köyhyys on vähentynyt seitsemänkymmenen vuoden takaisesta. Köyhyyden mittaus on vain muuttunut. Vuoteni karttuivat lähelle keski-ikää, ennen kuin alkoivat maksaa päivärahoja. Kun vertaan aikaa kuudenkymmenen vuoden takaiseen, niin silloisen mittapuuni mukaan olen hyvinvoiva. Nykyisten mittarien mukaan asuntoni on vaatimaton. Jos silloin olisin unessa nähnyt tämmöisen, olisin riemastunut. Oma velaton asunto ja kuukausittainen eläketulo. Mutta muihin verrattuna olen vähävarainen vanhus, jota ei kummemmin arvosteta, kun ei ole mammonaa eikä gloriaa.

Istahdin tuoliin ryyppäämään lasillisen vettä. Jo välähti! Laki muka määrää tulitteiden ampumiselle määrätunnit, mutta ensimmäinen havainto illalla kuuden aikaan ja kokemus sanoo niitä paukuteltavan vielä aamukuuden aikaan, tosin useimmat nukkuvat umpihumalassa.

Eräässä kunnassa on järkeviä kansalaisia. Kunta päätti, etteivät tuhlaa rahaa ilotulitukseen. Korvasivat sen puurojuhlaan joulun alla. Tuhannet kävivät syömässä porukalla puuroa ja tv-kuvasta päätellen pitivät ratkaisua erinomaisena.

Edellistä virkettä rustatessani jo jysähti. Kello näyttää 18:25. Luvallisena ajankohtana tiedottavat aivan muuta. Yhä lyhenevin välein kuuluu jytky.
Kävin kuuntelemassa ikkunan luona. Siellä käyvät täyttä sotaa, pauke kuuluu taukoamatta. Onneksi asuntoni kämppäni on vanhan keskustan puolella, suurin hulina kuuluu radan takaa. Todenäköisesti sota kiihtyy siihen mennessä, kun tulee vanhusten nukkuma-aika, eikä unen tulosta ole toivoakaan.
Kummatko pitää ajaa asutuksen alueeelta: paukuttajat vai vanhukset.

Ilotulitus ei ole hauskaa. se on järjettömin tapa tuhlata rahaa. Jos se rajoittuisi taivaalla säkenöintiin, mutta mitä iloa on jytkyistä, jotka repivät hermot riekaleiksi?

Lumentulo

Talvi epäröi tuloaan. Sen verran kuitenkin lunta tulee, ettei kerkiä sulamaan heti. Koneet jyräävät ja ihmiset valittavat. Valittavat, jos kaikki väylät eivät ole puhtaat, kun suvaitsevat työntää naamansa ulkoilmaan. Valittavat liian aikaista työskentelyä, kun haluavat lojua sängyssä pitkään.

Asemakadun jytinästä kirjoittivat jo lehteen. kirjoittajan mielestä ei saisi aurata ennen seitsemää. Toisen mielestä kadut pitää puhdistaa seitsemään mennessä.

Muutaman vuoden takaa muistan säätiedotuksen teeveessä. "Nyt oli kaikkien aikojen lämpimin tammikuu".  Tokaisin: Nyt nyrjähti!  Säätieteilijällä oli kaksi lapsusta: "kaikkien aikojen" ja "lämpimin".
Urheilutoimittajat viljelevät "kaikkia aikoja", vaikka kaikkina aikoina ei ole lajeja harrastettu, ei edes minun elinaikanani.

Ranskaan liittyvässä uutisessa kerrottiin olleen lämpimin vuosi pitkään aikaan. Yhtä lämmintä on ollut v 1900. Siihen aikaan saattoivat ennustaa maapallon kylmenevän, kun aurinko ehtyy. v 1900 ihmisiä oli alle kahden miljardin, eikä ihmisen aiheuttama lämpö vaikuttanut.

Isot järvet, Suonteekin, ovat nyt sulia ja sitä ihmetellään. Sattui sitä ennenkin. v 1925 mainitaan mennyn joulukirkkoon soutamalla. Toisen tarinan mukaan menivät Tuovilanlahdesta laivalla Kuopioon Tammimarkkinoille.

 

Vaikutelmia

Televisiokin antaa joskus "jyväsiä": "Viides ilmansuunta löytyy ihmisen sisältä."
Entä jos ilmansuuntia on vieläkin enemmän?
En mielelläni usko "kummitusjuttuihin", olemattomiin. Silloin tällöin joudun kohtaamaan käsittämättömiä tapahtumia. En usko horoskooppeihin, ne ovat jonkun kirjoittamia ja sama teksti voi löytyä monestakin lehdestä.
Miten voi  maan sijainti kaukaisiin tähdistöihin vaikuttaa vastasyntyneen rääpäleen elämään. Samana ajankohtana syntyy tenavia maapallon joka kolkkaan, ei kai niillä kaikilla voi olla sama kohtalo.

Sitten. Olen kohdannut peräjälkeen monta henkilöä, joiden horoskooppimerkki on vaaka.
Jossain lehdessä oli artikkeli numerologiasta. Mielestäni huuhaata. Entä sitten? Testasin itseni. Laskin ohjeen mukaan numeroita, joista muodostui luku 7. Seiskalle annettu tulkinta vastasi hämmästyttävän tarkasti. Kuvauksessa kerrottiin sellaisia asioita minusta, joita ei ole pojissa puolissakaan.
Ei minun tarvitse uskoa, tai olla uskomatta. Olkoon.

Vuodenvaihde.

Joulu on minulle päivä muiden joukossa. Tänään on todella joulurauhaa. Paksu pilviverho sallii vaivoin päivän valjeta. Yksin kammiossani naputtelen. Satanut vähän lunta. Lauhtuva sää pehmittänyt sen. Viiden aikaan koneet jyrsivät Asemakatua puhtaaksi. Pohkeitani kouristi, niinpä kompuroin pedistä ja valmistin puuroaamiaiseni. Koneet jyristivät muuallla ja nukahdin vielä muutaman tunnin.

Sain joulukorteja. Naisilta; tyttäriltä ja muiltakin. En ole lähettänyt kortteja, mutta nyt teen videon ja ehkä lähetän muutamia uudenvuoden tervehdyksiä levykkeellä. Jos jaksan?

Joulu

Minulle joulu on päivä muiden joukossa. Kristityt kunnioittavat juutalaisten jumalaa, mutta juutalaiset eivät tunnusta Jeesusta Jumalan pojaksi. Eikä tämmöisellä hurjastelujoululla ole mitään tekemistä niillä arvotuksilla, joita jouluun hurskastelevasti liitetään.

Miksi yhtä juhlapäivää varten varataan mahdoton määrä ruokaa ja kuten nuori nainen teeveessä sanoi:
 - Syödään itsemme kipeiksi.
Sekö on onnea ja jouluiloa? Miksi viinalla läträtään ylettömästi. Eikö tilkkanen riittäisi, ettei tarvitse rähjätä?

Joulun jälkeen käyn inventoimassa kaupan kinkkuvaraston. Jos myyvät viimeisiä kyllin halvalla, ostan. Siitä voi laittaa ruokaa monta kertaa. Talossa on mainiot kylmätilat. Brandypullon ostin rauhoittaakseni itseäni rintakivun jälkeen. Tuonelan soutaja ei ole kaukana. Saan joulukortteja. Ehkä lähetän muutamia omatekoisia kortteja uudeksi vuodeksi.

Mieshenkilö lähetti tavallista enemmän joulukortteja, herkistyneellä mielellä. Kirjoitti korttiin. Tarkoitti joulurauhaa, mutta sanasta jäi viimeinen u pois.

Joulutervehdys

Tuli joulukortti lapsenlapselta. Hän on jo aikuinen.
Vanha ihminen muistaa menneitä, vaikka ei eilistä päivää.
Asuivat Tuuloksessa. Seija toimi kirjastossa ja Matti jossain muualla. Elämänvaiheeni tilannetta en muista, enkä sitä; miksi oli aikaa lapsenlikaksi?
Sanja oli vauva ja tarvitsi vaihtaa vaippa. Riisuin pois märän ja laitoin uuden vaipan sängyn päälle, asetin Sanjan siihen. Sanjan suu vääntyi mutturalleen, aikoen itkemään. Mekaanikon sormeni toimivat rationaalisesti. Käärin vaipan suunnilleen sekunnissa. Sanjan kasvoille tuli hämmästynyt ilme, eikä itkua tullut. Hämmästyi vaipanvaihdon vaivattomuutta.
Voidaan kysyä: Miten on mahdollista, että sen ikäinen voi reagoida sillä tavalla?
Seijalle oli neuvolan täti väittänyt, ettei kukaan muista mitään alle viisivuotiaana tapahtunutta.
Mutta kun muistaa, sanokoot mitä tahansa!
Ehkä neuvolan täti itse ei muista, mutta se ei todista mitään!

Eurooppa

"Euroopan asiat ovat olleet epäjärjestyksessä vuodesta 1914 lähtien, emmekä voi odottaa kunnes kaikki kansat oppivat käyttäytymään hyvin."
Tuo lause löytyy Rober F Kennedyn kirjasta kohti uutta maailmaa. Koskee ydinaseiden rajoitusta, mutta euroopassa ovat asiat epäjärjestyksessä muutenkin. Eivätkä niitä sa järjestykseen Jutta, Jyrki eikä Olli. 

Sunnuntai-illan hämyssä

Tänään oli hyvä päivä.
Plarailin ensimmäisen kerran tänne naputtelemia tekstejä. Lyöntivirheitä on, mutta olkoot editoimatta, tehköön sen joku muu, jos huvittaa.   Asioita mainitsen kahteen kertaan, muistini pätkii kuin Uunolla. Muistivaivaa on kuulemma liikkeellä. En korjaile, jää elämänmakuinen jälki. Yksi lause ansaitsee toiston:
Jos kohtaan hyvää, katson sitä silmiin.
Menneellä viikolla tarttui vaatteisiin lause:
"Kun ihminen saa hyviä asioita, ne näkyvät hänessä."

Aamu

Vanha tarvitsee unta vähemmän kuin nuori. Jotkut vanhukset kärsivät unettomuudesta. Joku nousee yöllä tupakalle, joku ihminen syö yöllä suklaata ja lihoo.
Muutamina öinä valvon tuntikausia. Kyllästyin valvomiseen ja ajatusten harhailuun tarpeettomien asioiden parissa. Viime yönäkin heräsin vaille kolmen. Pyöriskelin aikani, nousin ylös. Avasin ikkunan raikastaakseni makuupaikan. Keitin puuron. Käytän sekaisin Isokaura Elovenaa ja halvinta riisihiutaletta. Runsaasti mustikkasoppaa.
Popsin puuron ja huuhtasin astiat. Painuin pehkuihin, enkä tarvinnut piehtaroida pitkään, kun olin nukahtanut ja heräsin seitsemältä. Tuommoinen menetelmä on toiminut ennenkin.
Kun käyn iltapäivällä pitkällä lenkillä, silloin nukun melko hyvin, mutta liika rasitus vaikuttaa heikontavasti, enkä tunne oloani hyväksi.

Aamuyön valvokin aikana voisi käydä lenkillä, mutta yöllä elintoiminnat ovat vähimmillään, eikä kone lähde käyntiin nopeasti, liikunnasta ei saa hyötyä. Aamulla herätessä sydämen toiminta tuntuu hitaalta. En tiedä miten alhainen syke on maatessa, tuntuu harvalta.

 Olo tuntuu nyt hyvältä. Kahvin juotuani istahdin tuoliin ja tarkistin sykkeen kahteen kertaan. Kahvista huolimatta syke oli 41. Tuommoisille lukemille olen kuullut laitettavan tahdistimen. Aamuyöllä se on todennäköisesti alhaisempi.
Lääkäri Sinikka Kuusisto kysyi josko olen urheilija? Mittauksen aikana syke on yleensä 47 - 50. 
Huippukuntoisella kestävyysurheilijalla leposyke on alle 40. Lasse Virenillä 32.
Kuntoilen, mutta kaukana olen huippukunnosta.

Kauneudesta

Säätieteilijä liioitteli. Lupaili täksi päiväksi seutukunnalle auringon näkyviin. Tosin ei tuiskuta, mutta taivas on harmaa. Suunnittelin lastaavani kameran ja jalustan reppuun, aikomuksena nousta jonnekin korkeammalle, josta näkyisi horisontti. Tarkoituksena laatia videopostikortti. Kaunista löytyy ruskotuksesta, pilvien muodosta ja liikkeistä.

Ennen lukemaan oppimistani sanavarastossani ei ollut sanaa kaunis. Korpelassa ei sitä kuullut, ei myöskään sanaa rakas. Niin köyhää oli. Siitä huolimatta sain kokea kauneuselämyksiä.

Tulin tupaan. Isoäiti touhusi hellan luona. Kerroin hänelle: metässä ol korree lintu.
 - Minkä näkönen se ol?
 - Sillä ol punanen piälaki.
 - Se on palokärki.
Ristiriita selvisi aikanaan, eihän palokärki ole korea, se on musta. Tämä on esimerkki tiedon saannista ja ympäristön hoksottimista. Kului vuosikymmeniä ennenkuin varmistuin linnusta: valkoselkätikka. Ainoa havaintoni, sitä lajia en ole nähnyt sen jälkeen. Koivun kyljessä nakuttavassa linnussa näin kaunista.

Rantaan menemisen kielsivät. Kuitenkin olin Pienen Ohejärven rannassa. Järven pinnassa välkehti pieniä laineita. Auringon valo heijastui välkkyvänä ja häikäisi silmiäni. Järven yllä lenteli sudenkorentoja. Äkkiä ilmestyi eteeni sininen sudenkorento. Se tuli vähä päätäni korkeammalle, pysähtyi räpyttelemään paikalleen. Tulen henkäys liikutti sitä taaksepäin. Se liikkui eteenpäin ja jäi taas eteeni räpyttelemään niin tiuhaan, ettei silmäni kunnolla erottanut siipien liikettä.   
Tälläkin hetkellä näen tuo leikkivän liitelijän päässäni kuin videolla. En ollut kuulut sanaa: kaunis, mutta osasin nauttia kauneudesta.

Naisen kauneus on sitten eri juttu. Ensimmäinen oli Pienenniemen Elli. Ei sanottu: kaunis, vaan: nätti tyttö.
" En ruvennu Elliä rienoomaan, poes matkustin kihloja tienoomaan..."
Taikurin apurina oli nainen, ei nuori. Kirkkaanpunaiset maalatut huulet eivät näyttäneet kauniilta. Ympäristössäni paheksuttiin maalattuja naisia.
Seisoi Rantalan kaupassa odottamassa vuoroani. Silloin olin neljäntoista. Katsoi salaa naista. Oven pieleen nojasi pienehkö vaalea nainen.  Leningin värin muistan; sininen. Naisen huulet olivat maalatut, ehkä jotain poskiensa iholla, sitä en pystynyt arvioimaan. Näin ensi kerran todella kauniin naisen. Toisten takaa vilkuilin syrjäsilmällä, niin paljon kuin ilkesin. 

Eurooppa

Urpilaiselta unohtui hymy eilisessä tv-esiintymisessä. Vakavalla naamalla tuli juttua suoltamalla. Eurooppapolitiikka on suunsoittoa ja rahanmenoa.
Oliko Halla-Aho kovin väärässä Kreikan suhteen? Koko kansa vouhkasi yhden mitättömän suomalaisen ajatuksista. Ajattelin itsekin vähän samalla tavalla. Eurooppalaisten pitää mennä perusasioihin. Tehdä tuottavaa työtä, käydä ulkomaankauppaa ja maksaa veroja.
Demokratia leviää arabimaihin kuin kulkutauti. Mitä he tekevät demokratialla? Kreikka on kuulemma demokratian kehto, onko se myös hauta? Kreikkalaiset mellakoivat, Egyptissä mellakoivat, Syyriassa mellakoivat. Mellakoijat ja kivittäjät eivät pysty hoitamaan valtakuntien asioita.

Myrsky

Eilen iltahämärissä satoi räntää. Yön kylmetessä tuli lunta ja aamulla näytti talvelta. Lunta takertunut märkiin puiden oksiin. Maassa sen verran, että koneet aloittivat jyrräämisen. Myrsky häiritsi sähköverkkoa, Kuudelta nousin puuronkeiton aikeissa, mutta koko kylä oli pimeänä.
Tulitikkujen löytäminen vei aikaa. Voimistelemaan pystuu kynttilänvalossakin.
Voimistelu sujuu aamulla kankeasti, kone käynnistyy verkkaisesti.
Sähkö välähti kohtuullisen pian, ei pimeys minua haitannut.
Märkä lumi ja pakkanen tehnyt autojen päälle kuoren. Vaikea raaputtaa, niinpä moni näkyy ajavan lumilinnalla. Huono näkyvyys laiskuuden takia, vai kiireenkö? Onneksi en tarvitse lähteä ajamaan, saan pysyä möksässä. Uimaankin menen kävellen.

Säätieteilijöiden mukaan jatkuu lauhaa ja parin päivän päästä tulee vesisade. Tietää kunnon rönttäkeliä. Odotan rauhassa, että pääsen tallentamaan lumista maisemaa. Pohjoisen järvet ovat jäätyneet. Joutsenet parveilevat tällä seudulla yleensä tähän aikaan.

Merkkejä talvesta

Viime yönä ollut pakkasta. Aamulla lauhtui, osuuskaupan mittari näytti +0. Lumihiutaleet valkaisivat tienoon, mutta sulavat heti pois. Isoäiti Akaatta Rytkönen toisteli aina ennusmerkkejä. Syksyn ensimmäisen lumisateen mukaan ennusti tulevan nuorten kuolovuosi. Menneinä aikoina tuokin termi on pätenyt. Nälkä ja sairaudet kaatoivat nuortakin viljaa.

Yleensä en näe enneunia, enkä ennusta luonnon merkkien mukaan. Säitäkin voi ennustaa; osumatarkkuus on 50%, sattuu tahi ei. Pitkäaikainen tarkkailija voi lukea edellistä, mutta tulevaa ei mikään kerro. Pitkään tilastoja koonnut saattaa jotain ounastella, mutta ei tiedä.

On kerrottu hätkähdyttäviä toteutuneen, mitä selvänäkijät ennustivat. En mene kyselemään ennustajaeukoilta. Jos menen, se kertoo pääni seonneen. Sekoaminen on mahdollista, jopa hyvin yleistä. Enkä siinä ole välttämättä poikkeus.

Lumet tulevat ja sulavat näillä leveyksillä joka vuosi. Kukaan ei tiedä matkansa päättymisen ajankohtaa, eikä tarvitse tietää. Se on varmaa, että joka päivä lähestymme lopullista. En tiedä, näenkö talven, kesän tai kenties montako? Elämän syrjässä kiinni, kunnes on luopumisen aika.

En kuvitellut eläväni näin pitkään, enkä eläisikään enää, ellei tekniikan kehitys ollut nykyisellä tasolla. Taitavat kädet peukaloivat sydämeni suonia järjestykseen, jatkoivat elämääni. Sydänfilmi otettiin sattumalta semmoisena ajankohtana, että häiriö näkyi. Leikkausjonossa olisin kuukahtanut.
En ajatellut kuolemaa, odotin levollisesti leikkausta.

Uskonlahkolaiset näkivät mahdollisuuden ja hyökkäsivät. "Kun ikää tulee ja sairauksiakin.." Eivät päässeet käännyttämään, vaan käännytin heidät pois portailtani kuolemalla pelottelemasta. Kuolema on tehty pelottavaksi. Sillä hallitaan ihmisiä. Taivas ja Helvetti. Elämä loppuu ja mato syö, ellei sitten polteta ja heitetä tuhka tuuleen.
Kuoleman jälkeisestä ei kukaan tiedä. Pappi ei tiedä, piispa ei tiedä, paavi ei tiedä. Selittävät kyllä, mutta tunnustan, etten tiedä, turhaan sitä arvuuttelee. 
Kaikki jumalat ja uskonnot ovat ihmisten keksintöjä, luotu tarpeeseen. Luterilaiset nojaavat Raamattuun, juutalaisten uskoon. Jatkoksi keksivät jumalan pojan, jota juutalaiset eivät semmoiseksi hyväksy. Ristiriitaa ei huomata. Sanovat Israelin kansaa jumalan valituksi. Lainaan Golda Meiriä: "Israelin kansa ei ole jumalan valittu kansa. Jumala ei valinnut Israelin kansaa, vaan Israelin kansa valitsi Jumalan.." Suomalainen painos; Golda Meir Elämäni  sivu 14.

Lekurit

Mitä väliä sillä on, jos paperit ovat ostetut, kun valelääkäri pystyy toimimaan vuosikausia. Jos lääkäri on kelvoton, luulisi se tulevan ilmi. Sairaanhoitajien uskon ymmärtävän epäillä tumpelolääkäriä. Karkkilan tapauksesta julkaistut uutiset kertovat sairaanhoitajan opastaneen. 
Vuosia sitten jonnekin ilmaantui gynegologi. Kärähti pienestä rikkeestä; kaiveli korvaansa steriloidulla hansikkaalla. Siitä vitsailivat: lääkärin pitää pysyä alansa hommissa, gynegoloki ei saa kaivaa korvaa.
Herää kysymys; entä jos "oikea" lääkäri osoittautuu huonoksi? Eikö häntä voi erottaa ja passittaa muihin hommiin?
Tarvitseeko lääkäriksi pitkiä opintoja, kun "oppimattomatkaan" eivät erotu joukosta. Tähän asti eivät ole havainneet hoitovirheitä.
Viranomainen ei kuunnellut valituksia. Tampereelle eivät saaneet vastausta vuoden kuluessa.
Jokaiseen venäläiseen todistukseen suhtautuisin varauksella, alasta
 riippumatta.

Medialle riittää aineksia.

Terveys

Terveys on ykkösasia. Tutkailen vointiani päivittäin. Lauantaina jaksoin uida lepäämättä kilometrin. Semmoiseen en pystynyt pitkään aikaan.
Eilen testasin kuuloani pienellä hiljaa tikittävällä kellolla. Ojensin käsivarren mitan päähän, enkä huomannut suurta eroa vasemman ja oikean korvan välillä.
Mielestäni oikeassa korvassa oli heikompi kuulo, joka korostui sairauden takia heikenneessä kuulossa. Tutkittiin ja testattiin Suonenjoella ja huonoksi havaittiin. Oikea korva erittäin huonoksi.
Mehiläisessä puhkottiin. Opettivat puristamaan nenä tukoksiin ja puhaltaa paine, niin että korvassa rupsahtaa. Harjoittelin pitkään, kunnes onnistui ja toistin moneen kertaan.
Nyt panin stereokuulokkeet korvilleni. Yllätyin. Korvani vaikuttivat tasapainoisilta. Ääni tuntui keskellä pääkoppaa.
Oikea korva rutisee omia aikojaan, en ole paineistanut aikoihin. Herää kysymys; onko tiehyeissä ollut tukos jo vuosikausia, olen luullut oikeaa korvaani huonommaksi.
Hyvä näin, jos pysyy.
Tänään on uintipäivä.

Maailman menoa

Kun Samuli järjesti tätä plokkeria, ehdotin nimeksi yllä olevaa. Hetikohta plaraillessani tuli ilmi, että tuolla otsikolla on monen monituista Blogia. En ennättänyt ajatella persoonallisempaa.

Mitäpä maailman meno minua enää koskettaa? Seuraan kuitenkin uutisia ja omia mielipiteitäkin on. Nuoruudessani ei ollut muuta blogia kuin Aapelin pakina Savon Sanomissa. Olihan Jouko Auteron urheilujutut.

Tänä päivänä hukkuu tiedon tulvaan. En kai minä? Liikaa tulee semmoista tietoa, jota juoruksi kutsutaan. Ylen uutisissakin vatkataan tuntitolkulla uudestaan ja uudestaan juttuja, jotka ei suurta huomiota ansaitse.

Minkä arvoinen on Juha Lallukka? Yksi sirkushevonen muiden joukossa. Sillä erotuksella, että hevosia lääkitään, mutta Lallukat lääkitsevät itse. Ja mitä se sitten meinaa?  Kukas sanoikaan: - Sho Watt?

Aikanaan urheilu merkitsi tärkeää asiaa, mutta nyt urheilusta vouhkataan liikaa. Jos ei uutisten jälkeen ennätä sulkea toosaa, niin kuulee Amerikan jääkiekkouutisia toistettavan  aamulla puolentunnin välein. Ja muita yhtä tarpeettomia. Kun se ei ole urheilua, vaan ammattilaisten sirkusta, jota ei pidä yhteiskunnan tukea. Rakentakoot sirkuksensa itse.

Antiikin olympialaiset olivat rehellisesti sirkushuvia. Moni ei tiedä, miksi joku parooni Couperding viritteli nykyajan olympialaiset? Puhuvat yleviä olympia-aatteesta. Mitä se on?

Se sovitettiin sen ajan elämään, kun Euroopan valtioilla oli siirtomaita. Pieni ylimystö hallitsi suurta alamaisten joukkoa. Ylhäisten nuorukaisten piti harjoittaa ruumiin kunto korkealle, että pystyvät hallitsemaan alamaisia olemalla niiden suhteen ylivertaisia. Kehittyneen suorituskyvyn ja uljaan ulkomuodon ansiosta. 

Töllötin

Moska sarja on nimensä mukainen. Laatu liukuu joka jaksossa alaspäin. Kolme jaksoa katsoin, neljäs jäi väliin, mutta uusinta sattui kiinnostavan dokumentin perään ja katsoin, vaikka yleensä siinä vaiheessa pötkötän sängyssä.
Eilen katsoin viidennen jakson, että uskallan arvostella. Arvostelu ei ole oikeutettua, jos ei ole tutustunut tuotteeseen. Uimahallin saunassa erehdyin avaamaan leipäläpeni, moitin tv:n tarjontaa. Papparaiset joukolla epälivät etten osaa panna televisiota kiinni. Annetaan anteeksi, eivät he tiedä minun osaavan tehdä ohjelmia.
En ole lukenut Jari Tervon kirjoja. Ehkä juuri siitä syystä, että hänen tekstiensä pohjalle tehdyt eivät miellyttäneet. Pitänee lukea joku opus, mikäli vielä aikaa on.
Moskassa liotetaan hyviä näyttelijöitä, mutta käsikirjoittaja ja ohjaaja aliarvioivat katsojia. Olkootkin neroja, mutta meidän taviksien ansiosta he euronsa tienaavat.

Ryöstämistä ja muutakin

Pielaveteläisen "patruunan" elämästä ovat sukulaiset tehneet pienen kirjan. Selviää, että rikastumisen alkutaipaleelle sisältyy vaimo varakkasta perheestä ja seurakunnan ulosottomiehen toimi.
Toimensa hoitanut tehokkaasti. Kirjassa mainitaan hänen löytäneen piilotetut lehmät ja viljaerät. Elämäni alkutaipaleen aikana olosuhteet olivat suunnilleen samanlaiset. Paljon vähäväkistä porukkaa; pienviljelijöitä ja mökinmiehiä. 
Edellinen ulosmittaaja sattoi antaa armoa, sääliä köyhiä ihmisiä. Lyytikäinen toimi tarmokkaasti, ryösti viimeisenkin lehmän ja vähät jyväset.
Siltä ajalta tulee sanonta: pohjaton kun papin kontti.

Tänä päivänä sopii sanoa: "syvä kuin meri". Kyllä Välimereen mahtuu! Sinne uppoaa Pohjoisen Euroopan varallisuus. Siltä vaikuttaa. Saamme maksaa kolmikymmenvuotisen sodan veron. Suomalaiset joutuivat Ruotsin renkeinä ryöstämään Eurooppaa. Yhtenä verukkeena uskonto, Jumalan asialla.

Eurooppalaiset ryöstivät kilpaa; kenen lippu ensiksi nostetiin torniin. Kansakoulun kirjoista sain lukea suurista  löytöretkeilijöistä. Ryöstöretkille he seilasivat Amerikkaan; eteläiseen ja pohjoiseen. Kummasti mainittiin heidän vievän Kristinuskoa pakanoille. Television kirjainleikissäkin esiintyi lause: "Kolumbus löysi Amerikan v ..." Kolumbus eksyi Amerikkaan ja luuli tulleensa Indiaan, siksi Amerikan oikeita asukkaita sanotaan indiaaneiksi. Siitä ei ole kauan, kun Caribiaa sanoivat Länsi-Indian saariksi. Kerran häkellyin äimäksi asti: mutta eihä tuo saari ole lähelläkään Indiaa? En heti älynnyt Kolumbuksen erehdykseksi.

Uskontotuntien yhteydessä luimme ristiretkistä. Muka Kristuksen retkiä? Selviä ryöstöretkiä! Eurooppalaiset, suuret valkoiset soturit, orjuuttivat siirtomaita. Englanti puolta maailmaa. Sanoivat itseään ylemmäksi roduksi, halveksivat alkuasukkaita. Ruotsalaisten mielestä suomalaiset olivat alempiarvoisia (vieläkö?).  Ruotsalaiset ovat ainakin ovelampia, eivät maksa toisten velkoja.  

 

"Ohutta yläpilveä"

Kuulas syksyaamu. Taivaalla näyttää olevan kevyttä pilviverhoa, mutta nousevan auringon säteet pääsevät värjäämään huurteisia koivun latvoja pronssinvärisiksi. Ilmeisesti aamurusko, ikkunattomalta puolelta se ei kämppääni näy. Jos pilvet kaikkoavat, päivä on kirkas.

Eilisaamu valkeni pienessä pakkasessa. Olemustani vaivaa saamattomuus, tuntuu, että laiskuus valtaa. Pakotin ruhoni liikkeelle. Jälleen jouduin huomaamaan, että päävärkki ei toimi kunnolla. Pyöräilin ohi metsän-
tutkimuslaitoksen tienhaaran Iisvedelle. Viitta on tien varressa, eikä se näy kauemmas pyörätielle. Vasta takaisin käännyttyäni näin, että se on Juntintie. 
Kuvasin maisemaa, mutta pisteaitaa en löytänyt, jalkaisin menen hiihtolenkin kautta. Pisteaitaa siksi, kun se on aivan väärin rakennettu. Siinä on komea taulu, jossa mainitaan tekijät. Opiskelijat eivät osaa, mutta jonkun olisi pitänyt ohjata.

Eilisiltana uutisoivat tietokonepoikien osaavan hyvin englantia. Pelaavat kolme tuntia päivässä.
Osaavatkohan tehdä mitään? Osaavatko laittaa ruokaa, siivoavatko kämppänsä, taitavatko taloudensa?  Näyttää huonolta siitä päätellen, kun viskovat lenkkarinsa lattialle sikin sokin.    

TV-dokumentti

Aioin sulkea television. Perinnönjaosta kertovan dokumentin en uskonut kiinnostavan, mutta jäinkin ruudun vangiksi. Sikäli riskitön tekijöille, että haastateltavina oli vain asiantuntijoita, jotka pystyivät esiintymään ja sanomaan asiansa.
Semmoiset haastattelut ärsyttävät, jotka tehdään "nykyaikaisesti", aivan kuin pätkiminen ja pilkkominen olisi ansioksi. Toimittajat tekevät omasta osuudestaan liian tärkeän. Haastateltava ennättä sanoa muutaman sanan, kun leikkaavat mielivaltaisesti, eivät anna esittää kokonaista lausetta. Juuri kun kiinnostun sanottavasta, puhe leikataan poikki, haluaisin kuulla enemmän.
Eilisiltaisessa dokumentissa edettiin verkkaisesti, varmaan joidenkin mielestä  pitkäveteisesti. Ilmeisesti haluttiin luoda vainajia kohtaan kunniottava asenne.
Toimittajaa ei näkynyt eikä kuulunut koko ohjelmassa. Mielestäni niin pitää olla, asia ja haastateltavat ovat tärkeimmät.
Erinomaisen kuvaajan materiaalista tehty taidetta. Muutaman vinkin otan omiin pikkujuttuihini.

Hankala alku

Syyskuun 1 päivänä armon vuotta 1950 seisoin mustosen kaupassa ennen avaamista. Kauppias Edvard Mustonen, Rouva Lyyli Mustonen ja Lyylin tytär Saimi Lipsanen katselivat arvostelevina uutta puotipoikaa.Edellisenä iltana tulin junalla. Tarkoituksena aloittaa työt. Omaisuutta polkupyörä ja tarakalla pahvilaatikossa jotain vaatetta.
Mustosen porukka katsoi vaatetustani. Äidin ompelemat; jonkinlainen pahainen paita ja housut, joihin ei kangas kunnolla riittänyt, lahkeet jäivät lyhyeksi. Äiti ratkaisi pienen puutteen laittamalla lahkeen suihin kuminauhan, semmoisia sanoivat golfhousuiksi. Eivät ne olleet muodin mukaiset, vaikka Mannerheimilla on valokuvassa semmoiset housut ja häntä sanotaan täydelliseksi herrasmieheksi. Mutta kun en ollut herrasmies.

Seisoin siinä ujona ja autuaan tietämättömänä, mihin olin pääni pistämässä.
Kauppa avattiin. Mitään eivät neuvoneet. Ei sanallakaan mitä on, mitä maksaa ja miten tehdään?

Ensimmäisenä asiakkaana tuli nuori neito, suunnilleen ikäiseni. Rouva Mustonen katsoi minuun ja käski: "mäne kysymään!". Mahdoton tehtävä!
Arkana lähestyin lasivitriiniä, jonka toisella puolella neitokainen seisoi:
 - Mitä sais olla?
 - Kaks aleksanteria.
 - ?!?!
Siinä seisoin hämilläni tumput suorana äimän käkenä, miten vain haluaa ilmaista. Häväistynä nuoren naisen edessä.
Tiesinhän toki Aleksanteri Suuren, Tiesin Keisari Aleksanterin, Tunsin Aleksanteri Koslosen ja jonkun hevosen nimi oli Aleksanteri. Mutta mistäpä korven kasvatti tiesi, että Aleksanteri on leivos?
Pääsivät huomauttamaan tyhmyydestä eräänkin kerran.

Tein työtä nurisematta, ilman työaikalakia, tai ylityökorvauksia. Alkuun piti päästä. Muut työt sujuivat kitkatta. Iltasella hain Häyrisestä kolme litraa maitoa. Hakkasin puut. Tyhjensin sianpaskat karsinasta. Teurastin. Työnsin kärryllä leipomosta leivät linja-autolle, usein myöhässä, kun leivät ei olleet valmiit. Kieli vyön alla ponnistelin jyrkkää, jäistä ja hiekoittamatonta rinnettä. Linja-auto odotti ja rahastaja moitti viivettä, aiheesta, vaikka ei se minun syytäni ollut.
Pienellä palkalla, mutta asuin ja söin talossa. Siinä suhteessa ei ollut hankaluuksia.

Vähitellen hyväksyivät hiljaisesti, eivät antaneet lopputiliä. Mutta arvostusta sain ulkopuolelta, asiakkaat oppivat luottamaan. Yhden hyödyllisen tavan kuitenkin voin viedä mukanani työpaikkaani.
Kolmen ja neljän kilometrin päässä kävin kauppa-asioilla kuusivuotisesta asti. 
Kauppaan tuli myös posti. Väkeä oli paljon. Odotin leuka tiskin korkeudella vuoroani. Mutta takaani kuulin: - poeka joutaa outtamaan, poeka joutaa outamaan, poeka joutaa outtamaan, poeka joutaa.....
Kotiin tultuani sanoi iso-äiti:
 - Viivyit kaavan.
Siihen ei tarvinnut minua nevoa. Kun kauppaan tuli lapsiasiakas, huolehdin ja otin vuorollaan, samanarvoisena muiden kanssa.

Aatto Tarvaisen kanssa kävimme Varkaudessa iltakurssina oppimassa oikeaoppisen lihan paloittelun. Jonkin aikaa myöhemmin Mustonen kertoi kauppias Metsälän pyytäneen antamaan minut hänelle. Metsälä arvioinut minut kelvolliseksi.

Halusin edetä, hain paikkaa ja sain sen. Mutta hunajalaaksoa en löytänyt, en edes hyvää työpaikkaa.

Lähtöni tuli asiakkaiden tietoon. Kirkonkylän tyylikkäin rouva sanoi: 
 - Se on harmi, että tällainen miellyttävä herrasmies lähtee paikkakunnalta!
En osannut vastata mitään. En osannut nauttia koteliaisuudesta, varsinkaan noin uskomattomasta. Olin yhtä ymmällä kuin ensimmäisen asiakkaani kanssa.

Liputus

Rajakadun toisella puolella liehuu tangossa lippu. Onko nyt liputuspäivä? Meidän talon tangossa ei näy lippua. Ei myöskään pihan puolella Pihlajakadun talossa. Uuden vuokratalon tanko seisoo tyhjänä. Virastotalon tangossa on lippu. 
Kaikkialla lähistön rakennuksissa sama tilanne, joissakin retkottaa lippu, toisissa ei. En tiedä, miksi liputtavat ja miksi toiset ei?
Järjestelen ostokseni paikoilleen ja muistan liput. Seinäallakka kertoo: Ruotsalaisuuden päivä. Kustaa Adolf.
Ilmankos! Pakkoruotsin vastustajat eivät liputa!

Joutilaalla on jotakin

Otsikon sananparren luin jostain painetusta sanasta. Aprikoin, jotta mitähän tuo tarkoittaa? Joutilaisuutta paheksuttiin.

Vilkaisin edellisiin teksteihin, näkyy lyöntivirheitä. Olkoot korjailematta, jääpähän lukijoille moittimisen aihetta.

Vanha asentaja

Kokee vanha asentaja
kovaa elämää.
Aina mustaa kynnen alla,
elantonsa raatamalla
vaivoin heltiää.

Ajaa vanha asentaja
ikä-ooppelilla.
Toisilla vain turbot soivat,
bemareillaan keikaroivat
huippunopeilla.

Kylmät verstaat, ihmekö jos
niskaa pakottaa.
Raskaat hommat aikaansaivat
sairaan selän, rauhasvaivat.
Joskus janottaa.

Kapakkajuttuja.
Restentin alakertaan tuli kolmekymppinen, siistisä asussa, hyväkäytöksinen nuori mies. Asteli baaritiskin ääreen, sai eteensä lasiin kirkasta juomaa, maistoi.
Lattiapöydässä istui yksi "meidän herramme muurahaisista", tunsi tulijan ja huikkasi: "tarjoo ryyppy!"  Sai vastauksen: "jos otat tätä mitä minäkin?" 
- Kyllä kelepoo. 
Siisti mies tyhjensi lasinsa, toi pummaajalle täyden lasin ja poistui rivakasti.
Pummaaja katsoi ilahtuneena lasiin ja poistujan perään.
Malttoi mielensä, katsoi kotvasen lasiin ennenkuin maistoi:
- Vettä perkele!

Tanssiravintolan nurkkapöydässä istui hiljainen mies. Tarkkaili yleisöä. Irmeli istui parketin vierellä. Irmelin vierelle saapasteli leuhka jätkä: lausahti:
 - Tarjoan sinulle paukun, mitä juot?
 - Kokakolaa.
 - Höh?
Jätkä meni menojaan.
Vaitelias mies kävi tiskin luona, toi Irmelille lasin:
 - Ole hyvä! tässä kokakolaa.
 - Sinä olet herrasmies!

Lukutaito

Opin lukemaan varhain. Istuin Tervarannan tuvan penkillä. Augusti hakkasi hakkurissa petkeleellä kessuja. Meidän välissä penkillä oli Yhteishyvä. Augusti osoitti sormellaan kirjaimia, opetti minua. Oppi lankesi otolliseen maaperään. Päättelyni mukaan olin viiden vanha.
Jälkeenpäin aprikoin, kun en muista, koska opin lukemaan. Sillä kohtaa on muistini tyhjä, ikäänkuin ei sitä aikaa ollut ollenkaan. Augustin opetuksen jälkeen muistan vain, kun jo osasin lukea sujuvasti, tavailusta en muista mitään.
Vasta kovin myöhään ymmärsin yhdistää ajanjaksoon, kun äiti odotti Anjaa.
Tilanteessa on ollut ristiriitoja, rähinää, joista en mitään ole ymmärtänyt ja synkkä talvi on pyyhkiytynyt mielestä. Hyvämuistisena mieleeni tallentui hyvinkin varhaisia tapahtumia. Siltäkin ajalta, kun äiti kantoi sylissään. Sen sijaan muistan kevättalven aamun, jolloin Anja syntyi Korpelan saunassa. Kuin olisin juuri herännyt unesta. Sinä keväänä täytin kuusi vuotta ja osasin lukea. 
Kuin kaiken painetun tekstin, minkä käsiini sain. Savon Sanomat tuli harvoin. Yhteishyvä, Kuluttajain Lehti ja Karjatalous. Raamattu. Eila oli vanhempi ja luki romaaneja. Luin nekin. Ohemäen koulun lainaston luin läpi. Kantokosken kämpällä oli Enso Gutzeitin siirtokirjasto n:o 4. Siitä muistan urheiluaiheet ja Samuli Paulaharjun. Kotiani lähin lainasto oli pieni sivukirjasto Jokijärvellä Rantalan kaupan takana jonkun mökissä. Sieltä sain Urheilun Pikkujättiläisen. Siitä opin kaikki merkittävät tapahtumat ja muistin jokaisen maailmanennätyksen.
Joroisissa oli kirjasto Hilja Holopaisen mökissä keskellä kylää. Lainasin ahkerasti.
Näiden kirjastojen valikoima oli tarkoin valikoitu. Niistä, kuten muistakin romaaneista välittyi vastaanottavaan mieleeni aivan väärä kuva elämästä, ohjeeksi niistä ei ollut. Jos olisin kasvanut hyvän kirjaston kupeessa, olisin kehittynyt kypsemmäksi ja olisin erilainen ihmisenä.
Lukemistani kritisoitiin. Kertoivat esimerkkejä nuorista, jotka lukivat paljon ja tulivat hulluksi. Minä vaan luin. Vielä aikuisena Joroisissa asuessani muurari Kauppisen yläkerrassa, Kauppinen sanoi: "Taejat olla himolukija, lukemisseen tulloo himo. Luen minäkin, mutta minä luen sanomalehtiä".
Olis pitäny olla lukematta, niin en olisi tullut hulluksi.
Konkurssin jälkeen oli aikaa, jouti lukemaan. Ylätyin Pielaveden kirjastosta. Vaikka tilaa oli vähän koulun yhteydessä, kirjastossa oli paljon laatukirjallisuutta. Minun kannaltani laatua. Kirjastonhoitajan ansioko? Viime aikoina olen lukenut vähemmän. Motiivi kuihtuu ja kirjoitan vuorostani. Sairastelun takia tärkeintä on kunnosta huolehtiminen ja video täyttää toimintatarpeen.

Marraskuun aamu

Nukuin välillä heräämättä kuusi tuntia. Heräsin puoli viiden aikaan, eikä uni enää tullut, lojuin pedissä kolme varttia.
Nousin virkeänä. Uudella koneella pelasin sakkia. Pelasin hyvin. Päänuppi suostui toimimaan, mitä se ei aina tee. Siirsin mokkulan vanhalle koneelle.
Tekniikan kehitys on epäjohdonmukaista ja välineet vanhenevat liian nopeasti, se on tuhlausta ja yhteiskunnassa paasataan leikkauksista ja säästöistä. Kukaan ei virka mitään tuhlauksen välttämisestä.

Uusin koneeni on varsin edistyksellinen ja toimii tarpeideni mukaan. Tärkeintä minulle on videoeditointi. Mutta näppäimistö on kelvoton. Mustasta on vaikea hahmottaa näppäiden sijaintia ja valkeissa numeroissa on vain muutamia selviä, jotkut näyttävät aivan kuin ne olisivat lian peittämät.

Tämä näppäimistö on v 2000 ostetusta halpiskoneesta. Selkeydensä takia otin sen käyttöön tälle koneelle. Beigen värisessä näkyy mustat kirjaimet terävinä. Kirjoitan semmoisella kymmenjärjestelmällä, että kahdeksan lepää.
Uusimmalle koneelle ei tämä parhaana pitämäni käy. Tässä on pyöreä töpseli ja uusimmassa USB. Tulee hirvittävät määrät kallista romua, kun lisälaitteetkin pitää uusia. Tarpeettomasti. v 2004 ostin tämän koneen. Ensimmäisellä ei pystynyt editoimaan ja tämän hieno näppäimistö on vintissä. Tällä vanhimmallla näppäimistöllä kirjoittaisin mielelläni viimeiseen tappiin. 

Junalipun ostaminenkin mutkistui nörttien innovaation takia. Toiminta on hankaloitunut entisestään. Ei millään suostunut myymään lippua siihen junaan, johon halusin. Vaikka sain näkyviin aikomani junan tiedot, jatkaessani se vaihtoi toiseen. Olkoon sitten siihen junaan! Sain kuin sainkin näplättyä siihen asti, että maksu meni. Sitten yhteys häipyi, ei lippua.
Yritin toisen kerran, siinä uskossa että saanhan rahani takaisin, kun pankin tiedoista selviää maksamani. Osasin jo paremmin ja maksamisen jälkeen tuli kaistale, jossa luki tulosta lippu täältä. Napsautin, mutta mitään ei tapahtunut.  
Sekaisin oli ja pahasti. Katsoin sähköpostista tilausvahvistuksen. Siellä oli kaksi matkalipun "näköispainosta", joka ei kuulemma kelpaa matkalipuksi. Tulostin ne ja matka meni niillä. Konduktööri todisti nimellään, että matkustajia oli vain yksi. Mutta asemalla lipunmyyjä pidätti kympin peruutusmaksua, vaikka virhe oli vr:n.
Tästä asiasta oli kolumni Savon Sanomien pääkirjoitus-sivulla.
Suunittelijat tienaavat, kun systeemejä muutetaan, eikä ne aina parane. Pitäisi yksinkertaistaa, mutta usein käy päinvastoin. TUHLAUSTA!!

Kauneuden taju

Menin pienen Ohejärven rantaan. Järven pinnassa välkkyivät kirkkaina pienet aallot. Aaltojen kyljissä pienet tummat pilkut luulin kaloiksi. Toivoin pääseväni niitä onkimaan. Rantaheinikon yläpuolella lenteli sudenkorentoja. Sudenkorennot ovat ruskeita, mutta siihen tuli yksi sininen. Se pysähtyi räpyttelemään läpinäkyviä siipiään eteeni. Tuuli työnsi sitä taaksepäin. Se räpytteli siipiään ja eteni taas kohdalleni.
Aurinko ja veden heijastus häikäisi silmiäni. Katselin ihmeellistä olentoa, kunnes se liiteli kauemmas.
Silloin ei sanavarastossani ollut vielä sanaa: kauneus. Pitkän elämäni varrella kohtaamistani se säilyi kauneimpana näkynä.
Naisen kauneus on sitten eri juttu, siinä on muutakin.

Koivun kyljessä naputteli lintu.   Sain katsella sitä läheltä. Kotiin mentyä kerroin isoäidille, että metsässä oli korree lintu, sillä ol punanen piälaki.
Isoäiti sanoi: "se on palokärki". En tiennyt, eikä isoäiti sanonut, että palokärki on musta, vaikka sanoin nähneeni korreen linnun.

Linnun kuva piirtyi tajuntaani ainaiseksi. Opin tuntemaan käpytikan, mutta ei se ollut sellainen. Jossain kirjassa mustavalkokuvassa sanottiin olevan kirjotikka. Arvelin: kai se oli sellainen. Nyt tiedän kirjotikan olevan ruotsalainen yleisnimitys. 

Sen koommin en sellaista lintua nähnyt. Vasta hyvänlaatuisesta väritelevisiosta nähtyäni varmistui sen olleen valkoselkätikka. En pongaa lintuja, mutta joskus tulee näkyviin outo lentäjä, silloin herää mielenkiinto.

Petäjäjärvellä havaitsin monta mielenkiintoista. Ehkä johtui siitä, että oli aikaa. Emäntä mainitsi vanhan linnunpöntön vaiheilla oleilevan linnun: se kopsauttaa ja istuu pöntön aukolle.
Laittoi pyykkiä narulle, kun sanoi. Tule kahtomaan, tuossa on nyt se lintu. 
Sanoin: tikkahan tuo on. 
Vasta sitten heräsi kysymys: mutta mikä tikka?
Kirjasta selvisi: pohjantikka. Sen lisäksi oli kaksi havaintoa harmaapäätikasta. Metsäpolkua kävellessäni Jaanan koira haukkui pientä lintua; se oli pikkutikka. Niitä näin myös Olkkosten ruokintapaikalla. Palokärkien kosioleikkiä kuvasin videokameralla.

Yläkerran keittiössä hörppäilin aamukahvia. Äkkiä havaitsin suoraan edessäni koivun oksalla kookkaan pöllön. Se oli noin viidentoista metrin päässä. Vanhan koivun oksa oli ikkunan tasolla. Ensimmäinen ajatus välähti: tuo ei ole huuhkaja. Kertakaikkisen kaunis olento. Pientä ristiriitaa jäi kirjasta katsomisen jälkeen. Kaikki sulkeutui pois, mahdollisuudeksi jäi vain tuntuiripöllö. 
Kun se istui siinä edessäni, näytti vaaleanharmaa olevan perusväri, jossa oli valkeita läikkiä. Kirjassa sanotaan lintua valkeaksi. Siitä oli vielä kaksi havaintoa. Yritin lähestyä, mutta se pakeni ja lentäessä näytti valkoiselta. Piti lukea useampia kirjoja, että tiedän nuorten yksilöiden värin poikkeavan aikuisesta.   Joka tapauksessa se oli kaunis.

Hakkuaukean takana liiteli haukaksi tunnistamani lintu, lentäessään näytti kauniin siniharmaalta. Kysyin naapurilta ja sain tietää sen olevan sinisuohaukka, harvinainen.
Palatessani Olkkosen niityltä uistelemasta katselin lokkien kisailua. Sitten yllätyin näkemästäni: tuollahan on haukan lento? Joku ihme?
Sekin selvisi. Lenkkitieni kulki Hujasen pakettipellon ohi. Aivan tien vierestä kohdaltani läksi lentämään ojan yläpuolella valkea lintu. Liiteli ojan yllä vaappuen noin sata metriä ja laskeutui alas. Tunnistin haukaksi "mustista sormista" siipien päissä.
Taas asiaa kirjaan: Nuori sinisuohaukka on valkoinen.

Suku

En ole sukuselvä varsa. Siitä johtuen kiinnostukseni sukututkimukseen on vähäinen. Totuin ajatukseen, ettei sukulaisia ole. Jostakin elämänlanka kuitenkin on peräisin ja olen yksi solmu ketjussa. Äidin puolen sukulaisista ei ollut tietoa, ennen kuin sodan jälkeen.

Suomiseura ilmoitti lehtien välityksellä auttavansa sukulaisten etsinnässä. Äiti kirjoitti sinne. Yksi enonsa asui Amerikassa. Sitä kautta tuli tietoon, että Amerikkaan mennyt Emil Raak oli palannut Suomeen ja kadonnut kansalais-sodan aikana ja hänen perillisiään asuu Varkaudessa.

Nyt otti yhteyttä Keijo Raak. Vasta nyt havahduin, että hän on pikkuserkku. Elämän vaiheet kulkevat mutkittelevia polkuja. Keijon isä Väinö sekä muut sukulaiset eivät tienneet Mummonsa elävän ja asuvan Pielavedellä Korpelassa. Vasta 1948 tulivat katsomaan tätiään Akkaatta Rytköstä.

Korpelassa sanottiin Akkaattaa isoäidiksi ja Lottaa mummuksi. Tänä päivänä Mummun jälkeläisistä useimmat tulevat toimeen, jotkut hyvinkin. He eivät osaa kuvitella sitä kurjuutta, jonka Mummu koki elämässään. Tiedän siitä vain viimeiset vuodet jotka kaikessa karuudessaan eivät ehkä vaikeimmat olleet.

Sukunimeni tulee Akkaatan ensimmäiseltä mieheltä äitini kautta. Isättömälläkin on isä, äpärälläkin.

Kaikenlaisia tarinoita kerrotaan. Opettaja Ida Remes on kirjoittanut: Kiuruvedelle tuli Säviältä kaksimetriset veljekset, joista vanhempi Ana Jauhiainen oli Suomen painavin mies 246 kg. Oli se Ana näky! Sitten oli pikkuveli, joka painoi vain 175 kg."

ISÄNMAAN PUOLESTA.  Tämän kirjoitin muutamia vuosia sitten.
Pekka Rytkönen sai tehtäväkseen armeijan tarpeisiin hevosen juottoämpärin. Sellaisen rautasankaisen puuastian, vetoisuudeltaan noin kaksi nykyistä muoviämpärillistä.
Sain tehtäväkseni viedä sanko Kumpuselle, jonne on matkaa Korpelasta noin neljä kilometriä.
Painavaa astiaa raahasin vaivalloisesti. Kädessä en voinut roikottaa, pohja ulottui maahan. Kannoin sankoa käsikoukussani, puolelta toiseen vaihtaen ja välillä lepäsin.
Lyhyt pilvinen talvipäivä jo hämärtyi, kun ennätin Kumpuselle. Lampussa ei olut tulta. Hämärässä tuvassa pöydän edessä penkillä istui Abel Tikkanen. Pöydän takana rönötti toinen ukko, jonka kasvoja en kunnolla tunnistanut.
Vein astian Tikkaselle, joka närkästyi nähdessään sangon kyljessä Pekan kirjoittaman: Hinta 15 markkaa.
- Mittee vasten seon hinnan pannu? Ilimasekshan se piti tehä. 
Jälkeenpäin ajatellen silloin täytyi olla talvi -42 , koska Pekka kuoli syyskuussa 1942. Silloin hartioitani painoi yhdeksän vuotta.

Siihen mennessä vartuin vähän, kun isoäiti sanoi, että pitäisi mennä Kumpuselle talkoisiin; hakkaamaan pilkkeitä armeijan häkäpönttöihin. Varasin mukaan kassaran ja läksin asialle.
Kumpusen talon riihen katto peitti myös ladon ja siinä välissä saman katon alla oli avoin hevosella läpiajettava kuja, johon oli tuotu iso kuorma koivuhaloista viisisenttisiksi sirkkelöityjä pätkiä, jotka piti halkoa viisisenttisiksi ja pakata paperisäkkeihin.
Meitä tuli sinne muutamia poikasia ja melkein aikuinen Unto Pulkkinen. Pulkkinen pilkkoi suunnilleeen kujan keskivaiheilla ja heitti useasti sekaan kokonaisia pätkiä ja puhui retostaen: "pannaan sekkaan isoja, että piäsöö mäen piälle".
Pulkkisen mentyä syömään, sanoi Esa Karhunen: "niillähän sitä ei piäsekkään".
Urakassa kului kaksi kesäistä päivää. Isänmaan puolesta

Seuraavana talvena seurasin kahden häkäkaasulla käyvän kuorma-auton pyrkimässä ylös Tervarannan rinnettä. Edummaisen sattui ajamaan heikkotehoisempi auto, joka joutui useaan kertaan ottamaan "persmäen", voima ei piisannut. Jälkimmäisenä ajanut moitti: "kun sinä et ossoo ajjoo!"
Tilanne jatkui, kun poistuin ja mennessäni mietin, että missähän niillä kesällä hakatuilla pilkkeillä yrittävät mäen päälle?

Noista ajoista vierähti puoli vuosisataa, kun videoryhmän mukana Rukajärvellä veteraanit ja heodän sukulaiset tutkailivat taistelumaastoja, muistelivat rintaman tapahtumia. Lastenlapsensa kaivelivat viisimetriseksi katkenneesta jättihongasta kranaatin sirpaleita ja joku katkaisi puukkonsa.

Vaelsin joukossa varsin vaitonaisena. Sillä olen oikeastaan sotaorpo, vaikka en omista sotaorvon statusta. En syntynyt avioliitossa, vaan kuten isoäiti sanoi: "synnissä siinnyt ja synnissä syntynyt".

Lihallisen isäni henkilöllisyys tiedettiin yleisesti. Suuri osa Pielaveden miehistä soti Rukajärven suunnalla ja mietin itsekseni; mahtaako jossain täällä levätä sotamies Olavi Jauhiaisen luut?

Sain tietooni nettiosoitteen ja keräsin rohkeutta tutkimaan ja löysin tietoa.
Olavi Jauhiainen siunattiin kentälle jääneenä Pielaveden sankarihautaan.

Neljä miestä, joukossa Olavi Jauhiainen, jäivät saaroksiin ja sotavangiksi. Paikan kertovat tarkasti: Uusikirkko, Lahdenperä Lempiälän kylässä, Vammeljärven maasto.
Matkan päänä sotavankileiri 158 Tsherepovitsin kaupunki, Vologdan alue. Olavi Jauhiainen kuollut marraskuun lopulla v 1944 vatsakoleraan.

Kesäaika

Käännetään kellonaikaa. Siinä on hyvä esimerkki hallitsemisen järjettömyydestä. Viisareita kääntämällä ei saada vuorokauteen lisää tunteja. Junat myöhästyy ja junia seisotetaan. Karjanhoitajat valittavat, ettei eläimet heti totu aikataulun muutokseen. Miksi karjakot yleensä muuttavat aikataulujaan? Jatkaisivat samaan putkeen päivämääristä välittämättä.

Kunto
En pysty kunnolla juoksemaan. Näin yöllä unta: juosta hipsuttelin metsäpolulla jonkin matkaa. Toiveunta; ajattelin. Mutta. Eilen jaksoin uida 1400 metriä. Se on enemmän mitä kolmeen vuoteen jaksoin.
Tänään vaelsin vitosen hiihtolenkin ynnä kotimatkat. Huomasin voivani hipsutella jopa satoja metrejä yhteen pötkyyn. Kunnon kohentuminen on mysteeri. Hölmönä meinaan käydä lääkärissä sen takia, kun voin paremmin. Onko semmoinen moraalista, jos ei ole valittamista?

Kansalaistenkin järki näyttää entistä vähemmältä. Vouhottavat pikkuasioista.
Siitä päätellen, miltä televisiossa näytti, Mauri Pekkarinen toimi kohteliaasti.
Järjestäjien moka on, jos välineet eivät toimi ja ministerimiehen pitää korjailla. Monta kertaa harmittelin laitteiden asentajien tyhmyyttä. Pielaveden vestivaalin kovaääniset olivat, ei päin p.. vaan päin taivasta. Ja torvien laittajat olivat musiikkimiehiä. Kioskin katolla kolme torvea osoitti taivaalle, eikä ääni kunnolla kuulunut. Nousin katolle. Suuntasin yhden mölisijän alaviistoon tien suunnassa satamaan päin. Toisen suuntasin torin yli K-kaupan seinään. Ääni suuntautui niin kuin pitikin.
Rautalammilla laittoivat ulkotilaisuuteen "laulumikin". Taiteilijat, ammattilaiset puhuivat oikeassa suunnassa ja etäisyydessä. Mutta esim kunnanjohtajan puheesta kuului joka kolmas sana, hän käänteli päätäänsivuille. Vanha mies mumisi katsoen alaspäin.
Satuin kulkemaan ohi, kun Raimo jalkanen asetteli mikkiä, kysyi: "onko tämä nyt oikein?". Ei ollut.
Teatteria kuvatessani oli aina miksofoniongelma, mutta minulla ei ole riittävästi välineitä ja ohjaajan määräys rajoittaa.

Kuunellessani "vihreitä naisia" arvelen: onkohan kaikki kotona ? Vähän epäilyttää, ainakin haluavat tappaa huumorin. Naistakaan ei saa sanoa naiseksi, vaan henkilöksi, eikä muukalaisia saa kutsua alkuperää tarkoittavalla sanalla. Persuja saa kuitenkin haukkua ja mollata vapaasti.

Sapuska

Laitan ruokani pienin kustannuksin. Aaamupuuroon meni vajaa desi ryynejä. Matalassa leveäpohjaisessa kattilassa isoimmalla levyllä keitin marjasoppaa; mustikoita, ruokalusikalliset puolukka- ja luumuhilloa, riittää puuron höysteeksi viikon verran. Samalle levylle panin muhimaan hernesoppaa. Käytin lämmön hyväkseni. 
Puoli kiloa herneitä ei maksanut paljon. 800 g viljapossun kasleria maksoi alennushinnalla 4,54 €. Kaksi sipulia; jokusen kymmensenttisen. Siellä ne kypsyvät. Heräsin liian aikaisin, enkä saanut enää unta, niinpä aloin askartelemaan.
Hernesoppaa syön tänään ja varaan huomiseksi, sitä on yli kolme litraa. Panen annosrasioihin pakastimeen, en sentään koko viikkoa syö pelkkää hernesoppaa, paistan välillä Leenan tuomaa haukifilettä.

Ruokavalioista vouhottavat kaikenlaista. En korviani lotkauta. Kiminkinen kimittää, että pitää syödä kuusi kourallista rehuja. En syö ensimmäistäkään. Useimmat ihmiset Kiminkisen ympärillä ovat lihavia. Eivät ole syöneet kuutta kourallista heiniä joka päivä.

Panen ruokaan nokkosta saadakseni rautaa. Syön joka päivä tomaatin, omenan ja joskus banaanin. Puolukkahilloa, rypäleitä ja eilen ostin kurkun.
En syö margariinia, se on teollinen tuote; olen vähän perillä valmistuksesta. Voimariinissa on hyväksi tunnustettu kylmäpuristettu rypsiöljy ja voin rasvaliukoiset vitamiinit. En juo Kurria, koulussa sitä häpesin. 
Miksi maidosta otetaan pois vitamiinit ja sitten niitä pannaan kurriin? Tuohon voisi vastata Hölmöläisten tarinoilla.
Siitä on vuosia, kun kuulin radiosta kaksi esitelmää. Naisääni vaahtosi maidon rasvojen vahingollisuudesta. Samana päivänä samassa mediassa nainen puhui eräiden vitamiinien hyödyllisyydestä. Ohjelma päättyi lauseeseen: "Ne ovat rasvaliukoisia ja niitä on erittäin paljon maidon rasvassa".
Lojuessani KYSissä sain käsiini opuksen, jossa sanottiin sianlihassa olevan 60% hyviä rasvoja. Hanna Partasen taulukosta kurkistin; se kertoi samaa, mutta koulutettu nainen ei tuonut sitä esille.

Laihdutuksen ympärillä rehottaa uskomukset, dieetit ja lääkkeet. Kenenkään ns. asiantuntijan en ole kuullut kertovan yksinkertaisinta totuutta; älä syö liian paljon! Tuon ohjeen annoin itselleni ja se riittää. Puhuvat kylläisyyden tunteesta. Tarvitseeko olla kylläinen, ähky olo. 

On todistettu rasvadieetin vaikutus laihtumiseen, mutta eihän se voi olla terveellistä. Niin kauan kuin muistan, on korostettu monipuolisen ruuan etua.

Olen lukenut arvostetun lääkärin lausuman: "Ravinnosta saatavan rasvan muuttumista kolesteroliksi ei ole kliinistä näyttöä, ainoastaan tilasto".

Kirjasto aukeaa kymmeneltä. Käyn vilkaisemassa aviisit ja tulen syömään terveellistä ruokaa.

Terveydestä

Tapahtui suunnilleen pulitoista vuotta taaksepäin. Aamulenkki jäi kesken, piti 200 metrin jälkeen kääntyä takaisin. Kävin lääkärillä, kävin Mehiläisessä, tehtiin rasituskoe, jossa uuvahdin totaalisesti. Kesä oli vaikeaa, eikä talvi ollut paljon parempi. Liikuin paljon, uimahallissa kävin tiuhaan. Sepelvaltimo-oire tuli joskus jo kolmen altaanmitan jälkeen ja piti nousta altaasta 300 metrin vaivaisen räpellyksen jälkeen.

En pystynyt juoksemaan kunnolla, ostin polkupyörän. alkukesästä pyöräilin ahkerasti ja uimassa kävin sitkeästi. Elokuussa pystyin uimaan vähän pitempään. Hiljalleen uiden oire tuli vasta 400 metrin jälkeen. Kuljeksin muutaman kerran hiihtolenkin, juosta hipsuttelin pienet vastamäet. Pystyin uimaan 700 metriä.

Sunnuntaina kiersin hiihtolenkin. Maanantaina uin 800 metriä. Tiistaina pyöräilin 20 kilometriä. 15 kilometrin kohdalla tuli totaalinen väsymys, piti vaihtaa hitaammalle.

Mutta eilen, keskiviikkona uin 1200 metriä. Matka ei ole ihmeellinen, mutta merkittävä seikka, ettei sepelvaltimo-oire tullut! Tuo kertoo kunnon kohentuneen oleellisesti. Tuntuu liian hyvältä. Onko kohentuminen todellista, vai lopun ennakointia? Tänään pidän lepopäivän.

Kouluruokailu
Menivät Amerikkaan laittamaan oppilaille ruokaa.
Ohemäen koulun videossa mainitaan jotain kouluruuasta ja äitini ollut jossain vaiheessa tekemässä.
Menin kouluun tammikuusa 1939. Koulu ei tarjonnut ruokaa, omat evääni oli kaksi palaa leipää, päällä läpinäkyvä keros voita, pullossa maitoa, josta toiset huomasivat: "Erkillä on vuan kurria, minulla on oekeeta maetoo". 

Syksyllä 1943 alkoi ruuan antaminen. Olin silloin kuudennella luokalla, varsinaisen kansakoulun viimeisellä. Vietiin omat lusikat. Omat leivät vietiin edelleen, maitokin (kurria). Ensimmäinen ruoka oli lihakeittoa. Keitosta otetut lihat jakoi Ida Remes. Jokaiselle haarukan nenässä pieni annos keittolautaselle. Yhtenä talvena sain nauttia koulun tarjoilusta. Ruokalista oli niukka, vain yhtä lajia kerrallaan. Pottuja ja soossia joskus, joskus pelkkää puuroa. Puolukoita vietiin syksyllä.  Kokki Lyyli Kiljunen keitti aamulla marjapuuron isossa padassa ja vei sen hankeen jäähtymään, menin katsomaan ja hämmentämään.

Syksyllä oli sienikastiketta; harmaata ruisjauhovelliä, jossa ui ruskeita rättejä. Että osasi olla pahanmakuista. Olinhan kerännyt ja syönyt sieniä, mutta en syönyt sitä kastiketta. Istuin ikkunan luona, josta heitin herkun ulos. Joku näytti syövänkin. Ei sitä tarjottu toista kertaa.

Kouluun mennessä näin Emil Vauhkosen vievän liistereellä kahta jauhosäkkiä koululle.

Keittivät ruispuuroa. Se oli kelvotonta, paakkuisista ja ummehtuneista jauhoista keitetty puuro ei kelvannut kellekään, jäi syömättä. Niistä jauhoista ei enempää keitelty, hävisivät vähin äänin.

Nuo kaksi kertaa jäivät ainoiksi lajiaan, useimmiten syötiin kaikki tarjottu.

Elämä

Jokaisella kerralla avatessani tv:n, mustalle ruudulle tulee valkoinen teksti:
                              
                           Life's Good
Ainainen positiivinen asenne ärsyttää. Ensin ajattelen: kunpa oliskin. sitten kysyn televisiolta: onko?

Sitten vielä ruudussa Matti Nykänen tulee sanomaan: "Elämä on ihmisen parasta aikaa". (Laiffii)!
On ollut enimmäkseen raskasta. Piti hävetä olemassa oloaan ja sitä ettei osannut mitään. Sentään yksi asia, sujuvasti lukemaan opin nopeasti. Ei vaan ollut oikeaa lukemista, en syntynyt kirjaston viereen. Siinä yhdeksän kieppeillä luin Raamatun. Vanhan testamentin kokonaan ja uudenkin melkein. Johanneksen Ilmestyksen jätin kesken, sen kauheus pelotti. Murrosikäisenä jäi Dracula kesken, eläydyin liikaa ja jouduin paniikkiin.
Isoäidillä oli hartauskirja, josta opin fraktuuratekstin.
Raamatun tapahtumia luin kuin romaania. Uskoin todeksi. Suurin osa meni yli ymmärrykseni. Sen verran jäi mieleeni, että tajusin ristiriitaisuuden. Koulussakin opetettiin että Jumala siunasi Jaakobia. Hän sai Laabanilta palkakseen karjanhoidosta harvinaisen väriset vasikat omaan karjaansa. Palvelusuhteen jatkuessa syntyi yhä enemmän poikkeavia, Jaakobin karja kasvoi nopeasti. Se ei johtunut siunauksesta, vaan Jaakobin harrastamasta jalostuksesta, hän valitsi siitokseen vain määrätyn värisiä sonneja.

Elämässä en pitänyt puoliani, en toiminut itseäni hyödyttävästi, nyt olen vanha ja köyhä. Ei siunattu.

Ehkä kaikki ei ole vielä ohi. Jos kohtaan hyvää, katson sitä silmiin.

sunnuntai

Tänään oli hyvä päivä!

Tuhlausta

Töllöttimestä sattui aukeamaan semmoinen ohjelma: puoli seitsemän. Ylipirteät juontajat tuovat mieleen pikkukakkosen. Hekin huolestuvat ilmastonmuutoksesta. Pahoittelivat autoveroa, kun maamme autokanta on liian vanhaa ja päästöistä.

Olenko suurikin syntinen, kun ajan 22 vuotta vanhalla autolla. Miksi ajan? Siksi etten pysty ostamaan vähäpäästöistä. Ajokkini maksoi 800 € . Sain sen melkein kuukauden eläkkeellä (740 €).

Uuuden auton osto ei ole ympäristön suojelua. Sen valmistaminen kuluttaa luonnonvaroja ja saastuttaa enemmän kuin minun vähät ajoni. Eihän köyhä tarvitse autoa, eikä paljon muutakaan. Mutta kun pystyn kuluista huolehtimaan ja insinööri sekä lääkäri lyövät leimansa, pystyn vähän liikkumaan.

Pakotttavat vaihtamaan energiansäästölamput ja tuhlaamaan rahaa. Tuo lamppu on susi, teknillinen floppi. Aina ei pidä juosta uutuuden perässä, kehittyneempiä tulee. Siinä ei säästetä, että vaihdetaan toimivat laitteet mahdollisimman pian uusiin. Uuden hinnalla maksetaan pitkälti energiakustannuksia. Rahaa säästyy ja samalla luonnonvaroja, kun käytetään laitetta mahdollisimman pitkään.


Panee miettimään, kun nykyään on moraalista kuluttaa mahdollisimman paljon. Melkoinen ristiriita on suuren kulutuksen ja luonnonsuojelun vertailussa. Kunnat ja valtiot tuhlaavat ja velkaantuvat. Muutkin valtiot kuin Kreikka.  

Koulu

Töllöttimen ruudussa Hämillisen oloinen ministeri puolusteli ammattikorkeakoulujen leikkauksia.

Pitivät suurena edistysaskeleena, kun suunnittelivat ammattikorkeakouluja.
Korpifilosofin päässä heräsi kysymys: mikä siinä on ammattia ja mikä korkeaa? Selvää oli, että kustannukset lisääntyvät.

Koulutus on välttämätöntä, mutta liika koulutus tuhlausta. Mikä on liikakoulutusta?
Ainakin semmoinen koulutus, jota oppilas ei pysty oppimaan. Peruskoulu on ajatuksena erinomainen, mutta oppilaat ovat erilaisia. Että kaikki voivat oppia kaikkea, on utopiaa. Perustelivat, että heikoimmille annetaan tukiopetusta. Joka ei opi, ei opi istumista lisäämällä.

Pääsin kurkistamaan ammattikoulun sisälle.  Paimennettavana oli autonasentajaluokka 11 oppilasta. Joukossa oli yhdellä matemaattista lahjakkuutta.
Aineopettajan poissaollessa sain työnopettajana tehtäväkseni antaa luokalle algebran tehtävät ja koota ne luovutettaviksi aineopettajalle.
Kissa ei ollut kotona, hiiret hyppivät.
Oppilaat protestoivat turhaa touhua vastaan: "Tätä paskaa jauhettiin neljä vuotta ja vieläkin pitää näitä tuhertaa".

Ei tarvitse huomauttaa, ymmärrän kyllä, että matematiikka on tieteen ja tekniikan alueilla ratkaiseva, mutta jokaisen "dunarin" ei tarvitse käyttää siihen aikaa.

Joku menestynyt ihminen sanoi, ettei hän tarvinnut algebraa lukion jälkeen. Einari Vidgren sanoi olevansa hyvä päässälaskija. Einarikin tarvitsi matematiikan osaajia. Siihen voi palkata osaavia henkilöitä.

Vasta eilen tuli tietämykseeni, ettei Ahvenanmaalla ole pakkosuomea! Miksi kaikkien suomalaisten pitäisi osata ruosia, mutta kaikkien ei tarvitse osata suomea?

Päätoimittaja Lepola sanoi tarvinneensa ruotsia Ahvenanmaalla, Ruotsissa pärjäsi huonolla englannilla. 

onni

Tuli juuri vastaan lause, joka sanottiin Eleanor Rooseveltin sanomaksi: "Onni ei ole tavoite, vaan sivutuote".
Lottovoittajaa sanottiin onnistaneen. Köyhä ihminen, kuuden lapsen isä voitti lottopotin. Osti naapurista tyhjän kansakoulun. Savon Sanomien pakinoija vertasi kahta lottovoittajaa. Toinen retosteli. Pakinoija piti kansakoulun ostajaa esimerkillisenä.
Ei kauan mennyt, kun Savon Mediassa oli pikku-uutinen Halkoliiteriinsä hirttäytyneestä lottovoittajasta.
Äskettäin joku Pohjois-Suomalainen vähäväkinen voitti jättipotin. Kuinka mahtaa kestää terveys, kun yhtäkkiä tulee rahamäärä, jonka suuruutta ei osaa edes arvioida? Kärtäjiä ja kerjäläisiä, kadehtijoitakin pyörii ympärillä, pahempina kuin perskärpäset. Media myllertää armottomilla leuoillaan. 

Elämä

Kirjoittelevat elämänkertoja. Joku sanoi, että elämä on kertakäyttötavaraa. Empä tiijjä. Tuntuu monesti kestokulutukselta.

Onni ei kestä ikuisesti.
Onneksi!

Jos haluat olla onnellinen;
ole!

Onko puutarhurikaan aina onnellinen?
Yhteishyvässä alkoi sarjakuva: Antti Puuhaara. Ensimmäisessä kuvassa isäntä löysi puunhaarasta kapaloidun lapsen. Kasvatti sen mieheksi.
Lähetti kysymään Louhi Pohjanakalta; miten ihminen voi parhaan onnensa löytää? Jännittävien seikkailujen jälkeen Antti palasi. Asettui pöydän ääreen rauhassa syömään.
Isäntä kysyi:
 - Tapasitko pohjan akan?
 - Tapasin.
 - No, mitä hän sanoi? Kuinka voi parhaan onnensa löytää?
 - Maata viljelemällä, sanoi pohjan akka ja se oli viisas akka.
Onkohan tuossa jokin opetus?

Köyhät, rikkaat
Teeveessä puntaroivat: Rikkaat ovat terveempiä, köyhät ovat sairaampia. Rikkaat pääsevät helpommin hoitoon, köyhät vaivalloisemmin.
Nykyään käyttävät köyhistä nimitystä; pienituloiset. Olen vähätuloinen, nykymääritelmän mukaisen köyhyysrajan alapuolella.
Sain hoitoa. Lääkäri Poikonen tulkitsi sydänfilmiä. Sain lähetteen KYS:iin. Leikkaus elvytti. Elämäni jatkuu.
Kun joutuu tai pääsee leikkauspöydälle, kirurgit suhtautuvat työhönsä ammattimaisesti, olipa peukaloitavana rikas tai köyhä. Kohdallani tekivät hyvää työtä.
Mutta lääkärin kanssa kasvotusten on jo toinen juttu. Kun papereista ilmenee vastapuoleksi eläkkeellä oleva autonasentaja, suhtautuminen saattaa olla syrjivää. Aliarvioivat potilaan älyä. Naislääkäri, joka oli olevinaan urologi, alkoi huutamaan, kun halusin vastausta kysymykseeni, enkä hänen ensimmäiseen tokaisuunsa tyytynyt, keskustelua ei sallinut. Poistuin häntä koipien välissä.

Hankalaa

Tietotekniikka menee liian lujaa. Kun pitäisi yksinkertaistua ja helpottua, menee liikaa yli vanhusten hilseen. Olen ostanut monta junalippua netistä ja joka kerralla saanut tulostettua.
Nyt yritin ostaa Tuulikille lippua kello 14:49 lähtevään junaan, mutta vr. netti tyrkytti 17:49 junaan ja möi väkisten sellaisen. Ensimmäisellä yrityksellä yhteys katkesi kesken. Rahat ennätti mennä. Toisella yrityksellä en saanut tulostettua. Seuraavana päivänä katsoin koneelta tilausvahvistuksen. Ensiksi tilatun lipun sain vain osittain. Toisen ostamani lipun sain tulostettua sähköpostista. Halusin lähteä päivällä, koska illalla on levotonta metrossa.

Olen kysynyt enemmän tietäviltä: "kun kaikki on netissä, mitä tapahtuu, kun se sekoaa? Useimmat vakuuttavat, ettei semmoista satu. Mauri Sahipakka teki Ruotsissa vakuutusyhtiölle ohjelmaa. Mauri oli sitä mieltä, ettei se ole todennäköistä, mutta ei ihan kokonaan tyrmännyt epäilyäni.

Kuopiolainen seniorien keskeinen Savonetti julkaisee keskusteluja. Pränttäsin epäilyni sille foorumille. Päällikkö loukkaantui. Moitti erkkiä. Julisti: "kun öljy ja sähkö loppuvat, netti se vain pelaa". Harkitsematon lause oli tietysti "lipsahdus", mutta kertoo uskosta netin kaikkivoipaisuuteen ja virheettömyyteen. Nettikin käy sähköllä.

Netin tekee ihmiset, erehtyvät ihmiset. Valtion hommissa näyttää menevän tietotekniikka harhateille. Verohallinnolla oli melkoiset sotkut. Nyt rautatie sekoilee, vaikka kiskot ovat kohdallaan.

Tuutista tulee ikäihmisille rohkaisua netin käyttöön. Tosiasia on, että kehitys etenee liian kiivaasti. Itse joudun pähkäilemään, kun kone toimii erilailla kuin entinen ja netissä sivustot muuttuvat koko ajan. Meikäläinen sai tietokoneen v 2000 ja netin v 2004. Pystyn etenemään käyttäjänä pienin askelin. Pian huomaan ettei tietämykseni riitä.  Samuli auttaa. 

Lakko

v 1956. Demarit hävisivät presidentinvaalin. Kekkonen valittiin. Äänestin Fagerholmia. Demareita otti pannuun. Työnantajani koko perhe oli äärikommunisteja. Niin pitkälle, että urheilussa ihannoivat Neuvostoliiton edustajia enemmän kuin suomalaisia. Iloitsivat Kekkosen voitosta. Liikkeessä oli työväkeä 24.

Tuli yleislakko. Eskelisen väki ei lakkoillut. Maanviljelijät uhkasivat tuotteidensa luovutuslakolla. Kauppaan ei tullut maitoa. Kahtena päivänä hain maitoa Matti Ylöseltä. Maanviljelijät lopettivat lakkonsa, näytti tulevan itselle vahinkoa.

Kuopiossa Liikemiesklubilla oli K-kauppiaiden tilaisuus. Pekka ja Sulo Eskelinen ja Tauno nenonen matkustajina ja minä kuskina, kun voin olla ottamatta viinaa.

Kauppias Savolainen puhui lievän vaikutuksen alaisena. Kritisoi AY-liikkeen vaikutusvaltaa. Pekka Eskelinen puolusti lakkoilijoita. Väistämättä tuli mieleeni: entä jos oma väkensä olisi osallistunut lakkoon?

Tähän asti kaikki lakot päättyivät aikansa kestettyään, niin tämäkin. Saivat läpi vaatimuksensa 2400 mk kuussa lisää liksaa kaikille tasapuolisesti.
Kuukausipalkkani oli 25000 mk. Nousua tuli alle 10 %.  Loppukesällä markka devalvoitiin.  30% !  Kodinkoneisiin ja tuontitavaroihin se vaikutti välittömästi. Elintarvikkeisiin vähän hitaammin. Numerot suurenivat ja uudet koitokset: hinnat, palkat, hinnat, palkat, hinnat....
Velalliset saivat apua; inflaatio oli suurempi kuin velan korko ja velka maksettiin huonommalla rahalla.
Eniten hyötyivät isot vientiyritykset. Viivyttivät valuutan kotiuttamista, saivat kurssivoittoja.
Valtio ja kunnat tottuivat suruttomaan velanottoon, josta eivät pääse irti vieläkään.

Vanhanen valehteli

Tuloni ovat sellaiset, että perusvähennys ja eläketulovähennys kuittaavat verotuksen.  Matti Vanhanen antoi 20 € kuukaudessa lisää eläkettä, eli vuodessa 240€.  Sanoi jokaisen suomalaisen ostovoiman kasvavan. Kuinkas kävi?

Edelliseltä vuodelta meni veroa 20 €  . Korotetun eläkkeen vuodelta meni veroa 402 € . Saman vuoden lopulla tarkistivat asuntotuen, se pieneni 7€ kk. ja vaikutti kaksi vuotta.

URPILAINENKIN VALEHTELEE.
Televisiosta kantautui Jutan ääni. Kehui hallituksen pienentävän tuloeroja. Tuota ei usko erkkikään. Joka tapauksessa palkansaajien ja kunnon eläkettä nauttivien tulot nousevat enemmän kuin minun. Vuoden alussa tuloni nousivat 4 € kk. Syyskuussa tarkistettiin asuntotuki; se nousi noin 18 € kk.

Pränttään tähän kuukausituloni:
Eläkettä 744,34 €, asuntotukea 68,90 €, yhteensä 813,24 €. 
TV-pulinoissa nuori nainen, vasemmiston edustaja, möläytti: "Ei niin pieniä eläkkeitä olekaan!"  Laskeskelin itsekseni, että v 2010 tasoisena eläkkeeni riittää toimeen tuloon, mutta Kansamme eduskunnan ansiosta eläkkeen ostovoima pienenee.

Esittivät laskelmia, joiden mukaan yli 65 vuotiailta menee ruokaan 230 €, en muista, oliko se tarkalleen noin, mutta suunnilleen. Vuodenvaihteessa laskin ruokaostokseni neljältä kuukaudelta. Pienin kuukausimeno oli 80 €, suurin
140 €. Vaihtelu riippuu, minkä kuukauden kohdalle sattui alennuslihan osto pakastimeen ja Leenan tuomat kuhafileet.  Pientä nousua näyttää olevan. Loppuvuoden ajalta tarkistan jälleen.  

"Ei kova vauhti, vaan äkkipysäys" (rysäys)

Tämän aamun lähetyksessä professorismies arvioi Venäjän tilannetta: "Putinin aikana saavutettiin vakaus, mutta samojen johtaessa "jämähdetään". Kehitys pysähtyy. Pysyäkseen kehityksen mukana, täytyy juosta".
Mihin on kiire? "Ensimmäisessä luokassa helvettiin"!

Pysyäkseen kehityksen mukana, ovat kaiken maailman pankit juosseet, hengästyneet ja viimein läkähtyneet. Siitä huolimatta, että pankeilla on kaiken maailman rahat. Ovatko pankkien johtajat tyhmiä? Vai ahneusko sokaisee?
"Vähällä järjellä maailmaa..."

Minun on hyvä olla; ei ole rahaa eikä velkaa. Onkohan sittenkään? Kyllä rahaa saisi olla tai tulla-     

Päivä kerrallaan

Syysmyrsky, sataa ja tuulee. Eilen oli toisenlainen sää. Aurinko näkyi eikä puhuria tullut. Läksin liikkeelle siinä tarkoituksessa, että kierrän kymmenen kilometrin kuntoreitin. Ensimmäisen viiden kilometrin matkalla juosta hipsuttelin pieniä vastamäkiä, enimmäkseen kävelin.
Kääntöpaikalla annoin valtaa uteliaisuudelle, jatkoin maastoon. Nuolet osoittavat latumajalle. Löydänköhän sen? Opastus johti ampumaradan alueelle, enkä löytänyt majaa, vaan laavun ja siinä tarvikkeita. Sanovatko laavua majaksi?

Jatkoin leveää polkua, joka päättyi ja siitä alkoi luontopolku ja puiden välistä vilkkui vettä suon keskellä. Maisema viehätti ja päätin kiertää suon ja lammen ja mennä sieltä kuntoreitille. Kierrettäväksi tuli laaja ampumaradan alue ja Onkilampi. Jouduin niin kauaksi, ettei sieltä päässyt suoraan reitille. Jatkoin kotia kohti eri reittiä.

Ei tämä sinänsä niin kummallista ole, mutta puolitoista vuotta sitten piti kävelylltä kääntyä kahdensadan metrin jälkeen takaisin. Menin lääkärille ja hätkähdin verenpaineen lukemia: 198/98. Sain pitkävaikutteisen nitrolääkityksen ja lähetteen Mehiläiseen. Vaivoin pääsin rautatieasemalta Kauppakadulle muutamat sadat metrit. Pökerryksissä annoin paperit kassalle ja menin istumaan, johon virkailija palveli minua.

Tutkimus ei paljastanut ihmeitä. Hapen puutetta ja aorttaläppä vuotaa vähän.
Kesän 2010 olin huonossa kunnossa. Torilta ostin kaksi laatikkoa 10 kg mansikoita. Kotimatkaa on ehkä kolmesataa metriä. Sillä välillä piti levätä kaksi kertaa.

Syksyllä kävelin elokuvista. Kadulla on vasta mäkeä. Kuljin ihmisvirran mukana. Parinsadan metrin matkaa en jaksanut kävellä lepäämättä.
Muutamien viikkojen kuluttua juoksin sen hipsuttelemalla.
Vähitellen lopetin nitron käytön.

Taivalsin helppokulkuisia polkuja, mutta osan kuljin maastossa. Kartalta arvioiden lisämatkaa tuli ainakin viisi kilometriä ja lisättyä kotimatkat, matkasin ainakin 18 kilometriä. 3 tuntia 15 minuuttia. Ei kunto aivan nollassa ole. Tänään askartelen jotakin ja huomenna valkenee uusi päivä.  

Taitaa tulla hyvä päivä

Vuoteestani kapusin ylös puoliseitsemältä. Levänneenä ja virkistyneenä, ei vetänyt eikä kouristellut reisilihaksia, eikä huipannut seisomaan noustessa. Tunnustelin sykkeen; 43 . Sanovat sellaista liian alhaiseksi, mutta tunnen oloni hyväksi, aivan kuin ei mitään vaivoja olisi koskaan ollut. Pian puuron syötyäni menin kuvaamaan koulun purkupaikkaa. Nousevan auringon säteet valaisivat jäljellä olevaa tynkää ja kellastuneita koivuja. Yllä pakastanut ja käsiäni paleli hiukan.
Aion painua Onkilammen reitille. Kotimatkan kanssa tulee noin 13 kilometriä, passelimatka vammaiselle.

Uutiset vatvovat Suomen saamia takuita Euroopassa. Mitä takuita? Tekstinä näkyneiden perusteella sanoisin: Yksi suuri kusetus. Tämä sulka tuskin pysyy pitkään Jutan hatussa. Monesti ovat sanoneet: "Sinä et tiijjä mittää". Eivät "tiijjä mittää" kaikki muutkaan. Kukaan ei tiennyt näitä tapahtuviksi, vain muutamia kuukausia sitten ennustelivat aivan muuta. Urpilaiseltakin lipsahti:
"Silloin luultiin.." Tänä päivänäkin luulevat monenlaista. 

EU:sta äänestettiin. Epäilin näin sekaisen seurakunnan sopeutumista. Yksimielisten päätösten tekeminen on vaikeaa, taitaa olla mahdotonta.

Katsoin pitkästä aikaa Uutisvuotoa. Hallikaisen kertoma vitsi "Säkkijärven seurakunnan lahjoittamasta" kellosta, toi mieleeni tapuksen, joka todistaa suuresta tietämättömyydestä ja historian kulun vääristelystä Neuvostoliitossa.

Tapahtui Työväen Akatemiassa. Neuvostoliittolaisia kielenopettajia oli neljä naista. Yksi heistä oli nimetty virallisesti johtajaksi. Se oli yleinen tapa kaikissa "retkueissa", että joku muu oli kuitenkin todellinen johtaja. Meidänkin opettajista virallinen johtaja oli vain nimellinen. Todellinen johtaja oli meidän ryhmän opettaja Jevgenija Grigorjevna Osipova. Johtajuus ilmeni kaikin tavoin. Koulutettu ihminen tiesi ja ymmärsi harvinaisen paljon, jopa tekniikasta. Kiinnostui asioista. Jälkeenpäin hiipi ajatuksiini kolme isoa kirjainta.

Keskusteluharjoituksessa kerroimme itsestämme. Oppilas kertoi syntyneensä Säkkijärvellä. Jevgenija kysyi: Missä se sijaitsee?
- Neuvostoliitossa.  Jevgenija riemastui:
- Oletko sinä syntynyt Neuvostoliitossa?!
- En, se oli  silloin  suomea.
Jevgenija mykistyi. Puhui hiljaisella äänellä, ihmetteli:
Onko niin? Onko joskus ollut Suomea ja nyt Neuvostoliittoa? Interesning, otsen interesning.
 

Kuntoa

Kesänjälkeen oli uimahalli ensimmäistä kertaa auki lauantaina. Ei ollut tungosta. Jaksoin uida 450 metriä, kun tuli oire. lepäsin muutamia kymmeniä sekunteja. Seuraava oire tuli 600 kohdalla. Jatkoin vielä. 800 kohdalla piti nousta altaasta. Pitää hyväksyä; vasta tulee täyteen 80, niin jo heikottaa. Tällä kertaa olin kotimatkalla virkeämpi kuin useimmiten ennen.
En tuntenut kuoleman kolkuttelevan.

Sääennuste lupaa huomiseksi sateetonta ja heikkotuulista päivää. Ehkä menen vesille. Viimeisiä mahdollisuuksia näiden sulien aikaan. Onkohan tulevana suvena?

Ostoksilla

Kävelin osuuskaupan käytävillä. Jospa vaihteeksi ostaisin juustoa?  Edellisen kerran ostin Saksassa valmistettua Goudaa. Pärjäsi hinta-laatusuhteessa muille valmisteille.
Sekosin paljosta valikoimasta. Iskin silmäni pakkaukseen, jossa luki:
Riitan Herkku.  Suomalainen nimi kiinnosti; missähän se valmistetaan? Useimpien kilohinta oli yli kympin. Riitan herkku karvan verran alle. Rasvaprosentti ainoana tietona, 31%.
Kotona aloin heti tutkimaan. Markkinoija Riitan Herkku; ahaa!  Teksti on niin pientä, ettei lasieni teho riittänyt, käytin apuna Seijan lahjoittamaa suurennuslasia. Valmistusaineselityksen lisäksi ilmeni valmistusmaa: Hollanti. Nuo lakisääteiset merkinnät ovat muodollisia, minun kaltaisen näkökyvyllä ei saa selvää. Ovat vain viranomaisia varten.
Juusto on maultaan erinomaista. Normaali rasvaisuus ja normaali suolaisuus 2,1%. Terveysintoilijat eivät hyväksy, mutta erkille maistuu ja tuottaa mielihyvää.
Pieni hintaetu menee kuoreen. Pala on leikattu klassiseen tapaan pyöreästä tahkosta.

Suurin osa selostuksesta on minulle yks hailee. vain osan tiedän, mitä se on. Mutta yleinen tapa painaa tuoteselostukset melkein näkymättömiksi turhauttaa monia. Esimerkiksi operaattori DNA:n laskut ovat osalta liian pientä pränttiä ja  yksinkertaisen halvan liittymän lasku niin monimutkainen ja sekava, ettei sitä tajua erkkikään.

Uimahallissa.
Viime aikoina olen jaksanut uida hiljaa lilluen 400 metriä. Tänään jaksoin uida 500 metriä, kun tuli sepelvaltimo-oire. Lepäilin minuutin pari ja uin vielä 150 metriä, sitten piti nousta altaasta. Joskus oire tuli jo 125 metrin päästä. Nyt tuntuu, että pystyn etenemään muutamia satoja metrejä. Siispä aion muuttaa taktiikkaa; Oireen ilmaannuttua en yritäkään enempää, kun oire ilmoittaa tulostaan, lopetan heti. Kun tulee päivä, jona en jaksa sataa metriä, lopetan hallissa käynnin. Ostin juuri vuosikortin, jaksankohan käyttää sen?     

Tupo joka ei ole tupo

Tupo hylättiin aikansa eläneenä, mutta sama tahti on askelten. Kelvoton käsikirjoitus, onnettomat tunarit ohjaamassa, ja kivikasvonäyttelijät näyttelevät kehnosti. Narsistiset ihmiset hakeutuvat television hohteeseen, valvovat yökausia ja turhan jahkaamisen seurauksena tekevät tupon, johon kaikki ovat tyytymättömiä.
"Neuvottelijat" puhuvat työelämästä, eivät työstä, kun eivät ole tehneet päivääkään työtä.

Satuin tuntemaan muutaman merimiehen. Ihmettelin kun miekkonen pystyi juopottelemaan viikkokausien lomat. Pääsin perille merimiesten työehdoista. Hämmästelin, miten se on mahdollista?
Nyt suomalainen merimies on harvinaisuus.

Sellainenkin termi esiintyi joskus kuin solidaarinen palkkapolitiikka. Mitä se tarkoittaa?   Sen tulkitsen näin: minun pitää saada enemmän kuin sinun. Tehtiinpä millainen ratkaisu tahansa, lopulta aina muutamien alojen palkoissa oli "hajurako" toisiin verrattuna. Onnistuin aina olemaan siellä hajuraon takana.

Kun palkkoja nostetaan kaikille, kenen palkka silloin nousee? Palkan hyvyys tai huonous todetaan verrattuna toisiin.

Palkat nousevat joka tapauksessa kokonaisia prosentteja. Eläkkeeni pienenee kuin pyy... Onneksi jätän taivallukseni ennen maailmanloppua.   

Maisemakuvaus

Katselin arvostelumielessä eilen valmiiksi saamaani videotekelettä. Lähiympäristön savolaismaisemaa. Eilisiltana katsoin televisiosta Pohjanmaalla kuvattua näytelmää. Jokaista televiso-ohjelmaa katson oppimismielessä. Moni varmaan arvelee, ettei tämmöinen ikivanha pappa opi, eikä tarvitse oppia. Kertoohan tarina, että laulujoutsen laulaa kauniisti kuollessaan. Ehkäpä vähän ennen kuolemaa teen hyvän videon.
Tuossa kyhäelmässäni on kohtuullista kuvaa, mutta selostus on susi ja tekstissä vääränlainen väri. Mikrofoniongelma ja oma ääneni huono.

Televisionäytelmää katsoessani pohdin itsekseni, että mitenkä osaisin kuvata tuota maisemaa; pelkkää taivasta ja peltoa, mitä siitä ottaisin kuvaan? Minkä verran taivasta ja minkä verran peltoa ja mitenkä tie? Tokkopa saisin kelvollista jälkeä.

Savolaismaisema onnistuu paremmin. Kuvaan salmen suita, niemien nokkia, metsäisiä kumpareita, pikkupuroja ja välkkyviä vesiä.

Historia

Kansakoulussa luettiin historiaa. Kansakoulun kirjat käsittelivät Suomen historiaa ja Maailman historiaa. Kiinnitin huomiota siihen, kun historia oli pelkkää sotaa. Kaipasin enemmän tietoa Suomen vaiheista; mitä todella on tapahtunut? Suomen historia oli Ruotsin historiaa. Kirja alkoi ensimmäisestä ristiretkestä. Ikäänkuin Suomi alkoi vasta siinä tapahtumassa. Päättelin suomalaisia olleen sitä ennenkin ja sitä historiaa kaipasin. Vapaussodasta oli tekstiä puoli sivua. Oli sota-aikaa ja itsenäisyydestä puhuttiin. Kirjoissa ylistettiin jääkäreitä. Mutta vanhemmat ihmiset puhuivat punikeista ja valkoisista.
Sanovat. Voittaja kirjoittaa historian. Lukiessani uskoin kaiken tapahtuneen niin kuin oli kirjoitettu.
Opettaja Ida Remes oli aidosti isänmaallinen, mutta suhtautui sotimiseen positiivisesti. Kiinnitti erkoisesti meidän huomiota spartalaisiin ja Termopylain sankareihin.
Opettaja piirsi liitutaululle Kustaa Adolfin sotilasryhmityksen. Se käsitti kolme osaa; pääjoukon sekä oikean ja vasemman sivustan. Hyökkäyksen aloitti vasen sivusta, joka oli enimmäkseen suomalaisia, sen jälkeen hyökkäsi oikea sivusta ja pääjoukko hyökkäsi heikentyneeseen puolustukseen. Opettajan mukaan vasemmassa ensi-iskun sivustassa oli suomalaisia, koska olivat niin urhoollisia!
Uskoinhan minä suomalaiset urhoollisiksi, niin kauan kunnes oivalsin ensi-iskussa tulevan eniten tappioita! Siksi suomalaiset! Hakkapeliitat!

Syksyinen aamu

Pilviverho haihtui. Auringon säteet pääsivät kultaamaan vastapäätä olevan vanhan autiotalon tontilla syksyn värittämiä puiden lehtiä. Valo heijastui ikkunasta vastapäiselle olohuoneen seinälle. Juuri ikkunan kohdalla seinällä on peili; kaksitoista kolmekymmensenttistä palasta. En aikaisemmin huomannut siinä niin paljon likaa. Runsaasti vaaleita täpliä. Mistähän ne ovat tulleet?
Tiesin ettei se puhdas ollut. Puhdistin sen vain kerran ja laitoin yhden rikkinäisen ruudun tilalle uuden. Siitä on kohta neljä vuotta, silloin muutin tähän. Harvoin tarkkailen itseäni peilistä. En ole nähnyt hyvää peiliä!?
Enn ole pätevä ikkunan pesussa. Kuinka ollakaan, mieleeni tuli Mustosen lihatiskin vitriini. Jokailtaisena työnä sen puhdistaminen. Työvälineinä sanomalehti ja etikka.
Miksi etikalla? Ehkä desifioinnin takia?
Käytin sitä menetelmää, en halunnut läträtä veden ja rättien kanssa. Sivuttaisasento rasitti selkää. Laitoin tukivyön. Käsivarren lihaksia raukaisi pian. Sain peilistä niin puhtaan, ettei se pistä silmään. Jos kertoisin naishenkilöille puhdistaneeni sen, niin löytäisivät huomauttamista. En kerro kenellekään.

Kasvatus

Kun meidän lapset kasvoivat, psyko-tantat ja tietoviisaat sanoivat, että kasvatus täytyy jättää ammattilaisille, vanhemmat eivät pysty, kun eivät ole koulutettuja. Meidän ne täytyi kuitenkin kasvattaa.
Omalla kohdallani ei kouluakäymättömyys ollut suurin puute. Puutteeksi muodostui kasvuympäristö. Puuttui järjenkäyttöä. Kasvatus oli puutteellista, niin fyysisesti, kuin psyykkisesti. Keho ja aivot kokivat vajaaravitsemusta. Nyt lähes aikuisena muistelen saamiani elämänohjeita. Kaikissa elämänvaiheissani sain elämänohjeiksi kelpaamattomia neuvoja, hyödyttömiä ja osan aivan vääriä.
Siltä pohjalta en voinut kehittyä tarpeeksi, eikä kasvatustaitoni voinut tulla kypsäksi. Tänä päivänä voisin opastaakin, mutta kukaan ei kuuntele, eikä kysy. 
Niillä vajavaisilla tiedoilla ja taidoilla saatoin lapsia maailmaan. Joissain seikoissa toimin koulutettujen ammattilaisten ohjeiden vastaisesti. Vanhin lapseni syntyi ja ohjeiden mukaan lasta täytyi imettää joka neljän tunnin välein. Mutta yöllä lapsi nukkui, niin sanoin: - anna nukkua. Lapsi heräsi kuuden aikaan ja sai tissiä. Lapsi nukkui kuin kello; ilta kymmenestä aamu kuuteen, eikä herätetty yhtenäkään yönä. Kasvoi sataseitsemänkymmentä senttiseksi naiseksi, vieläpä melko järkeväksi.
Mediasta tihkuu tietoa, että jotkut äidit turhautuvat, kun lapsensa ei kasva "käyrien" mukaan. "Käyriä" laativat koulutetut virkailijat. Suurimpina tietäjinä esiintyvät ne, joila ei ole yhtään lasta.

Nykyiset vanhemmat ovat koulutetumpia (opetettuja?), mutta pahankurisia jälkeläisiä kasvaa enemmän kuin meidän aikanamme. Paikkojen särkijöitä, ahdistuneita ja levottomia paljon. Rappion todellinen määrä näkyy asevelvollisissa. Aikaisemmin ei ollut niin paljon kelpaamattomia.
Ammattilaisten kasvatus kantaa huonosti hedelmää ja syytetään kotikasvatusta. Mitä koulussa opitaan? Käydäänkö koulua turhan pitkään? 
Lapsenlapsissani on poikia. Neljä kävi armeijan kohtuullisella menestyksellä, vielä on kolme nuorempaa.

Kirjoittamisiini suhtaudun kriittisesti, mutta opin armahtamaan itseäni. En muotoile, enkä "toimita" näitä tekstejäni. Kirjoitan kuitenkin. Enimmäkseen tajunnan virtaa, teksti tulee melkein automaattisesti. Lyöntivirheitä korjailen, jos huomaan. Sitä varten valitsin tämän fontin, heikenneet silmäni hahmottaa tämän paremmin. 
Leikkauksen jälkeen aivoni heikkeni. Puhuessa joudun hakemaan sanoja, mutta kirjoittaen löytyvät helpommin.

Syyskuun päivä. Aurinko värittää sädekynällään vaahteran lehtiä. Viehättävä näkymä ikkunassani. Tekee mieli ulos.